Maailmanhistorian "verisin" hallitsija?

  • 30 264
  • 82

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ted Raikas kirjoitti:
Varmasti tämä Vlad Seivästäjä on ollut julma jätkä, mutta tosiaan, miehen tausta taitaa olla aika myyttinen monella tapaa ja saanut selkeästi vähän väriteltyä juttua osakseen.

Ruhtinas Dracula eli voivodi Vlad III Dracula ehti lyhyiden valtakausiensa aikana saada melkomoisen maineen, osa tosin väritettyä kuten keskiaikaiseen myyttien kerrontaan kuuluu. Hän tuskin söi ihmisiä aamupalakseen tai joi heidän verta, nämä myytit ja myytteihin perustuvat maalaukset lienevät vain liioittelua ja syntyneet siitä kun perimätieto vuosien mittaan värittyi värittymistään.

Varsinainen kutsumanimensä Tepes (Seivästäjä) Vlad III Dracula sai vasta toisella valtakaudellaan, jolloin Dracula nousi Valakian valtaistuimelle toistamiseen - tällä kertaa Unkarin avustamana.

Toisena valtakautenaan hän otti käyttöön entistä kovemmat tuomiot, kuolemantuomio ulotettiin kattamaan kaikki kansankerrokset aatelisista talonpoikiin saakka, se koski myös munkkeja. Ensimmäisenä uhreiksi joutuivat rikkaat kauppiaat, joiden Vlad III Dracula katsoi sekaantuneen veljensä murhaan. Tarinan mukaan Dracula kokosi pääkaupunkinsa kaikki vaikutusvaltaiset asukkaat yhteen ja seivästytti kaikki aikamiehet. Nuorukaiset, naiset ja lapset sen sijaan kuljetettiin rakennuttamaan Vlad III Draculan linnaa Poenariin.

Dracula ryhtyi myös järjestelemään ulkopoitiikkaa, tähän tuli tilaisuus vuonna 1461 jolloin paavi Pius II kerätä sotajoukkoja ristiretkelle ottomaaneja vastaan. Tuolloin Dracula katkaisi suhteensa Turkkiin ja kieltäytyi maksamasta veroa, jota Valakia oli Turkille maksanut Mircea Vanhan ajoista asti. Sulttaanin kimpaannuttua ja lähetettyä korkea-arvoisen lähettilään vaatimaan veroja, Dracula vastasi seivästyttämällä lähettilään ja hyökkäämällä Turkkiin. Unkarin kuninkaalle lähettämässään kirjeessa Dracula kertoi seivästyttäneensä lähes 24 000 vihollista, jos mukaan ei lasketa heitä jotka paloivat taloihinsa tai joiden päitä ei oltu tuotu hänen upseereilleen.

Turkin hallitsijan sulttaani Mehmed Suren hyökättyä vastavuoroisesti Valakiaan, sissisotaan ja öisiin hyökkäyksiin turvautunut alivoimainen Draculan armeija pystytti seivästetyistä turkkilaisista muodostuneen metsän pääkaupunki Targovisteen johtavan tien varteen (eri lähteiden mukaan metsä käsitti 10 000-40 000 turkkilaista sotilasta). Tämän näyn nähtyään sulttaanin kerrotaan keskeyttäneen hyökkäyksensä ja perääntyneen takaisin Turkkiin. Lopulta Dracula ei kuitenkaan voitanut sotaa vaan hänen veljensä Radu petti hänet oltuaan uskollinen sulttaanille, Radu sai aateliset puolelleen ja nousi ruhtinaaksi. Dracula sen sijaan pakeni Transsilvanian vuorille.

Myöhemmin Dracula oli Unkarin kuninkaan vankina 13 vuotta, alkuun kyse ollut lienee todellisesta vankeudesta mutta myöhemmin kotiarestista. Dracula meni jopa naimisiin Unkarissa ollessaan, ja luopui ortodoksisuudesta kääntyen katolilaisuuteen. Unkarin hovissa hän oli myös eräänlainen nähtävyys, aina kuninkaan ottaessa vastaan Turkin sulttaanin lähettiläitä Dracula oli paikalla pelottelemassa lähettiläitä ja näin kuningas sai sulttaanin toimimaan kuten halusi.

Vlad III Dracula nousi vielä kolmannen kerran Valakian valtaistuimelle 1475. Tämä jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi vallassaoloksi, nimittäin runsaan kuukauden kuluttua hän kuoli taistelussa, jota hän kävi Bukarestin lähellä syrjäyttämäänsä Danesti-ruhtinasta Basarab Vanhaa vastaan. Kuoleman yksityiskohdista ei ole tietoa: Dracula joko kuoli Basarabia avustaneiden turkkilaisten tai Valakian aatelisten salajuonen uhrina tai hänen omat sotilaansa tappoivat hänet vahingossa. Perimätiedon mukaan Draculan pää katkaistiin ja vietiin Konstantinopoliin lahjaksi Mehmed Suurelle.

Tässä lyhykäisyydessään voivodi Vlad III Draculan uraa. Kyllähän siihen mahtuu kuolleita melkoinen määrä ja varsin julmin tavoin tapettuina. (Lähteenä käytin Tiede-lehteä ja muistiinpanojani. Ensimmäisen valtakauden jätin käsittelemättä sekä ajan ennen valtakausia).

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Daespoo kirjoitti:
Listalle voisi pistää vielä Pentti Matikaisen joka on jo yli viiden vuoden ajan raiskannut keskimäärin 6000 ihmistä 26 kertaa vuodessa.

Täydellinen repeäminen!! ROFLOL ym,ym,jne...

Takaisin vakavaksi ja otsikon mukaiseen vakavuuteen.
Vastaus on selvä Jumala.
Hänen nimiin on tapettu enemmän ihmisiä kuin kukaan pystyy edes lakemaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
vladille kiitoksia hienosta tiivistelmästä Draculin historiasta. Mielestäni kaikki kerrottu kyllä viittaa, että kyseessä oli enemmänkin soturi, kuin varsinainen hirmuhallitsija joka käskystä tapattaa ihmisiä. Aikakausi oli muutenkin kauttaaltaan barbaarisempi mitä nykyään. Murhaamista kaikki tyynni toki, mutta tiettyjä eroja mielestäni silti on nähtävissä. Toisaalta noin vanhoilla asioilla tapaa muutenkin tulla kaikessa hirmuisuudessaankin tietty romantiikan sävyttämä kuorrutus päälleen näin ajan myötä, kun tapahtumat eivät ole tuoreessa muistissa, vaan kuulostavat joltain legendalta.. Aikalaisista se on varmasti tuntunut yhtä raakealta kuin vaikkapa meidän aikanamme elävistä mm. Hitlerin ja Stalinin toimet.

Minun mielestäni paljon kammottavampi "dracula" kyseisessä Romaniassa hallitsi kuitenkin satoja vuosia myöhemmin ja tämä herrahan tunnetaan nimellä Nicolae Ceausescu. Kuuluu myös mielestäni niihin puistattavimpiin henkilöihin ihan noin persoonan puolestakin jo, mitä historia tuntee.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Ted Raikas kirjoitti:
Minun mielestäni paljon kammottavampi "dracula" kyseisessä Romaniassa hallitsi kuitenkin satoja vuosia myöhemmin ja tämä herrahan tunnetaan nimellä Nicolae Ceausescu. Kuuluu myös mielestäni niihin puistattavimpiin henkilöihin ihan noin persoonan puolestakin jo, mitä historia tuntee.
Ja mikähän mahtaa olla Elena-vaimon osuus Ceausescun suorittamaan politiikkaan? Yleensä ollaan puhuttu perheestä ja jostain muistan lukeneeni, että vaimolla oli aika suuri vaikutus ja oli erittäin vihattu kansan keskuudessa. Tapaus Ceausescu ei ole itselleni niin hirveän tuttu muutamaa yksityiskohtaa(teloitus, "tärkeät" rakennusprojektit jne.) lukuun ottamatta. Täytynee kirjoitella myöhemmin tarkemmin ketkä on "sykähdyttänyt" itseäni kaikkein eniten.
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
Huuhaa

Ted Raikas kirjoitti:
Minun mielestäni paljon kammottavampi "dracula" kyseisessä Romaniassa hallitsi kuitenkin satoja vuosia myöhemmin ja tämä herrahan tunnetaan nimellä Nicolae Ceausescu. Kuuluu myös mielestäni niihin puistattavimpiin henkilöihin ihan noin persoonan puolestakin jo, mitä historia tuntee.

Et voi olla tosissasi ?!?!
Ceausescuhan ei millään kriteereillä ole ollut sen puistuttavampi tai verisempi kuin kukaan muistakaan ent. itäblokin maitten vastaavista. Maailmaa kusetettiin ja rankasti Romanian ns. kansannousun aikoihin. Timisoaran aukiosta ja 11 000 murhatusta viattomasta mielenosottajasta kirjoitettiin suu vaahdossa ja päiviteltiin. Muistan elävästi kuinka kyynel silmäkulmassa olevia taavitavallisia oli Stockan kellon alla JONOSSA antamaan rahaa SPR:n keräyspataan. Lähes jokaisella seteliraha kourassa. Vallankumous tuli ja meni. Alussa oli noita Securitas-kauhutarinoita jne. mutta vähin äänin mussutus loppui uusien kansankusetusstoorien sijaan. Saimme myöhemmin lukea sitten yhden palstan uutisia kuinka Timisoarassa kuolikin vain 1000, sitten 100, lopulta 10 ja uusimpien tietojen mukaan ei yhtäkään. Bulshittia mihin muumikansa uskoi ympäriämpäri maailmaa. Tosiasiassa siellä tapahtui palatsivallankumous ja suurimpia ihmisoikeusrikkomuksia oli Ceausescu-parin nopea teloittaminen ilman oikeudenkäyntiä.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Metalwarrior kirjoitti:
Kyllä Stalin oli semmoinen mulkero, että oksat pois. Muutama miljoona venäläinen sai surmansa tämän vainoharhaisen teurastajan toimesta. Mitenkään muita listassa olevia nimiä väheksymättä. Onneksi Suomalaisia ei sentään "Isä aurinkoinen" onnistunut karkottamaan siperiaan/leireille tms.

Amen! Hitler oli pelkkä koulupoika Staliniin verrattuna! Vaikka yleinen, aivopestyjen, mielipide onkin jotain muuta. En ymmärrä miksi nyky-Saksalaisia syyllistetään edelleen yli 60 vuotta sitten tapahtuneesta! Miksei kukaan uskalla vaatia samanlaisia tutkimuksia tms. mitä Venäjällä on tapahtunut viimeisen 100 vuoden aikana??
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Daespoo kirjoitti:
Bob Probertin puuttuessa listalta valitsen toiseksi kovimman jätkän eli Aatun.

Vlad the Impaler taitaa olla se kaikkein raain murhaaja, kaveri pisti parikyt tuhatta ottomaanien(?) cameljockeytä seipäille (terävä seiväs asetettiin hanuriin ja sitten jollain hevosten operoimalla masiinalla seiväs vedettiin kaverin läpi)

Seivästäminen on niitä rankimpia teloitustapoja. Ei siinä mitään hevosaparaattia tarvittu. Seiväs perseeseen ja seiväs pystyyn. Sitten annettiin uhrin oman painon hoitaa tehtävä loppuun. Ristiinnaulitsemisen kanssa pitkään kestävä kivulias tapa kuolla. http://en.wikipedia.org/wiki/Impalement

Vaikea sitä on valita kuka on ollut verisin. Mao johtaa pelkällä lukumäärällä, mutta esim. Pol Potin hirmuhallinto tappoi suhteessa omaan väestöön enemmän noin neljäsosan väestöstä.
 

Pazman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, NuPS.
Kyynikko kirjoitti:
Amen! Hitler oli pelkkä koulupoika Staliniin verrattuna! Vaikka yleinen, aivopestyjen, mielipide onkin jotain muuta. En ymmärrä miksi nyky-Saksalaisia syyllistetään edelleen yli 60 vuotta sitten tapahtuneesta! Miksei kukaan uskalla vaatia samanlaisia tutkimuksia tms. mitä Venäjällä on tapahtunut viimeisen 100 vuoden aikana??
Kommunismin/sosialismin uhreilta puuttuu Anne Frank, sanoi virolainen kirjailija, kun sanoi hakanneensa päätään suomalaisen "älymystön" asenneilmapiiriin.
Hehän tarkoittivat vain hyvää, hän kuuli näiden sanovan. Stalin nimitti samaa porukkaa hyödyllisiksi idiooteiksi.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
vlad kirjoitti:
Ruhtinas Dracula eli voivodi Vlad III Dracula

Kuten ansiokkaassa viestissä jo hieman sivutaankin, niin kyllä tästä kaverista oli myös makaaberilla tavalla hyötyä; ottomaanit olisivat nimittäin varmasti olleet halukkaampia etenemään syvemmälle Eurooppaan jo tuolloin, vaikka korjasivatkin "virheensä" myöhemmin polttelemalla kokonaisia kaupunkeja.

Mutta noin suhteessa jo mainittu Pol Pot on listalla korkealla; harvemmin kuitenkaan laskutavasta riippuen sellaista 20-25 prosenttia väestöstä saa tapettua agraarivallankumouksella.

En huomannut oliko kukaan maininnut Qin Shi Huangia, Kiinan ensimmäistä keisaria ja vekkulia "legalistia", joka oli melkoisen ankara kaveri hänkin. Saavutuksetkin olivat komeita, mutta samassa suhteessa oli hintakin kova. Edelleen Kiinassa musta on Qin-dynastian väri ja siten "paha" (rinnastetaan mm. fasismiin); samalla tavalla tähän kaveriin verratuksi tuleminen ei ole kovin hyvä juttu.
 

jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vlad kirjoitti:
Tämän näyn nähtyään sulttaanin kerrotaan keskeyttäneen hyökkäyksensä ja perääntyneen takaisin Turkkiin.

Romanialaislähteistä kuultuna, joissa Vlad Tepesiä pidetään yleensä jonkin sortin kansallissankarina, Vlad oli myös aikalaisekseen melkoinen sotataktikko. Ottomaanien hyökätessä hän antoi käskyn hakata metsää alas miehen rinnan korkeudelta. Näihin puun tyviin kuulemma sitten puettiin kaatuneiden sotisopia, ja harhautettiin vihollista luomalla illusionäärisiä armeijoita.

Vlad Tepesin nimi Dracula, johtaa hänelle annetusta nimestä Dracul hänen ristiritari ajoiltaan. Hänen kotimaassaan tämä sitten tulkittiin väärin 'paholaiseksi' eikä 'lohikäärmeeksi' niinkuin sen olisi pitänyt olla.

Julma mies ennenkaikkea tuo Vlad.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saddam_Hussein

Ei oikein Saddamista ole juttua niin aattelin lisätä linkin.

Kyllähän Saddam aika korkealle nousee noissa kidutus/tapatusjutuissa. Aika tuuliset penkit ollu Saddamin alaisilla.

Tosin annan ääneni Josifille. Kyllähän Stalin antoi palaa oikein koko rahan edestä kun mietitään miten ihmisiä katosi jäljettömiin aivan tuhoton määrä.


Ja jos omituisinta diktaattoria etsitään niin voittaja on edesmennyt Turkmenistanin "jumala" Saparmurat Nijazov.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saparmurat_Nijazov

Nijazov rakensi ympärilleen voimakkaan henkilökultin, ja häneen viitataan usein nimityksellä Türkmenbaşy, turkmeenien suuri johtaja. Entinen Krasnovodskin kaupunki nimettiin uudelleen hänen mukaansa. Maan kaikissa seteleissä, kolikoissa ja useimmissa rakennuksissa on Nijazovin kuva. Hän nimesi kalenterin kuukaudet uudelleen itsensä ja sukulaistensa mukaan.

...Kun hän lopetti tupakanpolton leikkauksensa jälkeen, hän määräsi myös ministerit tupakkalakkoon ja kielsi julkisen tupakanpolton. Myöhemmin hän kielsi nuorilta miehiltä parran ja pitkän tukan. Hän on myös kieltänyt baletin, oopperan, ja nauhoitetun musiikin esittämisen televisiossa, radiossa, julkisissa tapahtumissa ja häissä. Hän on sulkenut myös kaikki kansallispuistot ja useita kirjastoja.
 

Wesku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ääni Isä Aurinkoiselle myös täältä. Maohan vie potin mennen tullen kuolleiden lukumäärässä(n.70milj kuollutta), mutta siihenhän oli tosiaan syynä rehdit nälänhädät mm. harppauksien ja kulttuurivallankumousten myötä.

Josif-setä sen sijaan tapatti omiaan useamman miljoonan ja kauhu oli valtavaa.
Tarina Stalin-kirjasta on oiva kuvaus kauhusta:

Molotov ja Stalin väittelivät kerran datshalla jostakin taivaalla näkyvästä tähdestä ja kun varmuutta ei illan ja yön mittaan saatu, niin päätettiin lähettää Mockban tähtitieteelliseen laitokseen auto noutamaan jotain tunnettua tähtitieteilijää antamaan vastauksen. Noh, tämä herra kun näki, että tuli auto pihaan ja ovikello soi, niin otti ja ampui itsensä, kun luuli joutuvansa "puhdistetuksi".

Ei muuta, kun auto jatkoi matkaansa seuraavan asiantuntijan luo ja sama homma paitsi että tämä herra heittäytyikin ikkunasta. Vasta kolmannella kerralla tärppäsi ja saatiin asiantuntija kertomaan mikä tähti oli kyseessä.

Oli se kyllä melkoinen piikkilankaparatiisi noihin aikoihin..
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
Olkku kirjoitti:
Kuten avauksessa sanoin, itse olen tämän kyseisen idiootin kannalla.

Kukaan näistä täällä mainituista ei varmaankaan ehkä herra Bushia lukuunottamatta ole olleet taatusti idiootteja. Tosin vallanhimoisia ja häiriintyneitä he ovat olleet, mutta varmastikin älykkyysosamäärältään hyvin älykkäitä.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Kaiken maailman vladseivästäjät ovat mongolikhanien rinnalla täydellisiä sunnuntaimurhaajia.

1220 -luvulla Tului murhautti 700 000 - 1 500 000 Meru Chahjanissa ja Tsingis-kaani tapatti 1 600 000 Heratissa. 1258 Khulagu vallotti Baghdadin ja tapatti 800 000 alkuasukasta.

Vlad Seivästäjä, hah.

1900-luvun paristasadasta miljoonasta ruumiista eniten kunniaa toki Stalinille sekä Maolle. Kunniamaininta pienen ja sisukkaan Belgian kuninkaalle Leopold II:lle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
muaddib. Ei tässä mistään kovan jätkän kilpailusta ole kyse. Hassua peniksenmittailua menneiden aikojen sekopäillä. Mielestäni melko ratkaisevaa on se mielentila ja ideologia, millä perusteella asioita suoritetaan. Kaanit on varmasti olleet melkoisia hirviöitä, ei sillä. Edelleenkin tuntuu, että ovat joukkojen mukana ratsastaneet sapeli viuhuen niittämässä vihollisen päitä. Moinen kaikesta julmuudesta huolimatta on silti soturihenkeä, missä myös asettaa itsensä likoon. Toista on nämä nojatuolissaan teetä hörppivät mielipuolet, jotka nappia painamalla antavat käskyä nylkeä ja kiduttaa hengiltä ihmisjoukkoja ja myhäilevät perverssissä mielessään.

Voin toki olla väärässäkin ja Tsingis ja co. ovat jossain lähivuorella katselleet käsiään hieroskellen, kun sotilaansa nitistävät ihmisiä.

Vaikka laredo idoliaan Ceausescua puolusteleekin, niin kaikkien näkemieni ja lukemieni dokumenttien perusteella mies oli mieleltään umpisairas ja sairaalloinen kaveri. Sama se, miten suuria tai pieniä määriä verrattuna johonkuhun muuhun on tapattanut, niin mielipuoli silti. Romanialaisten persnahoista ylläpitonsa repi ja ei tainnut kansa hirveästi itkeä, kun julmurista eroon pääsi. Sinänsä pasifistina ja kuolemantuomioita vastustelevana en suoranaisesti kummeksu, jos kansa hurrasi. Toki silti olisin nähnyt, että Ceausescu olisi pitänyt tuomita laillisesti, mutta tälläistä se on.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Ted Raikas kirjoitti:
muaddib. Ei tässä mistään kovan jätkän kilpailusta ole kyse. Hassua peniksenmittailua menneiden aikojen sekopäillä.
Ah, todellakin, unohdin että olemme Jatkoajassa, eKikkelinvenytyksen universuminmestaruussarjassa. Tarkoitukseni oli siis vähätellä Vladia (ei JA:n) suhteessa mongoleihin, ei "brassailla" Tsingiksellä

Ted Raikas kirjoitti:
Edelleenkin tuntuu, että ovat joukkojen mukana ratsastaneet sapeli viuhuen niittämässä vihollisen päitä. Moinen kaikesta julmuudesta huolimatta on silti soturihenkeä, missä myös asettaa itsensä likoon.
Se, että järjestää 13 päivää kestäneet naisten, lasten ja kotieläinten järjestelmälliset joukkomurhajaiset (koirien ja kissojen päidet eri kasoihin), joissa valloitetun kaupungin asukkaat viedään jonoissa tasangoille jonoihin tapettaviksi kirveillä ja miekoilla on mielestäni melko kaukana nykyaikaisesta käsityksestä soturihengestä (toki tuona aikana ei niin kovin epänormaalia, mittakaava ainoastaan oli ennennäkemätön).

Toki Chengis oli myös pätevä sotapäällikkö ja soturi, sitä ei käy kiistäminen. Käytettävissä olevaan teknologiaan ja väestömäärään suhteutetuna myös siis ylivertainen kansanmurhaaja (sukulaisineen).
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
muaddib kirjoitti:
Ah, todellakin, unohdin että olemme Jatkoajassa, eKikkelinvenytyksen universuminmestaruussarjassa. Tarkoitukseni oli siis vähätellä Vladia (ei JA:n) suhteessa mongoleihin, ei "brassailla" Tsingiksellä
No, esitin ehkä vähän kärkevästi asian. Ei ollut ihan pääasiallinen tarkoitus. Mutta hieman sellaiselta veritekojen mässäilyltä pikkupoikahenkeen tämä ketju välillä tuntuu. Toki se lienee osin tarkoituskin, mutta tuntuu, että melkeinpä coolein tyyppi on se, joka on irroittanut isoimman määrän päitä vartalosta. Voi toki olla, että pyöreiden pasifistihippilasieni läpi katson asiaa vähän monttu ammollaan.

Se, että järjestää 13 päivää kestäneet naisten, lasten ja kotieläinten järjestelmälliset joukkomurhajaiset (koirien ja kissojen päidet eri kasoihin), joissa valloitetun kaupungin asukkaat viedään jonoissa tasangoille jonoihin tapettaviksi kirveillä ja miekoilla on mielestäni melko kaukana nykyaikaisesta käsityksestä soturihengestä (toki tuona aikana ei niin kovin epänormaalia, mittakaava ainoastaan oli ennennäkemätön).
Joo, no myönnetään, että niin kauheasti tietoa ko. henkilöstä ei minulla ole. Tässä avautunut tuo persoona ihan erilailla lukiessa juttuja. Tässä pätee silti varmasti vähän se, mitä jossain aiemmassa viestissä esitin, että tietty aikaväli saa muinaisten aikojen lahtaajat tuntumaan tänäpäivänä romantisoiduilta henkilöiltä, joiden teot tuntuvat epämääräisiltä ja vähemmän kammottavilta.

Suora vertailu joidenkin ihmisten pahuuden välillä on silti aika mahdotonta, eikä sitä voida oikein laskea tarkkojen uhrilukumäärienkään mitoissa mielestäni. Tavat ja ideologia ratkaisee paljon.

No, kipeitä tyyppejä kaikki tyynni.
 

Viljuri

Jäsen
Jos tietysti ajatellaan sitä, että ketkä hallitsijat ovat itse henkilökohtaisesti vuodattaneet verta, niin lista taitaa muodostua melko toisenlaiseksi.

Venäjältä Katariina Suuri ja Englannista Elisabeth I ja Viktoria tulevat ensimmäisenä mieleen.

Heti perässään seuraavatkin Pakistanin Benazir Bhutto ja Islannin Vigdís Finnbogadóttir.

Iso-Britannian Margaret Thatcherista ja Suomen Tarja Halosesta ei voi mennä sanomaaan, että kuuluisivatko ao. listalle, vaikka ainakin jälkimmäisessä olisi luonteensa puitteissa ainesta listalle kuin listalle, jos olisi sattunut syntymään muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rooman piispa, Jeesuksen Kristuksen sijainen, apostolien ruhtinaan seuraaja, yleismaailmallisen kirkon pää ja ylin paimen, lännen patriarkka, Italian priimas, Rooman kirkkoprovinssin arkkipiispa ja metropoliitta, Vatikaanivaltion hallitsija, Jumalan palvelijoiden palvelija. Eli, lyhyesti sanottuna Paavi. Rikosluettelossa myöskin miljooniin yltävä luettelo tapetuista tai kuolemaan pakotetuista. Suoranaisina veritekoina ristiretket ja Uuden mantereen alkuperäisväestön sukupuuttoon tappaminen, mutta myös lukemattomat pienimuotoisemmat vääräuskoisten vainot.

Sikäli ikävä tapaus, että jatkaa surmaamisen kulttiaan yhä ja muiden vastustelematta, estämällä mm. kondomin käytön mikä johtaa miljoonien katolisten kuolemisen HIViin. Ohittanee luvuissa aikanaan myös Maon koska ei ole sidottu yhteen ruumiseen, vaan tuhotöitä voi jatkaa uutena persoonana.
 

Wesku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka ei varsinainen "hallitsija" olekaan, niin kunniamaininnan voisi antaa myös Espanjan Inkvisitiolle, joka toi aivan uusia tuulia ja tyylisuuntia tappamiseen ja kidutukseen. Myös "Noitavasaran" kirjoittajalle ansiomitali. Siitähän se noitien jahti oikein tosissaan alkoi.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Wesku kirjoitti:
Vaikka ei varsinainen "hallitsija" olekaan, niin kunniamaininnan voisi antaa myös Espanjan Inkvisitiolle, joka toi aivan uusia tuulia ja tyylisuuntia tappamiseen ja kidutukseen. Myös "Noitavasaran" kirjoittajalle ansiomitali. Siitähän se noitien jahti oikein tosissaan alkoi.

Nämäkin urotyöt menevät nimenomaan Paavin nimiin. Molemmat olivat kristinuskon motivoimia. Tosin noitavainoja on äskettäin julkaistun väitöskirjan mukaan rankasti liioiteltu ja määrät ovat olleet paljon vähäisempiä kuin kirjallisuudessa on esitetty. Uuden maailman tyhjentäminen alkuperäisväestöstä on joissain tutkijapiireissä nimitetty kansanmurhaksi (genocide), jossa hurjimmat luvut liikkuvat 50-100 miljoonan lukemissa. Maltilliset arviot liikkuvat muutamissa miljoonissa, mutta näilläkin luvuille Paavin kädet ovat konkistadorien toteuttamana ihan kärkisijoilla tässä verellä läträyskisassa. Espanjalaisten kristittyjen julmuuden apureina toimivat taudit, jotka levisivät/levitettiin tappavina intiaaniyhteisöissä.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HN kirjoitti:
Itse nimeäisin tähän myös Jumalan (kaikilla eri kutsumanimillään). Välillisesti ja välittömästi, suoraan ja epäsuoraan vastuussa kauheuksista, jotka ylittävät kaikkien ketjussa jo mainittujen hirmujen uroteot yhteensä.

Se on siinä. End of discussion.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
HN kirjoitti:
Itse nimeäisin tähän myös Jumalan (kaikilla eri kutsumanimillään). Välillisesti ja välittömästi, suoraan ja epäsuoraan vastuussa kauheuksista, jotka ylittävät kaikkien ketjussa jo mainittujen hirmujen uroteot yhteensä.

Jaa, esim. uskonsotien aikakausi 1500-luvulla oli pohjimmiltaan taistelua Euroopan herruudesta: katolinen Ranska tuki islamilaista Turkkia sen taistelussa katolisia Hapsburgeja vastaan. Toki monia fanaatikkoja manipuloitiin onnistuneesti uskonnollisilla sloganeilla. Joten Jumalan sijasta (joka on todennäköisesti noin empiirisesti kuvitteellinen hahmo) nimeäisin pelokkaan, aggressiivisen hysteerisen, vallanhimoisen ihmisluonnon historian suurimmaksi murhaajaksi. Yksittäisistä henkilöistä noin jollakin suoralla vastuulla ilmeisesti voiton vie puhtaiden numeroiden valossa Mao (ateisti).

edit: typoja runsahasti
 
Viimeksi muokattu:

sem

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyynikko kirjoitti:
Hitler oli pelkkä koulupoika Staliniin verrattuna!

No jaa. Jos Hitler olisi ollut vallan kahvassa sen noin 30 vuotta kuin Stalin voisivat puntit tasoittua huomattavasti. Kun ottaa huomioon että Aatulla oli hyvä kiri päällänsä 40-luvun alkupuolella vaikka kyllä Josif antoi tasaista vastusta siinäkin kohdassa.

Yhdessä ylittämättömät sanoisin näistä jotka Euroopan keskenään jakoivat (Molotov-Ribbentrop sopimus).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös