Mainos

Maailman maat -visa – osa 7

  • 2 485
  • 65

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?
Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?
Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?
Tanska
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio
Suriname
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?
Vietnam
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
Portugali
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
Mali
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?
Tsad
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?
Djiboutu
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?
Laos
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
Kreikka
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?
Angola
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
Uusi-Seelanti
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
Japani
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?
Saint Lucia
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?
Ruotsi
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?
Italia
18. Kuvavihje: minkä maan lippu?
Mauritania
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
Afkanistan
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?
Sierra Leone
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Taiwan
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Tiibet
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? Afrikka
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? Egypti
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?

Marokon

2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?

Moldovaan

3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?

Norja

4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio

Suriname

5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?

Laos

6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?

Irlannilla

7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?

Malin

8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?

Tsad

9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?

Zimbabwe

10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?

Mongolian

11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?

Venäjän

12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?

Angolan

13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?

Brasilia

14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?

Kiinassa

15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?

Perussa

16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?

Ruotsin

17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?

Alankomaissa

18. Kuvavihje: minkä maan lippu?

Mauritanian

19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?

Malesiaan

20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?

Sierra Leone

Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan?

Taiwan

22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana?

Tiibetissä

23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti?

Vuoristo-Karabah

24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli?

Aasiassa

25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä?

Jordaniassa
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
1. Marokko
2. Moldova
3. Tanska
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22. Tiibet
23.
24. Euroopassa
25. Jugoslaviassa
 

SgtMarkov

Jäsen
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on? Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu? Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä? Venäjä. Kyynäränkorkuinenhan siellä häärää parhaillaankin.
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio Seychellit
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"? Uganda
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa? Tanska
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat? Sierra Leone
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa? Tsad
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä? Malawi
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari? Malesia
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin? Pohjois-Korea
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka? Kuuba
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat? Panama
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla? Filippiinit
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää? Honduras
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa? Ruotsi
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä? Italia
18. Kuvavihje: minkä maan lippu? Mauritania
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat? Iran
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee? Sri Lanka
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Kiina
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Nepal
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo-Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? Aasia
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? Afganistan
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on? Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu? Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä? veikataan Puola
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio? vihje rajaa pois Euroopan, Afrikan ja Aasian maat, ja Oseanian pienimmät saarivaltiot ovat jo tainneet mennä, eli joku Karibianmeren saarivaltio vai voisiko olla Suriname
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"? veikataan vaikka Malawi
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa? "edeltäjä" viittaa valtioon, joka ei olisi enää olemassa, brittien siirtomaitahan nuo ovat tainneet olla, ja Englanti oli tuolloin itsenäinen valtio ja nykyisen UK:n edeltäjäksi laskettava, mutta Iso-Britannia meni jo... mitäs muita siirtomaavaltoja on vielä jäljellä... Alankomaiden edeltäjä 1600-luvulla oli Yhdistyneet Provinssit, joka oli myös hyvää pataa Englannin kanssa, joten veikataan Alankomaat
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat? veikataan vaikka Afganistan
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa? Malawi ja Tšad ovat samannimisen rajajärven rannalla... veikataan Tšad
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä? heitetään edeltä toi Gambia
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari? ei varmasti ole, mutta veikataan Uganda
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin? heitetään hatusta Keski-Afrikan tasavalta
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka? maantieteellisesti olisi sopivasti hollilla Angola, jossa kommunistit ovat ainakin olleet vallassa, olisiko Kuuba tukenut kommareita ja Etelä-Afrikka vastapuolta, joten veikataan Angola
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat? ehkä joku Karibianmeren maa, arvataan Bahama
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla? Ei tule mieleen elokuvia eikä separatistiliikkeitä, paitsi Sri Lankan tamilitiikerit, joten arvataan Sri Lanka
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää? olisiko jossain Kaakkois-Aasiassa, arvataan Malesia
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa? siinähän ovat Vänern ja Vättern eli Ruotsi
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä? olisivatko jossain saarella, heitetään Komorit
18. Kuvavihje: minkä maan lippu? joku Lähi-idän arabivaltio... vaikka Oman
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat? arvataan Iran
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee? Ecuadoriin voisi otsikot sopia, mutta se on jo mennyt... entä joku Afrikan maa, sanotaan vaikka Mosambik
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Taiwan
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Tiibetissä
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo-Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? arvataan Aasiassa
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? arvataan Libanonissa
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
1. Marokko
2. Moldova
3. Aika arvaus: Egypti
4. Itä-Timor
5. Laos
6. En nyt varmasti muista, missä Kuurinmaan siirtomaat olivat, mutta veikkanpa, että nyt kysytään niitä: eli Latvia
7. Mali
8. Tšad
9. Ei kovin montaa vaihtoehtoa enää ole, ehkäpä Seychellit
10. Keski-Afrikan tasavalta
11. Pohjois-Korea
12. On se hyvä, että muutkin kuin USA ja Venäjä on sotimassa muiden sisällissodiassa. Tässä on kysymyksessä tietenkin Angola
13. Kiribati
14. Vietnam
15. Saint Lucia
16. Ruotsi
17. Lienevät Milla Magian kotivuoren rinteellä. Se on Vesuvius. Eli Italia
18. Mauritania
19. Olikos tää Argo: Iran
20. Burkina Faso
Bonus-kysymykset…
21. Taiwan
22. Tiibet
23. Vuoristo-Karabah
24. Afrikka
25. Libanon
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?
Marokko

2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?
Moldova

3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?
Puola

4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio
Itä-Timor on aika nuori valtio eikä pinta-alaltaan käsittääkseni iso. Mutta luulen jossain toisessa Aasian maassa olevan vähemmän asukkaita, niin en vastaa sitä. Arvaan Kiribati.

5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?
Mosambik

6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
Alankomaat

7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
Mali

8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?
Suriname

9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?
Malawi

10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?
Vietnam

11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
Turkmenistan

12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?
Angola

13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
Samoa

14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
Guatemala

15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?
Guinea

16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?
Ruotsi

17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?
Italia

18. Kuvavihje: minkä maan lippu?
Bahrain

19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
Iran

20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?
Kamerun

21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan?
Taiwan

22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana?
Tiibet

23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti?
Vuoristo-Karabah

24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli?
Aasiassa

25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä?
Libanonissa
 

Histo

Jäsen
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?
Marokon.

2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?
Moldovaan.

3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?
Tanskan.

4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio
Itä-Timor.

5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?
Sri Lankaa.

6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
Venäjän.

7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
Madagascarin.

8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?
Tšad.

9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?
Malawi.

10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?
Malesian.

11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
Japanin.

12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?
Dominikaanisen tasavallan.

13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
Hondurasin.

14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
Sri Lankassa.

15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?
Hondurasissa.

16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?
Ruotsin.

17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?
Italiassa.

18. Kuvavihje: minkä maan lippu?
Mauritanian.

19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
Iraniin.

20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?
Kirgisian.

Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan?
Taiwan.

22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana?
Tiibetissä.

23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti?
Vuoristo-Karabah.

24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli?
Afrikassa.

25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä?
Ei missään toistaiseksi.

Nyt tuntui jo vaikealta...
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Voi jösses näitä kysymyksiä. Kärkisijoista ei toki ole taistelu yhdessäkään visan osassa, mutta suht tasaiseen suorittamiseen on silti pystytty. Nyt uskoisin tietäväni melko varmasti vain seitsemän vastausta, loput sitten puhdasta arvailua. Toki nyt jonkinlainen käsitys on usein ehkä siitä, missä päin maailmaa saatettaisiin olla, mutta vaihtoehtoja on kuitenkin vielä listalla joka suunnalla vähän turhan paljon. Mutta joka tapauksessa noin kymmeneen pisteeseenkin tästä osasta voisi varmaan olla tyytyväinen.

1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on? Marokko

2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu? Moldova

3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä? Tanska

4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio Mikronesia

5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"? Laos

6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa? Alankomaat

7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat? Paraguay

8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa? Malawi

9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä? Saint Kitts ja Nevis

10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari? Sri Lanka

11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin? Turkmenistan

12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka? Angola

13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat? Dominikaaninen tasavalta

14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla? Mali

15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää? Saint Vincent ja Grenadiinit

16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa? Ruotsi

17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä? Italia

18. Kuvavihje: minkä maan lippu? Mauritania

19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat? Turkki

20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee? Burkina Faso

Bonus-kysymykset…

21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Taiwan

22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Tiibet

23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo-Karabah

24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? Aasiassa

25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? Israel
 
Viimeksi muokattu:

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
1.
2. Moldova
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14. Palestiina
15. Uusi-Seelanti
16.
17. Italia
18.
19.
20.
Bonus-kysymykset…
21.
22. Tiibet
23.
24.
25. Libanon
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
1. Marokko
2. Moldova
3. no vaikka Kreikan..
4. Arvataan tähän Itä-Timor
5. Laos
6. Portugali?
7. -
8. -
9. Sierra Leone
10.
11. Pohjois-Korea
12. -
13. -
14. -
15. Filippiinit?
16. Ruotsi
17. Italiassa, eikös se Milla Magia asustellut Vesuviuksen juurella?
18. Surinamen
19. Iran
20. kai tää jossain Afrikassa on..Mauritania?

21. Kiinan kansantasavalta
22. Tiibetissä
23. Vuoristo-Karabah
24. -
25. Kyproksella

Olipas ihan helvetin vaikea, vaikka maat käy jo vähiin.
 

Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?
-Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?
-Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?
-Tanska
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio
-Seychellit
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?
-Laos
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
-Portugali
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
-Mosambik
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?
-Tsad
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?
-Sierra Leone
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?
-Malesia
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
-Kreikka
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?
-Angola
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
-Vietnam
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
-Kamerun
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?
-Honduras
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?
-Ruotsi
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?
-Italia
18. Kuvavihje: minkä maan lippu?
-Mauritania
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
-Iran
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?
-Niger
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan?
-Taiwan
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana?
-Nepal
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti?
-Vuoristo-Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli?
-Aasiassa
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä?
-Kypros
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on? Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu? Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä? Norja
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio Mikronesian Liittovaltio
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"? Kamerun
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa? Espanja
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat? Madagaskar
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa? Tsad
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä? Djibouti
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari? Keski-Afrikan Tasavalta
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin? Tadzhikistan
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka? Mosambik
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat? Dominikaaninen Tasavalta
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla? Sierra Leone
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää? Sri Lanka
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa? Ruotsi
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä? Italia
18. Kuvavihje: minkä maan lippu? Mauritania
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat? Kuuba
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee? Uganda
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Taiwan
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Tiibet
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo-Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? Afrikka
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? Egypti

Vaihtoehdot vähenee ja pidot paranee tai sitten ei. Nihkeätä on, ei mahda mitään.

Tämä visailu menee ihan yhtä hyvin kuin kannattamani Liigaseuran viimeiset kaudet ovat menneet.
 
Viimeksi muokattu:

Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaihtoehdot vähenee, mutta vastaaminen ei juuri helpotu. No, kai sitä ainakin muutama maa osuu oikeaan.

1. Marokko
2. Georgia
3. Egypti
4. Suriname
5. Mosambik
6. Venäjä
7. Montenegro
8. Tsad
9. Malawi
10. Keski-Afrikan tasavalta
11. Paraguay
12. Madagaskar
13. Malesia
14. Itä-Timor
15. Guatemala
16. Ruotsi
17. Bahrain
18. Mauritania
19. Kuuba
20. Mali

21. Taiwan
22. Nepal
23. Vuoristo-Karabah
24. E-Amerikka
25. Afganistan
 
Viimeksi muokattu:

Salkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ass@ Pori
1. Marokko
2. Moldova
3. Norja
4.
5. Laos
6. Portugali
7. Mali
8.
9. Seychellit
10. Mosambik
11. Kreikka
12. Angola
13. Japani
14. Singapore
15. Vietnam
16. Samoa
17. Italia
18. Mauritania
19. Iran
20. Turkki
Bonus-kysymykset…
21. Taiwan
22. Tiibet
23. Vuoristo karaban
24. Sfrikka
25. Egypti
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
1. Marokko
2. Moldova
3. Norja
4. Bahrain
5. Laos
6. Alankomaat
7. Malesia
8. Malawi
9. Seychellit
10. Uganda
11. Kreikka
12. Angola
13. Sierra Leone
14. Japani
15. Honduras
16. Ruotsi
17. Italia
18. Mauritania
19. Kuuba
20. Vietnam

Bonus
21. Taiwan
22. Tiibet
23. Vuoristo-Karabah
24. Aasia
25. Egypti
 
Suosikkijoukkue
Pata ja Capitals
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on?
Marokko

2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu?
Moldova

3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä?
Iso-Britannia

4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio
Itä-Timor

5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"?
Kenia

6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
Espanja

7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
Portugali

8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa?
Malawi

9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä?
Liberia

10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari?
Keski-Afrikan tasavalta

11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
Liechtenstein

12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka?
Dominikaaninen tasavalta

13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
Mikronesia

14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
Japani

15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää?
Paraguay

16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa?
Ruotsi

17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä?
Islanti

18. Kuvavihje: minkä maan lippu?
Mauritania

19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
Iraq

20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee?
Qatar

Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan?
Kiinan kansan tasavalta
...ainakin englanniksi people's republic

22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana?
Nepal

23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti?
Vuoristo-Karabah

24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli?
Eurooppa

25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä?
Jugoslavia
 

Tmoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
1. Minkä maan suurin kaupunki Casablanca on? Marokko
2. Mihin maahan kiistellyssä asemassa oleva Transnistria kuuluu? Moldova
3. Minkä maan kuninkaiden tai muiden hallitsijoiden liikanimiä ovat olleet mm. vääräsäärinen, vanha, kyynäränkorkuinen, piikkijalkainen, parrakas, musta, valkoinen, antelias, kierosuu ja vaunuseppä? Venäjä
4. Mikä maa on maanosansa pienin sekä pinta-alan että asukasluvun perusteella ja myöskin maanosansa nuorin itsenäinen valtio Singapore
5. Mitä nykyvaltiota on aikoinaan kutsuttu myös "Miljoonien elefanttien maaksi"? Angola
6. Minkä nykyisen valtion edeltäjällä oli 1600-luvulla siirtomaat Gambiassa sekä Trinidad & Tobagossa?
7. Minkä nykyvaltion edeltäjän hallitsijoita mansat olivat?
8. Mikä maa on saanut nimensä järvestä, jonka nimi on "järvi" ja joka on neljän eri maan rajakulmauksessa? Malawi
9. Mikä brittien afrikkalainen siirtomaa itsenäistyi viimeisenä? Benin
10. Minkä maan entinen (siirtomaa)nimi oli Ubangi-Šari? Uganda
11. Minkä maan kansallislaulu on kestoltaan maailman pisin?
12. Minkä maan sisällissodassa olivat de facto vastakkain Kuuba ja Etelä-Afrikka? Keski-Afrikan tasavalta
13. Minkä maan tärkeimpiä vientituotteita ovat tai ovat olleet taaro-kasvi, arrowroot-jauho, hedelmät ja tennismailat?
14. Missä maassa toimii aseellinen seperatistiliike, jolla on sama nimi kuin Anthony Hopkinsin vuoden 2002 elokuvalla?
15. Kuvavihje: missä maassa tämä vuori jöpöttää? Guatemala
16. Kuvavihje: minkä maan suurimmat järvet näyttäisivät tältä Etelä-Suomessa? Uganda
17. Kuvavihje: missä maassa kuvan hahmot ovat pinteessä? Italia
18. Kuvavihje: minkä maan lippu? Mauritania
19. Kuvavihje: mihin tämän palkitun elokuvan tapahtumat suurimmalta osin sijoittuvat?
20. Kuvavihje: minkä maan tapahtumia tämä melko tuore uutinen käsittelee? Gabon
Bonus-kysymykset…
21. Millä nimellä Kiinan tasavalta paremmin tunnetaan? Taiwan
22. Missä Dalai-lama on perinteisenä johtajana/hallitsijana? Sri Lanka
23. Minkä niminen on alue, josta Armenia ja Azerbaidžan riitelevät verisesti? Vuoristo-Karabah
24. Missä maanosassa Dervissivaltio oli? Aasia
25. Missä maassa palveluksessa oleva suomalainen rauhanturvaaja kuoli ensimmäisenä? Libanon
 

Oskur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Spurs
1. Marokko
2. Moldova
3. Puola
4. Saint Kitts ja Nevis
5. Keski-Afrikan tasavalta
6. Alankomaat
7. Mosambik
8. Malawi
9. Tšad
10. Guinea-Bissau
11. Tonga
12. Benin
13. Honduras
14. Oman
15. Dominikaaninen tasavalta
16. Ruotsi
17. Italia
18. Ruotsi
19. Sierra Leone
20. Uganda
21. Taiwan
22. Tiibet
23. Vuoristo-Karabah
24. Aasia
25. Sudan
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Jokos @Everton pikkuhiljaa on pisteet laskettu ja vastausten tekstit laadittu? Täällä jo malttamattomana odotan, että kuinka lähelle pääsin 60 yhteispistettä ja lisäämään karkumatkaani kilpakumppaniin toveri @WarWasiin.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Jokos @Everton pikkuhiljaa on pisteet laskettu ja vastausten tekstit laadittu? Täällä jo malttamattomana odotan, että kuinka lähelle pääsin 60 yhteispistettä ja lisäämään karkumatkaani kilpakumppaniin toveri @WarWasiin.
Olisin aika hiljaa jos Sauvon sijoittaa alunperin Satakuntaan!!
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos olet @MegaForce supernopea, niin ehdit vielä vastaamaan. Meni tässä muutamakin tunti lumitöissä töiden jälkeen ja pääsen vasta nyt aloittelemaan tämän osan paketointia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös