Mainos

Ma 9.5.2016 Otteluseuranta (4. kisapäivä)

  • 112 490
  • 1 161
Tila
Viestiketju on suljettu.

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään oli paljon onnistujia ja vähän epäonnistujia.

Salmelaa ei tosiaan voi kuin rakastaa kun pelipäälle sattuu, ja nyt oli taas. Jaakola myös hyvä.

Komarov, Pihlström, Barkov.

Seuraavassa joukossa sitten mm. Koivu ja Granlund.

Pyörälältä hyvää tekemistä, samoin Aholta ja Laineelta. Jälkimmäiseltä olisi jonkun pisteen voinut tuohon päälle ottaa, mutta hyvää YV-peliä, ja kakkoserän loppuun hyvää YV-pelaamista, vaikka kentällä periaatteessa olikin 5 vs. 5.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
VilleLeinon kirjoitusoikeuksien säilyminen vuodesta toiseen on tämän palstan suurin mysteeri. Suosittelen kaikille lämpimästi, että kyseisen herran tekstejä ei lainailla, eikä miehelle(?) hirveästi vastailla.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tosi paljon jännitti toi mysteerimaalivahti taas kerran. Pystyny oikein peliinkään keskittymään ku niin paljo jännitti.

Joo, Koskinen on tosiaan vähän mysteeri - välillä maailmanluokan torjuntoja ja välillä sitten ei. Mutta toistaiseksi on ollut voittava maalivahti. (vitsi)
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Matthews ei pärjännyt edes niissä ihmeemmin. Edes Sveitsin jämäsarjassa ei mestaruutta tullut. Nytkin tappio. Laine tekemässä voittomaalia, Matthews hävisi. Toiset ovat voittajatyyppejä, Austin ei heihin näytä kuuluvan. Mutta varmaan se lahjasyöttö lämmittää mieltä.
Sveitsin jämäsarja? :D Onhan se helppo olla voittajatyyppi hyvässä joukkueessa. Ei Laine yksin mestaruutta ratkaissut tietääkseni ainakaan Suomen jämäliigassa (KHL:n, Ruotsin ja Sveitsin liigojen farmi). Oli aivan paska ja yössä välillä playoffseissa. Matthews oli kovemman liigan runkosarjassa dominoivampi.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Suomiko siellä sukelsi?

Tuomarit hiukan tänään puhalteli oudosti. Esim. Foligno pääsi kuin koira veräjästä ainakin kertaalleen, ja samoin se seppä joka Lindellin ajoi numeroista pää edellä laitaan.
Ei kannata uskoa niitä Mertsin höpöhöpö-puheita, kun itki koko ajan siellä kovista, mutta täysin puhtaista jenkkien taklauksista, mutta sitten ihmetteli, kun Salmela sai täysin selvän jäähyn poikittaisesta mailasta kasvoihin.

Ja tuo Lindell-taklaus oli täysin puhdas. Ei todellakaan mennyt pää edellä laitaan.

VilleLeinon kirjoitusoikeuksien säilyminen vuodesta toiseen on tämän palstan suurin mysteeri. Suosittelen kaikille lämpimästi, että kyseisen herran tekstejä ei lainailla, eikä miehelle(?) hirveästi vastailla.
Aa, eli jos on eri mieltä kuin yleinen mielipide, niin pitäisi kirjoitusoikeus poistaa. Siinä vasta on sitä kunnon Venäjä-meininkiä.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Suomi vei livetulokset.comin mukaan aloitukset mukavasti 33-18.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Tosi paljon jännitti toi mysteerimaalivahti taas kerran. Pystyny oikein peliinkään keskittymään ku niin paljo jännitti.
Minä kun katselen näitä vaivaiskanavia vaan, niin mikähän huikea tarkoitus tällä mysteerivahdilla on? Harmi kun Christer Petterson on jo kuollut. Siinäpä vasta olisi ollut mysteeria kerrakseen!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
VilleLeinon kirjoitusoikeuksien säilyminen vuodesta toiseen on tämän palstan suurin mysteeri. Suosittelen kaikille lämpimästi, että kyseisen herran tekstejä ei lainailla, eikä miehelle(?) hirveästi vastailla.

Totta puhuen raportoin tuon puhtaan trolli-viestin, mikä ehkä oli noin miljoonas kaltaisensa nickiltä. Jos ajattelee erinäisiäkin pitkiä rangaistuksia tai ikibanneja niin siihen nähden VL:n jatkaminen vuodesta toiseen tosiaan on melkoinen ihme.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
En ole tätä ennen koskaan kuullut miehestä nimeltä Tuomas Kauhanen. Nyt tämä "tähtiartisti" on raahattu studioon ja juuri muuta asiaa ei ole, kuin kysyä, että "tuliks kuuma noissa veskarin varusteissa?". Ihan vitun oivallin ohjelmanumero. Vielä kun aina erätauolla Karhuvaaran Late kyselis ulkomaalaisilta, että mitä ne ajattelee Suomesta. Ja jos vastaus olis edes tasoa "no joo", niin Late muikistelisi orgasmin partaalla. No ihan hyvin tuo Tami täyttää tämän myötähäpeätyhjiön.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kanadalla toki ollut vastassa Unkaria lukuunottamatta samat vastustajat, kuin Suomella. Suomella oli sen sijasta Saksa, joka ei ihan kärkimaita myöskään ole. Tiedän kyllä, että hassuttelit, mutta kuitenkin.
Tavallaan hyvin tiedetty, mutta täytyy ihan rehellisesti sanoa vaikka Kummeli-tyyliin, että ei olisi Salmelasta uskonut ensinäkemältä. Luulin, että lumet ja Salmela sulaa samoihin aikoihin, mutta ilmeisesti tänä vuonna ei käy niin?
 
Sveitsin jämäsarja? :D Onhan se helppo olla voittajatyyppi hyvässä joukkueessa. Ei Laine yksin mestaruutta ratkaissut tietääkseni ainakaan Suomen jämäliigassa (KHL:n, Ruotsin ja Sveitsin liigojen farmi). Oli aivan paska ja yössä välillä playoffseissa. Matthews oli kovemman liigan runkosarjassa dominoivampi.
No ei pärjää Sveitsi pelillisesti Suomelle. Ei merkkiäkään siitä. Ei Laine yksin, mutta aika isossa roolissa. Kiva, että Matthews sentään runkosarjassa pärjää, valkkukin tykkää keväällä hyytyjistä.
 
Hirvonen

Millähän mittareilla Sveitsin Liiga on kovempi kuin SM-Liiga? Ainoana mittarina voidaan mielestäni pitää CHL:ää, ja siinä suomalaisjoukkueet vievät sveitsiläisiä ihan täysin.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Laine- ja Puljujärvi-ketjujen lisäksi tarvittaisiin Korhonen-ketju, jossa voisi vänkätä halukkaat. Siihen Pillu-ketjun viereen.
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Mitä tämä Matthewsin parjaaminen on? :D Pelasi todellisuudessa tänään paremman pelin kuin Laine, jos neutraalisti ilman Karjala-lippistä katsoo.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ei näköjään kauaa tartte Pietarissa viettää aikaa, kun jo tarttuu leijoniin venäläisten tapoja. Naurettavia jäähyn kalastus-hyppyjä läpi ottelun ja jatkuvasti yrittivät kusettaa pitkien kiekkojen jälkeen vaihdoissa. Jatkossa voisi jättää nuo touhut venäläisille ja pelata kuin miehet pystyssä pysyen ja omasta mailasta kiinni pitäen.

Ja mitä tulee tähän Matthews vs. Laine keskusteluun, niin pojilla on ihan väärät pelaajat seurannassa, kun olisi pitänyt seurata Larkinia, joka hakkaa kummatkin. Matthews noista kahdesta ekana tullaan varaamaan, koska ovat suurin piirtein saman tasoisia Laineen kanssa, jolloin edelle menee sentteri, jolla ei ole asenneongelmia.

Keskity nyt fanityttönä vaan seuraamaan niitä Kanadan pelejä. Turhaan uhraat aikaa näihin harjoituspeleihin. EIkös siellä Barcelonakin vielä valloita maailmaa.

Ensimmäinen kappale nyt on pelkkää trollausta, koska olisi hävettävää olla noin pahasti pihalla seuraamastaan(?) ottelusta. Tosin en tiedä oliko niin suttuinen striimi taas käytössä että vino analyysi johtui siitä. Mitä tulee Matthews Laine keskusteluun, niin siitä nyt vaan puhuu koko kiekkoileva maailma. Se, että sinä vedät keskustelun alas ja otat esiin jonkun asennevamman, kertoo taas kerran vain trollausmielessä kehittelemästäsi Suomi-antipatiasta.

Tosiasiassahan sinä toivot kotisohvalla Laineelle ykkösvarausta.
 
No ei pärjää Sveitsi pelillisesti Suomelle. Ei merkkiäkään siitä. Ei Laine yksin, mutta aika isossa roolissa. Kiva, että Matthews sentään runkosarjassa pärjää, valkkukin tykkää keväällä hyytyjistä.
Matthews oli kuitenkin joukkueensa paras pistemies pudotuspeleissä, joten siinä mielessä ei ne niin huonosti menneet. Parempi verrata ehkä siihen omaan joukkueeseen, niin saa paremman kuvan. Toki Laine siis on ollut ihan helvetin hyvä tiukoissa paikoissa, mutta ei nyt liikaa sovi dissata Matthewsiakaan, kun ei mestaruuksia tullut.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Maalipaikat meni studion Jalosen mukaan 24-10 Suomelle. Saattoivat mennäkin, mutta tasaista kuitenkin oli. Pari huomiota:

-Ottelun taso ei ollut mikään häikäisevä
-Laine ja Matthews pelasivat ok matsin
-Suomen täytyy saada Saros sisään peliin
-Meidän pakisto on viivalla mestistasoa
-Hyökkääjistö on poikkeuksellisen laaja ja tasokas

Lopun runkosarjan voi lepäillä, sillä puolivälierässä voi vastaan tulla ihan kuka vaan. Voittamalla oman lohkonsa Suomi voi palkinnoksi saada vastaansa Venäjän, tuomarit ja yleisön.
 
Matick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Kärpät
Sveitsin jämäsarja? :D Onhan se helppo olla voittajatyyppi hyvässä joukkueessa. Ei Laine yksin mestaruutta ratkaissut tietääkseni ainakaan Suomen jämäliigassa (KHL:n, Ruotsin ja Sveitsin liigojen farmi). Oli aivan paska ja yössä välillä playoffseissa. Matthews oli kovemman liigan runkosarjassa dominoivampi.
Okei eli olet trolli. Ensimmäinen, jonka olen nähnyt väittävän NLA.aa kovemmaksi kuin Liigaa. Matthews ei muuten pelannut missään jämäjoukkueessa myöskään vaan runkosarjan voittajajoukkueessa.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Sveitsin liiga saattaa nykyään olla hyvinkin jo sm-liigaa parempi, niin paljon on liigan taso laskenut viime vuodet jo pelkästään joukkueiden lisäämisen takia. Tappara ja Kärpät ainoat kovat joukkueet, ja näittenkin taso taitaa laskea aika lailla ensi kaudella.

Mitä tulee Matthews Laine keskusteluun, niin siitä nyt vaan puhuu koko kiekkoileva maailma. Se, että sinä vedät keskustelun alas ja otat esiin jonkun asennevamman, kertoo taas kerran vain trollausmielessä kehittelemästäsi Suomi-antipatiasta.
Ei tuo ole mitään trollaamista, vaan kaikki sen tietää että Laine on itteensä täynnä oleva ylimielinen mulkku, jonka toilailut vuosien saatossa on tarkasti uutisoitu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös