Sakari Pietilä lanseerasi reilu 15v sitten jonkun voiton perään, tämä oli kuin säälipillua oltaisiin saatu, mutta tällä kertaa ei ollut siitä kyse. Ottelu itsessään oli laadukas ja se olisi kyllä voinut lopulta aivan hyvin kääntyä myös Raipen suojateille. SaiPa oli vahva ja pitkiä aikoja ottelussa jopa parempi. Itsekään en usko, että meno tuosta hyytyy, vaikka varmasti vauhti vähän hiljenee kauden edetessä. Se vaikea jaksokin sieltä vielä toki talven/kevään mittaa varmasti tulee. Sitten SaiPaa mitataan kuinka vahvana sieltä ponnistetaan, kun pahin aallonpohja selätetty.
Ei Ilveskään huono ollut, keskustaa puolustettiin edelleen melko hyvin ja SaiPan paineen alla uskallettiin edelleen olla rohkeita, eikä lähdetty vain roiskimaan. Tästä on hyvä jatkaa härkäviikkoa ja toivottavasti saadaan vähän ukkoja pois sairastuvaltakin.