Ma 7.9.2009 Jokerit-SaiPa

  • 17 712
  • 58

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
-Saipa oli pirteä, olisi ansainnut voiton. Jokerit ei oikein saanut koneita käyntiin.

-Pulkkiselta hyvä peli. Yritystä oli ja lämäri lähti alussa aina kun oli paikka. Loppupuolella yritti jakaa kiekkoa enemmän, mutta syötöt ei oikein osuneet kohdalle. Saadaan Teemusta huiukea kaveri kunhan vaan ei anneta liian isoa kakkua 17v kaverille. Ylivoimaa pelasi vähän mikä on mielestäni ihan hyvä ettei kuormiteta keveria liikaa.

-Ode Saarinen on puhjennut kukkaan. Jumalauta! Kovalla itseluottamuksella vetää kaveri ja homma toimii. Takuuvarma kakkossennteri meille, jos niin halutaan. Ei kahta sanaa!

-Jumankeka kun on pieni kaukalo! Toivottavasti joku myös joskus taklaisi! Toivottavasti jo torstaina.

-Saipan kaverit veti kokonaisuudessaan ihan hyvin, ei erityismainintoja. Helenius olisi halunnut tanssia Topparotsin kanssa, mutta ei taas kiinnostanut. Ei vaikka Sami noin viisi kertaa jutteli.

Jatketaan

Ei jaksa enempää
 

ahal

Jäsen
Olikos Pohlin jaloissa sähäkkyyttä ja lähtikö paljon kehuttu kuti kertaakaan?
No ei oikein ollut, ainakaan sellaista jäät murtavaa tai veret seisauttavaa. Vielä. Pikkuisen keskenkuntoiselta Pohli vaikutti, yritystä kyllä oli kiitettävästi. Jaskon kanssa oli paljon puheissa sekä ennen peliä että aikana. Kutikin piilossa. Rankussa lähes pysähtyi ja yritti uittaa kiekon Riksmanin alta maaliin, mutta Juuso kellistyi päälle. Rede yritti suoraa laukausta mutta päin. Jokila ainoana heitti veivin vasemmalle, mutta Riksman patjallaan poimi.

Yhtä onnettomia olivat myös Ridan ja Hentusen rankkarit, mutta Pirnes veti napakasti takanurkkaan Hostikan patjan yli. Viistolla vauhdilla.

Hostikalle 2. maali meni aika pienestä kulmasta jalkojen välistä helponnäköisesti, mutta muuten ok. Pakeista eniten nesteessä oli Nyrhinen ja Lipari, jolla liike ei vaan nykyisellään riitä. Nyrhisellä äijämäisiä otteita yhä. Kaksi muuta paria selvisivät paremmin, mutta Joni kyllä nostattaa yhä pulssia arvaamattomilla avauksillaan. Ei pääse niistä eroon näköjään, yrittää ovelaa mutta usein päin kaveria.

Ulkkarit ihan lupaavia molemmat. Reden nappisyöttö Topon maaliin kanukkityyliin antaa aiheen odottaa niitä lisää. Selvästi kemiat toimii, samoin kakkosessa Jaskolla ja Pohlilla. Jokila saanee vielä jatkaa ykkösessä, mutta entäs kun Tero kuntoutuu. SaiPan paras hyökkääjä oli mielestäni Löfman, ilo katsella kaveria kun peli luistaa. Hyvin pelasivat myös Kohot, eikä maalikaan ollut kaukana. Loppua kohden nuorisoketjukin (Tore poissa) pääsi mukaan paremmin.

Narreista eivät nimimiehet paljoa erottuneet. Pulkkinen (ja Riksman) illan hahmo jalkakynineen. Mälkiä pääsi toki pöytäkirjoihin parilla jäähyllä, muuten näkymätön.

Olin törmätä käytävällä Hjallikseen, mitähän mietti tähtisikermänsä pelistä, kun kesken poistui?

Edit. Jokerit mainostaa peliään nyt taitokiekkona... Mietin vaan illan aikana, että miten yhtälö toimii, kun isot jätkät seilaa ahtaassa kaukalossa ja tila on todella vähissä. Täyteen vauhtiin on entistä vaikeampi kiekkoa heittää ilman, että kaveri ehtii väliin. Se nähtiin jo nyt, ja varmaan jatkossakin tämän tästä. Meneekö vallan painiksi?
 
Viimeksi muokattu:

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harkkapelit, osin syksyn runkosarjakin, aika merkityksetöntä kevättä ajatellen. Eiköhän Aravirta ja Jokereidenkin kokeneet pelaajat tämän tiedä. Viime kevään finalisti ui aika syvissä vesissä viime syksynä, joten älkää turhaan ressatko, jos kuviot ei vielä huippuluokkaa olekaan.

Tässä on Jokereiden kohdalla vaan sellainen uhkakuva, että jos ei peli heti alkukaudesta kulje, alkaa Hjalliksella pinna loppua ja kesken kauden raahataan taas näitä kalliita kehäraakkeja omien junnujen tilalle, jolloin soppa on taas valmis. Kärpät on siinä mielessä huono vertailukohta, koska siellä ei tiedetään mitä tehdään eikä turhaan höntyillä, vaikka aina ei kulkisi. Toisella on ammattimainen organisaatio toisella ei.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
"Tosipelit on sitten keväällä" "Ei näillä peleillä ole merkitystä" "Yks tappio sinne tänne".

Kyllähän kokeneiden pelaajien pitäisi tietää myös se, että ihmiset maksavat useita kymmeniä euroja siitä, että näkevät heidän pelaavan jääkiekkoa. Runkosarja käynnistyy tämän viikon torstaina ja silloin pelaajien pitäisi alkaa näyttää, miksi heille maksetaan monen pelaajan kohdalla jopa kuusinumeroista vuosipalkkaa.
OT mutta olkoon.
Tätäpä vähän hain takaa ajatuksillani ko. harjoitusottelun merkityksestä/fanien reagoinnista. Onko (alku)syksyn runkosarjan ja harjoituspelikauden rooli jo lähestulkoon sama? Kevääksi kuntoon. Itse kausikortittomana mietin, että kannattaako 'merkityksettömistä' runkosarjaotteluista maksaa näitä harjoituspelejä enempää? Ehkäpä tämänpäiväisen Jokerit-SaiPa harjoitusmatsin katsoneet osaavat vastata myöhemmin syksyllä tähän.
 

Timppa73

Jäsen
Enpä ole nähnyt näin heikkoa peliä aikoihin jokereilta.

Ensimmäisessä erässä oli alkuun 10min keskialueella seisoskeleva saipa puolustus ja jokerit pääsi liikkeellä siitä ohitse, loppu 10min oli samaa kuin kolmas erä: hyökkääjien ollessa vauhdissa hakemassa avausta, puolustajat asettelivat jokereilla kiekkoa vielä lapaan pyörimästä ja auttamatta aina avaukset seisovalle miehelle tai pakki-pakki ja uusi yritys. Ylös nousut jäi sitten liikkuvampaan saipan kärkikarvaajaan tai katkesi harhasyöttöön keskialueella ja viimeistään hyökkäys sinisellä vastustajan 4 puolustajan, tällä kertaa ohittamattomaan, muuriin. Saipa pääsi näistä keskialueen kiekon menetyksistä nopeisiin vastaiskuihin ja kääntämään pelin hyökkäysalueelleen.

Saipalta toinen erä oli kyllä todella hyvä, Riksman piti parilla paraatilla jokerit pelissä mukana. Mailan tupellakin tehty torjunta mahtui tuohon mukaan pahimman saipan pyörityksen joukkoon. Saipa olisi pelkästään toisen erän pelillä ansainnut voiton tästä varsinaisella peliajalla, mutta Riksman oli todella hyvä.

Jatkoaika oli aika väsyneen oloista pyörimistä ja rankkarikisassa jokereiden laukojat (ennen Pirnestä) eväättömiä hyvin pelannutta Hostikkaa vastaan.
Riksman joutui venymään kahdessa rankkarissa hienosti, ensimmäisen hoiteli eleettömästi.

Sanoisin parhaiten jääneen mieleen saipasta Topon, Hostikan, Löfmanin ja Levokarin. Jokereilta Riksman, Saarinen, Pulkkinen ja Lind oli pirteimmät.
 

W.S.L

Jäsen
Viru$:lle, Olli Suoraniemi on Jokereiden omia junnuja. Toissa kauden b:n mestarijoukkueen kapteeni ja play offien pistepörssin kakkonen. Muutamat loukkaantumiset hidastaneet menoa, esim. viime kauden alusta oli sivussa melkein neljä kuukautta.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viru$:lle, Olli Suoraniemi on Jokereiden omia junnuja. Toissa kauden b:n mestarijoukkueen kapteeni ja play offien pistepörssin kakkonen.

Ei ilmeisesti kuitenkaan sukua -73 mestarijoukkuueen legendalle Seppo Suoraniemelle? Pitää alkaa oikein tarkemmin seuraamaan kaverin otteita, mikäli kentälle jatkossa pääsee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös