Ma 5.3.2012 Jukurit - Jokipojat (3. välierä)

  • 7 728
  • 43

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Tasatilanteessa karavaani kulkee maanantai-iltana Mikkeliin. Molemmat ovat onnistuneet voittamaan vieraissa, joten kotietu on jälleen Jukureilla.

Tiukkoja vääntöjä ovat pelit olleet. Lauantain peliä en nähnyt, mutta kuulopuheet ja raportit kertovat, että peli olisi voinut päättyä muunkinlaiseen lopputulokseen kuin Jukureiden voittoon.

Jukurit kyllä hallitsee kiekkoa ja pyörittää peliä, mutta maalien muodossa se ei ole vielä juuri näkynyt. Kummassakin pelissä (vain?) kaksi häkkiä Voldenin selän taakse, onko sitten Jokipojilla maalivahti- ja puolustuspeli kuosissaan vaiko mikkeliläishyökkääjillä ruuti märkää? Perjantaina Volden ainakin otti liki kaikki mahdolliset kudit kiinni ja puolustus siivosi kiitettävästi irtokiekot maalin edestä. Toivon saman linjan jatkuvan.

Nikkilällä hyvän ja huonon päivän ero tuntuu olevan isohko. Perjantain pelissä melkeinpä kaikki maalit menivät jollain tavalla hänen piikkiinsä (paitsi tietysti se neljäs, joka upposi tyhjiin). Lauantaina kaveri oli käsittääkseni torjunut aivan eri tasolla, mikä näkyy sitten Jokipoikien onnistumisissakin.

Ylivoimapeliin pitäisi Jokipoikien keksiä jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Rajala ei ole pitkiin aikoihin pelannut parhaalla tasollaan, syttyisikö hän nyt pari peliä alle saatuaan? Jos yv-peli toimisi samalla tavalla kuin runkosarjassa, tilannehan olisi mitä erinomaisin.

Pienillä marginaaleilla mennään taas. Maaleja ei tule paljon, ja ottelu ratkennee yhden maalin erolla. Toivottavasti ärjypaitojen hyväksi. Nyt ei tietysti ole vielä ihan pakko voittaa, mutta olisihan se upeaa hakea toinen ryöstö Mikkelistä. Se tietäisi keskiviikkoillaksi kyllä hillitöntä latausta.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Varmasti kuuma ja hyvätasoinen matsi tiedossa huomenna. Jukureille pakkovoitolla nousu sillasta takaisin kuskinpukille sarjassa, tosin marginaalit tosiaan äärettömän pienet. Kotijoukkueen kannattajana en luonnollisestikaan vastaryöstön vastaryöstöä toivo, mutta ei sekään mahottomuus ois.

Eilisessä pelissä Jukurit oli todella vahva kokonaisuutena. Alivoimat lähes täydellisiä (viimeisessä Jokipo pääsi tosin myllyttämään ja maaliakin tuulettelivat ylärimalaukauksessa loppusekunneilla), ylivoima erittäin mallikasta (vaikkakin tehotonta, tosin kolmannen erän lopun YV:t menivät lähinnä peliä jäädyttäessä. Toisaalta meinasi kostautua Jokipon hyviin vastahyökkäyksiin) ja Nikkilä oli tosiaan liekeissä. Yksi pahempi hassi meinasi sattua, kun heitti kulmasta purkukiekon suoraan Jokipo-hyökkääjän syliin 2. erässä, mutta onneksi (meikäläisittäin jälleen) kaverilla jäätyi kädet ja kiekko turvallisesti n. metri tyhjän maalin yli. Korvasi kyllä virheen todella upealla torjuntatyöskentelyllä, ei paljoo kiekot pomppinu ku räpsä vaan viuhahti ja marjat poimittu.

Onko Joensuusta tulossa väkeä monellakin bussilla peliä katsomaan?
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Onko Joensuusta tulossa väkeä monellakin bussilla peliä katsomaan?

Yksi bussi tulee. Siihen päälle ehkä pari-kolme henkilöautoa, joten samanlainen punanuttuinen öykkämöykkäorkesteri siellä on kulmauksessa huutelemassa (JOKIPO! äy äy JOKIPO!) kuin perjantainakin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Yksi bussi tulee.

Hyvä ja hienoa, näkyillään!

Taistelu jatkuu siis tänään. Kahdessa ensimmäisessä pelin hallinta on lievästi ollut sinikeltaisilla, mutta punaisten vastaiskut on aina helkkarin pahoja. Joensuussa Jukureilla oli monta pahaa keskialueen kiekon menetystä, mistä seurasi joka kerta Jokipolle paha tilanne. Nämä olisi ehdottomasti saatava tänään pois. Samaten maalintekoon pari piirua lisää järkeä ja rauhallisuutta, niin Volden taipuu useammin kuin kaksi kertaa. Monta selvää maalipaikkaa on pilattu hirveellä kiireellä ja hosumisella.

Molemmissa edellisessä pelissä Jukurit on saanut "jälki-istunnon" ensimmäisellä minuutilla..tänään Jokipon vuoro?
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Jukurit jatkaa lähes samalla kokoonpanolla kuin lauantaina Joensuussa. Ainoa muutos taitaa olla Salmelaisen paluu Savolaisen tilalle. Tillanen on palannut myös kokoonpanoon. Sarja on tasoissa ja tähän peliin on huomattavasti helpompi lähteä kun ei ole veitsi kurkulla. Toivottavasti Jukurit lähtee alusta asti kovaa ja rentous tekemiseen löytyisi heti alusta asti. Maalipaikat pitäisi pystyä käyttämään vielä paremmin hyväksi. Vahva usko on, että tän illan jälkeen Jukurit johtaa sarjaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Näyttäisi kentät eläneet muutenkin, kuin pelkästään Savolainen <-> Salmelainen.

I
27 Memonen - 12 Malinen - 8 Salmelainen

Eli Memonen siirretty takaisin ykköseen kolmosen keskeltä ja taas ois "alkuperäinen" ykönen kasassa.

III
26 Ojanen - 25 Hämäläinen - 23 Hietaharju

Ja Roope jälleen kolmosen keskellä, kuten ekassa välierämatsissa. Olikin kyllä kovassa tikissä lauantaina.

Mikähän lenssu-aalto meiän porukkaa muuten vaivaa kun tänään taas yksi pistenikkari sivussa :/
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Jos nyt veikata pitää, niin valitettavasti Pikkaraisen jengi voittaa tänään. Toisaalta sarjassa on nähty pelkkiä vierasvoittoja. Toivotaan, että tänääkin jatkuu tuo vierasvoittoputki...

Onkohan Kalevankankaan jäähallissa tänään väkeä paljonki yli 1 000? Viimeksi katsojia oli säälittävän vähän.

EDITpiaf: toivottavasti karma is a bitch Poukkulalle!
 
Viimeksi muokattu:

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
... Toivotaan, että tänääkin jatkuu tuo vierasvoittoputki... Toiveesi toteutui!

Onkohan Kalevankankaan jäähallissa tänään väkeä paljonki yli 1 000? Viimeksi katsojia oli säälittävän vähän. Miten ihmeessä saatte aihetta valitella Jukureiden onnetonta katsojamäärää pelistä toiseen? Pelaajat siellä pelaa, ei katsojat. (1411)

Vuoden alisuorittajat -palkintoa aletaan vahvasti kampeamaan Jukureiden pukuhuoneeseen. Kova materiaali ei näemmä tuo onnea milloinkaan. Onnea vaan joensuuhun, ja ostakaa tuo Pikkaraisen sopimus samalla. Tervemenoa, ei tule ikävä!

Toivottavasti saan kuitenkin, jotenkin ihmeen kaupalla, vielä niellä nuo sanat takaisin.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Hyvät ihmiset, sammuttakaa Mikkelistä valot, ne häikäsee Tillasta. Ja muutenkin, toivottavasti Mikkelin valot on nyt nähty viimeisen kerran. Paikalliset ovat vaientaneet läpyttimet ja käpälät, lienee saunat jo lämpiämässä.

Kiitos JOKIPO ja kohti Jenssin valoja!
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Vuoden alisuorittajat -palkintoa aletaan vahvasti kampeamaan Jukureiden pukuhuoneeseen. Kova materiaali ei näemmä tuo onnea milloinkaan. Onnea vaan joensuuhun, ja ostakaa tuo Pikkaraisen sopimus samalla. Tervemenoa, ei tule ikävä!

Toivottavasti saan kuitenkin, jotenkin ihmeen kaupalla, vielä niellä nuo sanat takaisin.

Anteeksi huuteluni naapuri pöytään,mutta taidetaan olla molemmat tällä kaudella alisuorittajia, Jukurit & KooKoo. Sillä erotuksella toki,että täällä päin ei paljon finaaleissa ole pelattu sitten vuoden 2002.
Kyllähän Jukureitten rosterin pitäs olla siellä finaalissa ilman muuta,mutta jääkiekko on tälläistä ja finaalissa taitaneen olla Sport & Jokipojat. Me(Jukurit & KooKoo) sitten taistellaan pronssista mitä ilmeisemmin, ellei kelkka käänny ihan totaalisesti.

Hyvin näyttää Jokipojilla kulkevat,mutta kulkekoot!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Anteeksi huuteluni naapuri pöytään,mutta taidetaan olla molemmat tällä kaudella alisuorittajia, Jukurit & KooKoo. Sillä erotuksella toki,että täällä päin ei paljon finaaleissa ole pelattu sitten vuoden 2002.

Tervetuloa vaan, voiaan surkutella yhessä kohtalotovereina.


Kyllähän Jukureitten rosterin pitäs olla siellä finaalissa ilman muuta,mutta jääkiekko on tälläistä ja finaalissa taitaneen olla Sport & Jokipojat.

Enpä tiiä tuosta rosterista. Tänään mietin 2. erän lopussa vielä, että "jos Jokipo pelin vie, ni voi rehellisesti sanoa huonomman voittaneen" kun peli oli siihen asti melko täydellistä isäntien hallintaa. Tuossa kotimatkalla kerkesin kuitenkin vähän matsia sumplaamaan enemmän (matkaa hallilta vajaa 40 kilometriä, mukava aina kulkea näitä esityksiä kattelemaan) ja alkoi valjeta että ne 2 erää lähinnä näennäishallintaa, mitä Jukurit ovatkin tällä kaudella harrastaneet ahkeraan. Mietin myös pelin aikana, että "pomppu sisään, pomppu ulos" (kiekko kävi useaan otteeseen melkoisen lähellä Jokipon maalia), mutta eipä se niin olekkaan kun loppupeleissä meillä ainoastaan isommista jätkistä kasattu nelonen ajoi oikeasti siihen maalille hakkaamaan. Muilla peli hyytyi siihen kulmapyörintään tai jos maalille mentiinkin, niin Jokipon ukot olivat joka tilanteessa vahvempia. Ikävä kyllä sama piti paikkaansa myös Jukurimaalilla kolmannessa erässä. Paniikin alettua näkyi myös miten kevyitä ukkoja meidän pakit oikeasti on. Siinä 1-3 (vai 1-4) maalissa puolustaja toimitti lähinnä pujottelukepin virkaa, muissa osumissa meidän ukoilla ei ollut sanansijaa kun Jokipon hyökkääjät tekivät maalilla mitä tahtoivat.

1-2 maali katkaisi tänään kotijoukkueen selkärangan totaalisesti. Ko. maalia edelsi Jukurien lähes taukoamaton 5 minuutin pyöritys erän alkuun Jokipon päädyssä, mutta kun ei vaan kelpaa maalinteko meille, niin kyllähän se naapuri rankaisi. Ja tuon maalin jälkeen seuraavat 10 minuuttia kentällä oli niin hukassa ollut kotijoukkue etten ole monesti nähnyt. Koko porukka oli täysin paniikissa/jäissä, purut todella luokattomia roiskaisuja ja järjestään viivaan vastustajalle (ja siitähän Jokipo kovalla kädellä rankaisikin. Oli kyllä komeita osumia muutama naapurilla).
Lisäksi Pike oli tänään kunnon jänö ajovaloissa, 1-3 tilanteessa ois voinu koittaa vaikka aikalisää ja sillä rauhoittaa tilannetta ja herätellä ukkoja, mutta minkäänlaista reagointia peliin ei tapahtunut.
Jokipolle tietysti hieman lisää apuja tuossa, että Nikkilä kolattiin heti pelin alussa (saas nähä kestääkö tämä "flunssa" miten pitkään) ja Touko, huolimatta muutamasta oivast kopista, oli myös epävarma. Muutenkin Tommin suurimpiin avuihin kuuluu se, että pystyy rauhoittamaan alakerran ja sitä taitoa ei ikävä kyllä Tillasella ole :(

Keskiviikkona on uusi peli ja voi olla että Jukurit käyvät vielä voiton Joensuusta hakemassa (lauantaina paketti pysyi hyvin kasassa koko ottelun ja pelattiin erittäin kurinalaista kiekkoa), mutta ikävä kyllä on todettava etten usko Piken pystyvän joukkuetta mihinkään suureen luotsaavan. Tuo pelityyli huutaisi todella kovia maalintekovainun omaavia voimahyökkääjiä, tällä porukalla vastustajan on aivan liian helppoa ajaa Jukuripelaajat pyörittelemään kulmiin pikkunättiä. Vielä kun maalipyssyt ovat puuttuneet koko tämän vuoden (onkohan monetta kertaa kauden aikana ikävä Lähteenmäkeä...) niin tänäänkin laukaukset suuntautuivat järjestään keskelle Voldenin rintaa. Tosin ukko pomputtaa paljon ja maalille röyhkeästi ajamalla ois saatu luudittua useampikin osuma. Siis jos ois niitä voimahyökkääjiä.

Me(Jukurit & KooKoo) sitten taistellaan pronssista mitä ilmeisemmin, ellei kelkka käänny ihan totaalisesti.

Joo, saadaan Kalevankankaalle vielä yks peli varmasti tällä kaudella. Tosin tän illan esitykset saattoivat karsia liiemmät paikallaolohalut random-vierailijoilta. Tänäänkin väkeä viime perjantain matsia vähemmän, vaikka voitto alla. Luullakseni perjantaina lukemat jossain 1350 tienoilla jos keskiviikkona satuttaisiin Joensuusta voitto nappaamaan.

Hyvin näyttää Jokipojilla kulkevat,mutta kulkekoot!

Juu mikäs se on pelatessa kun pystytään ainakin tämänhetkinen vastustaja kuolettamaan täysin (tyyliin viime vuoden Sport finaaleissa). Itse taidan kyllä kuulua siihen porukkaan, ketkä hyppäävät Sportin bandwagoniin jos oman tiimin kausi katkeaa. En jaksa uskoa että Jokipo pystyisi Ilvestä haastamaan kuitenkaan ja se nyt tässä on ainoa millä tänäkin kautena on oikeasti merkitystä.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Muilla peli hyytyi siihen kulmapyörintään tai jos maalille mentiinkin, niin Jokipon ukot olivat joka tilanteessa vahvempia. Ikävä kyllä sama piti paikkaansa myös Jukurimaalilla kolmannessa erässä. Paniikin alettua näkyi myös miten kevyitä ukkoja meidän pakit oikeasti on. Siinä 1-3 (vai 1-4) maalissa puolustaja toimitti lähinnä pujottelukepin virkaa, muissa osumissa meidän ukoilla ei ollut sanansijaa kun Jokipon hyökkääjät tekivät maalilla mitä tahtoivat.

Onpa mukavaa luettavaa joensuulaisittain. Tähän on tähdätty kun projekti alkoi ja mukava on huomata, että tietyn valmentajan työ kantaa hedelmää.

Ei kun tuulta purjeisiin. Mitään ei olla vielä voitettu. Nyt saavutettiin vasta mahdollisuus. Usko on silti hirmuinen meidän joukkueeseen ja Mikko Haapakosken valmennukseen.

Penan ulostuloa odotellessa....

Jokipo!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

..voitti tänään täysin Jukureiden omaa hölmöilyä. 0-1 maali Jukuri-pakkien hasardia, 1-2 pakkien + linjatuomareiden viheltämättä jättämä pitkä kiekko ja 1-3 Jukuri-pakin (nimeä en edes sano, koska ihan sama tässä vaiheessa kuka, karmee virhe kuitenkin). Loput maalit oli jo kosmetiikkaa. Kaksi erää selvästi Jukureiden, mutta jos ei tuolla hallinnalla tee kuin yhden maalin, niin lopputulos on tälläinen. Jukureiden ns. "maalintekijät" voi katsoa peiliin. Keskiviikkona sen olisi sitten pakosti upottava..

edit. kertokaa viisaammat, mitä sääntökirja sanoo tuosta Uusivirran ulosajosta. Maalin takana "kontakti" ja Uusivirta lähti haastamaan Jokipon Ahosta hippasille. Ahonen luikki karkuun. Uusivirta ei hanskoja pudottanut eikä oikeastaan edes ehtinyt tehdä mitään ton "kontaktin" lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
..voitti tänään täysin Jukureiden omaa hölmöilyä. 0-1 maali Jukuri-pakkien hasardia, 1-2 pakkien + linjatuomareiden viheltämättä jättämä pitkä kiekko ja 1-3 Jukuri-pakin (nimeä en edes sano, koska ihan sama tässä vaiheessa kuka, karmee virhe kuitenkin). Loput maalit oli jo kosmetiikkaa. Kaksi erää selvästi Jukureiden, mutta jos ei tuolla hallinnalla tee kuin yhden maalin, niin lopputulos on tälläinen. Jukureiden ns. "maalintekijät" voi katsoa peiliin. Keskiviikkona sen olisi sitten pakosti upottava..

Tottahan tämäkin ja kuten jo aiemmassa kirjoitin, niin 3 kertaa (mitä varmasti huomasin) oli kiekko Voldenin jo ohittanut ja maaliin meno senteistä kiinni pelkästään 2. erässä. Tosin siinäkin auttaisi jos sinne rynnisi vielä joku tunkemaan sen kiekon maalin perukoille väkisin, ettei jäädä tuurin varaan pompahteluissa.

Peiliinkatsomista on tosiaan tänään kotijoukkueen maalinteko-osastolla, siellä jäätyi kädet useammalla ukolla tuhannen taalan paikoissa (joita myös saatiin rakennettua hyvällä liikkeellä etenkin 2. erässä), tosin siinäkin moni paikka hukattiin sen takia, että vierasjoukkueen ukot repivät ukkoa jäihin, tai vähintään pitivät mailan niin sidoksissa ettei ratkaisuja saa tehdyksi. Vauhdissa siis voitettiin, mutta voimassa hävittiin reilusti. Vauhtikin piisaisi jos kuviot olisivat muuten hallussa, tänään yksi sortumakohta jälleen kerran että hyvä tilanne annetaan kuivua kasaan kun jäädään syöttelemään tai sinne kulmiin pörräämään. Lisäksi avaussyötöt olivat luokattoman kehnoja, eli läpiajoja ei edes päässyt syntymään.

Viimeeksi Jukureilla toiminut avaussyöttöpeli kunnolla ekassa matsissa KiVaa vastaan pelin ollessa jo 5-1. Tosin siinä vaiheesa toimi myös ylivoima ja kaikki muukin, auttaa kauheasti kun itse maailman huipulla ja naapuri toisaalta maansa myynyt :/
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
..voitti tänään täysin Jukureiden omaa hölmöilyä.
Niin, 5-1, varmaan vaan huonoa tuuria ja pari hölmöilyä... Tuskin paras peli Jukureilta, mutta eiköhän siinä jonkin verran ole myös Jokipoikien hyvyyttä. Vastustajan paineistaminen ja ajaminen virheisiin on myös osa peliä. Ja edelleen vaan jaksaa ihmetyttää tuo yleisömäärä. Hemmetti, lauantaina Mikkelin Kamppareiden jääpallovälierässäkin taisi olla enemmän katsojia kuin tänään.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Jukurit hallitsee ja pyörittää peliä, mutta se ei auta kun maalipaikkoja ei osata hyödyntää. Toinen erä oli kokonaan Jukureiden, mutta kun maaleja ei tehdä itse niin kaveri ne yleensä tekee. Mitään ei olla vielä hävitty ja Joensuuhun lähdetään varmasti taistelemaan. Maalipaikat pitää pystyä hyödyntämään paremmin. Nyt olisi todella tärkeä saada Tommi takaisin pelikuntoon. Sen verran epävarmaa oli Tillasen pelaaminen tänään. Säntäili ihan älyttömästi ja kiekot pomppi eteen. Toki vaikeaan paikkaan joutui maalille, mutta kyllä kiekot pitäisi jäädä paremmin kiinni. Mutta vielä tärkeempää on nyt saada se maalinteko kuntoon. Siitä kuitenkin lähdetään, että perjantaina klo 18.30 kiekko tippuu Kalevankankaalla jäähän.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Äy! Äy! Kyllä teki hyvää, voi hyvänen aika sentään.

Jokipojat taistelee urheasti, kiekkojen eteen heittäydytään, ja puolustus tilkitsee maalin edustan mahtavasti. Siihen päälle vielä Voldenin upeat torjunnat niin avot, eipä ollut Jukureilla varsinaisia vaaranpaikkoja pyörityksestä huolimatta tänään kovin montaa.

Jos Tillanen pelaa keskiviikkonakin, kotivoitto vaikuttaa erittäin todennäköiseltä. Kyllä oli kaveri kovin epävarma otteissaan, vapisi välillä kuin olisi krapulasta kärsinyt ja kiekko pomppi kuin jonglöörillä konsanaan. Komeita olivat kyllä Jokipon osumat, varsinkin Rajalan yksilösuoritus suorastaan uskomaton. Juuso näytti epäilijöille. Hän pystyy tarvittaessa vaikka yksin ratkaisemaan näitä pelejä, jos vain on pelituulella.

Jokipojista ei voi sanoa kenenkään epäonnistuneen. Aivan mahtava matsi, ja nimenomaan JOUKKUEENA. Jukureiden Piitulainen tarjoili varsinkin avauserässä komeita syöttöjä, mutta jatkajia ei löytynyt. Hänet täytyy pitää keskiviikkona pimennossa, niin hyvä tästä tulee.

Näyttää lupaavalta, pelottavan lupaavalta. Koitan kovasti pysyä nahoissani ennen keskiviikkoa, mutta kyllähän huominen menee ihan täysin neljättä peliä odotellessa. Huh huhhh, se on kiekkokiima tehnyt paluun Pohjois-Karjalaan big time.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Jos Tillanen pelaa keskiviikkonakin, kotivoitto vaikuttaa erittäin todennäköiseltä. Kyllä oli kaveri kovin epävarma otteissaan, vapisi välillä kuin olisi krapulasta kärsinyt ja kiekko pomppi kuin jonglöörillä konsanaan.

Amen. Kyllä oli Tillanen todella huono. Mutta kappas kummaa, sehän olikin ainoa Mikkelin Jukureiden kasvatti, joka tämän illan ottelussa pelasi. Ja esitti todellakin sellasia piirteitä, joiden ansiosta ei tarvitse ihmetellä miksi Mikkelissä on joukkueen lisänimenä Muukalaislegioona, eipä sieltä juniorituotannosta juuri muuta kuin hoovereita, electroluxeja, kädettömiä hyökkääjiä ja kompastelevia pakkeja tule.

Katsomonkin puolella juniorituotanto ei ole kovinkaan laadukasta, vierasfaniryhmän viereen istumapaikoille parkkeerannut amis-teiniviiksi-finninaamapoika ryhmä oli varsin innoissaan Jukureiden ainokaisesta maalista, ja meinasi liittyä punamustien joukkoihin, mutta onneksi Mikkelin jääpyhätön siniset metalliputket ja (kerrankin) hyvin toimineet järjestysmiehet olivat välissä. Keskaria ja aiheettomia huutoja tuli läpi ottelun ajan, mutta onneksi vierasfaniporukalla oli järki matkassa. Ja liekkö samassa finninaamapoika ryhmässä haluttu ottaa mallia Matti Uusivirralta, sillä halu lähteä kesken ottelusta pois tuntui olevan hämmästyttävän suuri. Noh, kaippa sitä voi sitten lesoilla kaveriporukassa, että "mie se muuten lensin ulos jäähallista".

Ja liekkö maanantai on muutenkin suosittu saunan lämmityspäivä Mikkelissä, Sarvisklubin katsomonosastakin näytti porukka jännästi katoavan Jokipoikien neljännen maalin synnyttyä. Tai sitten oli kiire päästä ruuhkien alta pois, niitähän syntyy väistämättä aina kun Kalevankankaan jäähallista poistuu monituhatpäinen katsojajoukko Mikkelin metropolin lähialueille.

Mutta kaikenkaikkiaan ärjypaidat veivät ottelun kakkoserää lukuunottamatta niin pelikentän kuin katsomonkin puolella. Keskiviikkona Mehtimäelle toivotaan kolmosella alkavaa katsojamäärää, toivotaan että mahdollisimman moni tulee paikalle todistamaan Jukureiden passittamista pronssipeliin KooKoota vastaan.

Kiitos Jokipo!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
..voitti tänään täysin Jukureiden omaa hölmöilyä.

Jumalauta lopettakaa se hölmöily, kun kerran kaikki on omissa käsissä.

Yllättäviä tuloksia, mutta mukavalla tavalla. Jokipojat pelaa raikasta kiekkoa, jonka toki sopi olettaa tuottavan Jukureille ongelmia - kuitenkin uskoihin Jukureiden vievän sarjan selvästi. Hienoa olla väärässä, mutta sarja on kaikkea muuta kuin ohi.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Ja edelleen vaan jaksaa ihmetyttää tuo yleisömäärä. Hemmetti, lauantaina Mikkelin Kamppareiden jääpallovälierässäkin taisi olla enemmän katsojia kuin tänään.
Mikkelissä kuuleman mukaan odotellaan tosipelejä joihin yleisön on sitten luvattu heräävän.
Toivotaan että Jokipo vie sarjan niin mahdollinen pronssipeli on sitten ainakin pois kouvolasta.
 

Frisco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, SaiPa
...ostakaa tuo Pikkaraisen sopimus samalla. Tervemenoa, ei tule ikävä!


Pitäkää vaan Pikkarainen, ei meillä ole häntä ikävä :)

Nyt näyttää hyvältä. Nyt vaan katkaistaan keskiviikkona tämä sarja ja lähdetään sitten kohti finaalia. Tämä pelityyli tuntuu sopivan Jokipojilla, jossa toinen joukkue "painostaa" ja Jokipojat tekee omista paikoista ne maalit.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Pitäkää vaan Pikkarainen, ei meillä ole häntä ikävä :)

Nyt näyttää hyvältä. Nyt vaan katkaistaan keskiviikkona tämä sarja ja lähdetään sitten kohti finaalia. Tämä pelityyli tuntuu sopivan Jokipojilla, jossa toinen joukkue "painostaa" ja Jokipojat tekee omista paikoista ne maalit.

En tiedä sopiiko se kuitenkaan Jokipojille. Kyllä siellä aika vaikeaa on lähteä Jukureiden paineen alta pois. Mutta sitten kun sieltä päästään pois, niin ei ole kylläkään mitään hätää. Jukureilla on siinä vaiheessa hätä.

Jokipojat pelaa kuitenkin vahvasti omassa päässä ja virheitä ei nähty. Miehet eivät olleet vapaana ja maalinedusta raivattiin tehokkaasti ja hallitusti. Voldenista joku on sanonut, että sylkee eteensä. Minun mielestä enemmänkin torjuu kiekon kulmiin, eikä jätä juurikaan sota-alueelle. Vahvat pakit kyllä hoitaa oman tonttinsa ja kas, homma on helpompaa. Aika paljon tuo Jukureiden pyöritys tapahtuu kulmarallina, sehän passaa.

Kahta maalia enempää ei ole vastustajat pleijareissa tehneet tähän saakka ja silloin ollaan kyllä kohtuullisen vahvoilla yleensä. Omilla jätkillä on taitoa sen verran, että kolme maalia on hyvinkin realistinen saavutus / peli.

Ihan kusessa oli jukuripakka kolmannessa erässä.

Oiskohan sille Jukurimaalaajalle kuulunut viheltää 10min kun meni lällättämään Vauhkoselle jäähyaitioon. No, saipahan takaisin tappion muodossa. Ja Nöyränen pihalle, tiputti hanskansa ja koitti saada Ahosen mukaan. Fiksu veto Ahoselta olla lähtemättä.

Akkanen-Kallioinen, aika rumaa kyytiä tuolle kaksikolle kolmannessa erässä. Kruununa tietysti Rajala-Show!

Eikun kohti keskiviikkoa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ja Nöyränen pihalle, tiputti hanskansa ja koitti saada Ahosen mukaan. Fiksu veto Ahoselta olla lähtemättä.

Oli muuten Uusivirta ja ei tiputtanut edes hanskoja (tai sit mun on varattava aika optikolle..). 2 minuutin jäähy olisi ollut oikea tuomio, mutta eipä sillä tossa suurta merkitystä enää ollu. Melkosen nolon näkönen oli tuo Ahonen kun luikki karkuun. Kai se oli hienon näköistä sitten joensuulaissilmin.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Oli muuten Uusivirta ja ei tiputtanut edes hanskoja (tai sit mun on varattava aika optikolle..). 2 minuutin jäähy olisi ollut oikea tuomio, mutta eipä sillä tossa suurta merkitystä enää ollu. Melkosen nolon näkönen oli tuo Ahonen kun luikki karkuun. Kai se oli hienon näköistä sitten joensuulaissilmin.

Erittäin järkevä veto Ahoselta olla lähtemättä jonkun teidän neloskentän nevöhööd paskan kanssa hippasille. Pelihän oli jo ratkaistu.

Jukurifanin elo on kyllä kovaa. Aina tappiot tulevat omasta hölmöilystä tai tuomaritoiminnasta. Tosiasiassa kuitenkin tämä sarja on oikeasti tässä sen takia, että Jokipojat on Jukureita vahvempi joukkue, puolustaa erinomaisesti ja käyttää paikkansa tehokkaasti. Jukurien taiteilijapoikien näennäisvahva kulmaralli ei otteluita ratko, eikä noilla hyökkäyksen mikkihiirillä ole joensuulaismaalille asiaa.

Toivottavasti tämä saataisiin telakalle jo huomenna. Ei jaksa enää lukea näitä juttuja.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Oli muuten Uusivirta ja ei tiputtanut edes hanskoja (tai sit mun on varattava aika optikolle..). 2 minuutin jäähy olisi ollut oikea tuomio, mutta eipä sillä tossa suurta merkitystä enää ollu. Melkosen nolon näkönen oli tuo Ahonen kun luikki karkuun. Kai se oli hienon näköistä sitten joensuulaissilmin.

Joo, olikin Uusivirta, ei jää kaikkien jämäjätkien nimet aina mieleen kirkkaana ;). Kerrohan Tuusanen miksi siitä sitten tuli 5+20, eikä pikkukakkosta, jos näit tarkemmin?

Oliko Ahonen yhtä nolona kuin ne mikkeliläiset, jotka poistui hallista melko aikaseen?

Noniin, ehkä se siitä. Parempi voitti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös