Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Ma 25.2.2019 Jokerit - Dynamo Moskova (GAME 1)

Viestiketju osiossa 'KHL' , aloittajana powerplaymaker, 25.02.2019 klo 10.25.

  1. Hagi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Oli kyllä minusta hylkäyksen paikka. Joensuu häiritsi selvästi Dynamon maalivahtia.
     
  2. Bacon Jäsen

    Tekisi mieli sanoa, että nämä pelikatkomusiikit ovat perseestä, mutta jätetään sanomatta.
     
  3. ketjuruletti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Aika kuluu. Missä tekopaikat?
     
  4. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Aikalisä, jotain pitää keksiä. Happea ainakin.
     
  5. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Pelattiin pitkä pätkä omatoimista alivoimaa kun pelattiin neljällä. Aika alkaa olla tiukalla.
     
  6. gcz_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
    Vähissä on Jokereiden eväät.
     
  7. massaonvoimaa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Taktisesti hirveetä paskaa Marjamäki. 10 kiekkoa hävittiin hyökkäyssiniselle. Häpeä.
     
  8. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Öö-luokan Mironov saa meidän parhaan pelaajan jäähylle.
     
    joceri tykkää tästä.
  9. Bacon Jäsen

    Jokereiden kiribussista loppuu bensa ja Dynamo-Lada painelee maaliviivan yli voittoon.
     
  10. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Ja sit Lepistö puppeloi viivassa, 2-4. Vetää miehen nurin mut kiekko vierii silti maaliin.
     
  11. heavylutaa18 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Saimaa
    Voi vittu mikä anti-kliimaksi.
     
  12. ketjuruletti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lepistö? Öööh?
     
  13. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Puoliminsaa aikaa, byyri tyhjänä ja jäälle isketään koko illan liekeissä olleet Manninen ja Moses. Viisi sekkaa päälle ja omissa soi. Kuumat jätkät pelaa, vai mitä Marjamäki?
     
  14. Artyukhin Jäsen

    Leppä vähän kusas viivassa.
     
  15. Ekonyymi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Espoo, Blues, Honka
    Jokerikevät näyttää lyhyeltä.
     
  16. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lepistö ja 1000 kerta kun kustaan viivan päällä tällä kaudella.
     
  17. pappi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Kolme peliä vielä ja tällä peliesityksellä kesäloma alkaa.
     
  18. massaonvoimaa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Hyvä Marjamäki. Tulikuuma Manninen aloittamaan. Laita seuraavaksi Räsänen tai Mäki. Sä oot Marjamäki ihan poika.
     
    Metro4ever ja topdog tykkäävät tästä.
  19. 63lmo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Moses vielä siinä meni mielestäni, mutta miksi esim Platt ei ollut Mannisen tilalla?
     
  20. flintstone Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit&DT, Diniz, L.Lepistö, Johaug, Kadi, Käpä<3
    Vittu et päästettiin taas 3 halpaa maalia.
     
  21. Valle Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit ,Ottawa, SJK
    Kohtuu masentavaa. Muutama halpa virhe ja tulos taululla. Jotenkin vain aina löydetään keinot noille hävitä. Vittujen vittu.
     
  22. Kartsa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Samoihin virheisiin kustiin kuin runkosarjassakin, ei siinä muuta.
     
  23. rasmus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Pool, Konalan Pallo
    Marjamäki on rytätty paperi Krikunovin taskussa.
     
  24. Biisoni Jäsen

    No eipä ole uutinen, mutta taas hävittin eka play off -peli. Yllätyäen muualla kotijengit pieksivät vieraat.
     
  25. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Lainaus:
    Moses veteli tänään enemmän tai vähemmän kananmunat kainalossa. Ei tuollaista pitäisi iskeä jäälle Dynamon tyylistä vahvasti puolustavaa jengiä vastaan tilanteessa, jossa paine pitäisi viedä kovasti kohti maalia ja hakata kiekko sisälle vaikka väkisin.