Mainos

Ma 24.3.2014 KooKoo - Hokki, 1. välierä

  • 5 948
  • 30
Kaikkia jännittää niin paljon, että tämän illan matsista ei olla vielä edes otteluketjua saatu pystyyn, mutta korjataan tämä vääryys nyt samantien.

Tänään startataan siis varmasti kuumat välierät tuttujen kilpailijoiden kesken, kun KooKoo ja Hokki kohtaavat Sumulaaksossa. KooKoo on ollut oikea playoff-peikko jo kaksi vuotta putkeen kajaanilaisille, mutta tällä kaudella runkosarjassa linnapaidat olivat otteluvoitoin 3-1 vahvempia.

Hokki ei ole ikinä ollut KooKoolle helppo vastus johtuen sen pelaamasta "kusipääkiekosta", jossa kahvaa ja mailaa tulee ihan hyvällä tahdilla ja täten se onnistuu hyvin häiritsemään KooKoon kiekkokontrolliin perustuvaa pelisuunnitelmaa. KooKoon täytyy pystyä jalalla olemaan parempia kuin Hokki, jolloin heidän pelityylinsä johtaisi erikoistilanteisiin. Tässä tapauksessa myös oranssimustien on pakko saada yv-peli toimimaan, koska tämä sarja tullaan todennäköisesti ratkaisemaan niissä.

Siinä missä Joensuun ja Kouvolan jäähallit olivat kaukaloiden suhteen samanlaisia, niin Kajaanin kaukalosta voidaan taas puhua nimellä tulitikkuaski. Tämän vuoksi mm. KooKoo onkin treenannut Kuusaan jäähallissa ja yrittänyt totutella pienen jään peliin. Pienessä kaukalossa onkin KooKoon kiekkokontrolli ollut pahiten hukassa, kun tila on joukkueelta otettu pois. Kotona kyllä kouvolalaisten kannattaa pitää mahdollisimman paljon kiekkoa, mutta Kajaanissa siitä on osattava myös luopua ja haettava riistoja päätypelin kautta.

Tämän illan vierasjoukkue Hokilla ei kokoonpano leveydessään riitä millään haastamaan KooKoota, jolla löytyy meritoituneita Liiga ja Mestis-pelaajia viltistä asti, mutta joukkueen kärkihyökkääjät ovat taas sarjan kovinta kastia. Teemu "Putte-Possu, Laardi-keisari, Jutin veli, posket, tennispallot suussa, Hesburgerin kummipelaaja" Virtala vei pistepörssin nimiinsä ja ranskalaisveljekset Guttig ja Da Costa löytyivät ylemmiltä sijoilta, kuin KooKoon runkosarjan paras pistemies Jan-Mikael Juutilainen. Maalivahti-osastolla Teemu "Pygmi, puutarhatonttu, joutuu hyppäämään ylttääkseen ylärimaan, lasten patjat, saa ostettua lasten annoksen ABC:llä" Seppänen on ollut totutun vakuuttava ja taas KooKoolla konkarivahti Rämö varasti nuorelta Kristian Järviseltä playoffeihin mentäessä ykköskassarin paikan.

Kokoonpanoja ei ole vielä tullut, mutta huhujen mukaan KooKoolla ei pitäisi olla enää kovinkaan paljon jengiä lasaretissa. Mikä tarkoittaa, että joukkueella on varaa pitää yhtä kentällistä katsomon puolella. Hokin kannattajat kertokoon omasta tilanteestaan tarkemmin.

Pakollinen tulosveikkaus: 3-1 KooKoolle ja yleisöä saapuu Sumulaakson maanantaiseen iltaan 2523.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Kouvolassahan ei pitänyt tuomareista itkeä, mutta sehän alkoi jo ennen kuin kiekko on edes jäähän pudonnut. No, hyvähän se on valmiiksi olla joku (teko)syy millä lohduttautua kun kotietu siirtyy illan päätteeksi Kajaaniin.

Ratkaisijoita löytyy Hokilta jokaisesta kentästä, aivan kuten KooKoollakin. Suurin ero syntyykin reservin määrässä, jota Hokilla ei juurikaan ole. Loukkaantumistilanne on Hokilla kuitenkin ollut viime aikoina hyvä. Heikkisen Arttu palasi pitkän loukkaantumisen jäljiltä kokoonpanoon HCK-sarjan neljänteen ja viimeiseen matsiin iskien sen kunniaksi ottelun voittomaalin. Da Costa oli sen sijaan ottelusta sivussa, rotaation vuoksi varmastikin ":)".

Tasaista tulee olemaan, ja ottelu eteneekin pitkälle kolmanteen erään 1-1 -lukemissa, kunnes Hokki iskee 3min ennen päätössummeria loppulukemat 1-2.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolassahan ei pitänyt tuomareista itkeä, mutta sehän alkoi jo ennen kuin kiekko on edes jäähän pudonnut. No, hyvähän se on valmiiksi olla joku (teko)syy millä lohduttautua kun kotietu siirtyy illan päätteeksi Kajaaniin.

Jos Hokki tänään voiton vie niin tuomarit tuskin on siihen suurin syy. Voihan olla, että tänään nähdään parhainta tuomarointia ikinä.

KooKoon kokoonpano näyttää tosiaan hyvältä, samat miehet jatkavat kuin jotka Jokipojat-sarjan lopettivatkin. Hokilla 3 kenttää liikkeellä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
JKooKoon kokoonpano näyttää tosiaan hyvältä, samat miehet jatkavat kuin jotka Jokipojat-sarjan lopettivatkin. Hokilla 3 kenttää liikkeellä.

En tiedä katsoinko väärin, mutta itse havaitsin neljä kenttää. Vai oliko joku kenttä sellainen, ettei sitä Kouvolassa lasketa kentälliseksi ;)

Hokki sekoittanut ketjuja, luisteluvoimaa ja myös maalintekotaitoa laitettu jokaiseen ketjuun. A. Heikkinen nelossa saattaa olla hyvä siirto, Virtala saa jaettua kiekko Guttingille ja Heikkinen ei loukkaantumisen jälkeen tarvitse painaa "tulosyksikössä"

Hyvää kiekkoa molemmin puolin varmasti tulee, katsotaan kyetäänkö me kannattajat täällä foorumilla asialinjalla..KKtig otti löysät pois huumorinkatkuisella aloitusviestillään. Hyvää angstia Hokkia kohtaan!

Jos tulosveikkaus on pakollinen niin, Juujuujärvi käyttää maalivahdin vaihtokorttia kolme (3) kertaa.
 

freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Hokilla 3 kenttää liikkeellä.

Oliko tämä provo vai laskitko väärin? Eiköhän siellä ole vastassa ihan täysi joukkueellinen pelaajia. Vai tarkoitatko, että yksi kenttä liikkuu vähän kehnommin kaukalossa. Siitä taas voidaan keskustella ottelun jälkeen varmaan tarkemmin.
 

Steus

Jäsen
Oliko tämä provo vai laskitko väärin? Eiköhän siellä ole vastassa ihan täysi joukkueellinen pelaajia. Vai tarkoitatko, että yksi kenttä liikkuu vähän kehnommin kaukalossa. Siitä taas voidaan keskustella ottelun jälkeen varmaan tarkemmin.

Oletan mestiksen sivuilla pyörähtäneen vajavaisen version, ei olisi ensimmäinen kerta.

Hokki-fanien minä odotin tuomareista murisevan, mutta Vuohtoniemi-Pöyhönen duon takia on syöty kynsiä Kouvolassa jo vuosikaudet. Ehkäpä tänään olisi kuitenkin hyvä, linjakas päivä?

Analyysiä myöhemmin ehtimisen mukaan.
 
Teddy Da Costa ja Samu Pitkänen ovat poissa tänään näemmä kokoonpanosta ja tämä kyllä otetaan Kouvolassa ilolla vastaan. Vielä kun itse päästään lähtemään täydellä nipulla, poislukien Santtu Huhtala, niin kyllähän tässä olisi hyvä paikka lyödä Hokille hametta päälle ja tuttia suuhun. Hienoa, että urheilullisuus alkaa voittamaan taas näissä matseissa. Meni jatkoon kumpi tahansa, niin se on selvää, että seitsemässä ottelussa kyllä aina parempi sinne itsensä kairaa.

Aurinko paistaa Kouvolassa ja betoni hohkaa. Jos ei nyt, niin milloin?
 
Samu Pitkänen on todella iso menetys Hokille. Jopa isompi menetys kuin Da Costa. Oli miten oli, nämä kaksi pelaajaa ovat kuuluneet ehdottomasti Hokin TOP5-pelaajiin pudotuspeleissä, joten sen vuoksi tämä heikentää Hokin ryöstön mahdollisuuksia huomattavasti.

Olisiko Da Costalla jotain isommin rikki, koska ei pelannut 4. puolivälierässä HCK:ta vastaan? Pitkänen sen sijaan pelasi 4. puolivälierän, enkä ainakaan huomannut, että hän olisi jossain tilanteessa loukannut itseään. Toivottavasti kyse olisi jostain kevätflunssasta molempien kohdalla, muuten Hokki antaa (taas) aivan liian paljon KooKoolle etumatkaa.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko tämä provo vai laskitko väärin? Eiköhän siellä ole vastassa ihan täysi joukkueellinen pelaajia. Vai tarkoitatko, että yksi kenttä liikkuu vähän kehnommin kaukalossa. Siitä taas voidaan keskustella ottelun jälkeen varmaan tarkemmin.

Sillä hetkellä, kun kokoonpanoja katsoin Hokilta puuttui 4. kenttä kokonaan. Nythän se siellä jo on. Sieltähän löytyy mm. alkukaudesta KooKootakin edustanut Rajala. Mielenkiintoinen seurata miehen otteita.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sellainen avaus tähän sarjaan. Ensimmäisessä erässä Hokki oli aivan telineissä. KooKoo käytti sen hyväkseen ja teki voittoon tarvittavan määrän maaleja. Toinen erä aika tasaista vääntöä. Kolmannessa Hokin peli parani mutta silti käsittämätön määrä harhasyöttöjä. Ilman maalivahtia kavennus valitettavasti liian myöhään.

Ei tästä puhtaita papereita muille voi antaa kuin Sepille. Ensimmäisessä maalissa sai rauhassa lapioida maalin edestä kiekkoa sisään ja toisessa ei maalivahdilla mitään jakoja. Monta isoa koppia Teemu otti, maalivahtipeliin ei tänään todellakaan kaaduttu.

Paljon pitää parantaa keskiviikoksi. Oliko liian hyvä olo kun HCK:sta selvittiin niin helposti?
 
Loppujen lopuksi melko suvereeni esitys KooKoolta. Turhaan taas ylivoimalla tusailtiin, eikä lyöty lopullista naulaan arkkuun, mihin oli tsänssi jo ensimmäisessä erässä. Toki Hokki pelaa melko aggressiivista alivoimaa, joten ei heiltä mitään pois. Pygmi teki minkä pystyi ja otti pari gamesaveriakin. Hokki ei oikein päässyt Rämöä haastamaan ja vaarallisimmista tilanteista vedot viuhuivat ohi.

Kyllähän ilman provon häivää on sanottava, että Hokin kahvaaminen on ihan järkyttävää katseltavaa. Rukoilen syvästi, että tuomarilinja ei tätä pahemmaksi värähdä, vaan oikeasti noista rokotetaan jäähyillä. Muuten ollaan kusessa, jos kajaanilaiset saa joka kulmaväännössä roikkua kainalossa.

Eteenpäin ja kohti Nälkämaata. Miracle on icea luvassa?
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En ehtinyt katsoa kuin viimeisen erän. Näissä pleijareissa kookoo ollut kyllä hyvä pelaamaan johdossa ottelun loppua vaikka tänään heilahtikin kerran. Koska vieraspeli on jo keskiviikkona niin pitkä ajomatka on molemmille sama. Keskiviikkona sitten big steal!
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sellanen peli. KooKoo oli hyvällä jalalla liikkeellä heti alusta ja paikkoja ei hirveesti ollut Hokilla. Kovasti sai harrastaa roikkumista ja mailahäirintää, mut sellaistahan tää nykykiekko on kun se sallitaan vaikka alkukaudesta toitotettiin et NYT tartutaan ankarammin mailahäirintää. JA VIT**! Voitto tuli ja se on tärkeintä ja kohti helvetillistä Kajaania keskiviikkona. Ihme täytyy tapahtua jos KooKoo sieltä voiton nappaa. Seppänen pelasi tänäänkin hyvin. Siihen Hokki ei tule kaatumaan.
 

Steus

Jäsen
Ranskalaisittain:
- Avauserässä avoimet ovet Hokin maalin edessä -> kaksi maalia
- Hokki on tyylikkäästi pelatun runkkarin jälkeen palannut kahvakiekon ikävään maailmaan. Sääntöjen rajamailla koko ajan.
- Humaloja(?) - Tallberg: missä jäähy? Jäälle tarvitaan raappa verta varten, mutta ketään ei saada boxiin tuosta korkeasta mailasta?
- Seppänen ja Rämö olivat molemmat hyviä, vaikkei varsinaisia gamesavereita kumpikaan esittänytkään.
- Hokilla oli paikkansa jo ennen kolmatta erää, mutta kiekkoa ei saatu sisään (mm. kaksi identtistä paikkaa tyhjän maalin edessä).
- Kouvolassa alkoi yleisö jo heräilemään ja sitä olikin ihan tyydyttävästi paikalla (23xx).
- KooKoon maalit tulivat joko YV:llä tai heti YV:n päättymisen jälkeen. Pääosan ottelua se näytti taas kehnolta, mutta sillä ne maalit tehtiin.
- Missä oli Virtala?
- Aloitukset KooKoon.
- Torjunnat kertoo pelin hallinnasta, mutta Hokilla on yhä saumat; tämä on tulosurheilua ja KooKoo voitti tänään yhdellä maalilla.

Itse olen tyytyväinen KooKoon esitykseen, kakkoskentän panos tosin jäi pettymykseksi.
 

Kolaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
PPS, Hokki
Teemu "Putte-Possu, Laardi-keisari, Jutin veli, posket, tennispallot suussa, Hesburgerin kummipelaaja" Virtala vei pistepörssin nimiinsä ja ranskalaisveljekset Guttig ja Da Costa löytyivät ylemmiltä sijoilta, kuin KooKoon runkosarjan paras pistemies Jan-Mikael Juutilainen. Maalivahti-osastolla Teemu "Pygmi, puutarhatonttu, joutuu hyppäämään ylttääkseen ylärimaan, lasten patjat, saa ostettua lasten annoksen ABC:llä" Seppänen on ollut totutun vakuuttava ja taas KooKoolla konkarivahti Rämö varasti nuorelta Kristian Järviseltä playoffeihin mentäessä ykköskassarin paikan..

Kyllähän ilman provon häivää on sanottava, että Hokin kahvaaminen on ihan järkyttävää katseltavaa. Rukoilen syvästi, että tuomarilinja ei tätä pahemmaksi värähdä, vaan oikeasti noista rokotetaan jäähyillä. Muuten ollaan kusessa, jos kajaanilaiset saa joka kulmaväännössä roikkua kainalossa.

Haha, ei provon häivääkään, eikä varsinkaan mitään henkilökohtaista. Todennäköisesti rukouksesi kuullaan keskiviikkona ja Vimpelinlaaksossa nähdään silmääsi miellyttävää tuomarityöskentelyä ja 90-lukulaista koukkukahvaa. Tarkistan, että oliko vielä niin, että Hokin kannattajakulttuuri oli kehittymättömän keskiaikaista?
 
Tähän liittyen, vieläkö se vekkuli vanhempi ukko heiluttelee Hokin lippua Kajaanissa? Monta kertaa striimillä tullut bongattua

Vai onko tämä kaveri siirtynyt penkin taakse? Ihan samannäköinen kaveri oli Hokin vaihtoaitiossa. Kyseessä on siis tämä nahkahanska-mies, jonka repertuaariin kuuluu raivokas Hokin huutaminen.

Toivottavasti saadaan vähän isompi jengi lauantaiksi Kajaaniin. Tällä hetkellä näyttää ainakin hyvältä.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Vuohtoniemi saa mahdollisimman nopeasti opaskoiran käyttöön, meinaan herran näkö on heikentynyt entisestään.

Kyllä nuo parit korkeat mailat olisi pitäny nähdä, KooKoolta meni ainakin 5min ja yksi 2min ylivoima sivusuun tuon näkörajoitteisen päätuomarin takia.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Vuohtoniemi saa mahdollisimman nopeasti opaskoiran käyttöön, meinaan herran näkö on heikentynyt entisestään.

Kyllä nuo parit korkeat mailat olisi pitäny nähdä, KooKoolta meni ainakin 5min ja yksi 2min ylivoima sivusuun tuon näkörajoitteisen päätuomarin takia.

Etenkin Tallbergin tilanteessa osoitettiin huikeaa hajataittoisuutta. Ottelukoosteesta (kohdassa 2.57) ei saa selvää, että kumpi tuomari seisoo 2 metrin päässä tilanteesta, mutta aivan päivänselvä korkea maila. Meinasi Tallbergille tulla näkörajoite tilanteesta. Vaikka tuskin siitä kuitenkaan yv-maalia olisi saatu aikaan..
 

Liba Leijona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KooKoo oli parempi ja ainoastaan Seppäsen torjunnat pitivät luvut näin pienenä.
Olen tähän asti ajatellut positiivisesti KooKoo:n kannustamisesta ja ihaillut 6 Kenttäpelaajan ryhdikästä käyttäytymistä. Nyt en ymmärrä viime peleissä finninaamojen huutoja. Konkurssi ja kääpiö huudot eivät kuulu pelin henkeen. Vastustajan kunnioittaminen opetetaan jo junnuille varhaisessa vaiheessa. Voisiko arvoisat ns fanikatsomon huutajat jatkossa olla esimerkki hyvästä kotijoukkueen kannustamisesta!
 

Hertzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Aina löytyy jotain mistä voi valittaa, hienoa. Olenkohan lukenut ikinä sulta yhtään positiivista kommenttia päädyn menosta. Sähän voit ite tulla sanoo sinne päätyyn meille finninaamoille, että ei saa huutaa vastustajalle.

Omasta mielestäni tottakai oman joukkueen kannustaminen on tärkeintä, mutta kyllä vastustajankin ihon alle pitää pyrkiä pääsemään. Mutta tosiaan jos kannustuksesta menee ainoastaan murto-osa vastustajalle huutamiseen niin se sallittakoot.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Nyt en ymmärrä viime peleissä finninaamojen huutoja. Konkurssi ja kääpiö huudot eivät kuulu pelin henkeen. Vastustajan kunnioittaminen opetetaan jo junnuille varhaisessa vaiheessa. Voisiko arvoisat ns fanikatsomon huutajat jatkossa olla esimerkki hyvästä kotijoukkueen kannustamisesta!

Sama havainto näistä pojanpötkylöistä oli tehty Joensuussa. Itse en toki kuullut minkäänlaista huutoa, koska istuin varmaan 30 metrin päässä tästä Kookoon jännäribussin väestä. Mutta kuulopuheiden mukaan sielläkin oli huudettu jotain konkurssiaiheista. Eihän näille minkä voi, puberteetti-ikäinen on hölmö, eli peräänkuuluttaisinkin vanhempien vastuuta. Ymmärrän että jossain Voikkaalla vituttaa tehtaan sulkeminen vieläkin siinä määrin, että lapsesta ei jakseta kantaa huolta kuin korkeintaan piiskaamalla sillä Toyotan logolla varustetulla vyöllä aina perjantaisin, mutta silti...

Itse matsiin liittyen. Paikalla olleen tätini mukaan aiemmassa sarjassa Jokipojat pelasi kovaa, mutta nyt Hokki sikaa, varsinkin ensimmäisessä erässä, ja näinhän täälä arvon palstaveljien lausunnotkin tuntuisivat tukevan asiaa. Toivottavasti sarjassa ei tapahdu mitään älyttömiä ylilyöntejä, jolloin tästä jatkoon menevä Kookoo pääsee mahdollisimman ehjällä joukkuella eteenpäin. Luulisi Mattilankin olevan helpompi aloittaa hommat kun ei nyt jätä itsestään turhan huonoa kuvaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös