Ma 23.3.2009 Sport-Jokipojat (4. finaali)

  • 13 843
  • 55

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ottelusarja jonka kukaan ei odottanut menevän poikki suoraan kolmessa ottelussa, ei siis mennyt poikki vaan maanantaina taas pelataan.

Sportilla jäi parannettavaa todella paljon eilisestä. Ihan ensimmäisenä syyttävä sormi osoittaa puolustajien suuntaan. Henkilökohtaisista virheistä rokotetaan finaaleissa varmasti, niin eilenkin.

Halli varmaan täyttyy mukavasti ja Sportin kassa kilisee iloisesti. Voitto tästä olisi mahtava juttu mutta Jokipojilla on varmaan pahat aikeet mielessä.

Vaikea veikata kuinka käy. Jokipojat oli tosi paljon parempi eilen, mutta toisaalta Sport pelasi niin pahasti alle tasonsa, että ihan oikeaa kuvaa voimasuhteista ei saatu.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Märissä unissani toivoin että ottelusarja menee poikki suoraan kolmesta. Harvemmin ne märät unet toteutuvat, ei myöskään tällä kertaa.

Minulle ei tullut yllätyksenä Sportin heikompi peli eilen, saman kaavan mukaan mentiin jo Hokki-sarjassa. Jalat jäivät bussiin kun pelattiin peräkkäisinä päivinä. Uskon että Sportin ilme on täysin eri maanantaina.

Saa nähdä jos Kimi on pelikunnossa, olisi todella tärkeä pelaaja tässä vaiheessa. Luotan siihen että Sport latautuu tähän otteluun aivan eri tavalla ja viiri hinataan maanantaina kattoon. Jos taas tämä peli hävitään niin pelkään että The Viiri karkaa taas käsistä. Jännittää niin pirusti jo nyt.

Minä en ymmärrä miksi Saari kertoi lehdistölle ennen viime ottelua että kaikki halukkaat ehkä ei mahdu halliin. Katsojia oli ~4000, siis ei ollut tupa edes täynnä. Varmasti moni jätti tulematta kun pelkäsivät että ovella joutuu kääntymään kotiin.

Junnukioskista joudun kuuntelemaan maanantain ottelua, olisin valmis maksamaan 50€ jos joku ottaisi paikan :P
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Junnukioskista joudun kuuntelemaan maanantain ottelua, olisin valmis maksamaan 50€ jos joku ottaisi paikan :P

Tämä diili käy, laitatko tilille? :)

Tiukka matsi tulossa, aijai. Oljenkorsi on vielä olemassa, kaikki on siis periaatteessa omissa käsissä. Paikoista sisään vaan ja niitä siunaantuu varmasti tarpeeksi, kiitos Sportin pakkien.

Sellars kentälle vaan taklaamaan lisää! Jokipoikien jalka liikkui niin hyvin eilen, että kuntopohja on todellakin kohdallaan. Jätkät lähtee tänään matkaan ja jalat ei sitten ole bussissa huomenna. Nopeita syöttöjä, päädyn kautta kohti maalia, niin se on siinä. Tietysti tiukka viisikkopuolutaminen ja bananaCabana kiinni Sportin YV:llä ja keskiviikkona nitrohommiin.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
fastasashark kirjoitti:
Junnukioskista joudun kuuntelemaan maanantain ottelua, olisin valmis maksamaan 50€ jos joku ottaisi paikan :P
Tämä diili käy, laitatko tilille? :)
Muumijo on kuitenkin kiero karjalainen ja jakelisi erätauoilla makkarat ja kahvit ilmaiseksi ja Sportin junnuille jäisi luu käteen.

Kyllä oli luisteluvoimainen Jokipojat eilen. Asenteella painoivat pelin Sportin päätyyn ja pakottivat pakit helppoihin virheisiin. Huomenna on vain saatava peli käyntiin samalla raivolla kuin perjantaina. Nabb toisi sitä luisteluvoimaa rutkasti lisää, tosin täytyy sanoa että jotenkin Koivisto otti heti Kimin poissaollessa enemmän roolia kiekon ylöstuonnissa ja perjantain onnistuminen eilisen maalisyötön ohella on tehnyt miehelle hyvää.

Hohhoijaa. Olisipa herkullista saada ratkaisu huomenna kotiluolassa. Jännittää jo nyt aivan hirvittävästi.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Taisi mennä istumapaikat äsken loppuunmyydyiksi. Mukavuudenhaluisena katsoin perjantain matsin istumapaikalta ja nyt kun varasin taas lipun itselleni ja parille kaverille sai enää C1-katsomoon 3 vierekkäistä paikkaa, nekin kakkosriville. 5 minuuttia tästä, koetin huvikseni hakea yhtä (1) istumapaikkaa mutta useimmat katsomolohkot näyttivät täyttä. Aivan kaikkia en kokeillut.

edit. ja lipunmyyntihän alkoi siis tänä aamuna klo 9.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Taisi mennä istumapaikat äsken loppuunmyydyiksi.
edit. ja lipunmyyntihän alkoi siis tänä aamuna klo 9.

Kävin ABC:lla ostamassa seisomapaikkalipun. Kysyin huvikseni istumapaikkojen tilannetta, ja 20 paikkaa oli jäljellä. Tämä siis suurinpiirtein samoihin aikoihin.

No joo, sama tuo, ne on varmasti jo menny. Mökki oletettavasti täynnä huomenna.
 

Viljuri

Jäsen
Vierasjoukkueen osalta peruuttelut on peruuteltu, jännitykset on jännitetty, nyt on jäljellä vain itse Peli.

Jatkamalla taidollisesti ja pelitavallisesti siltä tasolta, mihin kolmannessa ottelussa Joukkue nousi, ja nostamalla vielä viimeistelyn tehokkuutta, sarja on vietävissä viidenteen otteluun.

Taidon ja Tahdon Stalingrad.

Oletan, että kotijoukkueella tulee olemaan vaikeuksia tavalla tai toisella latauksensa kanssa, mihin tarvittaessa on yksittäisten pelaajien osalta osattava tarttua, vaikka ei tämä puoli ottelua ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi niin ratkaisevassa roolissa kuin tasapainoinen kenttäpeli ja maalivahtien onnistuminen.

Arvaan ja otaksun, että Peli ei mene jatkoajalle. Tomi Karlsson ja Jani Keränen onnistuvat viimeistelyssä, jälkimmäinen kahdesti.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Oletan, että kotijoukkueella tulee olemaan vaikeuksia tavalla tai toisella latauksensa kanssa, mihin tarvittaessa on yksittäisten pelaajien osalta osattava tarttua, vaikka ei tämä puoli ottelua ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi niin ratkaisevassa roolissa kuin tasapainoinen kenttäpeli ja maalivahtien onnistuminen.
Tuosta en ymmärtänyt paljoakaan. Johtunee siitä että äidinkieleni on svenska? Sen verran ymmärsin kumminkin että Sportilla tulee olemaan vaikeuksia latauksen kanssa. Sitä taas en ymmärrä miksi näin olisi.
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Tuosta en ymmärtänyt paljoakaan. Johtunee siitä että äidinkieleni on svenska? Sen verran ymmärsin kumminkin että Sportilla tulee olemaan vaikeuksia latauksen kanssa. Sitä taas en ymmärrä miksi näin olisi.

Minullekin teki vaikeaa, englannin kielessähän kaksoiskiellot on kielletty.

Tiesin jo perjantaina, että Jokipojat voittaa varmasti lauantaina, kävi perjantaina miten tahansa. Sportin "60 min"paine ei jaksa kahta päivää peräkkäin. Nyt varsinkin, kun voittivat perjantaina niin pystyivät vetämään happea tms. valmistautumaan maanantain peliin.

Uskon, että aivan erinlainen Sportti tiedossa ja voittavat matsin huomenna. Toivon myös tätä, sillä heillä on jopa mahd. pärjätä sm-liigassa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Lataukset ovat huomenna molemmilla joukkueilla korkeaa tasoa. Niissä ei eroa tule olemaan. Finaalisarjan jännittävä tilanne pitää siitä huolen. Tammisen pelisysteemin toteuttamiseen joukkueella ovat energia- ja mentaalitasot paremmin kohdallaan kuin eilen Joensuussa.

Kuparisaaressa tullaan näkemään tältä kaudelta tuttu Sport-Jokipojat peli. Sport painaa alusta lähtien pelin Jokipoikien päätyyn. Jokipojat purkaa paineen viisaasti ja jatkuvasti pitkillä kiekoilla omasta päädystä. Keskialueen katkojen jälkeen Jokipojat nousee nopeasti vaarallisiin hyökkäyksiinsä, jolloin Sportin koko viisikon puolustuspelin ja Suomalaisen Jaskan on oltava hereillä.

Urheilu on tätä parhaimmillaan ja on hienoa, että sitä esitetään Sportin kotiluolassa täyden katsomon edessä.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Jätkät on nyt saanut palautua kunnolla, minkä uskon johtavan siihen että esitys huomenna on ihan eri planeetalta kuin lauantaina. Sportin pelitapa on sellainen, että jos jalat ei ole kunnossa niin mikään ei toimi. Se nähtiin lauantaina.

Huomenna tunkataan viiri kattoon, toivottavasti. Muuten menee liian hankalaksi jos joudutaan kolmannen kerran lähtemään Joensuuhun.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Huikea matsi tulossa huomenna. Seisomapaikka lippu tuli juuri itselle varmistettua ABC:lta, pääseepähän myös nopeampaa halliin sisälle. Jotenkin sellainen kutina, että tässä voisi sattua jotain arvaamatonta. Nyt kun "kaikki" olettaa, että tyyliin 2-2 peli ja jatkoaika edessä tai muuta tasaista, niin esim. Jokipojat saakin hyvän alun ja hiljentää Kuparisaaren alkuunsa ja homma lässähtää siihen. No toivottavasti ei nyt kuitenkaan näin. Itse ainakin uskon Sportin voittoon, ja miksi en uskoisi, sillä taitaapi Sport kotonaan olla ennasuosikki tyyliin 60-40.

Toivottavasti Kuparisaaren rakenteet kestävät huomenna. Äänieristykset joutuvat myös koville. Sportille nopea avausmaali ja siitä hurmos päälle niin jäällä kuin katsomossakin. Voi veljet kyllähän tässä huomista odotellaan vesi kielellä. Nyt taistellaan, nyt taistellaan, ollaan punavalkoseeet!!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Nyt täytyy toivoa, että Sport ylihyökkää kiimassaan ja unohtaa puolustuksen. Ensimmäinen 10min tullaan menemään Sportin viedessä. Jos tästä selvitään 0-0, niin uskon pelin kääntyvän Jokipoikien eduksi. Sport voi luistella itsestään mehut pihalle Tamin 60min paineella- Ottelutahti on kumminkin erittäin kova. Pelkällä kiekkoa roiskimalla ei tulla kumminkaan viemään peliä joensuuhun, joten vähintään samaa vaaditaan Jokipojilta kuin edellisessä pelissä. Pieni kaukalo vaikeuttaa asioita, mutta sama koskee myös Sporttia jos Petteri Sihvosta on uskominen.

Huutakaa Sportille kunnon paineet. Parempi voittakoon!
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Olisin niin mielelläni nähnyt maljan nostelua lauantai-illan päätteeksi, mutta puristettiin mailaa ja jalka jäi Vaasaan.

Yritys numero kaksi

Nyt on ainakin mahdollisuus nostella maljaa vaasalaisyleisön edessä. Mikäli Sport pelaa perjantaisen pelin, on voitto lähellä. Jos liike on taas kadoksissa, niin ollaan pahasti hukassa. Mutta koska Jokipo-kannattajia ei näytä tulevan, kuin henkilöautolla muutama ja Sport on jo sen paskimman pelinsä pelannut - Ainakin toivon mukaan -, niin näkisin tämän pelin olevan Sportille se mahdollisuus. Mahdollisuus katkaista tämä sarja, nostella maljaa, hieman juhlia ja keskittyä lauantaihin. Sitä ennen pitää tosiaankin voittaa vielä yksi peli... Auttaiskohan Jumala? Kokeillaas.

*Rakas Jumala, Sport on tahkonut tätä divaria 12 vuotta eikä yhtään divarivoittoa. Me kannattajat olemme nähneet lähes kaiken taivaan ja helvetin välillä. Nyt meillä on mahdollisuus nähdä pienen osan taivaasta meidän vapahtajamme, Juhani Tammisen avustuksella. Anna tämän päivän olla meidän, kannattajien.

Aamen - Jaskalle isompi räpylä*
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Herranjestas sentään kun on jännäkakka jo housuissa. Onko tämä se päivä?

Asiaa helpottaisi saada se 1-0 ja 2-0 johto heti alkuun. Mikäli Jokipojat nappaa jäähyn heti alkumetreillä, niin King Snaipperille kiekkoa. Kyllä se maalin tekee.
Sportin alkurynnistyksen pitäisi tuottaa tulosta, muuten ollaan ahtaalla.

Ne pakit, ne pakit. Tänään ei yksinkertaisesti ole varaa Uitto - Heikkinen - Pernaamaisiin virheisiin. Sport hävisi sen ottelun lauantaina jonka sen ennakkoon pitikin hävitä. Tänään ei hävitä! Jumal*uta!

Hurmos päälle hallilla, joka hemmetin jamppa kannustaa. Mikä lopetus mestiskaudelle olis nostella pyttyä kotikaukalossa. Kaiken kukkuraksi näkisi vielä pari ottelua lisääkin kotikaukalossa. Nyt taistellaan!
 

LättyLuukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga Sport, RoKi -79
Pitkästä aikaa kiekko on kivaa. Hossin kolmio ei ole lämmennyt noin miesmuistiin, homeperseet on hereillä, me like.

Tamilta toivoisin tänään hiukan pelisilmää ja energyharjulle pari vaihtoa, virtaa kuin pienessä kylässä ja näyttöhaluja vielä enemmän. Ja cabby yv:lle.

Jännittää lauantain koomailujen jälkeen järjettömästi, pelasko ne tosissaan? Toivottavasti jätkät pysyy tänään viileenä ja jalat liikkeessä. Kisskiss kolmenolla ja viiri kattoon, so it goes.
 

Namupassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Leijonat, NHL
Huh huh, huikea peli tiedossa!

Jokipoikien täytyy kestää sportin alkurynnistys ja uskaltaa pelata omaa peliä jota nähtiin kolmannessa pelissä. Avausmaali olisi todella tärkeä Jokipojille, silloin paineet siirtyisivät lopullisesti Sportille. Suomalainen ei varsinkaan ole ollut vireessä joten 0-1 tilanteessa alkaa Jaskan räpylä väpistä entistä enemmän.

Luottavainen fiilis tässä kyllä on, kolmas peli oli niin hienoa katseltavaa, enkä usko että lento katkeaa tänäänkään! Joukkue on täynnä itseluottamusta ja sport kaatuu muutamaan virheeseen/paineisiin ja ratkaisu siirtyy keskiviikolle!

1-4 Jokipolle ja keskiviikkona viiri Mehtimäen kattoon!
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Se olisikin ollut jo jotain jos suoraan kolmesta olisi ratkennut. Taisi tosin lauantaina mennä Sportilla vähän kaikki alle tason, tuskin Jokipo pystyisi noin romahtamaan, vaikka Sport tämän veisi. Tämä on sitä 60 min paineen varjopuolta. Sport ei ehtinyt palautua perjantailta. Kuvaava oli Pohjalaisen lehtikuva ottelusta: Kaksi miestä ottamassa vastustajan ylintä miestä, mutta silti kiekko on repussa.

Tänään THE mahdollisuus jatkuu! Jos Sport palaa omalle pelilliselle tasolleen, ja muistaa paineen lisäksi puolustaa tarkemmin, on voitto lähellä. YV-ongelmaan ratkaisu oli tietenkin Paul Cabana. Selvisi sekin sitten vihdoin.

Muuta ei nyt pysty sanomaan...jännittää, koska urheilu harvemmin on oikeudenmukaista kuten elämä ylipäätään, mutta uskoa tohon jengiin riittää!
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Ei pysty, ei kykene, tekemään enää töitänsä tänään. Joensuussa paistaa aurinko, mutta Vaasan päälle asettukoon tänään tummia pilviä. Ja tarkoittakoon se sitä, että tämä on tämän kevään viimeinen matsi Kuparisaaressa. Toivossa on hyvä elää.

Nabb näyttäisi ainakin taas olevan kokoonpanossa, kestääköhän paikat? Jos se kentälle eksyy avauskiekon jälkeen niin sitä voisikin kokeilla ensimmäisessä vaihdossa - kunnon taklausta kehiin, kiitos. Jokipojilta puuttuu Häikiö, mutta muuten joukkue on kokolailla kunnossa.

Viime matsissa kolmoskenttä löyti toisensa, kakkonen oli hurjalla jalalla liikenteessä ja ykkönen oli sitä taattua kamaa, mitä on vuosien saatossa totuttu heiltä näkemään. Nyt vain ykkönenkin nopeemmin kulmista pois ja Keränen hoitaa loput, kiitos siitäkin.

Pakistossa ei Jokipojilla ole mitään ihmeellistä, ainoa kysymysmerkki on Sellars; mikä on miehen peliaika, mitä kentällä tapahtuu? Nasty on edelleen ykkösparissa ja ihan ansaitusti. Hyvä löytö Pikeltä, kiekollinen ja rohkeasti nouseva pakki, nyt taas kiekko maalin herran toimesta niin kiitämme siitäkin. Nasty on kuitenkin jopa sitä kokeneinta kaartia, joka pystyy henkilökohtaisella taidollaan tuhoamaan vastustajan aikeet.

Maaleilla Ore vs. Suomalainen, tätä hommaa Ore vie vielä tällä hetkellä, vaikkei mikään maaginen ole ollutkaan. Suomalainen on tosin esittänyt muutaman tärkeän kopin, mutta onko joutunut edes kunnolla hommiin lauantaita ennen? Ei mielestäni.

Ja kun täällä nyt yleisesti uskotaan, että Sportti tulee alussa päälle kuin yleinen syyttäjä niin vastataan siihen samalla lailla. Ei jäädäkään puolustamaan ja kyttämään, vaan viedään itse peliä, viedään se sinne hiton maalille saakka ja tapetaan Sportin alku. Vapise Uitto, Ärjy tulee!

Joo, jännittää vietävästi.. ja eka finaali, joka tulee katottua ruudulta. Harrrmi sikäli, sillä lätkä on parasta livenä hallissa!

edit:
Aamen - Jaskalle isompi räpylä*

Sanottakoon nyt näin tuo kohta: Jaskalle isompi sämpylä - Amen!
 
Viimeksi muokattu:

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Ei pysty, ei kykene, tekemään enää töitänsä tänään. Joensuussa paistaa aurinko, mutta Vaasan päälle asettukoon tänään tummia pilviä. Ja tarkoittakoon se sitä, että tämä on tämän kevään viimeinen matsi Kuparisaaressa. Toivossa on hyvä elää.

Kahdella edellisellä kerralla kun Sport on Vaasassa pelannut, on Vaasassa ollut synkkä keli, Sport voitti molemmat matsit. Nyt ilma on hieno, aurinko paistaa. Toivottavasti se ei tarkoita sitä että...

En tiedä mitä tältä illalta voi odottaa. Onko se viiri, vai onko se kolmas reissu Joensuuhun. Aika sekavat tunteet kun pelin alkuun on aikaa kolme tuntia.

Toivottavasti lauantai on nyt unohdettu ja pystytään pelaamaan sitä peliä mitä pelattiin kahdessa ekassa matsissa. Silloin ei pitäisi suurempaa hätää olla.
 

Viljuri

Jäsen
Aurinkohan nousee idästä, kuten myös Isä Aurinkoinen teki?

Jokipojat jatkaa siitä, mihin lauantaina jäätiin, ja Sportin 60 minuutin paine ei kestä edes ensimmäistä kymmentä minuuttia tässä ottelussa. Aktiivisella, Sportin pakistoon käyvällä karvauksella kenttätapahtumien hallinta ja vallan väline jää vierailijalle, joka tänään laittaa lättyä byyriin hyvällä prosentilla paikoistaan.

Keskiviikkona pelataan.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Mitenkään synkistelemättä, koska aurinko todella paistaa Vaasassa, kuten sen täällä Suomen Kaliforniassa pitääkin, on todella syytä uskoa ja toivoa, että Sportin oma peli-identiteetti riittää vielä tänään. JOS Jokipo todella on onnistunut löytämään lääkkeet Tamifluta vastaan, on Jokipojat todella lähellä tehdä sen ihmeen, että kääntävät tämän finaalisarjan vielä edukseen - Tammisen pelikirjasta kun ei niitä variaatioita juuri löydy. Paineella siis mennään, eikä juonikkuutta välttämättä nähdä.

Mutta eiköhän tämä vaasalaisten kevät ole - kerrankin. Joten toivottavasti päästään Pirkka Antila laittamaan mitalit jakoon!
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Mutta eiköhän tämä vaasalaisten kevät ole - kerrankin. Joten toivottavasti päästään Pirkka Antila laittamaan mitalit jakoon!

Toivotaan. Siellä on muuten The Kale myös jakamassa mitskuja - hope so.
 

Rankkari

Jäsen
Taitaa se mestaruus tänään ratketa. Rahakkain joukkue vie kauden suurinta yllättäjää. Rahalla saa ja hevosella pääsee...

Liigassa rahakkain joukkue eli Jokerit meni perinteisesti laulukuoroon, mutta Mestis näyttää tekevän poikkeuksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös