Musta Nuoli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
teroz kirjoitti:Nyt oli sitten vaihteeksi Hokin pelaajien käämit palaneet. Joukkue poistui siis jäältä kättelemättä ja tästähän on ainakin ennen seurannut jonkinlaisia sanktioita. Tarkkaa sääntöä asiasta en tiedä. Lisäksi tosiaan mm. Liukkosta kohtaan sikailtu pahasti.
Upea voitto - luulin, että peli oli pelattu 0-2 tilanteessa. Mukava kuulla, että Tinkekin oli vertynyt ja peli ollut 1½ erää ihan hyvää. Toivottavasti tästä saatiin meininki päälle.
Eiköhän kättelyt jätetä pudotuspeleissä vasta ratkaisupeliin, sitä ennen ei kämmentä puristeta eikä jäädä juttelemaan niitä näitä pelin jälkeen kentälle. Eipä kämmentä paiskailtu Turussakaan kuin viimeisessä pelissä. Eli odotettu kättely tapahtunee Kajaanisssa keskiviikkona, vei pelin kuka tahansa.
Sikailu tuntuu kuuluvan pudotuspelikiekkoon jossain määrin, tai ainakaan siitä ei päästä eroon ilman tuntuvia tuomioita. Teillä päin läimitään pelaajia "alavatsaan", Turussa HeKin Heiskanen päätti sitten rynnätä TuTon parhaan pistenikkarin Kai Syväsalmen niskaan pelin päätyttyä, ja runttasi kyynärpää ojossa miehen laitaan takaapäin. Onneksi ei käynyt pahemmin (ts. ei aivotärähdystä), mutta henkilökohtaisesti antaisin joukkueelle kuin joukkueelle kovia sanktioita, jos vastustajia vahingoitetaan tahallisesti, oli käynnissä pudotuspelit tai ei.
Vaikka Turussa odotellaankin jo ensi perjantain kotipeliä Jukureita vastaan, itse melkeinpä toivoisin KooKoon voittavan Hokin - KooKoo on pärjännyt mallikkaasti Sportia vastaan ja haastaisi nämä paremmin kuin Hokki. Lisäksi Kouvola on sentään Suomen lupaavimman (mutta tuntemattomimman) suomenkielisen fantasiametallibändin Kivimetsän Druidin kotikaupunki. Sankarheviä soimaan, niin Voitto tulee kuin Liukkonen nännikiven äärellä!