Mainos

Ma 15.4.2013 Tappara - Ässät (1. finaali)

  • 38 999
  • 146

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara käytti melko härskisti kärkikarvaajan estämistä pelinrakentelun apuna, voisi noista jäähyjäkin viheltää.
On melkoista pelintappamista kun alin pakki menee kiekottelemaan maalin taakse ja samalla toinen pakki kolaa kärkikarvaajan pois tilanteesta.

Ässät käytti melko härskisti kärkikarvaajan estämistä pelinrakentelun apuna, voisi noista jäähyjäkin viheltää.
On melkoista pelintappamista kun alin pakki menee kiekottelemaan maalin taakse ja samalla toinen pakki kolaa kärkikarvaajan pois tilanteesta.

Kyllä näitä oli ihan molemmissa päissä. Yksittäisiä, välillä räikeitä. Ässien päässä näkyi vähemmän, kun Tappara asettui keskialueelle heti kun Ässäpakilla oli kiekko kontrollissa ja kaveri vieressä apuna. Makkosen rike Eloon vihellettiin, koska Elo todella halusi ohi ja kaatui. Tapparan peli oli jotenkin haluttoman näköistä, ei haluttu mennä pakin ohi vaikka väkisin.

Ässät oli valmiimpi peliin, mutta Tappara piti sapluunastaan kiinni ja sai homman rauhoittumaan. Ässien ensimmäisen erän 13 laukauksesta taisi yksi tulla läheltä, sekin rystyllä. Metsola kiitti laukausten tultua siniseltä, kun alussa välillä hieman pomppi. Hieman enemmän malttia Ässille ja peli olisi voinut olla eri. Ei Tapparallakaan hirveästi asiaa maalille ollut, muutama pelattu paikka ja pari pomppua. Laukaukset pääosin heppoisia.

Jos jonkun mukaan paineet oli tänään Tapparalla, niin nyt ovat taatusti Ässillä. Kotona tappio ja sarja 2-0 olisi hankala paikka näinkin varmaa suorittajaa vastaan.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Tappara oli juuri tämän verran parempi. Erittäin hyvää puolustuspeliä ja kontrolloivampaa peliä kuin Ässillä. Ässät hyrräsi ja pörräsi liikaakin. Pelasi Tamin kuuluttamaa desperate-hokia ajoittain.

Viime sekuntien tuurimaali tuskin nakertaa Ässien huumoria. Ässät sai pelin haltuun oman tuurimaalinsa jälkeen ja se pitää itseluottamuksen kunnossa. Maalinteko vaikutti Ässille todella vaikealta. Liikaa hosumista ja jännitystä.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ei tartte ainakaan epäillä etteikö nämä jengit osaisi puolustaa. Ässät oli ylöspäin tänään heikko, toki Tapparan peli vaikutti paljon tähän. Hermoilusta hyvään suoritukseen, keskiviikkona voitto ja siitä kannu kotio 4-1 voitoin. Näin on käyvä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Palauttavan pyörälenkin jälkeen muutama hajatelma:

- Peli oli hyvää, intensiivistä lätkää kuten odottaa sopikin.

- Ässät ensimmäisen erän niskan päällä, pelin puolivälin jälkeen ote Tapparalla, silti peli olisi voinut kääntyä kummin päin vain.

- Tappara pelaa "omaa" peliään parhammillaan erittäin hyvin, mutta peli näytti että samaa leipää nekin syö, pelaajat tekevät virheitä ja kiekko pomppii miten sattuu; finaaliketjussahan on annettu ymmärtää että Kirves alistaa Pataa silkan pelisysteemin voimalla. Se on kuitenkin todettava että se lopullinen tappokytkin puuttui Ässien pelistä tai ainakin osalta pelaajista.

- Jotkut henk.koht. virheet pistivät pahasti silmään, ehkä pahimpana kolmannen erän alku jossa odotin että nyt alkaa kunnon takaa-ajo ja ensi töikseen Hehska sössii kiekon Tapparan hyökkääjälle joka pääsi maalipaikkaan. Väitän että tässä meni kerrainnaisvaikutuksineen muutama minuutti takaa-ajosta.

- Peliä katsoessa rupesi ensi kerran vituttamaan se ettei Umicevic pelaa enää meillä.

- Nelosen selostajakaksikko oli todella ärsyttävä, samoin studioisäntä ja kyllä minä kaipasin studioon edes yhtä asiantuntijaa. Virmanen ja edes Ketola eivät tätä ole, toki juontajalla on iso rooli siinä kuinka fiksuilta/tyhmiltä kommentit saadaan kuulostamaan.

Ei muuta kuin lunta maahan ja mummut liikkeelle. Tästä tulee sarja.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Temmon laskeminen todellakin olisi yllättävä veto, itse ennakoin, että juuri se sataisi suoraan Tapparan laariin, kiitos noiden syöttökombinaatioiden joilla se osaa keskialuetta ylittää.

Montakohan kertaa se on tuolla finaaliketjussa sanottu että Ässät ei pelaa stereotyyppistä Porilätkää... Varsinkin vieraissa Ässät pelaa usein tuolla tavalla varovasti, jos on pienikin mahdollisuus siihen että kiekko voidaan menettää, niin sitten pysähdytään ja odotellaan. Ei se tietenkään aina paras mahdollinen ratkaisu ole, mutta parempi kuitenkin kuin monen porilaisen odottama päätön kiekon roiskiminen.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Katsaus laukaisukarttaan.

Laskeskelin noita keskiarvoja viimeisen noin 20 ottelun osalta ja aika jäätävällä tavalla määrät tänäänkin napsui noihin keskiarvoihin. Ässät taas ei päässyt ihan omiin aiempiin lukemiinsa vetosuhteen ja laukaisutarkkuuden osalta.

-------------------------------------
Maalintekosektorin laukaukset TAPPARA:
Keskiarvo 14,7 vs. tänään 17 laukausta (+2,3)

Maalintekosektorin laukauset ohivedotkin laskien TAPPARA:
Keskiarvo 20,3 vs. tänään 22 laukausta (+1,7)

Maalintekosektorin laukauksien suhde kaikista laukauksista TAPPARA:
Keskiarvo 45,8% vs. tänään 50,0% (+4,2 %-yks.)

Laukaisuprosentti maalintekosektorista TAPPARA:
Keskiarvo 16,6% vs. tänään 11,8% (-4,8 %-yks.)
-------------------------------------

Maalintekosektorin laukaukset ÄSSÄT:
Keskiarvo 12,8 vs. tänään 13 laukausta (+0,2)

Maalintekosektorin laukaukset ohivedotkin laskien ÄSSÄT:
Keskiarvo 18,1 vs. tänään 18 laukausta (-0,1)

Maalintekosektorin laukauksien suhde kaikista laukauksista ÄSSÄT:
Keskiarvo 37,1% vs. tänään 31,6% (-5,5%-yks)

Laukaisuprosentti maalintekosektorista ÄSSÄT:
Keskiarvo 15,2% vs. tänään 7,7% (-7,5%-yks)
-----------------------------------------

Eli mitä siis tapahtui? Tappara säilytti oman kontrollinsa maalintekosektorialueen paikkoihin, sekä suhtellisesti että määrällisesti ja sai maalintekosektorista jopa muutaman vedon enemmän, mitä aiemmin keskimäärin. Ja esitystä pidettiin huonona (lähinnä ekan erän perusteella). Silti statistiikka osoittaa, että mikään ei muuttunut ainakaan huonompaan päin = pelitavallista perusvahvuutta.

Ässät taasen pääsi omiin vetolukemiinsa, mutta vetosuhde huononi, koska Tapparan viisikkopuolustus sai Ässät laukomaan aiempaa enemmän huonosta kulmasta. Myös Metsola voitti Raannan, kun periaatteessa ei päästänyt yhtään oikeata maalia ja Raanta yhden. Mutta laskettu näihin arvoihin kuitenkin 2-1.

Maalintekosektorin torjuntaprosentti:

Juha Metsola 92,3%
Antti Raanta 88,2%

Molempien joukkueiden maalintekosektorin laukaisuprosentit olivat keskiarvoja alempia. Kuvastaa luonnollisesti erinomaista maalivahtipeliä molemmissa päissä kenttää. Kolmesta päästetystä maalista kaksi oli onnekkaita pomppuja.

Brodinin ohjauksen laskin itse maalintekosektorin vedoksi, koska näin sen kosketuksen ihan silmällä alueen sisältä tällä kertaa. SM-Liigan laukaisukartassa se on merkattu siniviivalle, Taimen vedoksi sektorin ulkopuolelta.

EDIT:

Olikin virhe laskelmissa. Kaksi Tapparan maalintekosektorilta lähtenyttä vetoa oli samassa kohtaa karttaa (pallurat päällekkäin) ja nuo näki paremmin vasta eräkohtaisista ruuduista. Tappara sai siis vetonsa vielä paremmalla suhteella maalintekosektoriin, mitä keskimäärin edelliset 20 ottelua ja määrällisestikin enemmän. Kukaan Ässien aiemmista vastustajista ei ole päässyt lähellekään tällaisia lukemia.

Eräkohtaisesti vedot maalia kohti laukaisusektorista:

Tappara-Ässät
1.erä 1-5
2.erä 9-2
3.erä 7-6

Maalintekosektorin vedot, ohivedotkin mukaanlukien:

Tappara-Ässät
1.erä 3-8
2.erä 10-3
3.erä 9-7
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Montakohan kertaa se on tuolla finaaliketjussa sanottu että Ässät ei pelaa stereotyyppistä Porilätkää... Varsinkin vieraissa Ässät pelaa usein tuolla tavalla varovasti, jos on pienikin mahdollisuus siihen että kiekko voidaan menettää, niin sitten pysähdytään ja odotellaan. Ei se tietenkään aina paras mahdollinen ratkaisu ole, mutta parempi kuitenkin kuin monen porilaisen odottama päätön kiekon roiskiminen.

Monta monituista kertaa mutta Ässät oli tänään vahvimmillaan juuri tuossa sen stereotyyppisessä pelaamisessa. Kenties se temmon lasku sille sopii, mutta yllätys se minulle olisi joka tapauksessa.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ole kiva näitä katsoa, runkosarjamatsit on kivempia. Ei tarvitse jännittää näin helvetisti.
Pari nopeat:
Minun mielestäni Tappara tappoi tunnetta maalineduspainien suhteen. Ei meinaan lähteneet tökkimisiin mukaan juuri lainkaan.
Samalla kuitenkin veivät taklauspeliä.
Keskialue oli Ässille myrkkyä, niin tiivisti oli nippu kasassa.
Ässät on hyvä, tuli erittäin hyvin peliin. Sanoin ekalla erätauolla jo, että sama liike ei voi koko peliä kestää ja näin kävi.
Ville.

Hyvä aloitus finaaleille ja tiukkaa vääntöä. Ei näistä voi varmaksi mitään sanoa.

Maalivahdit: Vittu, että ne on molemmat hyviä.

Jos kielenkäyttöni häiritsee, niin yksityisviestillä kommenttia. Yritin tähän asti rauhoittaa tilannetta, mutta silti tuli parit rumat mukaan. Ei haittaa.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
25sekuntia aikaa jäljellä. Jyri Marttinen saa kuljettaa kiekkoa rauhassa pois omista, päättää syöttää kiekon oman siniviivan lähettyviltä laidan kautta pois alueelta ikäänkuin antaakseen vastustajalle vielä yhden sauman. Se oli kallis syöttö Jyriltä. Hän olisi aivan hyvin voinut kuskata kiekkoa vielä 7m eteenpäin ja heittää sen punaselta päätyyn tai roikottaa vain keskialueelle. Vituttaa tällainen ratkaisu.
edit. PS. Kirosin että tapan Jyrin jos tilanteesta tulee maali ja tulihan siitä. Taidan kuitenkin jättää tekemättä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Monta monituista kertaa mutta Ässät oli tänään vahvimmillaan juuri tuossa sen stereotyyppisessä pelaamisessa. Kenties se temmon lasku sille sopii, mutta yllätys se minulle olisi joka tapauksessa.

Minulle jäi kyllä vaikutelma että vaikka Tappara varmasti oli scoutattu hyvin, joutui Ässät kuitenkin jollakin lailla yllättymään siitä miten Tappara todella pelaa. Uskon että intensiteetti nousee jatkossa ja Ässät tulee kovemmin päälle.

Periaatteen tasolla kuitenkin kannatan pelin ajoittaista rauhoittamista, Ässillä ei kuitenkaan maailman taitavin joukkue ole ja kahtena edelliskeväänä pleijarit ovat loppuneet alkuunsa kun joukkue on yrittänyt puskea hyökkäyksiä tasan yhdellä tavalla eli nopeasti.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
25sekuntia aikaa jäljellä. Jyri Marttinen saa kuljettaa kiekkoa rauhassa pois omista, päättää syöttää kiekon oman siniviivan lähettyviltä laidan kautta pois alueelta ikäänkuin antaakseen vastustajalle vielä yhden sauman. Se oli kallis syöttö Jyriltä. Hän olisi aivan hyvin voinut kuskata kiekkoa vielä 7m eteenpäin ja heittää sen punaselta päätyyn tai roikottaa vain keskialueelle. Vituttaa tällainen ratkaisu.
edit. PS. Kirosin että tapan Jyrin jos tilanteesta tulee maali ja tulihan siitä. Taidan kuitenkin jättää tekemättä.

Elä tapa hyvvee miestä. Ja eikös se ollut Uusikartano, joka sen päätyyn roiskaisi vaikka olisi voinut lähteä nostamaan hyökkäystä. Vai näinkö minä vain väärin.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tapparan voittomaali oli puhdas saka. Sen voin lohdutukseksi porilaisille sanoa, etta noita tulee lisaa korkeintaan yksi. On parempi, etta sakamaali syntyy sarjan ensimmaisessa kuin viimeisessa pelissa.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Etukäteen mietin miten Tappara pystyy vastaamaan Ässien pelitaktiikkaan. Tapparan playoffpelejä en ole juurikaan nähnyt joten niihin en ota kantaa. En siis ole valinnut puolta vaikka Tampereella asunkin.

Oli kyllä jotenkin tosi varovainen ottelu puolin ja toisin, eikä ollut kyllä tippaakaan tunnetta mukana kummallakaan...enkä ole koskaan kuullut noin ärsyttäviä selostaja ennen olisi kuunnellut seppäsenki jorinoita ja se on jo paljon.

Yksi asia pisti erityisesti silmään. Missä oli torikokoukset jokaisen vihellyksen jälkeen? Jyp-sarjassa ei tainnut katkoa olla niin ettei siellä olisi hanskalla kaverin naamaa hierottu. Nyt luisteltiin siististi ohi vaan odottamaan aloitusta. Ei näin. Kun sinne maalille mennään niin sinne sitten kanssa mennään eikä meinata. Senttiäkään ei periksi anneta ja kaverilta pitää aina kysellä kuulumiset.

-tunnetta jäin minäkin kaipaamaan. Tosin aika tyypillisesti sarjan eka ottelu on ollut tunnustelua puolin ja toisin. Toivottavasti sitä tunnetta ja jälkipeliä on nähtävissä jo Porissa. Kuumaa ja jännää finaalisarjaa odotellessa.

Selostajan lisäks voidaan ihmetellä miks Tapparan kotiottelussa Nelosen kommentaattoreina on Ässien mies Ketola ja Virmanen joka on selkeesti puolensa valinnut jo viimeistään edellisessä Ässä-sarjassa. Tappara jäi kuulemma ekassa erässä jyrän alle. Ihan kun olis eri peliä kattonut.

Tapparan keskialueen ylitys ei kyllä kovin kummoista ollut. Vaikkei huomioitaisi edes ensimmäistä erää, vaikeaa tuntui Ässä alueelle tulo olevan. Kulmiin ajautui myös Tapparan hyökkäykset, poissa olivat myös ne jatkuvat myllytykset Ässä alueella, niissähän piti Ässä pakkien joutua maitohapoille.

-Tappara näytti ajautuvan Jypin tavoin hyökkäysalueella pääsääntöisesti kulmiin ja maalille pääsemiseks Tapparan on tehtävä helvetisti duunia. Menee helposti seinää päin puskemiseks. Ässien hyvyydeks laskisin ilman muuta.

Ässät käytti melko härskisti kärkikarvaajan estämistä pelinrakentelun apuna, voisi noista jäähyjäkin viheltää.
On melkoista pelintappamista kun alin pakki menee kiekottelemaan maalin taakse ja samalla toinen pakki kolaa kärkikarvaajan pois tilanteesta.

Kyllä näitä oli ihan molemmissa päissä. Yksittäisiä, välillä räikeitä. Ässien päässä näkyi vähemmän, kun Tappara asettui keskialueelle heti kun Ässäpakilla oli kiekko kontrollissa ja kaveri vieressä apuna. Makkosen rike Eloon vihellettiin, koska Elo todella halusi ohi ja kaatui. Tapparan peli oli jotenkin haluttoman näköistä, ei haluttu mennä pakin ohi vaikka väkisin.

-kahden melko samankaltaisista asioista syytetyn joukkueen fanien kommentointi näyttää juuri tuolta. Helpommin nähdään ne vastustajajoukkueen rikkeet.

Jyppi-sarjassa molempien kultakypärät keskittyivät ajoittain pelin kannalta hyvin epäolennaisiin juttuihin. Saas nähdä kuinka käy Niemisen keskittymisen kun ei hänkään aivan puhdas pulmunen ole?

Marttisen ja Kankaanperän otteita tulen myös seuraamaan mielenkiinnolla.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Elä tapa hyvvee miestä. Ja eikös se ollut Uusikartano, joka sen päätyyn roiskaisi vaikka olisi voinut lähteä nostamaan hyökkäystä. Vai näinkö minä vain väärin.

Sitä ei koskaan roiskaistu päätyyn, vaan jonkun Aallon lapaan. Ja mielestäni oli Jyri toki en 100varma ole. Elämä jatkuu , 1 pelattu, viis jäljellä.
 

hubadubaduu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen-musta-valkoinen
Itse katselin kolmatta erää, ja kyllä Tappara pelaa älyttömän hyvin, jos paketti pysyy kasassa. Mutta jos vähänkin paketti levisi/laski hieman liian alas, pääsi Ässät hyvällä vauhdilla päälle.

Molemmat moket on kyllä hyviä. Samaten viisikkopuolustus. Varmoja pitkävetokohteita kun vetelee alle 5.5 maalin pelejä.

Olihan toi loppu ihan sairas.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Hei arvatkaa mitä..nopeesti ketjun selattuani kukaan ei puhu siitä kuuluisasta kahvasta...noo en minäkään sitten tän enempää:)

Ei voi muuta sanoa kuin että aivan mieletön suoritus Villeltä koko sen vaihdon ajan kruununa maali, kieputtaa ja höpöttää Ässä-viisikkoa mielinmäärin, tarjoilee Juntille takakulmalle ei kelpaa, siitä Juntti sisuuntuneena hakee kiekon ja passaa takaisin Niemiselle joka jo ennen sisäänkävelyä päättää, että jumalauta mää teen sitten!

Ässät vei surutta ekaa erää, kuten odotettavissa oli paineeton vierasjoukkue paineellista kotijoukkuetta vastaan+yli viikon pelaamattomuus...Metsola vei kuitenkin Raantaa 13+(ylärima)-3, lievästä hermostuneisuudesta huolimatta. Ensimmäinen heikohko erä Tapparalta ei tullut mitenkään yllätyksenä vähänkin kotipeleissä käyneille. Oli helppo sanoa vieruskaverille Clubilla, että saat nähdä, että Tappara parantaa toiseen erään niin kuin niin usein tällä kaudella... Kiitos Tappara!
 
enkä ole koskaan kuullut noin ärsyttäviä selostaja.

Ootko katsellut viimeisen 20 vuoden aikana Suomen maajoukkueen otteluita? Siellä on aika huomattavasti huonompi selostaja.

Tällä kaudella mies ei ilmeisesti ole Tapparan pelejä vielä seurannut.

Tuskin Mäkinen tosiaan hirveästi SM-liigaa seuraa, kun selostaa päätyönään sata kertaa kovempaa kiekkosarjaa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Hyvä ensimmäinen finaali eikä voitto mennyt väärään osoitteeseen. Vaikka pomppumaaleja tulikin niin varsinkin ratkaisevaa maalia edelsi huonoja ratkaisuja viimeisillä sekunneilla, jotka johtivat Tapparan tekemään maaliin. Virheistä pitää näissä peleistä rankaista jos meinataan voittaa.

Oikeat joukkueet on finaalissa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jotenkin itselleni jäi kuva, että kiekko karkaili ja syötöt päätyivät "sinne päin" tavanomaista enemmän täysin paineettomissa tilanteissa (erityisesti ensimmäisessä erässä). Oliko kyse jään huonoudesta vai mailan puristamisesta?

Joka tapauksessa tällaisen ilman ylimääräistä latausta ottelua katsoneen katsojan silmissä peli oli odotuksiin nähden vieläkin puolustusvoittoisempaa ja välillä lähes pelkkää vuoron perään puskemista keskialueen sumppuun. Ässätkin pelasi ottelun alun kovan karvausvaiheensa jälkeen melko rautakorpimaista kiekkoa.

Ottelun loppu näytti jo kääntyvän Ässille ja tasoitusmaalin jälkeen uskoin Ässien ottavan jatkoaikavoiton. Loppusekuntien pomppumaali on tylyimpiä vähään aikaan, kun huomioi, että se ratkaisi finaaliottelun.

Hyvä startti sarjalle, josta ei vielä ensimmäisen ottelun perusteella voi vetää suurempia johtopäätöksiä,
 

Höylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan voittomaali oli puhdas saka. Sen voin lohdutukseksi porilaisille sanoa, etta noita tulee lisaa korkeintaan yksi.
Itse asiassa ottelussa nähtiin jopa toinenkin pomppumaali Ässien toimesta, mutta hienoa, että nyt osaa varautua ainoastaan taitomaaleihin eikä säkälle nähdä sanan sijaa.

Ässät oli kyllä vaikea pideltävä, kun saivat hurmoksensa. Vähän olen pettynyt Tapparan peliin siinä mielessä, että pelaaminen (=sulaminen) mureni tasoitusmaalin jälkeen muutameiksi minuuteiksi.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Niämisen Ville ja Armian Joppe näkyivät kyllä ihan eri tavalla kentällä, kuin muut huseeraajat. Molemmilla on kyllä peli-ilme kohdallaan. Itseä oikeastaan yllätti eniten Tapparan puolustuksen hätäisyys ja Metsolan lievä pomputtaminen. Eipä silti - kait Tappara ansaitsi voittonsa ja sarja jatkuu.
Aaltonen oli kyllä kentän näkymättömin pelaaja ja Malkamäki pelaa aika jäätävän kovalla itseluottamuksella - voisi vähän rauhoittua noiden ylöskuskaamisten kanssa. Ugh.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Taisi Savinaista ja Niemeä "hieman" jännittää. Puolustusalueella kiekko pysyi hyvin lavassa, mutta hyökkäysalueella metrin syöttö meni kolme metriä ohi. Ässien pitää pelata samalla asenteella hyökkäyspäässä, kuin puolustuspäässä, jos halutaan päästä paremmille paikoille. Ässät löysi kyllä keinon Tapparan sumpun murtamiseen, mutta kaksinkamppailujen laatu oli kyllä sanalla sanoen huonoa. Omalla alueella kyllä väännettiin, mutta ei hyökkäyspäässä. Mihinkään painikilpailuun ei kannata Tapparaa vastaan lähteä, mutta lisää kiekollista rohkeutta myös hyökkäysalueella.

Taimen maali syntyi, kun maalille tehtiin maskia. Paikkoja oli usempaankin maaliin, mutta maalille mentiin kananmunat kainalosssa. Ässillä olisi ollut mahdollisuus tappaa peli jo ekassa erässä ja tavallaan Ässät yllättyi Tapparan vaisusta alusta. Ässät hukkasi mahdollisuutensa, koska jännitettiin liikaa. Oltiin vähän kuin koulupojat Tampereella. Liika mailan puristaminen pois ja samalla asenteella hyökkäyspäässä, kuin omalla alueella, niin hyvä tästä tulee.

Kolme lampaanpersettä Tamperelaiselle katsomokulttuurille. Sm-liiga finaalit ja tunnelma on kuin tiistai-iltana lähikaupan kassajonossa. Pitäisikö muuttaa finaalien pelipäiviä niin, että sarja alkaa joka perjantaina tai lauantaina? Maanantai on kyllä jo tunnelman ja myynnin takia ihan paska.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Itsekin ihmettelin kiekon pomppimista, mutta nämä ammattiselostajat kehuivat niin vuolaasti Tampereen jäähallin jäädytyslaitteita, joten syy taitaa olla sitten jälkimmäisessä...
Sarkasmitutka ei tainnut olla päällä? Hakametsän jäähallin jää on tunnettu siitä, että jää on huono. Tai ei jäässä ole varsinaisesti vikaa, vaan hallin ilmanvaihto tekee jäästä huonon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös