Mainos

Ma 12.11.2007 KalPa-HIFK

  • 17 085
  • 52

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Hirso niin ikään Blöössiä vastaan joskus Espoossa?

Ihan lopussa oli, muttei kuitenkaan viimeisellä sekunnilla. Väittäisin, ettei IFK ole tehnyt tasoitus- tai voittomaalia ajassa 59.59 sitten kauden 90-91 (tai 89-90) jolloin IFK tasoitti himassa SaiPaa vastaan voittaakseen jatkoajalla. KooKoota vastaan taisi Pepe tehdä voittomaalin jatkoajalla ajassa 64.59 joskus 80-luvun loppupuolella.

Niin tai näin, oli peli kuinka paskaa hyvänsä ja Kalpan veskarilla kuinka vähän torjuntoja hyvänsä, niin äärimmäisen makea voitto hyvään mestaan.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
*** Kimmo Kuhta
** Timo Seppänen
* Jani Tuppurainen

Mielenkiintoista. Voihan se olla, että Kibe on pelannut hyvän pelin kahden maalinsa lisäksi, mutta... Ilkka Pikkaraiselle sen sijaan ei tähtösiä herunut, vaikka teki myöskin kaksi häkkiä.
Viimeisessä erässä ollaan vedetty jo 13 kertaa maalia kohti. Tehtiin niistä sitten kolme maaliakin.
Aina on kivaa, kun otetaan 3 pistettä, mutta voi olla tahti toinen keskiviikkona JYPiä vastaan.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
On tää huikeeta, kun pitää viime sekunnin voittomatsia KALPAA vastaan hehkuttaa. Voi jeesus. Tällaisia tuloksia olis kliffa lukea ja katsoa Kärppiä, Kaaneja tai Hjalleja vastaan pelatuissa matseissa. Mutta että Kalpa. Minulla ei ole mitään muikkukukkoja vastaan. Helkutin hyvältä maistuu oluen, vihdan ja rantasaunan kera.
Mutta kun nyt puhutaan jääkiekosta.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kiitos Mikko Laine, toivottavasti muistat seuraavassa pelissä kumpi seura maksaa palkan.
Miksi tälläiset tusina kaverit saa pelata ja omat junnut istuvat katsomossa ei mitään järkeä.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
[
aika epeli: On tää huikeeta, kun pitää viime sekunnin voittomatsia KALPAA vastaan hehkuttaa. Voi jeesus. Tällaisia tuloksia olis kliffa lukea Kärppiä, Kaaneja tai Hjalleja vastaan. Mutta että Kalpa. Minulla ei ole mitään muikkukukkoja vastaan. Helkutin hyvältä maistuu oluen, vihdan ja rantasaunan kera.
Mutta kun nyt puhutaan jääkiekosta.

HEKOHEKO! >:(
Aivan v***n kulunu "vitsi" tuo ainainen kalakukko-juttu. Keksisitte joskus jotain uutta...

On tämä touhu kyllä uskomattoman perseestä! Go KalPa!
 
Viimeksi muokattu:

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
[

HEKOHEKO! >:(
Aivan v***n kulunu "vitsi" tuo ainainen kalakukko-juttu. Keksisitte joskus jotain uutta...

On tämä touhu kyllä uskomattoman perseestä! Go KalPa!


Hei hei hei, eipäs nyt pistetä sanoja väärien ihmisten suuhun. Itsehän sanoin, että on kivaa aina, kun otetaan 3 pistettä. Julma tapa hävitä viimeisellä sekunnilla. Urkkarikaan ei yllättäen näyttänyt mitään Kuopiosta.
Noh, liigapörssi alkoi ihan kivasti Pikkaraisen parin maalin ja Murrayn syötön ansiosta.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Kyllä nousu maalin tappiosta vikalla vitosella viimeisen sekunnin voittomaaliin on aina hieno paikka. Turha sitä vastustajaa on vähätellä. Paskaahan tämä on koko kauden ollut, mutta rajansa negatiivisuudellakin.

Puistoruoska: Tota Boykon voittomaalia en muista ollenkaan. mutta joku mainitsi tässä Calounin ja Länsiautoareenan: Ei ollut ko. mestan avauspeli (koska se päättyi 1-3), mutta yhden pelin talvella -01 IFK voitti aivan viime sekan maalilla, kun Sihvonen rouhi kiekon maalin eteen ja Caloun teki. Saattoi olla 59.59 tai sitten pari sekkaa vaille. Harmi, ettei liigalla (tietenkään) ole kattavaa tilastokantaa, mistä näitä voisi tarkistaa.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Hei hei hei, eipäs nyt pistetä sanoja väärien ihmisten suuhun. Itsehän sanoin, että on kivaa aina, kun otetaan 3 pistettä. Julma tapa hävitä viimeisellä sekunnilla. Urkkarikaan ei yllättäen näyttänyt mitään Kuopiosta.
Noh, liigapörssi alkoi ihan kivasti Pikkaraisen parin maalin ja Murrayn syötön ansiosta.

No niinpäs sanoitkin. Sori. Tunnekuohussa alkaa hyppimään jo tietokoneen ruudun rivitkin silmille...
 

Carlos

Jäsen
mutta joku mainitsi tässä Calounin ja Länsiautoareenan: Ei ollut ko. mestan avauspeli (koska se päättyi 1-3), mutta yhden pelin talvella -01 IFK voitti aivan viime sekan maalilla, kun Sihvonen rouhi kiekon maalin eteen ja Caloun teki. Saattoi olla 59.59 tai sitten pari sekkaa vaille. Harmi, ettei liigalla (tietenkään) ole kattavaa tilastokantaa, mistä näitä voisi tarkistaa.

Näin taisi muuten olla, muistin väärin tuon avauspelin. Muistan vain kun kaverin kanssa hekotettiin tuota viimeistä sekuntia. Enivei pelikellosta 59:59 olen varma.
 

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Täytyy sanoa että vitutti katsoa tuota peliä IFK:n kannattajan näkökulmasta. KalPa pelasi vauhdikasta peliä, ja IFK:n hyökkäyksissä ei edelleenkään järjen hitustakaan. Ja tuomari oli kohtuullisen linjaton se täytynee sanoa. Ainoa +:ssa hänelle ettei lähtenyt töppäilyjään paikkailemaan, voihan se toki olla että hän katsoi vihellyksensä/viheltämättäjättämiset olleen oikeita päätöksiä. Mutta kyllä se ainakin päätykatsomoon näytti aivan muulta. KalPa vei peliä ja IFK 3pistettä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Näin taisi muuten olla, muistin väärin tuon avauspelin. Muistan vain kun kaverin kanssa hekotettiin tuota viimeistä sekuntia. Enivei pelikellosta 59:59 olen varma.

59.57 oli pelikellossa, kun Jan Caloun pisti kiekon häkkiin. Ainakin omien muistikuvien mukaan.
Ei mitään Filimonov, sellasta sattuu kun vituttaa, tuttua se on myös meille, mekin ollaan tällä kaudella osattu ryssiä.
Toisaalta meillä on jo 28 pistettä kasassa, se on jo paljon se.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Ilkka Pikkaraisella on btw. aika kovat pinnat per matsi.

Niin. Ilkka Pikkarainen ON savolainen, itse asiassa ylä-savolainen eikä mikään mikkelinpelle.

Tässä vaan odottelen, että rouva tulee kotiin ja ihmettelee, miksi minä olen repinyt pyhälakanan riekaleiksi ja miksi mulla on musta spraypullo keittiön pöydällä. Nordiksella siinä missä istun, on ihan vieressä valaistu mainospaikka jossa ei ole mainosta (hyvä Pena). Olin pitkään jo suunnitellut virittäväni siihen mainoslakanan "Baxter, Go Home". Mitatkin olin jo ottanut ja jeesusteipit oli varattu että varmasti pysyy kiinni.

Nooh... kahtellaan...
 

Kalapa64

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
1. ja 3. maali täysin Nissisen piikkiin.
Voittomaali puolustuksen moka: kun pelataan ottelun tärkeää viimeistä minuuttia, eikö toinen pakki voi jäädä alas varmistamaan?! Ei näköjään.
Helpolla Hifk sai täydet pojot mukanaan, ottelu oli täysin omissa käsissä jälleen kerran.
Saatas jostain voittava maalivahti.......
 

Carlos

Jäsen
Asiaan mitenkään liittymättä, ihmettelen muuten tätä Kalpan uuden vahvistuksen pelaamattomuutta. Eli sitä että hänen pelikassinsa ei ollut paikalla ajoissa. Onko nyt herranjestas niin että koko hemmetin Kuopiosta/Suomesta ei olisi löytynyt kaverilla sen verran varusteita että olisi voinut pelata? Vaikka nyt sitten ei olisikaan kaikki ihan mittatilauksella tehtyjä, niin varmaan silti jäälle olisi voinut tulla? Ovatko varusteet NIIN kortilla nykyään? Aika omituista.
 

CatGarfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Internazionale, Newcastle, NY Rangers, HIFK, ManU
Häviämisen kulttuurin täytyy olla jo hyvin sisäistetty ja täysin veressä, jos onnistuu häviämään läpiajomaalilla ajassa 59.59, varsinkin kun on hallinnut koko ottelua mielin määrin.

Olemme tainneet olla katsomassa eri peliä, jos Kalpa on hallinnut kerran mielin määrin. Itse oli Niiralan montussa Kuopiossa, missä itse olit?

Se toki on myönnettävä, että IFK:n peli oli tuloksesta huolimatta ihan täydellistä paskaa, ja Kalpa oli selkeästi aktiivisempi osapuoli, ja hävisi omiin virheisiinsä. Nissisen 3-3-imaisu oli jotain, mitä harvoin tällä tasolla näkee. Eka maali taas oli mielestäni Kuhdan oivallus, on tehnyt tällä kaudella aikaisemminkin tollasen 0-kulma maalin (muistaakseni jossain TV-pelissä).

Kiben voittomaalia tuli juhlittua, mutta nyt hetki matsin jälkeen tuntuu taas siltä, että tämä voitto vain paransi Baxterin/Penan asemaa jatkaa rakastamani joukkueen tuhoamista. Eka erässä laskin kolme IFK-pelaajan taklausta, ensimmäinen niistä vielä parjatun Laakkosen tekemä. Annoin aplodit. Laakkonen oli pirteä ekas eräs ja haki toisessa muutaman kerran hyvin luistelemalla itsellensä syöttöpaikkaa hyökkäyksiinlähdössä. Sitä syöttöä kun ei vaan koskaan tullut, ja siihen tais kadota Laakkoseltakin pelihuumori, sen jälkeen miestä ei näkynyt (ei siis erottunut).

YV oli tuloksekasta, joskin muutoin luokatonta. Yksikään YV-maaleista ei tullut kuvion päätteeksi, vaan pikaisista ratkaisuista. Kuviossa hierottiin niin kauan että menetettiin kiekko, laukauksista ei tietoakaan. AV:kin oli välillä totaalisen hukassa, ja rokotus tuli.

Pelin jälkeen oli ikävä nähdä, että Bono siinä hallin pihalla joitain Kalpan kavereitaan odotellessaan asteli tosi vaikean näköisenä, vähän puujalan näköistä tepastelua. Toivottavasti ei mitään pahempaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka nyt sitten ei olisikaan kaikki ihan mittatilauksella tehtyjä, niin varmaan silti jäälle olisi voinut tulla? Ovatko varusteet NIIN kortilla nykyään? Aika omituista.

Tätä olen minäkin monesti ihmetellyt. Esim. mm-kisojen yhteydessä saa aina kuulla, kuinka jollain sankarilla on esim. stagat hukkuneet jonnekin Atlantia ylitettäessä, ja sen takia kaveri seuraa puolet alkusarjan peleistä katsomosta käsin. Ovatko pelaajat nykyisin niin (turhan)tarkkoja vermeistään, etteivät voi pelata muilla kuin omilla nimikoiduilla varusteillaan?
 

scholl

Jäsen
Tätä olen minäkin monesti ihmetellyt. Esim. mm-kisojen yhteydessä saa aina kuulla, kuinka jollain sankarilla on esim. stagat hukkuneet jonnekin Atlantia ylitettäessä, ja sen takia kaveri seuraa puolet alkusarjan peleistä katsomosta käsin. Ovatko pelaajat nykyisin niin (turhan)tarkkoja vermeistään, etteivät voi pelata muilla kuin omilla nimikoiduilla varusteillaan?

Eikös joku näistä ihan suomalaisista nimimiehistä käynyt ostamassa mailoja ihan urheiluliikkeestä aikoinaan, kun ei ollut omia saatavilla.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mika Strömberg: vajaa viis miinus tähteä, ajassa 19.XX voi tehdä muutakin kuin vetää lämärin toivoen omien osuvan kiekkoon ennen päätyä. Ei ollut ketään ahdistamassa, vaikka olisi kuljettanut kiekon Kiiskisen lapaan asti. Toki läpäriä yritti, mutta lämärillä, Ei Mika ei. Kyllä sinne maalin taakse kurvataan joka perkeleen hyökkäykseen lähdössä mutta ei sillon kuin pitäisi. Pieni plussa sivuosuneesta perstaklista.

KalPa: neljä miinus tähteä, edelleen miehiä sinne maalille. Lundell sai kaksi kiekkoa suoraan räpylään, loput pomppi, osa eteenkin.

Jyri Rönn: kolme miinus tähteä. Linjatuomariksi, silloin olisi vain viisi linjaa kentällä. 0+3, illan tehokkain. Järkyttävää paskaa josta molemmat joukkueet ja yleisö kärsivät.

sm-liiga timeout: pari miinus tähteä. Tähtipelaajan itkemistauko a'la Kuhta.

ilman sukkia, ilman tähtiä.
 

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Et taida Carlos ikinä olla lätkää pelannut kamat päällä...

En tiedä Carloksen pelaajakokemuksesta, mutta itse en ole ikinä pelannut lätkää kamat päällä. Itse ilmeisesti olet pelannut, joten kysyisin näkemystäsi seuraavaan kysymykseen. Olisiko Bilek ollut paljonkin huonompi lainakamoissa kuin KalPan tämän päivän 12. hyökkääjä omilla kamoilla?
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
En tiedä Carloksen pelaajakokemuksesta, mutta itse en ole ikinä pelannut lätkää kamat päällä. Itse ilmeisesti olet pelannut, joten kysyisin näkemystäsi seuraavaan kysymykseen. Olisiko Bilek ollut paljonkin huonompi lainakamoissa kuin KalPan tämän päivän 12. hyökkääjä omilla kamoilla?

Todennäköisesti ainakin luistelu olisi ollut huonompaa KalPan tämän päivän 12. hyökkääjään verrattuna. Täysin pakasta vedetyillä tai jonkun toisen jalan muodon mukaan muotoutuneilla luistimilla on helvetin tönkköä, vaikeaa, naurettavan näköistä ja mahdollisesti jopa erittäin kivuliasta luistella.

Usein tällaisesta tulee väkisinkin mieleen koko perheen Disney-elokuva Bambi ja kohtaus, jossa päähenkilö ottaa tuntumaa jäätyneeseen lampeen.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko Bilek ollut paljonkin huonompi lainakamoissa kuin KalPan tämän päivän 12. hyökkääjä omilla kamoilla?
Jos myös luistimet on vielä matkalla Suomeen, niin todennäköisesti olisi ollut. Yksittäisiä varusteita voi toki korvata lainakamoilla, mutta sisäänajamattomilla luistimilla ei tuon tason kaverit lähde pelaamaan. Eivätkä mielellään varaluistinten varaluistimilla - kysykää vaikka Tukiolta.
 
Ei edes vituta, vaan naurattaa. Vain KalPa pystyy tähän, ei yksikään muu joukkue. Tällaisille tappioille ei voi kuin nauraa.

Noh, jos edes vähän lohduttaa, niin myös Tappara on kussut pari peliä tällä kaudella viimeisillä sekunneilla. Ette siis ole yksin. Kyllä minä myös toivon teille voittoja ja menestystä ja pistää varmasti vihaksi hävitä viimeisellä sekunnilla, kun piste oli jo omissa käsissä ja sen olisitte varmasti ansainneet. Noh, uutta matoa vaan koukkuun. Kyllä niitä voittoja alkaa vielä tulemaan sinnekin, kunhan saatte Bicekin riveihin, toivon ainakin =)
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noh, jos edes vähän lohduttaa, niin myös Tappara on kussut pari peliä tällä kaudella viimeisillä sekunneilla. Ette siis ole yksin. Kyllä minä myös toivon teille voittoja ja menestystä ja pistää varmasti vihaksi hävitä viimeisellä sekunnilla, kun piste oli jo omissa käsissä ja sen olisitte varmasti ansainneet. Noh, uutta matoa vaan koukkuun. Kyllä niitä voittoja alkaa vielä tulemaan sinnekin, kunhan saatte Bicekin riveihin, toivon ainakin =)
Niin ja arvaa ketkä kusi Tapparaa vastaan. . . Aivan oikein. Varmaankin vitutusketjuun olisi etsiydyttävä. Olisi tänäänkin maistunut pinna, kaks tai kolme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös