Ma 11.3.2013 KooKoo - Jukurit (Mestiksen 2.finaali)

  • 31 183
  • 140

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Mitä helvettiä? Tilanne on 2-0 ja Juujärvi puhuu lehdistötilaisuudessa jo siitä, kuinka Jukurit jatkaa isompiin peleihin. Et Bernard pärjää kyllä sielläkin. Kiittelee fanejakin jo siihen malliin, et tää oli tässä. Voi olla, että onkin, mutta silti outoja kommentteja valmentajalta.
 
Taas kerran pari maalia helpohkosti Rämön selän taakse ja koita nyt siitä näin tiukoissa matseissa enää nousta. Sen jälkeen Jukurit kyllä dominoi pelillisesti, vaikka KooKookin sai pyörityksiä aikaiseksi. Tuo fyysinen lätkä tuntui toimivan osittain Jukureita vastaan, joten sillä on jatkettava.

Plussaa Nickersonin puhtaasti haetusta myllystä Lostedtia vastaan, jossa mies kävi ensin ilmoittamassa tuomarille tulevasta hanskauksesta ja sen jälkeen Patrikille. Sen jälkeen Patrik saikin selkäänsä ja KooKoo hieman asennetta enemmän matsiin. Pelin lopussa vielä Dacosta takoi Järvistä pari kertaa otsaa, ihan vaan sen takia, että onhan tuo nyt aika mulkku äijä vastustajan riveissä.

Keskiviikkona jatketaan ja pahalta näyttää. Jukureille ei sympatiaa heru kuitenkaan. Kahvakiekko ei vaan sytytä.

EDIT. Eiköhän ne Juujärven kommentit ole niitä, millä yritetään vähän hakea vastustajalle sitä hyvänolon tunnetta...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mitä helvettiä? Tilanne on 2-0 ja Juujärvi puhuu lehdistötilaisuudessa jo siitä, kuinka Jukurit jatkaa isompiin peleihin. Et Bernard pärjää kyllä sielläkin. Kiittelee fanejakin jo siihen malliin, et tää oli tässä. Voi olla, että onkin, mutta silti outoja kommentteja valmentajalta.

Mies on realisti. Ei KooKoo ikinä voita Jukureita kolmea kertaa peräkkäin. Finaalit olivat tässä, ja toivottavasti ne katkeavat Mikkelissä keskiviikkona, jotta Jukureille jää mahdollisimman paljon aikaa valmistautua liigakarsintoihin. Oli Jukureilla mahdollisuuksia ja haluja liiganousuun tai ei, niin mielelläni silti näkisin liigakarsinnat, jossa Jukurit olisi parhaassa valmiudessaan ja pelaisi tosissaan.

Tosin todennäköisesti voi käydä silti niin, että Jukurit ei liigaan edes havittele ja joukkue aloittaa keskiviikkona kovan ryyppyputken, joka katkeaa sen verran, että liigakarsinnat suditaan neljässä matsissa alta pois krapulassa ja sen jälkeen palataan Mikkelin torille juhlimaan.

EDIT: KooKoon bandwagonissa ennen finaaleita olin ja kernaasti olisin kouvolalaiset nähnyt vaikka liigakartalla, mutta selvää se nyt jo on, että finaalijuna meni oman kotipelin häviämiseen näin suurinumeroisesti. Jukurien pelitapa on ikävän näköistä katseltavaa mutta se on tehokasta.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
JuuJuu pressissä tiivistetysti vissynjuonnin ohessa: Maalintekopeli ratkaisi, Jukureille ja Bernardille lähes jo toivotettiin onnea karsintoihin ja kolme maalia oli tänään hyvä suoritus. Pikkaraiselta copypaste lauantailta: puolustuspelaaminen hyvää ja passivoiduttiin liikaa johtotilanteessa.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Mitä helvettiä? Tilanne on 2-0 ja Juujärvi puhuu lehdistötilaisuudessa jo siitä, kuinka Jukurit jatkaa isompiin peleihin. Et Bernard pärjää kyllä sielläkin. Kiittelee fanejakin jo siihen malliin, et tää oli tässä. Voi olla, että onkin, mutta silti outoja kommentteja valmentajalta.
Ehkä Juujuu toteaa vaan tosiasiat. Keskiviikkona toivottavasti Jukurit jatkavat samalla asenteella, eivätkä oleta pelistä liian helppoa vaikka tänään voitto tulikin murskalukemin.
Odotin kyllä pelistä paljon tiukempaa, varsinkin kun Andyn piti sulaa Kouvolan yleisön edessä. Taisi TAAS sulaminen tapahtua siellä kotijoukkueen maalilla.
Toivottavasti sarja menee poikki keskiviikkona ilman loukkaantumisia ja ylilyöntejä.
 

Vertigo

Jäsen
Suosikkijoukkue
muinainen MiPK
Mitä helvettiä? Tilanne on 2-0 ja Juujärvi puhuu lehdistötilaisuudessa jo siitä, kuinka Jukurit jatkaa isompiin peleihin. Et Bernard pärjää kyllä sielläkin. Kiittelee fanejakin jo siihen malliin, et tää oli tässä. Voi olla, että onkin, mutta silti outoja kommentteja valmentajalta.

Tekee Aimo Nivaskat.
 

URM-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, URM
Olen hieman yllättynyt, ettei 5000 katsojan raja mennyt rikki. Toki 4804 on ihan hieno määrä sekin. Harmi, että tuo tasoero näyttää olevan noinkin suuri. Toivottavasti KooKoo sai tehtyä kaudessa jonkin verrankin plussaa, jotta saataisiin lisää paukkuja ensi kauteen. Kyllähän tämä sarja katkeaa Mikkelissä. Kyllä tuo Pikkaraisen pelikirja tämän sarjan ratkaisi. Onnea Jukurit ja voittakaahan Ilves, jotta saadaan pidettyä SM-Liiga avoinna.

Ei mennyt 5K rikki. Suora syy KooKoon edelliseen peliin. Olen muutaman vuosikymmenen seurannut matseja, liigavuosina ja sitä edeltävinä ja seuraavina kausina sakkia riitti. Kouvolassa vaaditaan voittoja ja menestystä, jotta saadan betoni täyteen. Voin itsekin katsoa peiliin, toimihenkilökortilla olisin päässyt tupaan ilmaiseksi, maksoin 13.- streamin himaan ja katsoin sohvalta...
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
KooKoon pelinopeus ei riitä Jukureita vastaan. En oikein nä miten Juujärvi sitä enää tässävaiheessa pystyis korjaan.

Pisteet Nicersonille yrityksestä kääntää peli nyrkkihippasilla.. ei onnannu.
 
Toinen asia on se, että mihin helvettiin tuonne olisi tänään tunkenut ne loput ihmiset, koska kaikki viralliset paikat olivat aivan täynnä.. Kaipa sitten juoksuradoille, mutta eihän tuonne halliin nyt mahdu kuin väkisin se 5500. Ja silloinkin on ihan turha edes poistua paikaltaan erätauolla.

Kyllähän tuolla pelillä saa kiiman tapettua yleisöltä aika nopeasti, ei voi mitään. Harvemmin meille Kouvolassa mitään suurempaa herkkua on tarjoiltukkaan.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei jumalauta jos Jukureita vastaan paskotaan housuun ja annetaan ensimmäisellä minuutilla ensimmäin maali ja toinen melkein heti perään, niin ei näitä pelejä vaan voiteta. Ja tämä on tehty vielä kahdesti. Toki KooKoon viimeistely oli taas totutun huonoa, eikä tuuriakaan ollut mukana. Tuomareilta jäi kyllä pari jukurirangaistusta viheltämättä, kun taas samanlaisista/arvoisista tilanteista KooKoo sai jäähyt. Ei sillä, että KooKoo olisi toisin vihellettynä voittanut peliä, mutta olisi ollut pari ylivoimaa enemmän tehdä maaleja.

Eipä ollut yleisöstäkään tänään apua, kun huono alku lamaannutti koko hallin. Välillä pientä heräämisen merkkiä, mutta säälittävää noin muuten. Haistatan myös paskat jokaiselle, joka lähti hallilta pois kesken pelin. Tosin eipä yllätä, kun ollaan Kouvolassa.

Ja kukahan mahtoi olla se finninaamainen mikkeliläisteini, joka tuli kioskijonossa tönimään selkään ja yrittämään provota? Tuusa? Jos olisi ollut täysi-ikäinen, niin olisi lähtenyt ns. hiuksista vittuun.
 
Joku sananen pelistä:

-Jukurit pelasi tänään hyvin, KooKoo oli omasta mielestäni paljon heikompi kuin lauantaina
-Pablo oli aivan eri mies kuin lauantaina, toki pari virhettäkin tuli, mutta myös pari komeaa osumaa kiskaisi.
-Andyltä ihan kelpo suoritus, ei yhtäkään maaleista voi hänen piikkiin laittaa.
-Jukuripelaajista maininnat myös Asplundille, Juntheikille ja Nöyräselle
-KooKoon puolelta omiin silmiini pisti positiivisesti Dineen ja Julkunen. Varsinkin Julkunen on pelaaja, jonka haluaisin nähdä jukuripaidassa.
-Tuomarikaksikko oli ihan ok, muutama selkeä jäähy jäi viheltämättä puolin ja toisin.
-Ylivoima toimi tänään huomattavasti paremmin Jukureilla kuin lauantaina

KooKoo tekemällä teki 1. ja 2. maalin, varsinkin Juutilaisen ohjaus oli hieno.
3. maalissa taas nähtiin sellaista löysäilyä jukuripuolustukselta, johon ei keskiviikkona ole varaa.

Vahva usko on siihen, että keskiviikkona kannua päästään Mikkelissä nostelemaan.
Yhtään aliarviointiin ei kuitenkaan ole varaa, KooKoo kuitenkin ajoittain tänään näytti, että kun se paikan saa niin se pystyy maalin tekemään.
 

BobbyFromMars

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukureiden ylivoima vei mielenkiinnon

Kyllä Sumulaaksossa oli tänään sen tason vierasjoukkue ettei tappio edes pahemmin ota päähän. On niin eri tasoiset porukat vastakkain ettei mitään rajaa. Hetkittäin oli vähän isät vs pojat meininkiä. Jukurit vielä osaa rokottaa noista KooKoon virheistä aika kovalla prosentilla. Virheitä tuli samalla tavalla niin Hokkia kuin TuToakin vastaan, mutta nää keltaset robotit rokottaa "pikkasen" tehokkaammin.

Siellä on neljä tasasta kenttää joista "nelonenkin" olisi aika monessa Mestis-jengissä ykköskentän tasoa. Onhan se aika harmaa ja tasapaksu porukka ulkopuolisen silmin, mutta tehoa ei voi kiistää...

KooKoolle pisteet siitä, että Jukureita lähdettiin haastamaan oman pelin kautta. Ei vaan riitä. Jollain puolustussumpullakin olisi voinut kokeilla, mutta mieluummin kaatuu näin saappaat jalassa.

Ison osan KooKoon "huonoudesta" tänään voi laittaa ihan hyvin Jukureiden hyvyyden piikkiin. Jos KooKoo jollain tuurilla olisi mättänyt tänään kahdeksan maalia niin Jukurit olisi varmasti iskenyt yhdeksän. Niin karua mutta totta.

Nickersonin tappelu oli kyllä ainut oikea ratkasu siihen paikkaan. Jollain joukkuetta oli heräteltävä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Big Deal..eikun Steal. Onhan tää aivan loistava tulos Jukureille, ja jotain sellaista mitä ei varmasti pystynyt kukaan etukäteen odottamaan. Ilmeisesti siellä meni niinkuin Pikkarainen lauantaina toivoi, ja maalinteossa ei ollut samoja hankaluuksia kuin Mikkelissä. Tuleeko matsista muuten maalikooste myöhemmin jonnekin nähtäville(esim. KooKoon sivuille)?

Miehekkäästi Matt haastoi Patrikin ja vei selvästi tuon myllyn, mutta täytyy tottakai nostaa Lostedtille hattua että mukaan lähti. Varmasti Patrikia arvostetaan joukkueen sisällä yhtä paljon kuin täällä nyt kehutaan Mattia siitä että oli oikea teko lähteä haastamaan. Joukkueen eteen pelaamista molemmilta. Saattoi lisäksi jopa tuoda Jukureille lisäetua että Nickerson poistui takavasemmalle. Mahdollisista pelikielloista en tiedä, mutta kertokoon joku jos tietää?

Toivottavasti kuitenkin tämä matsi on jo nollattu Jukureiden kopissa ja keskittyminen seuraavaan on alkanut.
 

Steus

Jäsen
Toisinto lauantailta; pari kaappia ja aikalisä - hetki yritystä ja taas aloite Jukureille.

-Nickerson, Lostedt ja tuomarit saavat kaikki plussaa käydystä poikapainista! Varsin yksipuoleinen näytös, mutta eipä tunnelataus KooKoota auttanut.
-Juujärven pelikirja kalpenee Piken moiselle 100-0, ei ollut pojalla aseita kaapissa keltaista vyöryä vastaan.
-Kahvakiekko & kolmannen erän anti-hoki ovat tylsää katsottavaa, mutta näyttävät toimivan.
-Bunkkeri hiljeni jo ensimmäisessä erässä, kyllä Kouvola vain on perseestä.
-Mikkeliläisittäin hienoa kannatusta; ensimmäisen kerran kuulin JSC:n käyttävän kolmisanaista iskulauselmaa, vaikka kyseessä olikin vain apinoitu "Te voitte lähtee!"
-Katsomon puolella kaikki ok, ei mitään turhaa mussuttamista. Yksittäisiä finninaamoja en havainnut itse mussuttamassa.
-Pablo Järvisestä on aika ajanut auttamattomasti ohi, ei mitään toivoa pärjätä tosipeleissä. Ei pärjää kaksinkamppailuissa ja on heittänyt n. 20 pitkää viimeiseen kahteen peliin.
-Bernard ei oikestaan missään vaiheessa joutunut tosi testiin, heikkoja yrityksiä KooKoolta.
-Rämön piikkiin toinen maali.
-KooKoo voisi voittaa vittuillakseen keskiviikon matsin, niin saataisiin perjantain peliin ehkä hyvällä mäihällä se 2000 kannattajaa ja 3000 gloryhunteria.
-Yllätyin positiivisesti, että myyntipisteillä toiminta sujui niinkin hyvin, ei tarvinut kauaa ainakaan olutta odottaa.
-Tuomarilinja Mestis-tasolle ihan ok, tokihan tuohon kahvaamiseen voisi puuttua, mutta eipä kait sitä kukaan pleijareissa kehtaa.
-Hämäläiseltä aivan turha ajo Bernardin päälle viimeisten minuuttien aikana.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Sellainen ilta, ei ollut mitään odotuksia, joten ei tarvinnut pettyä.

Yllättäen Vikman co. vetivät taas iltansa aika vihkoon, mutta osin heitä kiittäen kerrankin sopivasti napsui 788,80e himaan.

Jos KooKoo aikoo tehdä "Sportit" ja napata kolme voittoa putkeen, niin silloin maalivahtien olisi aika alkaa ottaa vedot kiinni. Mikkelissä saattaa ylihuomenna kutsua urheilijan pahin vihollinen eli liiallinen hyvänolontunne.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Ottamatta kantaa lopputulokseen ja sarjan tilanteeseen, niin illan pelissä oli myös sellaisia ominaisuuksia mitä soisi näkevän liigassa. Pakko on katsoa myös se Mikkelin peli ja mahdolliset muut pelit.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Peli lähti just sillä tavalla käyntiin kuin EI olisi saanut mennä. Vierasjoukkue teki ensimmäisellä minuutilla maalin ja pian oli 0-3 johdossa. Valitettavasti vaan sitten oli KooKoon eväät syöty, vaikka jonkinlaista hallintaa saatiinkiin ajoittain. Sinänsä yrityksen puutteesta ei voi syyttää kotijoukkuetta, mutta kyllähän tämä karmea pettymys kotiyleisölle oli.

Hassunhauskoja olivat kyllä Taurun veljekset selostuskopissa ja Mestis-TV:n "taajuksiilla". Itsekin siis olen täysin KooKoon puolella, mutta ymmärrän kyllä että noin puusilmäinen selostus ei kyllä ole hyvää mainosta Mestis-TV:le.
 
Kaikessa ollaan niin paljon jäljessä, ettei ole kyllä mitään jossiteltavaa. Rämö taisi saada siinä Mikkelin törmäyksessä jonkinlaisen vamman, niin kankeaa oli liike jo alkuverryttelyssä.
 

tommp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Philadelphia Flyers, Jokerit
Loistopeli Jukureilta, paremmasta joukkueesta ei jäänyt kahta sanaa. Tosi hyvää kannustamista myös vierasfanipäädystä, iskeviä chantteja ja autettiinhan siellä vähän kotijoukkueenkin faneja kun oli vähän hiljaista..

11 vuotta finaaleista, ja kun ne vihdoin saadaan Kouvolaan niin lähtään kesken pelin kotia? KooKoon faneilta arvostettavaa huutoa vieraskentillä ja kun ollaan pelissä mukana, mutta vaikka kuinka sapettaisi niin ei omaa joukkuetta noin saa jättää. Toki sinne jäi vielä porukkaakin, ei pidä tuomita joidenkin takia koko ryhmää.

Peli ruodittu muuten jo, keskiviikkona Kalevankankaalle toivottavasti kannun nostamisjuhliin!
 

Steus

Jäsen
11 vuotta finaaleista, ja kun ne vihdoin saadaan Kouvolaan niin lähtään kesken pelin kotia? KooKoon faneilta arvostettavaa huutoa vieraskentillä ja kun ollaan pelissä mukana, mutta vaikka kuinka sapettaisi niin ei omaa joukkuetta noin saa jättää. Toki sinne jäi vielä porukkaakin, ei pidä tuomita joidenkin takia koko ryhmää.

On faneja ja sitten on niitä paikallisia, jotka menee katsomaan paikallisen jääkiekkoseuran sarjafinaaleja :) aika hyvin jäi kyllä KKP:lläkin mölyt mahaan, kun Jukurit mätti häkkejä
 

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukurit vie ja KooKoo vikisee, se on valitettavasti homman juoni tällä hetkellä.
Jukurit käyttää uskomattoman hienosti paikkansa hyödyksi ja sitten tarvittavat maalit tehtyään tappaa pelin erinomaisen hyvin.
KooKoo tarvitsisi pienen ihmeen että saataisiin edes se yksi voitto otettua sarjassa, mutta kaikki on vielä mahdollista vaikka melko heikolta näyttää pikkuhiljaa.
Tunnetta ja taistelutahtoa joukkueen pitäisi saada lisää jostain jos Mikkelistä meinataan jollain ihmeellä voitto saada ja veskareiden olisi vielä hyvä saada muutakin kuin ovet kiinni vaikkakin kenttäpelaajiltakaan ei pahemmin apuja ole herunut, mutta ne gamesaverit puuttuu tällä hetkellä.

Keskiviikon peliin pitäisi saada uutta virtaa kokoonpanoon, ainakin Lippojoki, Dacosta ja Roppo voisi napostella poppareita ja virittäytyä lomafiilikseen.
Sireniä, Lehtosta ja Lustbergia ym. vaan kehiin nytten sillä jätkillä varmasti ainakin halua ja asennetta löytyy.

Tuomarilinjasta sen verran että kumpikin joukkue käytti linjattomuuden hienosti hyväksi, mutta tänään suurin osa ottelusta näytti joltain aivan muulta kun jääkiekolta, lähinnä miekkailu ja jenkkifutis tuli mieleen kun mailaa käytettiin kaikkeen muuhun kuin oleelliseen ja ukkoa revittiin nurin minkä kerettiin.
Jos nykykiekon linja pleijareissa tulee jatkossa olemaan tämä niin hyi vittu sanon minä, ilmeisesti Saukkonen-Vikman viheltää sen vuoksi ettei ole tullu virheitä ja eihän niitä virheitäkään tule kun ei vihelletä mistään mitään.

Nickerssonille ja Lostedille iso peukku täältä tyylikkäästi hoidetusta myllystä ja Dacostalle helvetin iso lampaan perse kun mies lopussa saaman jäähyn jälkeen kiukutteli eikä mennyt istumaan jäähyä vaan lähti koppiin ottaen siitä käytöskympin nupiksi ai että mikä joukkuepelaaja.

Onnittelut vielä Jukureille ottelun voitosta.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskiviikkona jatketaan ja pahalta näyttää. Jukureille ei sympatiaa heru kuitenkaan. Kahvakiekko ei vaan sytytä.

EDIT. Eiköhän ne Juujärven kommentit ole niitä, millä yritetään vähän hakea vastustajalle sitä hyvänolon tunnetta...

Ensimmäinen kappale täyttä tuubaa: se oli KooKoo, jolle edes tehokkaalla mailan varassa surffaamisella ei tuntunut vauhti riittävän Jukureiden nopeuden kanssa.

Mitä tulee toiseen kappaleeseen, mielestäni juuri niin kuin sanot, ihan fiksu taktinen veto koittaa tällaista, kun kentän puolella haasteita riittää.

Jupa
 

Weissflog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Islanders, Earl the Pearl, avoin liiga
-Rämö tais olla henkisesti tai fyysisesti runneltu viime pelin yliajossa. Tai ehkä jopa molemmat. 2-0 maali olis luultavasti mennyt ohi, mutta räpylällä ohjas maaliin
-Nickersonko se oli joka päästi ekalla minuutilla Jukurin kävelemään maalille ja heittämään ilmaisen maalin. Menikö lataus aivan yli, vai eikö jalat vaan liiku? Näytti kovasti halivan Lostedtin kanssa pukukoppikäytävällä tappelun jälkeen. Tais kiittää ku pääs pois jaloista pyörimästä :) Nojoo, reilu tappelu, eikä Lostedt edes menettäny hampaitaan
-Jukurit kliininen maalipaikoissa, KooKoolla ei mene - eikä edes pompi
-Bernard peittää todella hyvin, mutta ei ole vielä testattu kunnolla
-Jukurien pelitapa pesi KooKoon 100-0. Jukurit tuli alueelta helpolla parilla syötöllä, Kookoo taasen kuskasi pakin toimesta suoraan viiden miehen sumppuun
-Dacostan lusitaaniveri kiehui koko pelin, keskittyis nyt saatana pelaamaan
-KooKoon ylivoima oli toimivaa
-Julkunen veti pari aivan jäätävää taklausta, muutenkin melkoinen pelimanne. Ei kovin moni hyppää ekan erän jälkeen hyökkääjästä pakin paikalle, ollen pakkina joukkueensa paras
-Asplund on kova pelimies

Paljon muutakin olis mielessä, mutta en nyt jaksa alkaa jäsentelemään.
Olisi kyllä kiva nähdä kouvolalaiset johtoasemassa, ja nähdä miten mikkeliläiset reagoisivat.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Bernard peittää todella hyvin, mutta ei ole vielä testattu kunnolla

Mestiksen playoff, maalivahdit:
Sijoitus 1, Pelaaja Bernard Andreas, Joukkue Jukurit
Ottelut 9, Pelatut ottelut 9, Minuutit 540
Päästetyt maalit 13, Torjunnat 247
Voitot 9, Häviöt 0, Voitto% 100, Nollapelit 4
Päästetyt maalit/ottelu 1,44, Torjunta% 95,00
Kahdessa finaaliottelussa torjuntoja yhteensä 79.

Millähän tavalla vielä testaisit maalivahtia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös