Ma 11.10.2010 Blues-SaiPa

  • 7 841
  • 32

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Kirjoitin näköjään otteluseurantaan vahingossa joten laitetaan nyt se oma tuherrus tännekin:

Eipä ollut kummoista, mutta eiköhän meidän oma Muurisemme ole tämänkin ottelun jälkeen toistanut mantraansa siitä kuinka joukkue on oikealla tiellä. Enpä tiedä. Jos ollaan, niin matka on ainakin pitkä. No voitto on tietysti aina voitto.

Roiskimistahan se kiekollinen peli on aina vaan. Ja puolustuksessa on aina välillä koko kentällinen sekaisin ja kun vastustaja puskee päälle niin paniikki ei ole koskaan kaukana. Vähän epävireisin oloista koko Bluesin touhu noin muutenkin. Yksikään koostumus ei tunnu toimivan täysillä ja yksilöistä esim Kähkösellä oli aika tuskaista.

Ja voittamisen taito pitäisi kyllä opetella. Jere Sallinen läpiajossa kolmannen erän puolivälissä, Lammassaarella tyhjä maali pari minuuttia ennen loppua eikä millään. Ja se loppuminuuttien jäähy, tilannetta ei olisi juuri huonommin voinut pelata. Pojat vääntävät ylipitkän vaihdon, hukkaavat kiekon, vaarallinen vastahyökkäys ja siitä sitten oman pään aloitus seitsemän sekuntia ennen jäähyn päättymistä. Aloitus tietenkin sössitään joten Saipa pääsi mylläämään kuudella käytännössä heti kun Koskiranta pääsi boksista. Tänään selvittiin, kärkijengejä vastaan tuollainen sekoilu kostautuu.


Lappeenrantalaisten valitukset tuomarityöstä eivät oikein aukea minulle. Partanen vei omalla nukahduksellaan Bluesilta selvän maalin kolmannessa erässä. Peli olisi ollut selvä tuon maalin myötä, joten joku kiistanalainen kakkonen on pientä siihen verrattuna.
 
Maanantai, yleisöä joku 3500, vitunmoinen taisteluvoitto SaiPasta. Jee. Ainakin tuli kolme pistettä, vitut tyylistä, sitä ehditään vielä hioa. Meinasi taas tuskanhiki nousta pintaan kun lappeenrantalaiset tuli tasoihin, onneksi Jani Lajunen malttoi ja teki maalin. Oli ehdottomasti kentän paras tänään ja Jere Sallinen oli myös hyvällä pelipäällä, miestä ylistettäisiin täällä jos olisi läpiajosta uittanut puikoista maalin. Siinä ainakin yritettiin jotain eikä vaan ammuttu silmät kiinni johonkin.
Kähkösellä alkaa pikkuhiljaa kasvaa apina hartioille: ekassa erässä V. Lajunen ja Varakas pelasivat miehelle loistopaikat mutta kun ei niin ei. Muutenkin tuntui vähän vaikealta mutta eiköhän se siitä.
Heiskanenkin yllätti ja pelasi Öhmanin nokikkain veskarin kanssa mutta kädet jäätyivät.
Tuomarit tuttua kuraa: joku hengitti pilliin niin Bluesilta hylättiin maali. Kolmannen erän puolivälin jälkeen sinne ei paljoa sitten hengitettykään, itse oikein yllätyin Koskirannan loppuminuuttien kakkosesta vaikken tilannetta nähnytkään.
Näin tänään, seuraavan kerran livekiekkoa vihollisen hallissa sunnuntaina. Onneksi ei tarvi maksaa.
 

Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Blues: Kolme pistettä kotijoukkueelle, mutta pelaaminen oli yhä varsin pahannäköistä. Kähkösellä on tosiaan isohko apina niskassa ja jopa liikkuminen on jotenkin kankeampaa kuin normaalisti (johtuisiko apinan painosta). Muutenkin vähän ihmetyttää Bluesin hyytyminen pelin aikana; poikkeaa meinaan aika lailla edellisistä kausista, jolloin ei olla ainakaan kaaduttu kunnon loppumiseen. Tai sitten tämä on joku valmennuksen neronleimaus jäädyttää peliä, heh. Varakas: huono peli, oli jopa huonompi kuin parinsa Heiskanen. Heiskaselta ensimmäinen peli, jossa ei jäänyt mieleen negatiivisesti. Lammasaari jäätyi maalitilanteissa ihan samalla tavalla kuin muutkin. Luttinen lukee peliä hyvin, mutta luistelu on aika kankeaa. Siksi huvittikin, kun meni rytminvaihdoksella Saipa-pakista ohi toisessa erässä. Miettinen kaatuu näköjään helposti, jos saa takaa tyrkättyä pienelläkin voimalla (vastustajille tiedoksi).

SaiPa: Myllyniemen pieni epävarmuus lahjoitti pari ensimmäistä Blues-maalia. Karalahden veto putosi kainalosta maaliin ja Sallisen vanhanaikainen meni helpohkosti. Kolmannessa maalissa Öhman teki niin hyvän maskin, että ei lasketa tuota maalivahdin piikkiin. Myös neljännessä (siinä hylätyssä) kiekko putosi torjunnasta pelattavaksi. Saipan maalit olivat "tehtyjä" eikä Tarkille miinuksia niistä. Barney ja Koskirannat jäivät positiivisina mieleen. Koskirannat liikkeensä ja Barney erinomaisen takakarvauksensa takia. Toki Barney olisi voinut iskeä ottelun lopussa tasoihinkin - ja aika kovaa huuteli F-sanaa vaihtoon tullessaan :)

Muuta: Virkkunen onnistui ensimmäisenä pelaajana screenillä vetämään vierailevalle koululle "tervetuloa ja kannustakaa jne." -esityksen luontevasti läpi. Musiikkivastaava: tunge ne ysäripoppilevysi jonnekin, minne aurinko ei paista. Ihan hyvä läppä yhteen peliin; nyt on soiteltu jo ainakin kolme putkeen. Ei näin!
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Kähyllä on tosiaan tällä hetkellä vaikeaa, mutta kun muistetaan miten viime kausi alkoi, olen itse vielä ihan luottavaisin mielin. Kun saadaan ketju toimimaan, ja samat heput pysyisivät monta peliä vierellä, vanha tuttu taso löytyy varmasti.

Koskirannan jäähystä semmoista, että oli ihan selvä kakkonen. Tarkilla oli kiekko räpylässä ja Tero iski näpeille. Sen verran lämpöä fanikatsomolta, että tuomarin oli ihan pakko antaa kakkonen, vaikka se periaatteessa ratkaisi ottelun.

Itelle oli ihan sama, millaisella pelillä pisteet tulee, kunhan tulee. Mitään Real Madridmaista "ei olla tyytyväisiä 3-0 voittoon kun peli näytti tahmealta" ajattelua ei voida tällä hetkellä soveltaa ollenkaan Bluesiin, ja jos joku fani sellaista kuvittelee, voi ostaa samantien lennon Madridin lämpöön. Blues raapii pisteet loskan, paskan ja tuskan keskeltä keinolla millä hyvänsä. Tyylipisteitä ei jaeta.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Koskirannan jäähystä semmoista, että oli ihan selvä kakkonen. Tarkilla oli kiekko räpylässä ja Tero iski näpeille. Sen verran lämpöä fanikatsomolta, että tuomarin oli ihan pakko antaa kakkonen, vaikka se periaatteessa ratkaisi ottelun.

Sitähän tässä SaiPan puolelta onkin kritisoitu, kun vastaavia "läpsyjä" jätettiin molemmilta puhaltamatta näppituntumalla 5-10 aikaisemmin, tämä sankari halusi ottelun loppuhetkillä kun kotijoukkue oli maalin johdossa, kaivaa tästä jäähyn. Jonkun kirvesiskun olisin mukisematta hyväksyny, mutta kun ei.

No eipä kauhalla voi vaatia, kun lusikalla annetaan. Missään nimessä tuomarit eivät peliä ratkaisseet, mutta olisi se vttu kiva olla katsoa kuinka se loppukiri onnistuu. Kait halusi "paikata" sen liian hätäisen vihellyksen, missä Blues sai kiekon maaliin. Eipä sitä voi hyväksyä, kun pilli soinut.....
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Sitähän tässä SaiPan puolelta onkin kritisoitu, kun vastaavia "läpsyjä" jätettiin molemmilta puhaltamatta näppituntumalla 5-10 aikaisemmin, tämä sankari halusi ottelun loppuhetkillä kun kotijoukkue oli maalin johdossa, kaivaa tästä jäähyn. Jonkun kirvesiskun olisin mukisematta hyväksyny, mutta kun ei.

Eihän se kirvesisku ollut tosiaan, mutta voimakkaampi kuin tavallinen läpsäisy kun kiekkoa tavoitellaan veskarin hallusta. Itse en allekirjoita tuota, että molemmat olisivat tehneet vastaavia temppuja 5-10 kertaa matsissa, 2-3 olisi oma lukuni.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Eihän se kirvesisku ollut tosiaan, mutta voimakkaampi kuin tavallinen läpsäisy kun kiekkoa tavoitellaan veskarin hallusta. Itse en allekirjoita tuota, että molemmat olisivat tehneet vastaavia temppuja 5-10 kertaa matsissa, 2-3 olisi oma lukuni.

Olkoot luku mikä tahansa, mutta jokatapauksessa useita. Siinä oli pointtini. Mutta eipä siinä onnittelut ansaituista pisteistä ja nokka kohti uusia pettymyksiä(kö).
 

Wolves

Jäsen
Myllyniemen pieni epävarmuus lahjoitti pari ensimmäistä Blues-maalia. Karalahden veto putosi kainalosta maaliin ja Sallisen vanhanaikainen meni helpohkosti.

Myllyniemihän mokasi Sallisen maalissa tavoittelemalla kiekkoa Sallisen lähtiessä vanhanaikaiseen. Maila jäi ilmeisesti jumiin jonnekkin ja täten Jere oli takakulmalta myöhässä.

Karalahden pulun pieraus sen sijaan olisi pitänyt liimata. Tuon tasoisia laukauksia ei päästä edes B-junnujen maalivahti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös