Mainos

Ma 10.03.2008 Jokipojat-Hokki (2. puolivälierä)

  • 1 864
  • 11

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
No niin Jokpojilla kasvojen pesun aika. Kumpi joukkueista on unohtanut lauantain ottelun paremmin.Tuskin Hokille toista kiinnitystä kovin helposti tulee. Tuomarilinja lienee ollut lauantaina salliva, miten tänään. Maalivahtien taisto meni lauantaina Rossille, joka jatkaa Hokin maalilla, Jarkko Hattunen näyttää olevan poissa, eli se mailanisku tiesi paikkansa. Memonen siis jatkaa ykkösessä. Jokohan menee peräti jatkoajalle.
 
Viljuri

Jäsen
Saapa taas kerran nähdä, että löytävätkö vielä päällisin puolin ehjänä olevat Jokipojat baarikierrokseltaan edes illan päätteeksi kebab-kioskille, oli meinaan kyllä sellaiset pyöritykset Kajaanissa, etteivät varmaan ehtineet edes norttia sytyttämään, kun omissa jo kolisi.

Puutoksia on tullut rivistöihin sekä miesten että hampaiden muodossa varsin liberaalin mailapelin seurauksena, kuten oli oletettavissa, mutta ei yksi tai kaksi miestä lisää ehjänä kotijoukkuetta tästä suosta nostaisi.

Kakkosmaalivahtina nyt onneksi sentään sellainen A-juniori, jonka voi laittaa maalille 5-6 päästetyn jälkeen, joten Seppäsen ei sentään tarvitse koko teurastusta kärsiä byyrissä.

Yksi kaikkien aikojen vahvimmista pudotuspeleissä koskaan esiintyneistä kakkosista, mikäli joku vedonlyöntitoimisto hyväksyy vielä vetoja kotijoukkueen otteluihin. Jo kertoimet 1.20 tai enemmän vierasvoitolle olisivat pelattavia, kotijoukkue ei vastustajan pelattaessa tosissaan voita edes sitä yhtä kymmenestä ja häviäisi nykykunnossaan Titaaneille.

No onhan se kärsimyskin jotakin ja eihän se kauaa enää kestä... ;-)
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Toinen kiinnitys, hyvä juttu. Aika selvä peli lienee ollut, Rossille toinen pudotuspeli ja toinen voitto, lisäksi vielä syöttöpiste viimeiseen maaliin. Vahva peli myös Juho Keräseltä. Keskiviikkoa odottaa oikein innolla kun jäi tuo lauantaikin vielä väliin. Raporttia odotellessa.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kohtuu selvä voitto toistamiseen. Rossi on ainakin tähän asti vienyt noviisien taistelun ihan selvästi. Reippaasti jäähyjä on tullut, mutta onneksi ei yhtään isompaa, toivottavasti ei myöskään lisää loukkaantumisia ole tapahtunut puolin eikä toisin.

Keränen nousee todella suureen rooliin näissä peleissä. Kovien pommien lisäksi tehoja alkaa olla todella komeasti. Playoff-pelaaja parhaimmillaan. Viime vuonna katkesi pudotuspelit loukkaantumiseen, toivottavasti saa tänä vuonna mättää maaleja senkin edestä.

Hokin tehokolmikko Virtala, Nikoskelainen ja Heikkinen ei saalistanut tänään pistettäkään vaan 2,3 ja 4-ketjut hoitivat voiton mukaan bussiin maaleillaan. Hokkia ei saada kaadettua ykkösvitjan pitämisellä, ratkaisijoita on koko joukkueen laajuudelta riittävästi. Ihan niin kuin viime vuonnakin oli, ei vaikuta ollenkaan hullummalta.
 
freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Loistavaa Hokki... aivan mahtavaa. Sarja jatkui siitä mihin lauantaina Kajaanissa jäätiin. Mutta mitään ei ole vielä voitettu ja se vaikein peli on varmaan keskiviikkona kun ottelusarja pitää saada poikki. Hiukan olen ihmetellyt minne ovat kadonneet Virtalan ja Nikoskelaisen tehot. Toivottavasti Hattusen Jarkon puuttuminen ei näin paljon vaikuta.
 
mainio

Jäsen
Hiukan olen ihmetellyt minne ovat kadonneet Virtalan ja Nikoskelaisen tehot.
Virtala pelasi eilen ainakin hyvin, vaikka ei tehoja tullutkaan. Esimerkillisesti pelasi joukkueelle. Eikä Nikoskelainenkaan huono ollut. Keräsen peliä on kyllä mukava seurata, kovia taklauksia ja pari maalia. Eikös tuo kuitenkin liene sama kuka ne maalit tekee, kunhan joukkue voittaa. Ei kannata olla huolissaan, hyvältä näytti Hokin peli.

Jokipoikia kyllä kesäloma kutsuu. Vapaamatkustajia aivan liikaa. Pelaajat, jotka edellisillä kausilla ovat ratkoneet pelejä, eivät nyt saa aikaan yhtään mitään.
 
jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Jokipoikia kyllä kesäloma kutsuu. Vapaamatkustajia aivan liikaa. Pelaajat, jotka edellisillä kausilla ovat ratkoneet pelejä, eivät nyt saa aikaan yhtään mitään.

Näin se vaan ikävä kyllä on... Eilenkin maalipaikkoja oli enemmän kun Hokilla, mutta ei sisään ei sitten millään! Ei meidän "maalintekijät" pysty enää mihinkään!

Rossi oli toki hyvä, mutta noista paikoista olisi pitänyt tehdä maaleja pari-kolme enemmän, vaikka maalilla olisi ollut itse tretjakki.

Toivotaan, että keskiviikkona saataisiin edes peli aikaiseksi. Jäisi vähän parempi maku suuhun tästä kaudesta.
 
Floppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, (teepeeäs)

Mitkä? Eihän jokipojilla ole koskaan ollut sellaisia, tai no ehkä Karlsson...
Mut toivottavasti sarja ei menisi suoraan 3-0, mutta pahoin pelkään että menee.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Mutta mitään ei ole vielä voitettu ja se vaikein peli on varmaan keskiviikkona kun ottelusarja pitää saada poikki.
Eiköhän se vaikein peli ollut eilen Joensuussa. Hyvin harvinaista on, että otteluvoitoissa 0-2-tappiolla oleva altavastaaja enää nousee kolmannessa pelissä vieraskentällä voittoon.

Eilenkin maalipaikkoja oli enemmän kun Hokilla, mutta ei sisään ei sitten millään!
Eilenkin? Kajaanissa Hokki vei matsia ihan suvereenisti, ja myös maanantaina Joensuussa Hokilla oli oleellisesti Jokipoikia enemmän kunnollisia maalipaikkoja, ikävä kyllä.
 
jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Eiköhän se vaikein peli ollut eilen Joensuussa. Hyvin harvinaista on, että otteluvoitoissa 0-2-tappiolla oleva altavastaaja enää nousee kolmannessa pelissä vieraskentällä voittoon.

Eilenkin? Kajaanissa Hokki vei matsia ihan suvereenisti, ja myös maanantaina Joensuussa Hokilla oli oleellisesti Jokipoikia enemmän kunnollisia maalipaikkoja, ikävä kyllä.

Noh, siehän se tilastonikkari olet, ja jaksat puuttua pieniin kieliasioihin.

Miten nyt sitten katsotaan mikä on maalipaikka, siitä voidaan olla montaakin mieltä. Aika usein laukaus maalia kohti on potentiaalinen maalintekotilanne. Ainakin kun on epävarma maalivahti.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Miten nyt sitten katsotaan mikä on maalipaikka, siitä voidaan olla montaakin mieltä. Aika usein laukaus maalia kohti on potentiaalinen maalintekotilanne. Ainakin kun on epävarma maalivahti.
Mikä tahansa laukaus kohti maalia ei ole kunnollinen maalipaikka. Jokipojat voitti Hokkia vastaan maalilaukaukset niukasti 29-27, mutta joutui yrittämään ratkaisuja keskimäärin huonommilta paikoilta. Hyviä maalintekomahdollisuuksia oli siis vähemmän. Itse laskin maanantain pelissä kunnolliset maalipaikat Hokille 12-8. Tarkka määrä on toki melko tulkinnanvarainen asia, mutta lukujen suhde kertoo kuitenkin jo tällä erolla melko paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös