Mainos

Mötley Crüe

  • 76 992
  • 416

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jaa että Eurooppaan, no Poison ei kyllä täällä vedä suurin piirtein Stryperia enempää, joten heistä ei vetoapua saa.

Tosiaan kuulosti ja näytti Mötley-asteikolla yllättävän hyvältä, paremmalta kuin edeltävä farewell
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pakkohan tuo koko setti on Suomeen saada, siis Mötiköiden ohella myös Leppard ja Poison. Ei tule yleisöstä olemaan pulaa. Mötikkä ja Leppard ovat vetäneet Suomessa ihan hyvin jengiä, ja nyt olisi bonuksena vielä Poison, jota ei ole juuri täällä nähty. Ainakin itselleni Poison olisi tässä piste i:n päälle, kun sitä en ole vielä nähnyt, vaikka toki menisin muutenkin keikalle.

Ja eiväthän nuo välttämättä millekään festarille tule, vaan voivat vetää ihan oman konserttinsa. Ehkä korkeintaan johonkin Rockfestiin voisivat tulla pakettina, mutta ihan yhtä todennäköistä olisi, että tulisivat kolmestaan johonkin Kaisaniemeen. Ja tämä olisi tietysti omissa toiveissani, ettei tarvitsisi mihinkään kauemmas lähteä. Ihmettelen suuresti, jos tuota kolmikkoa ei nähdä ensi vuonna Suomessa.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Tämä Mötley+Leppard Euroopassa 2023, näyttäisi nyt olevan varmistumassa. Poisonin ja Joan Jettin liittymisestä tähän pakettiin käydään yhä neuvotteluja. Sixxkin jossain haastattelussa sanonut, että Mötley Euroopassa 2023 on 99% todennäköistä. Huhujen mukaan ainakin Englannissa on Download-festarit sovittu. Saa nähdä miten kiertueen rakentavat?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös nämä tehneet jonkin sopimuksen että lopettaminen pitää? Pyyhkivät Vincen takapuolen sillä paperilla?
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Eikös nämä tehneet jonkin sopimuksen että lopettaminen pitää? Pyyhkivät Vincen takapuolen sillä paperilla?
Se sopimuslappu taidettiin räjäyttää jokunen aikaa sitten? Käsittääkseni siinä netflix-leffan jälkimainingeissa? Tämän stadium tourinkin piti alunperin toteutua jo 2020, mutta kaikki tiedämme mikä tämän esti. No, Sixx muutti perheineen Wyomingin vuorille, Lee trimmailee nykyään työkseen bonzaipuita ja Neilkin kuulemma juo light-kaljaa, joten seesteiset ukot lähteneet taas kiertämään kylän raittia. Marskin siellä vielä heiluu.
 
Viimeksi muokattu:

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Huolestuttavaa materiaalia tullut eetteriin kiertueella pidetyn paussin jälkeen. Tommy taitaa olla lipsahtanut kaman puolelle, on sen verran sekavaa päivitystä lyöty esimerkiksi instagramiin viime päivinä, oikeastaan taukoamatta. Eikä vaikuta miltään pelleilyltä nämä. Lisäksi Vincen laulusta ei saa enää mitään selvää, vaikuttaa suoraan sanottuna olevan kännissä lavalla. Vire oli kuitenkin ihan hyvä Vinceksi tuossa ekalla kiertuestintillä. Onko tämä nyt kumminkin ollut liikaa näille kahdelle sankarille? Katsotaan mitä tapahtuu.

Onko Lee esimerkiksi sortunut, kun joutui kipulääkityksillä vetämään kiertueen alkua kylkiluiden murtumien takia? Steven Tylerhan on juurikin kipulääkitysten takia sortunut aineisiin tällä vuosituhannella pariin kertaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Jos miettii sitä mitä on lukenut esimerkiksi Slashin elämänkerrasta ja muuten nähnyt (onneksi vain) populaarikulttuurin välityksellä opiaattiriippuvuutta, niin kipulääkkeet ovat helppo tapa päätyä takaisin opiaattikoukkuun. En ala veikkaamaan mitään kummempia, mutta Sauna Open Airissa 2009(?) kun olivat niin Vince Neil ja Tommy Lee nauttivat Jägermeisteria vähän isommin. Sixx ei ottanut kun se lähtee lapasesta kovaa sen jälkeen jos sortuu, koitti potkaista vain ilmapallon Neiliin.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Onko Lee esimerkiksi sortunut, kun joutui kipulääkityksillä vetämään kiertueen alkua kylkiluiden murtumien takia? Steven Tylerhan on juurikin kipulääkitysten takia sortunut aineisiin tällä vuosituhannella pariin kertaan.
Vahvat kipulääkkeet on itsessään "aineita" eli opiaatteja. Niiden käytössä voi, varsinkin addiktiohistoriaa omaavalla, olla riski lipsua annostelussa sekä muutenkin olla vaikeuksia vierottautumisen kanssa. Mainitsemasi Steven Tylerin kohdalla ainakin viimeisimmällä kerralla oli nimenomaan kyse addiktiosta sinällään tilapäisesti tarpeeseen määrättyihin opiaattipohjaisiin kipulääkkeisiin.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Jos miettii sitä mitä on lukenut esimerkiksi Slashin elämänkerrasta ja muuten nähnyt (onneksi vain) populaarikulttuurin välityksellä opiaattiriippuvuutta, niin kipulääkkeet ovat helppo tapa päätyä takaisin opiaattikoukkuun. En ala veikkaamaan mitään kummempia, mutta Sauna Open Airissa 2009(?) kun olivat niin Vince Neil ja Tommy Lee nauttivat Jägermeisteria vähän isommin. Sixx ei ottanut kun se lähtee lapasesta kovaa sen jälkeen jos sortuu, koitti potkaista vain ilmapallon Neiliin.
Juu, oli muuten saatanan kylmä tuolloin keikkapäivänä. Kesäkuuta mentiin, ja olisko ollu tyyliin 5 astetta plussalla?
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Vahvat kipulääkkeet on itsessään "aineita" eli opiaatteja. Niiden käytössä voi, varsinkin addiktiohistoriaa omaavalla, olla riski lipsua annostelussa sekä muutenkin olla vaikeuksia vierottautumisen kanssa. Mainitsemasi Steven Tylerin kohdalla ainakin viimeisimmällä kerralla oli nimenomaan kyse addiktiosta sinällään tilapäisesti tarpeeseen määrättyihin opiaattipohjaisiin kipulääkkeisiin.
Steven Tylerhan rupesi 2009? murskaamaan näitä pillereitä ja vetämään nokan kautta. En sitten tiedä tästä uudemmasta keissistä, mutta varmaan sama homma.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Juu, oli muuten saatanan kylmä tuolloin keikkapäivänä. Kesäkuuta mentiin, ja olisko ollu tyyliin 5 astetta plussalla?
Ehkä 8 astetta. Taisi Tony Kakko hieroa käsiä yhteen Apocalyptican aikana ja Amorphiksella välispiikeissä valiteltiin kylmyyttä.
 
Ozzy Runne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki on kivoja
Minkä biisin Amanda Harkimo soittaa aina, että pääsee oikeaan tunnelmaan. Ja nyt kyse on jääkiekko-ottelusta.

Hieno nainen ja yhtä väärinymmärretty kuin Martina Aitolehti.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

Onko Mick astumassa sivuun? Nyt pyörii tämmöinen huhu, että John 5 korvaisi Mickin, joka jäisi sivuun terveyssyistä.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Onko Mick astumassa sivuun? Nyt pyörii tämmöinen huhu, että John 5 korvaisi Mickin, joka jäisi sivuun terveyssyistä.
John 5 on kyllä aivan käsittämättömän kova kitaristi, joka pyörii kohtuullisen pienissä piireissä, hyppy Mötiköiden kautta isolle lavoille olisi kyllä enemmän kuin tervetullutta !
 
Wiesel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Ducks
AC/DC kiertää ilman Malcolmia, Judas Priestissä on molemmat kepittäjät vaihtuneet, ZZ Top vetää ilman Dustya, Pantera tekee comebackin ilman Abbottin veljeksiä ja nyt meinataan vielä korvata Mick... Eipä olisi penskana osannut tämmöistä touhua ennustaa. Toivottavasti Vince ulostetaan samalla kertaa, kaveri on kyllä uskomattoman heikossa hapessa
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
John 5 on kyllä aivan käsittämättömän kova kitaristi, joka pyörii kohtuullisen pienissä piireissä, hyppy Mötiköiden kautta isolle lavoille olisi kyllä enemmän kuin tervetullutta !

Noh kyllä Mick soitti kesän keikat hyvin ja häntä on ennenkin oltu korvaamassa kiertueen keskellä ja jälkeen mm kerran piti Bruce Kulickin olla varma nakki hänen tilalleen
 
TJV73

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sweden Rock on samana viikonloppuna ja siellä on noiden kahden lisäksi Iron Maiden, sekä Ghost. Eiköhän kaikki neljä ole Rockfestissä
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sweden Rock on samana viikonloppuna ja siellä on noiden kahden lisäksi Iron Maiden, sekä Ghost. Eiköhän kaikki neljä ole Rockfestissä
Edellinen kerta kun Mötley Crüe ja Iron Maiden olivat Suomessa samoilla festareilla menikin aika nappiin. Eiku.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Edellinen kerta kun Mötley Crüe ja Iron Maiden olivat Suomessa samoilla festareilla menikin aika nappiin. Eiku.
No nyt ei ole missään Rockfesteillä Iron Maiden. Ei ole siellä kahta kertaa peräkkäin. Voi olla ettei tule ollenkaan Suomeen.

Maiden ei tee enää keikkoja peräkkäin jos ne keikat ei ole samassa maassa tai kaupungissa.
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sweden Rock on samana viikonloppuna ja siellä on noiden kahden lisäksi Iron Maiden, sekä Ghost. Eiköhän kaikki neljä ole Rockfestissä
Olisin veikannut myös Ghostia, mutta nyt Tuska ja Provinssi molemmat ilmoittivat buukanneensa Ghostin. Kolme festaria Suomessa olisi aika yllättävää, ja buukkaus menettäisi ehkä sitä kautta osan vetovoimastaan. Ja voi olla että sopimuksissakin on otettu tämä huomioon. Joten katsotaan mitä Rockfest julkistaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös