Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Semmoinen keikka. Yleisöä oli saapunut runsain mitoin Kaisaniemen puistoon torstaiksi ja mikäs siinä, keli oli mitä parhain ja lippujakin myytiin vielä portilta myöhäisherännäisille.
Kahta ensimmäistä lämppäriä en pysty niin arvioimaan kunnolla, koska ensimmäistä poppoota en nähnyt ollenkaan ja Hardcore Superstarkin meni jotenkin multa ohi, koska olin vielä silloin aika takana. Hyvää rock-meininkiä kuitenkin heiltä hieman kehnoilla soundeilla ja titteli "köyhän miehen Mötley" lienee heille paikallaan.
Itse Mötley Crüe asteli noin 20-25 minuuttia annetusta ajasta myöhässä, mutta yllätyksenä sen ei pitäisi tulla kenellekkään, sillä isot bändit harvemmin ajallaan aloittavat. Kun intron jälkeen rock`n rollin pahat pojat astelivat lauteille, oli yleisö heti hyvin mukana ja tämä selkeästi vaikutti myös bändiin niin, että he laittoivat parastaan. Wild Side, Live Wire, Too Fast For Love ja muut alkukeikan biisit tärähtivät komeasti ilmoille.
Soitannollisesti Mötley Crüe ei ole ollut mikään huikean musiikallisuuden akatemia, vaan vahvuus on nimenomaan junttaavissa ja tarpeeksi yksinkertaisessa biisimateriaalissa. Silti, Tommy Leen soitto oli tanakkaa ja kuuluvaa, Sixx teki bassollaan juuri sen mitä pitikin ja Mick Mars lisäsi soittoonsa pieniä variaatioita, mikä oli vain hyvä. Vince Neilistä näki, että mies oikeasti yrittää virittää äänihuulistaan sitä 80-luvun hyvin tunnistettavaa soundiaan ja näki, että mies hetkellisesti siihen aina saattoi päästäkin, mutta pääosin miehestä näki, että aika on tehnyt äänelle vanhanaikaiset niin kuin kovin monelle muullekin raskaamman rockin vokalistille elämäntapojen vauhdittamana. Vaikka Neilin laulaminen välillä hieman kiekumiseksi menikin, niin ei se menoa haitannut ja homma toimi kuin junan vessa.
Biisi kuin biisi toimi maksavalle kansalle ja Saints Of Los Angeles kajahti ns. "uutena biisinä" hienosti. Keikan keskivaiheilla homma ehkä rauhoittui hieman vai johtuiko se siitä, että otin muutaman taka-askeleen johtuen hieman liian levottomasta paikkavalinnasta siinä mikseripöydän vieressä, jossa olo oli välillä kuin maalinedus-pystypainissa, sen verran tuli humalaista "poikittaista mailaa" selkään koko ajan. Muutenkin tietty katselijakunta kokee yleisellä tasolla näillä keikoilla oikeudekseen survoutua läpi vaikka millaisista väleistä mitä näkee, eikä sen nyt mikään ahdas välikään tarvitse olla vaan kun hiprakkainen ja itsensä tärkeäksi tunteva rokkikukko vain päättää että "mhinä mhenen tosta", niin herkästi konfliktit ovat valmiita. Nämä kuitenkin kuuluu asiaan ja provosointi näistä on turhaa.
Joka tapauksessa Tommy Leen "rumpusoolo" tuntui hieman keksityltä ja mulle tuli oikeastaan ennemmin sellainen olo, että tarkoitus olikin vain esitellä Mötleyn maailmanpyörää, missä Tommi-poikaa riepoteltiin ylös alas välillä itsekseen ja välillä nuoren fanitytön kanssa. Ehkä, tällä oli myös se tarkoitus, että lepoaikaa annettiin muullekin bändille. Pientä kyllästymisen poikasta oli havaittavissa kuitenkin yleisöstä tämän aikana, mikä oli ymmärrettävää. Olihan tällä kestoa yllättävän kauan verrattuna normaaliin "rumpusooloon".
Loppusetti ei ollut mitenkään yllättävä ja Home Sweet Home kevyenä slovarina ja Kickstart My Heart hieman nopeampana kaasutteluna loppuun olivat paikallaan. Encoreja jäin minäkin hieman ihmettelemään, mutta en sitten kuitenkaan. Saatiinhan jo kuultujen biisien muodossa kuitenkin tarpeeksi iso osa Mötley Crüen tunnetuimmista hiteistä ihmisten tärykalvoille. Hyvien keikkojen tavaksi kuitenkin kuitenkin encoret olisivat myös yleisön palkitsemista varten paikallaan, joten olisi sieltä jonkun Helter Skelterin tai Too Young To Fall in Loven voinut vielä vetää.
Pääosin hyvää rock-meininkiä ja rahoille tuli vastinetta. Ikä näkyy Mötleystä, mutta eläkkeelle siirtymistä bändin ei kuitenkaan vielä kannata harkita. Perushomma toimii hyvin ja niin kauan Mötley Crüe pysyy stagella Mötley Crüena niin tätä viihdettä kannattaa vielä kansalle esittää. Näin poistun Helsingin yöhön hyvän tuulisena poislukien, että vielä vikat oluet jäi harmittavasti juomatta maksukorttien vetäessä keikka-alueella vesiperän, omaa hölmöyttä myös, koska käteistä pitäisi aina näihin massatapahtumiin varata tarpeeksi paljon.
Kahta ensimmäistä lämppäriä en pysty niin arvioimaan kunnolla, koska ensimmäistä poppoota en nähnyt ollenkaan ja Hardcore Superstarkin meni jotenkin multa ohi, koska olin vielä silloin aika takana. Hyvää rock-meininkiä kuitenkin heiltä hieman kehnoilla soundeilla ja titteli "köyhän miehen Mötley" lienee heille paikallaan.
Itse Mötley Crüe asteli noin 20-25 minuuttia annetusta ajasta myöhässä, mutta yllätyksenä sen ei pitäisi tulla kenellekkään, sillä isot bändit harvemmin ajallaan aloittavat. Kun intron jälkeen rock`n rollin pahat pojat astelivat lauteille, oli yleisö heti hyvin mukana ja tämä selkeästi vaikutti myös bändiin niin, että he laittoivat parastaan. Wild Side, Live Wire, Too Fast For Love ja muut alkukeikan biisit tärähtivät komeasti ilmoille.
Soitannollisesti Mötley Crüe ei ole ollut mikään huikean musiikallisuuden akatemia, vaan vahvuus on nimenomaan junttaavissa ja tarpeeksi yksinkertaisessa biisimateriaalissa. Silti, Tommy Leen soitto oli tanakkaa ja kuuluvaa, Sixx teki bassollaan juuri sen mitä pitikin ja Mick Mars lisäsi soittoonsa pieniä variaatioita, mikä oli vain hyvä. Vince Neilistä näki, että mies oikeasti yrittää virittää äänihuulistaan sitä 80-luvun hyvin tunnistettavaa soundiaan ja näki, että mies hetkellisesti siihen aina saattoi päästäkin, mutta pääosin miehestä näki, että aika on tehnyt äänelle vanhanaikaiset niin kuin kovin monelle muullekin raskaamman rockin vokalistille elämäntapojen vauhdittamana. Vaikka Neilin laulaminen välillä hieman kiekumiseksi menikin, niin ei se menoa haitannut ja homma toimi kuin junan vessa.
Biisi kuin biisi toimi maksavalle kansalle ja Saints Of Los Angeles kajahti ns. "uutena biisinä" hienosti. Keikan keskivaiheilla homma ehkä rauhoittui hieman vai johtuiko se siitä, että otin muutaman taka-askeleen johtuen hieman liian levottomasta paikkavalinnasta siinä mikseripöydän vieressä, jossa olo oli välillä kuin maalinedus-pystypainissa, sen verran tuli humalaista "poikittaista mailaa" selkään koko ajan. Muutenkin tietty katselijakunta kokee yleisellä tasolla näillä keikoilla oikeudekseen survoutua läpi vaikka millaisista väleistä mitä näkee, eikä sen nyt mikään ahdas välikään tarvitse olla vaan kun hiprakkainen ja itsensä tärkeäksi tunteva rokkikukko vain päättää että "mhinä mhenen tosta", niin herkästi konfliktit ovat valmiita. Nämä kuitenkin kuuluu asiaan ja provosointi näistä on turhaa.
Joka tapauksessa Tommy Leen "rumpusoolo" tuntui hieman keksityltä ja mulle tuli oikeastaan ennemmin sellainen olo, että tarkoitus olikin vain esitellä Mötleyn maailmanpyörää, missä Tommi-poikaa riepoteltiin ylös alas välillä itsekseen ja välillä nuoren fanitytön kanssa. Ehkä, tällä oli myös se tarkoitus, että lepoaikaa annettiin muullekin bändille. Pientä kyllästymisen poikasta oli havaittavissa kuitenkin yleisöstä tämän aikana, mikä oli ymmärrettävää. Olihan tällä kestoa yllättävän kauan verrattuna normaaliin "rumpusooloon".
Loppusetti ei ollut mitenkään yllättävä ja Home Sweet Home kevyenä slovarina ja Kickstart My Heart hieman nopeampana kaasutteluna loppuun olivat paikallaan. Encoreja jäin minäkin hieman ihmettelemään, mutta en sitten kuitenkaan. Saatiinhan jo kuultujen biisien muodossa kuitenkin tarpeeksi iso osa Mötley Crüen tunnetuimmista hiteistä ihmisten tärykalvoille. Hyvien keikkojen tavaksi kuitenkin kuitenkin encoret olisivat myös yleisön palkitsemista varten paikallaan, joten olisi sieltä jonkun Helter Skelterin tai Too Young To Fall in Loven voinut vielä vetää.
Pääosin hyvää rock-meininkiä ja rahoille tuli vastinetta. Ikä näkyy Mötleystä, mutta eläkkeelle siirtymistä bändin ei kuitenkaan vielä kannata harkita. Perushomma toimii hyvin ja niin kauan Mötley Crüe pysyy stagella Mötley Crüena niin tätä viihdettä kannattaa vielä kansalle esittää. Näin poistun Helsingin yöhön hyvän tuulisena poislukien, että vielä vikat oluet jäi harmittavasti juomatta maksukorttien vetäessä keikka-alueella vesiperän, omaa hölmöyttä myös, koska käteistä pitäisi aina näihin massatapahtumiin varata tarpeeksi paljon.