Keltainen Jaffa
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Leijonat, Jokerit
Jatkuu...
Reach hohotti jo tässä vaiheessa tarinaa. Tobias virnisti. Hän tiesi, että yleinen käsitys siitä, että kaikki mahtavat velhot pukeutuvat suurihihaisiin erivärisiin kaapuihin ja hiippalakkiin korostaen maagisia voimiaan ja valtaansa, oli jäännös muinaisajoilta eikä ollut pitänyt enää vuosikymmeniin, jos ei jopa vuosisatoihin paikkaansa.
Erik pyysi pulloa ja malttamaton Reach suorastaan survoi sen hänen käteensä. Erik nosti hitaasti pullon huulilleen ja otti pitkän huikan. Hän pyyhki rauhassa suunsa pielet kuivaksi ja jatkoi tarinaa.
”No hetken pelaamisen jälkeen olin voittanut ainoastaan Punaiselta kengät jalasta. Itse olin jo aivan alasti, mutta humalan voimalla halusin edelleen jatkaa peliä, eivätkä velhot sitä estelleet. Ne pirut taisivat lukea ajatuksiani tai katselivat korttieni läpi tai, hitto, ennustivat tulevaisuuden, mutta korttipelissä ne kolme olivat yhtä lyömättömiä kuin taistelukentällä. Heti seuraavassa jaossa panokset nousivat reiluiksi, ja kun tuli minun vuoroni vastata korotukseen, niin Andrzej Sysimusta ehdotti, että laittaisin pottiin vasemman käteni. No, se ei pelaa, joka pelkää, ja iskin pöydälle vasemman tykkini. Sanomattakin oli selvää, että Musta sen käden voitti. Korttipelikäden. Ja minun kätenikin.”
”Miksi hitossa Sysimusta halusi kätesi eikä koko miestä tai sielua? Kuolonvelho ja kaikkea?” ihmetteli Reach. ”Miksi ottaa komentoonsa pelkkä käsi koko miehestä?”
”Kaippa hän halusi laittaa sen hyllyynsä kirjoja tukemaan tai jotain.”
”Täh?”
”Sysimusta jupisi jonkun loitsun ja huitoi kädellään taikka sauvallaan ilmaan, tai millä nyt huitoikin, nappasi minua ranteesta kiinni, ja kiskaisi vasemman käteni olkapäästäni irti ja omalle puolelleen pöytää. Mitään kipua ei tuntunut, haava kyllä tuli ja verta vähän lenteli. Musta siihen tokaisi, että: ’Dustman, voisitko sulkea tuon hanan, niin ei pelimerkkeihin tule veritahroja?’ ’Jos siitä ei ole liikaa vaivaa’, tokaisin Valkoiselle. No, Valkoinen kohteliaasti taikoi haavan umpeen ja peli jatkui. Punainen vähän kyseli: ’Juiliiko?’ Pakko mun oli myöntää, että kyllä se harmitti, kun olin vasenkätinen. Vieläkös on pitkä matka ampumaradalle, Achillon?”
”Vielä menee jonkin aikaa.”
”Mitä sitten tapahtui? Voititko käden takaisin?” tivasi Reach.
”Totta kai se voitti”, tuhahti Ashgarden.
Tobias myhäili tarinan jo kerran kuulleena. Erik venytteli hetken kumpaakin kättään ja otti sitten taas pitkän huikan pullosta ja tarjosi Reachille.
”Juo, juo! Ei tätä voi niille tiedesotilaille näyttää.”
Reach kaatoi lopun viskin kerralla kurkkuunsa ja varmuudeksi nakkasi lasipullon pientareelle. Lasin mossahdus kuului jopa moottorin äänen ylitse hyttiin, ja Erik näytteli järkyttynyttä.
”Voititko sen käden takaisin, vai mitä tapahtui?”
”Enhän minä sitä voittanut.”
”Mitä sitten tapahtui?”
”Kapteeni huusi kyllä aika lailla hukatuista armeijan vaatteista. Käsi parani ihan itsestään, kuten kaikki pikkuvaivat. Vitamiineja ja lepoa.”
Reach hohotti jo tässä vaiheessa tarinaa. Tobias virnisti. Hän tiesi, että yleinen käsitys siitä, että kaikki mahtavat velhot pukeutuvat suurihihaisiin erivärisiin kaapuihin ja hiippalakkiin korostaen maagisia voimiaan ja valtaansa, oli jäännös muinaisajoilta eikä ollut pitänyt enää vuosikymmeniin, jos ei jopa vuosisatoihin paikkaansa.
Erik pyysi pulloa ja malttamaton Reach suorastaan survoi sen hänen käteensä. Erik nosti hitaasti pullon huulilleen ja otti pitkän huikan. Hän pyyhki rauhassa suunsa pielet kuivaksi ja jatkoi tarinaa.
”No hetken pelaamisen jälkeen olin voittanut ainoastaan Punaiselta kengät jalasta. Itse olin jo aivan alasti, mutta humalan voimalla halusin edelleen jatkaa peliä, eivätkä velhot sitä estelleet. Ne pirut taisivat lukea ajatuksiani tai katselivat korttieni läpi tai, hitto, ennustivat tulevaisuuden, mutta korttipelissä ne kolme olivat yhtä lyömättömiä kuin taistelukentällä. Heti seuraavassa jaossa panokset nousivat reiluiksi, ja kun tuli minun vuoroni vastata korotukseen, niin Andrzej Sysimusta ehdotti, että laittaisin pottiin vasemman käteni. No, se ei pelaa, joka pelkää, ja iskin pöydälle vasemman tykkini. Sanomattakin oli selvää, että Musta sen käden voitti. Korttipelikäden. Ja minun kätenikin.”
”Miksi hitossa Sysimusta halusi kätesi eikä koko miestä tai sielua? Kuolonvelho ja kaikkea?” ihmetteli Reach. ”Miksi ottaa komentoonsa pelkkä käsi koko miehestä?”
”Kaippa hän halusi laittaa sen hyllyynsä kirjoja tukemaan tai jotain.”
”Täh?”
”Sysimusta jupisi jonkun loitsun ja huitoi kädellään taikka sauvallaan ilmaan, tai millä nyt huitoikin, nappasi minua ranteesta kiinni, ja kiskaisi vasemman käteni olkapäästäni irti ja omalle puolelleen pöytää. Mitään kipua ei tuntunut, haava kyllä tuli ja verta vähän lenteli. Musta siihen tokaisi, että: ’Dustman, voisitko sulkea tuon hanan, niin ei pelimerkkeihin tule veritahroja?’ ’Jos siitä ei ole liikaa vaivaa’, tokaisin Valkoiselle. No, Valkoinen kohteliaasti taikoi haavan umpeen ja peli jatkui. Punainen vähän kyseli: ’Juiliiko?’ Pakko mun oli myöntää, että kyllä se harmitti, kun olin vasenkätinen. Vieläkös on pitkä matka ampumaradalle, Achillon?”
”Vielä menee jonkin aikaa.”
”Mitä sitten tapahtui? Voititko käden takaisin?” tivasi Reach.
”Totta kai se voitti”, tuhahti Ashgarden.
Tobias myhäili tarinan jo kerran kuulleena. Erik venytteli hetken kumpaakin kättään ja otti sitten taas pitkän huikan pullosta ja tarjosi Reachille.
”Juo, juo! Ei tätä voi niille tiedesotilaille näyttää.”
Reach kaatoi lopun viskin kerralla kurkkuunsa ja varmuudeksi nakkasi lasipullon pientareelle. Lasin mossahdus kuului jopa moottorin äänen ylitse hyttiin, ja Erik näytteli järkyttynyttä.
”Voititko sen käden takaisin, vai mitä tapahtui?”
”Enhän minä sitä voittanut.”
”Mitä sitten tapahtui?”
”Kapteeni huusi kyllä aika lailla hukatuista armeijan vaatteista. Käsi parani ihan itsestään, kuten kaikki pikkuvaivat. Vitamiineja ja lepoa.”