Siinä seurueessa oli pari kaveria ja muutama puolituttu. Se yksi nainen oli aivan mykistävän kaunis, niin ettei sitä oikein olisi uskaltanut lähestyä jos se ei olisi ollut puolituttu. Itse olin joukon ainoana selvin päin, tullut suoraan jostain autolla moikkaamaan kavereita kotimatkalla. Ne muut olivat olleet baarikierroksella ja aikamoisessa nousussa, niin ettei siinä kauemmin olisi jaksanut ollakaan. No, olin juuri aikeissa huikata moikat kun se bambisilmäinen otti kädestä kiinni "älä jätä mua yksin näiden kanssa". Se oli myös liittynyt joukkoon myöhemmin eikä ollut saanut toisia kiinni, ei kännijutut siihen uponnut. Mä voin kyl heittää sut kotiin, ehdotin, mutta se halus vielä katsoa kaverinsa perään. Jäätiin sitten hetkeksi juttelemaan ja se oli myös kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja en olis uskonut että jonkun kanssa vois olla noin helppoa jutella. Ja voiko jonkun kanssa tanssilattialla askeleet osua näin hyvin kohdilleen. Kauankohan siinä vierähti aikaa, mutta tuntui pieneltä hetkeltä.
Puoli neljältä olimme tanssineet viimeisen hitaan, ja jäimme vielä valojen sytyttyä hetkeksi paikallemme keskelle tanssilattiaa. Olimme toistemme sylissä ja lähes itkin pelkästä onnesta. Näin nyt hänen kasvonsa täydessä valaistuksessa ja luulin katsovani taivaan enkeliä. Niin uskomattoman kaunis hän oli. Olin kuulevinani kauempaa nimiämme kutsuttavan mutta uppouduin edelleen hänen silmiinsä, en voinut katsoa toisaalle. Kuulin uudelleen nimemme, tuo ei ollut jumalten ääntä vaan Katrin, yhteisen ystävämme, jota oltiin taluttamassa narikkajonoon. Voitaisko me heittää Katri himaan, kysyi enkeli, enkä olisi pystynyt kieltäytymään, vaikka en ollut enää aivan varma ajokunnostani. Alkoholia veressäni ei ollut, mutta en ollut aivan varma pystyisinkö keskittymään enää ajamiseen tämän illan jälkeen.
Talutimme Katrin autooni ja asettelin hänet mahdollisimman huolellisesti takapenkille. Ei se pystyssä pysynyt vaan röhnähti suoraan kyljelleen, no nukkukoon kunhan ei oksenna, siinä on romantiikka kaukana oksennuksenhajuisessa autossa. Onneksemme matka sujui hyvin ja saimme kannettua Katjan kotiinsa nukkumaan. Nyt huomasin sydämeni hakkaavan aivan liian lujaa. Viimeinkin olimme kahdestaan, viimeinen etappi jäljellä.
Mihis mennään, kysyin. Moka. Siis mihin mä vien sut. Kylmä hiki alkoi puskea otsalle kun nuo silmät katsoivat ikuisuudelta tuntuvan ajan omiani. Koko ilta oli mennyt sujuvasti mutta nyt jännitys sai otteen, niinkuin ensitreffeillä. Nyt päätin olla hiljaa, lopettaa änkyttämisen. "Mennään meille, mä asun Malmilla. Sä oot ansainnut drinkin." Huh, ajattelin, ei pitkä matka. Viisi kilometriä Lahdentietä ja sitten ollaan jo lähellä. Tunnustan, ajatukseni harhailivat jo kaukana kun pääsimme Kehä I:n liittymään. Nainen oli koko matkan ajan hivellyt kättäni ja reittäni, kiusoitellakseen. Ei tarvinnut olla salapoliisi nähdäkseni etumukseni pullotuksen ja sen tuoman epämukavan asentoni. Kehä I:n rampissa autoni moottori hörppäsi viimeiset tipat bensasäiliöstä ja sammui. Sekuntia myöhemmin takapuskurissa kiinni ajanut taksi törmäsi perään. Jos oli aika kulunut nopeasti baarissa, nyt se tuntui kuluvan kuin hidastettuna.
Onneksemme taksi oli ehtinyt kuitenkin jarruttaa, eikä törmäysestä aiheutunut henkilövahinkoja. Taksikuski selvisi muutaman päivän sairaalahoidolla ja minut tuomittiin sakkojen ja vahingonkorvauksien lisäksi ehdonalaiseen pahoinpitelystä. Nykyään olemme Ainon kanssa FB-kavereita, hän on naimisissa ja kahden lapsen äiti. En ole enää unohtanut tankata autoani.