Herba, yrttilikööri. Votkan vahvuinen, venäläisen yskänlääkkeen makuinen. Ainoa viinapullo, joka 25 vuoden mittaisen alkoholinjuojan urani aikana on jäänyt juomatta loppuun makunsa takia oli Herbapullo. En vain kyennyt sitä juomaan.
Olin kai jotain 16, ja silloin tutkittiin Alkon luetteloita etsien parhaita prosentti-hintasuhteita. Herbassa se oli aika korkea. Kaverin isä sen sitten mulle haki (kevyet mullat Voitolle, joka hukkui kalareissulla), mutta en saanut juotua edes puoleenväliin. Eräs nykyinen taparikollinen sitten vaihtoi kanssani sen reilun puolipulloisen kuuteen olueen, ja pelasti minut.
Minä taas olen monen monta Herba-pulloa juonut. Kylmänä ja raakana vain kurkusta alas tai shottilasi kerrallaan, niin yrttien hento maku ja aromi osuu makuhermoihin parhaiten. Maku vain oli niin mieto ja hyvä, että tuon kanssa sai pitää varansa, ettei juonut sitä liikaa tai liian nopeasti. Tätä ongelmaahan ei ole esimerkiksi suomalaisissa viinoissa. Kaiken maailman Leijonat ja Finlandiat ovat tärpätin makuisia tikkuviinoja, joita ei halua juoda raakana eikä oikein edes blandattunakaan. Kossussa nyt sentään on vähän pehmeämpi maku. Herbaa en unohda koskaan. Nytkin on yksi korkkaamaton Herba-pullo säilössä odottamassa tulevia sukupolvia, muistoksi ajoista paremmista.
En olisi itse olueen vaihtanut ikinä Herbaa. Oluet kun ovat kammottavia, hiivaisia litkuja, joita en enää vapaaehtoisesti juo yhtään suullista. Nuorena (silloin kun Suomi MM-mitaleita jääkiekossa alkoi saamaan) oli pakko väkisin kaljaa juoda kun ei teininä muuta saanut, mutta eivät ne koskaan ole hyvältä maistuneet, oli laji, merkki tai tilanne mikä hyvänsä. Teininä oli jopa pakko turvautua erilaisiin vippaskonsteihin kun halusi saada kännit, mutta ei pystynyt nielemään kaljaa ilman, että se olisi aiheuttanut kuvotusta. Piti koittaa huuhdella maku suusta välillä muilla juomilla ja ruoalla. Ruisleipää ja kaakaota vain välillä, niin sai sitten juotua taas yhden pullollisen ja oli taas yhden askeleen lähempänä perjantaista teinihumalaa.
Onneksi sitten kun aikuisuus koitti niin teinikännivaihe meni ohitse, ja samalla sitä sitten pystyi ostamaan itsekin juomiaan - ja muuta kuin sitä hakumiehen hakemaa kaljaa tai tutun tyypin valmistamaa hiivakiljua. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän alkoholia juon muutenkaan. Voi mennä toisinaan pari kolme kuukautta etten juo mitään, ja jos juon, niin kaatokänniä en vedä enkä ihmisten ilmoille lähde (kalsarikännit ovat ne parhaat kännit, juominen kun ei ole sosiaalinen tapahtuma).
Viime kesänä koitin Wienissä ottaa yhden tuopin paikallista olutta sianpotka-sauerkraut-knödel -annokseni kanssa paikallisessa gasthausissa siinä toivossa, että jospa germaaninen olut olisi jotenkin erilaista ja jospa usean vuoden tauko oluiden juomisessa olisi antanut uudenlaisen perspektiivin. Ei auttanut, tuoppi jäi puolilleen. En pystynyt sitä alas saamaan, maku oli Itävallassakin sama kuin Suomessa eli oksettava. Oksennusta sitä saa olutta juodessa tosiaan pidätellä, joten en itseäni enää moisilla aineilla kiusaa.
Jottei menisi offtopiciksi täysin, niin pari antiketjua lisää:
-Arkun kansi ei narahda eikä vainaja parahda - JA:n nekrofiilien keskustelua bioneutraalista avioliitosta
-Turpaan vai tainnuksiin? Rohypnolin oikea annostus? Väkisinmakaajien vinkkiketju.
-Katumasturboijien kokoontumisajot. Poplaritakilla tai ilman.