Perjantai-ilta ja kuukauden hullut päivät duunissa vähän rauhoittuneet. Sitähän ehti oikein syventymään jääkiekkoon Kuopiossa. Jo se yksistään olisi riittänyt hyvään perjantaitunnelmaan. Ja mitä vielä, Lukko tarjoili lisää kivakivaa iltaan kolmella pisteellä.
- Tällä kertaa ylivoima pyöri jo vastustajan päässä. Ei siinä sellaista välitöntä vaaraa ollut, mutta eipä se vaara ollut omassa päässä. Ja muutenkaan ei se ylivoima mun puhinasta taida parantua.
- Olisiko tällä kertaa tullut kaikki kolmen vuoden epäonnet kuitattua ekassa erässä, kun Lethemon ei potkinut kiekkoa omiin? Tai no, aika monta vastaavaa tilannetta taidetaan olla vielä takissa. Hyvä matsi Lethemonilta muutoinkin.
- Nousiainen teki maalin. Hyvä niin, mutta luistelu on vielä tahmeaa. Mahtaakohan vetreytyä tuosta vielä loppukautta kohti?
- Jandric oli päättänyt kultakypärien taiston voittaa. Ei tyytynyt vähempään kuin selätysvoittoon. Joku toinen olisi luistellut tilanteesta ohi. Sytyin kyllä. Vallankin, kun Curry saatiin loppupeliksi pois tuolla painilla.
- Khodorenko on parantanut kovasti otteitaan. Taitoa siellä on ja pistepotentiaalia jemmassa. Niin ja hyökkäyspään jäähyissä on ihan eliittiä Liigassa.
- Saarela on ollut mun hampaissa lepsuilullaan. Tänään nuo kynäilyt tuottivat tulosta. Kyllä siinä silti vähän reunalla ollaan koko ajan, kun Saarelan peliä kiekollisena keskialueella katsoo. Korkea riski, korkea lunastus. Niinhän ne englanniksi sanoo?
- Esko Kuhlman on kyllä loppuun asti pelimies. Jos olisi keskiviikkona jaksanut kirjoittaa, olisin jo silloin saman sanonut. Peliasento kamppailutilanteissa ja oikeat ratkaisut joka puolella kenttää. Jos Lukossa junnuja pelaisi, olisi siinä oivaa esimerkkiä. Mun puolesta ei tarvitse tehdä pisteen pistettä loppukauteen, kunhan muu tekeminen säilyy. Ja taitaa niitä pisteitäkin vielä tulla.
- Selostajalla lienee jotain Mestis-taustaa? Siinä määrin tuli Mestistä mainittua. Pesee silti sipaisut, pyyhkäisyt ja mummon tonnikalapurkit. Hyvin veti hänkin.
- Kamerasta oli löytynyt zoom-näppäin. Kyllä se on ihan riittävästi, jos kaksi maalia neljästä näkee. Ja hyvä se on nähdä kiekkoa kuskaava pelaaja läheltä. Mitä sitä koko kentällä. Tai edes hyökkäysalueella.
Pystyn kovasti asettamaan itseni kuopiolaisten asemaan. Periaatteessa kotijoukkueelta ihan hyvää peliä ja hallintaa. Sitten vastustaja tulee ja epäonnisella löperöllä painaa voittomaalin ja kaunistelee vielä hengen menettäneen kotijoukkueen kustannuksella loppunumeroita. Siitä sitten tumput käteen, pipo korville ja leuka rinnassa pakkaseen kohti kotia. Olisiko joskus käynyt Raumallakin noin? Kelpaa silti. Saisi vaan Lukko kotonakin pelata tuloksekasta kiekkoa, vaikka näistä vierasmatseistakin toki samat pisteet saa. Voitto tai ei, lunta se on lähdettävä miehen luomaan. Hymy huulille ja Äijien Suo tulemaan. Haittaa sitten, vaikka vähän suojaluntakin olisi.