Lukko-SaiPa 22.1.2004 Äijänsuo

  • 8 663
  • 78

Johnny92

Jäsen
Viestin lähetti L4E
Ensinnäkin tuo radio suomen ukkeli on todellakin huono.
Ei sitä voi kuunnela.

Sitä ei todellakaan voi kuunnella!! Ainoana radio suomen liigakierroksen paikkakunnista Raumalta tuleva selostus on oikeasti todella huonoa. Ja valitettavasti turussa asuessa joudun turun sanomista lukemaan saman herran kirjoittaman otteluselostuksen josta saa kyllä selville kuka teki maalit ja sai palkinnot muttei sitä mitä pelissä oli tapahtunut.

Onneksi on nettiramona ja nettilankintakaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Semmoinen pikku juttu vielä eilisestä pelistä, että siinä taidettiin tehdä muun sekoilun ohessa myös jonkinlainen ennätys puhumalla hankituissa syöttöpisteissä.

Taisi olla nimittäin niin että viiteen maaliin (Lukon neljään ja SaiPan yhteen) joko lisättiin jälkikäteen syöttäjä tai vaihdettiin kokonaan syöttäjiä, johonkin Lukon maaliin jopa pariinkin kertaan. En ainakaan vastaavaa muista edes Petr Korinekin aikana tapahtuneen, ja kuuluttaja Kurokin alkoi jo äänestä päätellen jossain vaiheessa kyrpiintymään siihen jatkuvaan korjaamiseen ja lisäämiseen.

Mikä muuten on SM-liigan nykykäytäntö näissä syöttöpisteiden annossa? Joskushan se meni niin että päätuomari ilmoitti toimitsijoille vain maalintekijän ja sen montako syöttäjää maaliin merkitään, ja toimitsijoissa oli kaksi erillistä syötönvalvojaa jotka nämä syöttäjät sitten kertoivat.

Mutta onko vielä näin, vai kertooko päätuomari nykyään sekä maalintekijän että syöttäjät heti (tämä ainakin olisi eilisen sekoilun selittänyt paremmin kuin hyvin)?
 

senilix

Jäsen
juu ja sekin oli mielenkiintoista, että Eepiä tarjottiin moneen maaliin toiseksi syöttäjäksi, mutta hän itse kävi vahdattamassa sen johonkin toiseen.
 

Hayha

Jäsen
Kai siellä vieläkin se syötönantaja on. Kurohan aina kertoo ottelun alussa ne toimitsijat ja siinä mainitaan syötönantaja.

Pari kautta sitten oli ainakin yleensä aina semmonen henkilö kuin Reijo Salmonen. Siellä DJ-kopan vieressä se aina seisoi ja sano puhelimeen syöttäjät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös