Lukko Playoffeissa 2022

  • 53 664
  • 557

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Minkäs maalin edessä se sarjan paras pelaaja nyt seisoi?
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Älkää katsotko tulosta, katsokaa peliesityksiä.

Vaikka otteet ovat aina suhteessa vastustajaan, oli Lukolla tänään jopa hämmästyttävän kevyt jalka. Etenkin kun ottaa huomioon, että kahden sekä fyysisesti että varmasti myös henkisesti raskaan pelin jälkeen ehti olla vain yksi lepopäivä.
Pari vaarallista tilannetta siellä oli lähellä maalia, mistä olisi Kerho voinut vielä siirtää kiekon vapaalle pelaajalle niin, että maali olisi ollut puolityhjä. Lisäksi yksi läpiajo tuli, mutta Vili tais saada ajettua juuri kiinni ja pelattua maalintekoyrityksen puhtaasti pois.

Minustakin liike oli hyvää kaksi ekaa erää. Kolmannessa erässä alkoi sitten johtoaseman suojelu, ja se sai pelin näyttämään myös raskaammalta. Täytyy toki muistaa että vastustaja ei asettanut ihan samaa vaadetta kuin kolme aiempaa vastustajaa. Siitä olen iloinen, että kiekonmenetyksiin ja voitettuihin kiekonriistoihin reagoitiin joukkueena huomattavasti paremmin kuin pelisumassa tähän asti.
 
John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Hallitseva mestari on noussut puolustamaan sitä mikä meille kuuluu !
Kiitos Lukko
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli tämä Lukolta selvä parannus, mutta myös vastustaja oli kiekollisena aika heikko. Kerho roiski kiekkoa päätyyn ja juonikkuus puuttui kokonaan. Joly oli ainoa, joka osasi kiekolla jotain yrittää. Vastustajan ylivoimapeli oli umpisurkeaa, syöttöjen laatu kehno ja laukaukset ponnettomia.

Nelosketju toi Lukolle selvästi energiaa peliin. Muutamia virheitä tuli varsinkin pelin alussa, mutta niistä HPK ei rokottanut.

Uskon Lukon hoitavan homman huomenna, Kerhon toivo lepää siinä, jos saavat pari työmaalia. Kerhon hyökkäyksessä ei ole suurta uhkaa, kiekko isketään päätyyn ja perään mennään jos ehditään tai jaksetaan. Minusta Kerho vaikutti aika väsyneeltä, ei ollut Jukurien tapaista lentoa luistelussa.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
YLE-puheelta taas kuuntelin, kun iltavuorossa olin. Siellä kyseltiin asiantuntijalta näistä neljästä tänään pelaavasta joukkueesta ja niiden mahdollisuuksista toistaa Bluesin taanoinen temppu, sääleistä finaaliin. Varakas sanoi, että ei tarvitse edes miettiä, se on Lukko. Ulkomuistista nyt heitän; "kärsi viimeiset kierrokset koronasta ja toipilaiden kanssa joutui pelaamaan, siksi hänen mielestään lopun mahalasku." "Lukko on näyttänyt tasonsa terveenä ja joukkue on rakennettu huippuyksilöistä, tosin kapeasti mutta kuitenkin." "Lukon sijoitus valehtelee joukkueen todellisesta tasosta ja näin ollen se on ainoa, joka voi nousta mitalleille (Varakkaan mielestä siis) näistä sääleistä."

Puhuttiin siinä kyllä täälläkin puhutusta bensan riittävyydestä, kun kolme viikkoa on pelannut jokatoinen päivä tahdilla. Itse toivon Viton olevan oikeassa, toivon myös bensan riittävän, mutta mikä näistä sitten tietää. Kuraa on Lukolle ollut tarjolla tälläkaudella, josko se nyt Lassin "depyytin" jälkeen olisi pois karistettu. Nyt täytyy edetä tosi järkevästi ja Virtasen tulee todellakin olla hereillä. Näitä nuoria tulee peluuttaa, heihin ei kaaduta. Jos jostain syystä huomenna johdettaisiin vaikka muutomalla maalilla, niin lopussa ei Saarijärveä ja kumppaneita tarvii peluuttaa. En tiedä mikään valmentaja ole, mutta 50 vuotta tuota seurannut, niin uskallan omia mielipiteitä tähän laittaa. Tähän aikaan huomenna ollaan jatkossa, tai lomilla.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vielä malttia, tällä voitolla ei varmistettu kuin se, että huomenna tasuri riittää myös. Ei muuta merkitystä. Huomenna on se tärkeä matsi.
Malttia pitää olla, se on selvä. Mutta, jos miettii muita vaihtoehtoja eli että tänään olisi tullut tasuri tai tappio, niin onhan lähtökohdat aivan erit huomiselle tämän voiton myötä. Varmasti tällä voitolla joukkue sai myös itseluottamustaan parempaan kuntoon parin murskatappion jälkeen.

Ja onhan tilanne siitäkin hyvä, että vaikka huominen peli menisi kuinka vituiksi tahansa, perään tulisi silti uusi mahdollisuus eli jatko-ottelu.

HPK:n loppukausi hakee vertaistaan. Pettymys ja epäusko ovat varmasti takaraivossa. Huomenna ei voi enää hävitä. Paine on kova kotiyleisön edessä. Varsinkin, jos Lukko saa avausmaalin nimiinsä, on Kerho ikään kuin kahden maalin tappiolla. Ja kun muistetaan heidän maalintekovaikeutensa...

Mutta kuten tiedetään, Lukko on hävinnyt 8 vieraspeliä putkeen; siinä Lukolle haastetta huomiselle.
 
Just Us

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon seurat
Hakulinen sanoi Länsi-Suomessa, ettei ole uskallettu pelata. Lienee tuo häviämisen ja menettämisen pelko?

Voitto tai tappio, tulee mitä tulee. Mutta itse haluan nähdä, että pelata uskalletaan ja jäälle jätetään kaikki. Vaikka se peli ei ole jiirissä, kentälle voi ja pitää silti jättää jokaisen pelaajan oma sen hetkinen paras.

Loppujen lopuksi maksavat katsojatkin haluavat nähdä, että touhussa on sydän mukana. Itse lupasin lapset viedä huomenna halliin katsomaan heidän elämänsä ensimmäistä poffi-matsia. Tästäkin syystä toivoisin, että meininki olis kevään arvoinen. Poffit ne on säälitkin.
Mukava oli peliä hallissa vahdata, kun uskallettiin alun vitosen jälkeen pelata. Lisäksi sydäntä ja yritystä oli hommassa. Toinen erä oli hyvinkin lupauksia herättävää kiekkoa.

Toivotaan, että Lukko huomenna raapii jatkopaikan. Kyllä siellä edelleen sitä potentiaalia on haastaa jopa Tappara.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Vallin heitti aamu-urheilussa mielenkiintoisen pointin. Jos toinen johtaa maalilla lopussa niin aika tehokkaasti pystyy pilaamaan toisen tasoitusyritykset. Voi heittää aina kentälle ylimääräisen pelaajan. Näin voi tehdä niin kauan kuin pelaajat riittää. Jos toinen tasoittaa niin jäähyt nollautuukin sitten jatko-otteluun.

Tuskin kovin todennäköistä, että näin tehdään mutta mahdollista toki. Kangaskaupoista ainakin loppuisi hamekangas aika nopeasti.
 
Raymond

En usko hetkeäkään kenenkään tekevän näin, mutta leikitellään asian kanssa. HPK lisää pelaajia kentälle koko ajan lopussa. Tuomari viheltää pelin poikki ja pelataan 5-3 vastaan. Homma jatkuu edelleen. Tuomari antaakin pelirangaistuksen. Toisin sanoen pelaaja ei pelaa enää jatkopelissä. Jatkuuko touhu edelleen? En usko.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin onhan tämä typerä systeemi, että voitat "sarjan" tasapelillä. Ei minusta kuulu jääkiekkoon, mutta näillä mennään. Pleijarit käynnistyvät sitten puolivälieristä ja paras 7, kuten kuuluu. Tuo on jääkiekon suola, jota koko pitkä runkosarja odotetaan. Eilisen yleisömääräkin kertoi, mitä mieltä näistä sääleistä ollaan.

Kuten Järvelän sekavista lausunnoista voi lukea, ei asioita oltu Liigan toimistolla liikaa mietitty.

"Jatko-ottelu" on erillinen ottelu, mutta et voi siihen silti vaihtaa pelaajia ja jos saat edelliseen otteluun pelirangaistuksen, niin et saa pelata. Eihän tuokaan oikein mene, esim eilinen Smeijkalin tilanne, tuomarivirhe ja saisit silti kaupan päälle vielä 1 ottelun pelikiellon ilman kurinpitokäsittelyä.

Mahdolliset jatko-ottelut alkavat Liigan sivujen mukaan 20:45. Myydäänköhän noihin liput erikseen?
 
Ottelu- ja pelirangaistus ovat kaksi eri asiaa. Jos tuollainen farssi kävisi nii eiköhä Liiga osaisi reagoida ja antaa peliluvan jatkopeliin.

Tää systeemi tehtiin käsittääkseni koronan takia. Eli ihan ymmärrettävä ratkaisu taloudellisesti.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mua ei jännittänyt eilen pätkän vertaa, kun tiesin että toinen peli on se ratkaiseva ja ensimmäisellä ei juurikaan ole merkitystä. Nyt voin sanoa, että heti aamusta asti on kyllä aika kova jännitys ja odotus. Eilisellä hienolla pelillä ei ole mitään merkitystä käytännössä muuta kuin, että loi vähän luottoa jengiin, että osaavat pelata. HPK tulee tänään työmiehen höyryllä varmaan alkuun ja se olisi hyvä kestää.

Tänään ensimmäistä kertaa sellainenkin tilanne Liigassa, että HPK tai Pelicans voivat ottaa tasatilanteessa tyhjän maalin.

Pakko sitä on tänäänkin mennä hallille.
 
Johan Pelicans tiistaina otti tasatilanteessa tyhjän maalin.

E: HPK -> Pelicans
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vallin heitti aamu-urheilussa mielenkiintoisen pointin. Jos toinen johtaa maalilla lopussa niin aika tehokkaasti pystyy pilaamaan toisen tasoitusyritykset. Voi heittää aina kentälle ylimääräisen pelaajan. Näin voi tehdä niin kauan kuin pelaajat riittää. Jos toinen tasoittaa niin jäähyt nollautuukin sitten jatko-otteluun.
Nyt en täysin ymmärtänyt pointtia. Ensinnäkin, jos Lukko johtaa lopussa maalilla, Kerholle ei riitä tasoitus, vaan sen pitää tehdä johtomaalikin. Eli tuossa tapauksessa Lukko lisäisi ukkoja jäälle ja pelaisi koko ajan kolmella pelaajalla HPK:n kuutta vastaan. Ei varmasti ole järkevää olla noin alivoimaisena, jos yritetään pitää oma maali puhtaana. Muutaman kerran voi onnistua tuo pelin keskeyttäminen ottamalla liikaa pelaajia kentälle, mutta eiköhän tuomari jotenkin puutu tuohon jollain isommalla käytösrangaistuksella. Ja kun tuo pelleily lopetetaan, Lukko pelaisi kolmella kuutta vastaan, jolloin omissa soi herkästi.

Entäs toisin päin. HPK johtaa maalilla ja Lukko yrittää tasoittaa. Ei Kerhon kannata jäähyillä, koska mitään jatkopelejä ei tule, jos Lukko tasoittaa. 6-3 yv:lla se tapahtuu herkästi. En vain usko, että tuomarit antaisivat tuollaisen pelin jatkuvan tahallisen keskeyttämisen jatkua montaa kertaa.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Maaliodottama meni eilen 3,04-2,46. Mun mielestä peli ei kyllä tuolta näyttänyt. Omaan silmään Lukko vei peliä vähän enemmän kuin nuo lukemat osoittavat, eikä HPK:lla paikkoja juuri ollut.

Tänään esim. yhden maalin tappioasemassa voidaan hakea tasoitusta maali tyhjänä ja voittaa ottelu sillä maalilla.
 
Suosikkijoukkue
Lugu

Harvemmin sitä kannattaa tappioasemassa hakea tasotusta ilman kassaria *hymiö*

Eikai, pointti ymmärretty, mutta kepeät perjantaiajatukset poikivat kommentin.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maaliodottama meni eilen 3,04-2,46. Mun mielestä peli ei kyllä tuolta näyttänyt. Omaan silmään Lukko vei peliä vähän enemmän kuin nuo lukemat osoittavat, eikä HPK:lla paikkoja juuri ollut.

Tänään esim. yhden maalin tappioasemassa voidaan hakea tasoitusta maali tyhjänä ja voittaa ottelu sillä maalilla.
Mun mielestä Alkio kävi nämä maaliodottamatkin C-Morella eilen läpi ja lukemat olisivat olleet 3,04 - 1,46.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös