Lukko mediassa

  • 695 677
  • 3 845

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kirpaisi korona todella kovaa Lukkoon tilikaudella 2021. Lähes 2.5 miljoonaa euroa tappiota. Jos tästä ottaa konserniavustuksen pois, niin perustoiminta ilman yleisöä ja pitkälle venyneelle kaudelle tuotti varmaan sen 1.5 miljoonaa turskaa.

Onneksi on oltu viisaita.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Onneksi on oltu viisaita.
En tiedä onko viisasta vai ei, mutta mielestäni näistä saisi pitää enemmänkin meteliä maailmalla.

"Normaalitilanteessa mestaruus tuo seuralle merkittävän määrän tuloja yleisötulojen ja Liigan palkintorahojen muodossa, mutta viime kaudella nämä tulot jäivät saamatta."

ja

"Kustannustuet eivät myöskään riittäneet kattamaan menetettyjä tuottoja."

Jokaikinen kommentti "koronamestaruudesta" Porin tai minkä tahansa mukakiekkokaupungin suunnalta nostaa jatkossakin verenpainettani. Sen lisäksi, että muiden pakottamana jouduttiin pudotuspeleissä rökittämään vastustajat sarjoin 3-0, 3-1 ja 3-1 sarjojen 4-0, 4-1 ja 4-1 sijaan, jouduttiin se vieläpä tekemään omalla taloudellisella riskillä, jota kukaan ei tullut sitten kompensoimaan. Toisin sanoen, menetettiin runkosarjapelien lisäksi vielä 8 kotipelin oheismyynti, 2 kotipelin lipputulot sekä liigan suurin osuus po-lipputuloista. Omakustanteinen hukkareissu Ouluun oli peanuts talouden kokonaisuuteen nähden, mutta rikkana rokassa sekin. Kertoo paljon myös siitä, että Liigan toimistollakin uskotaan RTK:n lopulta kuittaavan kaiken.

Nyt suuren yleisön huomio on käännetty siihen kuinka isoissa halleissa (hetkellisesti) taotaan (vakavaraisille seuroille) rahaa katsojaennätyksillä eikä ketään enää kiinnosta, kuinka ahtaalla jotkut olivat viime kaudella. Se ei näköjään paljon Liigaa huoleta, että pitkällä aikavälillä saattaa koitua ongelmaksi tuotteelle, jos potkupallotuloksiin päätyvät finaalipelit menevät sellaiseksi epäjääkiekoksi kuin nyt on mennyt. Ison rahan tulo sisään on kuitenkin taattu vuoteen 2027 asti.

No, lähti vähän sivuraiteelle purnaukseni. Harmi tosiaan, että tänään klo 14 julkaistiin tieto Miikka Pitkäsen siirtymisestä sinikeltaisiin, mutta ei sitten edes mitään vihiä yhdenkään pelaajan siirtymisestä Lukkoon. ELKT.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä siitä Mestaruuskaudesta kannattikin pistää kättä vähän syvemmälle taskuun ja vähän pöyhiä päällimmäisiä. Ja ei ne Kaija Koot, Reckless Lovet ym (vai keitä kaikkia siellä pikakomennuksella olikaan Helmirannassa) ihan halvat kekkerit olleet nekään. Etiäppäin.

Tuohon "ei Lukkoon kukkaan tuu"- narratiiviin piti kommentoida päivän tutkimus-uutiseen pohjautuen: Rauma oli jälleen kerran kärkisijoilla vetovoimaisimpien ja pitovoimaisempien seutukuntien joukossa. Ei olla niin vaatimattomia.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Kyllä siitä Mestaruuskaudesta kannattikin pistää kättä vähän syvemmälle taskuun ja vähän pöyhiä päällimmäisiä. Ja ei ne Kaija Koot, Reckless Lovet ym (vai keitä kaikkia siellä pikakomennuksella olikaan Helmirannassa) ihan halvat kekkerit olleet nekään. Etiäppäin.

Tuohon "ei Lukkoon kukkaan tuu"- narratiiviin piti kommentoida päivän tutkimus-uutiseen pohjautuen: Rauma oli jälleen kerran kärkisijoilla vetovoimaisimpien ja pitovoimaisempien seutukuntien joukossa. Ei olla niin vaatimattomia.
Raumal tulloo kaikki.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Lukolla alkaa klo 13 pressi jossa aiheena ilmeisesti kausikortit. Mahtaako hintojen nousua tulla ja joko lisätään maksuvaihto ehto Äppiin.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuulostaa todella hyvältä uudistukselta. Selvästi Kunnas tuonut uusia tuulia Lukkoon heti virkaan astuttuaan. Vaikka pidin Rajalasta, niin kyllä vaihtelu virkistää. Toivottavasti ottelutapahtumat tulevat oikeasti olemaan hyviä.

Pakko todeta Tampereella Tappara-Lukko pelissä käyneenä, että oli sielläkin yritystä, mutta meinas kyllä maskotti lenttää pari penkkiriviä alas, kun kesken pelin alkoi kekkuloimaan meidän edessä ihan ärsyttääkseen. Sitten heitteli popcorneja siellä muiden katsojien päälle. Siellä on aika paljon vielä tekemistä ottelutapahtuman kanssa Sointu Borgien ja kumppanien kanssa.
 

Jukisto

Jäsen
Erinomaisia uudistuksia! Tarjoaa näin etäkannattajallekin mahdollisuuden ryhtyä ns. kuukausilahjoittajaksi ja tarjota kausaria vaikka paikalliselle käyttöön. Pienen pienenä nillityksenä toivoisin että nuo elämyspakettien nimet jollakin oikoluettaisiin ennen julkaisua.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pakko todeta Tampereella Tappara-Lukko pelissä käyneenä, että oli sielläkin yritystä, mutta meinas kyllä maskotti lenttää pari penkkiriviä alas, kun kesken pelin alkoi kekkuloimaan meidän edessä ihan ärsyttääkseen.
Telkusta olin katsovinani että samainen maskotti oli finaaleissa provosoimassa jäähyllä istuvaa tepsin pelaajaa. Heilutti lasin takana "menikö tunteisiin- pahvikylttiä. Ei jumalauta, silloin kun Eetu-kettu luisteli mainoskatkolla jäällä ja pyllisti Hifk:n vaihtoaitioon päin, niin tuomari lupasi antaa seuraavalla kerralla Lukolle 2min joukkuerangaistuksen.
 

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Seuraava vieras on muuten Marko Virtanen.

Haluaisitko Veltsulta jotain kysyä?
Ensi kauden tavoitepelitapa kiinnostaisi. Haetaanko vielä jotain uutta vai mennäänkö loppukauden pelitavalla myös ensi kaudella? Onko mielestään saanut oikeita palasia toteuttamaan tätä tapaa? Kumpi oli lähempänä A-junnuissa peluuttamaansa lätkää, alkukauden tapa vai loppukauden tapa? Onk nättii valmentaa täysil?
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Haluaisitko Veltsulta jotain kysyä?
Tottahan toki haluaisin. Varmaan muitakin kiinnostaa kaikki sattumukset ja tuntemukset keväältä, mutta mua nimenomaan se kuinka 19 pelistä 33 päivän sisään kokonaisuutena selviydyttiin? Ja vielä erikseen läpikäytynä se hullu runkosarjan päätösviikko, kun tiistaina Mikkelissä pelattaessa oli vielä kaikki vaihtoehdot avoinna, missä alle 2 vrk päästä pelataan säälejä tai pelataanko ollenkaan. Varmaan Manelle kova homma järkätä majoitukset ym. mutta entä valmennukselle? Palauttavat jäät, vastustajien scouttaus jne.?
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Seuraava vieras on muuten Marko Virtanen.

Haluaisitko Veltsulta jotain kysyä?
Onko pelitapaa tarkoitus muuttaa ensi kaudelle?

Olisiko leveämpi materiaali sopinut kiekolliseen pelitapaan paremmin? (viitaten loukkaantumisiin ja peliruuhkaan)
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Case Pospisil. Mitä opittavaa Markolla olisi erilaisten persoonien johtamisessa Pekka Virralta. Miksi Pekka sai Kikosta kaiken ilmeisen tulospotentiaalin irti mihin ei Virtanen pystynyt?
 

Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Ylivoima oli kauden tärkeimmällä hetkellä hirveää kuraa. Miten ylivoimaa treenattiin, antoiko valmennus tarkat ohjeet vai pelaajat saivat toteuttaa vapaasti? Onko tulevalle kaudelle tarkoitus etsiä kunnon yv-pelintekijät, laukausuhkaa ja rouhijoita maskimiehiksi?
 

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Virtaselle: Maalitilanteen haasto, miten prosessi yleensä menee? Katsooko joku, jos niin kuka, tabletista tms. nopeasti tilanteen, kysytäänkö pelaajilta, seurataanko maalivahdin viestintää (Zagidulin;)?
 

Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Onko ensi kauden joukkue Virtasen mielestä enemmän miehen itsensä näköinen kuin menneen kauden joukkue?

Missä luuraa oman pään sheriffi kun Jypissä se oli Yonkman? Abt se ei saatana voi olla.

Onko saanut jo kunnian maistaa Koskisen Matin keittämiä kaffeja?
 
Viimeksi muokattu:

Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Onko ensi kauden joukkue Virtasen mielestä enemmän miehen itsensä näköinen kuin menneen kauden joukkue?

Missä luuraa oman pään sheriffi kun Jypissä se oli Yonkman? Abt se ei saatana voi olla.

Onko saanut jo kunnian maistaa Koskisen Matin keittämiä kaffeja?
Kyllä nuo sheriffit alkaa olemaan vanhaa aikaa, Pelin vaade kasvanut niin paljon.
Piipponen varmaan lähimpänä tätä kuvausta, hyvä stay-at-home pakki. Ja riittävän
iso että osaa siirtää kaverin toisaalle.
 

Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Viesti on johtanut pelikieltoon henkilöllisyyden arvuutteluna. Emme katso hyvällä tällaisia heittojakaan.
Kyllä nuo sheriffit alkaa olemaan vanhaa aikaa, Pelin vaade kasvanut niin paljon.
Piipponen varmaan lähimpänä tätä kuvausta, hyvä stay-at-home pakki. Ja riittävän
iso että osaa siirtää kaverin toisaalle.

Kiitos Marko vastauksesta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuosta pelitavasta itsekin kysyisin, millä hetkellä oltiin lähempinä sitä peliä mitä Marko haluaa joukkueen pelaavan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös