Lukko kaudella 2020–2021 – Johtaja Virran Dream Team, part II

  • 396 484
  • 2 236

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tietty ei tuo runkkarin voitto mikään autuaaksi tekevä asia todellakaan ole, mutta olisi sekin mukava kokea.

Runkosarjan voitto sinetöisi kotiedun aina mahdollisiin finaaleihin asti, joten todellakin on tavoittelemisen arvoinen asia. Varsinkin Lukon kohdalla kotietu tilastojen mukaan on merkittävä etu.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Runkosarjan voitto sinetöisi kotiedun aina mahdollisiin finaaleihin asti, joten todellakin on tavoittelemisen arvoinen asia. Varsinkin Lukon kohdalla kotietu tilastojen mukaan on merkittävä etu.
Kyllä, mutta historiaan peilaten ei se runkosarjan voittaja ole tainnut sen useammin olla mestari kuin vaikkapa sijoilla 2-4 olevatkaan. Jos Lukko ei voittaisi runkosarjaa, olisi minusta huolestuttavampi asia sen edeltävä pistetahdin (ja pelin) selvä hyytyminen loppukaudeksi kuin absoluuttisesti ykkössijan menetys.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä ajattelen asian niin, että nyt kun Lukko on johtanut sarjaa ylivoimaisesti kuukausi tolkulla, olisi henkinen kolahdus menettää tuo asema juuri runkosarjan lopulla ennen pudotuspelejä. Sehän tarkoittaisi samalla sitä, että Lukko olisi pelannut lopun laskujohteisesti. Eihän se tietysti mitään varmaksi todista, mutta antaa muille signaalia, että Lukko on horjutettvissa. Varsinkin, jos tässä loppurunkosarjan aikana vielä useampi joukkue kykenisi Raumalta voiton hakemaan. Silloin kotitaikakin olisi murenemassa.

No, tänään olisi taas huipputärkeä matsi, jonka voittamalla saadaan taas hengitystilaa ja Pelicans pidettyä tukevasti takana. 14. perättäistä kotivoittoa tarjolla...
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä, mutta historiaan peilaten ei se runkosarjan voittaja ole tainnut sen useammin olla mestari kuin vaikkapa sijoilla 2-4 olevatkaan.
Tämä ei varmastikaan pidä paikkaansa. Tai siis jos otetaan 2., 3. ja 4. kaikki yhdessä versus 1. niin sitten ehkä, mutta kyllähän runkosarjan voitto korreloi mestaruuden voittamisen kanssa vahvasti. Ei varmaankaan niinkään kotiedun takia, vaan koska se on paras joukkue.

Uskon että Lukko voittaa runkosarjan. Uskoakseni aallonpohja oli jo ja peli alkaa parantua. Kookoo-peli oli jo ihan ok ja eom.

Sitä vaan toivoisin että lopetettaisiin Lukon hehkuttaminen tuolla voimasuhdeketjussa. Vaikka sillä tietenkään itse peliin ei ole vaikutusta. Hehkutetaan vastustajia mielummin. Kalavertaus ja Mölli-lainaus tähän.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Lukko aamujäillä ennen lähtöä Savonmualle.

Hakulinen-Audette-Repo
Pospisil-Mattila-Skalicky
Saarela-Koivistoinen-Tammela
Koivisto-Liedes-Petman

Nyman ja Tammela vaihtelevat, samoin Ylitalo ja Petman.

Press-Klok
Gregoire-Sevänen
Saarijärvi-Piipponen
Kukkonen-Laitinen

Lehtinen-Setänen

Eli pitkästä aikaa koko joukkue ehjänä ja mukana. Nyt aletaan hakemaan viimeistä vaihdetta runkosarjaan.

Reeneissä hyvä vauhti, vieläkin maaleja juhlitaan ja syötöt teräviä. Molemmat niin Eepi kuin Kauvo kokoajan antavat palautetta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos ette ole huomanneet, niin onhan tuo ihan saatanan hyvä rosteri. Nyt vielä peli kuntoon niin tästä on niin sanotusti hyvä jatkaa.

Ketjutkin hyvät, oikeastaan vain Audetten ja Koivistoisen paikanvaihtoa harkitsisin.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jotenkin on todella hyvä fiilis tästä viikosta, vaikka onkin 4 vieraspeliä. Hyvä peli pitkästä aikaa takana, koko rosteri käytössä, Eepi ja Kauvo ehkä saaneet vähän rentoutta touhuun...

Hyvä tästä tulee!
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ketjutkin hyvät, oikeastaan vain Audetten ja Koivistoisen paikanvaihtoa harkitsisin.
Nyt olisi hyvä tilanne lähteä kokeilemaan. Jokaiseen neljään peliin hieman sekoitusta noiden kenttien osalta
1. Hagulinen-Koivistoinen-Saarela, Tammela-Audette-Repo
2. Hagulinen-Audette-Saarela, Tammela-Koivistoinen-Repo
3. Saarela-Audette-Repo, Hagulinen-Koivistoinen-Tammela (tai sitten Saarela <-> Repo ja Hagulinen <-> Tammela)
4. Saarela-Koivistoinen-Repo, Hagulinen-Audette-Tammela

Veikkaisin villisti että kaikki neljä koostumusta toimivat paremmin kuin nykyiset.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Jatkuva kentälisten sekottaminen ei välttämättä ole hyvä asia, kevääksi on permanentti saatava kohdilleen ja vain pientä hienosäätöä enää.
Nyt näyttää siltä että Kiko-Mattila- Skalincky. Hakulinen-Audette-Repo on fiksattu. Koivistoisen ja Liedeksen kentät on ne jotka elävät. Saarelan peli on paranemassa ja Tammela on hyvä joka kentässä. Koivisto tulee olemaan tärkeä palanen kun ratkaisupelejä pelataan, uskon myös että Nyman tuo enemmän ratkaisupotentiaalia kun Petman.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Melko paljon paljon Petman ja Nyman saaneet lokaa, vaikka mitään järisyttäviä munauksia ei taida taustalla olla. Etenkin Nyman on lytätty kunnolla johtuen ehkä odotuksista. Nuori kaveri edelleen ja paras kausi on edessä päin. Viime kauden ylivoimapisteet sokaisi monet. Eihän Nyman viime kaudella mikään virtuoosi ollut, vaikka teki hyvin pisteitä.

Petmanistakin pakko sanoa, että kehitys on mielestäni ollut sopivaa. Viime pelissäkin haastoi rohkeasti, mutta ei tullut onnistumisia. Joku noista haastoista, kun olisi onnistunut, niin olisi ollut eri ääni täällä. Itseäni ehkä eniten mietityttää se, että Petman ei vielä ainakaan ole lunastanut sitä maalintekokykyä, mitä itse hänessä aiemmin näin. Aikaa on vielä hyvin hänelläkin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin ihan saatana paska pumppu
Kannattaa joku painoarvo laittaa Nymanin ja Petmanin ikään. 2- vuotta on kuitenkin pitkä aika tämän ikäisillä janttereilla.

Itse jatkaisin Petmanilla, ennen kuin Nymanilla.

Nyman 2018-2019 52 7 5 12 -5
Petman samanikäisenä 38 4 3 7 +3

Nymanilla yksi hyvä kausi alla mutta pelin sisälläkin taso heittelee alyttömän paljon. Koko tämän kauden on lipunut joukkueen mukana, ainakin niissä peleissä mitkä itse olen nähnyt.

Nostan noi nuorten mm- kisat omassa arvostuksessa korkealle. Petman nousi siellä kisakoneeseen viimeisten joukossa ja turnauksen aikana 1. kenttään saakka. Kova poika tekemään duunia, jonka lopullinen taso on vielä "tulossa".
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänään Lukolla on vastassa sarjajumbo Jukurit. Jukurit on hävinnyt nyt 11 peliä putkeen ja eiköhän putki tule jatkumaan. Lukolla on täysin rosteri, materiaaliero on valtava Lukon hyväksi. Mikkelissä katseet ovat käännetty ensi kauteen ja Olli Jokiseen.

Lukolle hyvä paikka hakea onnistumisia ja Pelicans-matsin peliesitykseillä Lukko nuijii Jukurit jäänrakoon.

Seurattavia pelaajia:
- Piipponen. Pääsee heti pelamaan vanhaa seuraansa vastaan, Lukossa rooli on selvästi pienempi.
- Klok. Sairasti koronan ja nyt lähtee pelaamaan itseään takaisin kuntoon.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toinen virkkeesi on sellainen, jota ei koskaan saisi kirjoittaa/lausua ääneen. Mutta jinxaus on jo tapahtunut valitettavasti.
Muutenkin jaksat hehkuttaa materiaalieroja yms. pelistä toiseen, mutta jostain kumman syystä siellä on viime aikoina "heikommillakin" materiaaleilla haastettu Lukkoa ihan tosissaan.

Täytyy muistaa, että paineettoman Jukurien pelaajat antavat näyttöjä tulevaisuuteen. ELI eiköhän laiteta sen tuulitakin nepparit nyt vain tiukasti kiinni, niin jäiden lähdettyä voidaan saada kalaa.
Ohje koskee myös joukkuetta.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toinen virkkeesi on sellainen, jota ei koskaan saisi kirjoittaa/lausua ääneen. Mutta jinxaus on jo tapahtunut valitettavasti.
Muutenkin jaksat hehkuttaa materiaalieroja yms. pelistä toiseen, mutta jostain kumman syystä siellä on viime aikoina "heikommillakin" materiaaleilla haastettu Lukkoa ihan tosissaan.

Kai se on sitä, että pitää kokeilla mihin asti tuo takki auki asenne riittää. Onneksi tuo ei tule pesiytymään joukkueeseen tai ylipäätään raumalaisiin ja Lukon kannattajiin sen enempää. Olisi katastrofi, jos sellainen ilmapiiri alkaisi jyllää. Se näkyisi varmasti joukkueessakin. Tässä sarjassa ei ole yhtään etukäteen pelattua peliä.

Jukurit ei mielestäni ole kontannut tällä kaudella yhtään ja antaa jokaisessa pelissä tasoerosta huolimatta kovan vastuksen. Joten pisteet lähtee aina heidän mukaan, jos vastustaja ei ole oikealla asenteella.

Odotan vähämaalista ottelua. Toivottavasti Lukko jatkaa siitä mihin jäi viime pelissä eli hyvä kiekkokontrolli ja luistelu. Vastustaja varmasti sumputtaa parhaansa, joten ensimmäinen maali ei tule ilmaiseksi. Uskon, että kova työ ja huolellisuus palkitaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

#16

Just näin. Tässä sarjassa ei helppoja pelejä ole, vaikka tasoeroa ennakkoon voisi luulla olevan. Tasoerot tulevat selville pitkässä juoksussa, eikä yksittäisissä peleissä ja paineettomassa tilanteessa on helpompi pelata. Moni sanoo että Lukolla on ollut merkityksettömiä pelejä viime viikkoina kun johdetaan sarjaa niin helvetin isolla erolla. Sekään ei kyllä pidä paikkaansa. Jarno Pikkarainen sanoi hienost JYP-HIFK pelin jälkeen jonka HIFK vei tiukan taistelun jälkeen maalein 4-5 (olivat takeissa 3-1 ja 4-2), että helppoja pelejä tässä sarjassa ei ole, vaikka media sun muut tietäjät mölisee mitä vain tasoeroista. Ne ovat yksittäisessä ottelussa kuitenkin olemattomat ja tekemällä sovitut asiat hyvin joka päivä tuo sen eron runkosarjassa ja silloinkin on matkassa vielä useita muuttujia. jos Lukko lähtee tänään peliin vähänkin luulosairaana, tulos on todennäköisimmin nolla pinnaa. Viisikosta jos yksikin pelaaja neppailee eikä tee mitä on sovittu jatkuvalla syötöllä, viisikko todennäköisesti häviää pelinsä ja samoin saattaa käydä koko joukkueelle.Toivottavasti bussi-matkalla on katsottu viime kertainen Jukurit Lukko peli videoilta ja edellinen peli Jukureita vastaan Raumalla siihen jälkiruuaksi päälle, niin ei kenelläkään joukkueessa ole epäselvää että täysi panos tarvitaan. Huomiseen peliin sitten ei pitäisi ainakaan olla minkäännäköisiä syttymis vaikeuksia, koska KalPa on vienyt pinnat tällä kaudelle 7-2.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
+ Jukurit lyö varmasti kaiken likoon Piipposen uutta joukkuetta vastaan. Pidän tätä peliä erittäin haastavana.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vs Jukurit

Hakulinen-Audette-Repo
Tammela-Koivistoinen-Saarela
Pospisil-Mattila-Skalicky
Koivisto-Liedes-Petman
(Nyman)

Klok-Press
Sevänen-Gregoire
Piipponen-Saarijärvi

Lehtinen (Setänen)
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Voitto ja ainoastaan kolme pistettä kelpaa tänään. En sanoisi, että tämä on peli muiden joukossa. Tämän viikon pelit antavat loppu runkosarjalle suunnan. Voitto tästä antaisi hyvän alkuvauhdin rankalle viikolle. Hyvällä pelillä rikkoontuu jo tällä viikolla sataset. Heikolla pelillä ollaankin jo lähempänä kakkospaikkaa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lähtivätkö Kukkonen, Laitinen ja Ylitalo vieraskiertueelle mukaan? Korkka on kaiketi siirretty takaisin junnuihin?

Kukkosen putoaminen kokoonpanosta poppareille on itselle yllätys, Miska oli viime pelissä Lukon paras puolustaja.
 
Varmasti lähtivät ja kierrätystä tapahtuu eli pääsevät pelaamaankin.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lähtivätkö Kukkonen, Laitinen ja Ylitalo vieraskiertueelle mukaan? Korkka on kaiketi siirretty takaisin junnuihin?

Kukkosen putoaminen kokoonpanosta poppareille on itselle yllätys, Miska oli viime pelissä Lukon paras puolustaja.
Tuota Kukkosen poissaoloa itsekin mietiskelin, mutta lienee kyse vain kierrätyksestä. Kukkoselle tämä taitaa olla myös ensimmäinen täysin ehjä kausi moneen vuoteen. Kaudella 2018-2019 yhteensä 45 ottelua (Tapparassa 3 peliä 7. pakkina ilman minuutteja, Tapparan ja Lukon U20 joukkueissa yhteensä 33 peliä ja siihen päälle Lukossa, LeKissä ja KeuPassa 9 peliä). Tuota kautta ennen aika vähäisiä pelimääriä joka kaudella junnuissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös