Lukko kaudella 2020–2021 – Johtaja Virran Dream Team, part II

  • 395 528
  • 2 236

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Saa nähdä joko Korkka pääsee pelaamaan ensimmäisen vaihdon Liigassa. 7. ottelu Onnille Liigassa, mutta vielä ei ole kentällä käynyt.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Näiden junnujen peluutuksessa on toinenkin puoli. Eräs pelaaja oli erään valmentajan aikana mukana edustuksen harjoituksissa pääsemättä kuitenkaan kentälle. Lehdessäkin erikseen kerrottiin pelaajan lähtevän mukaan vieraskiertueelle. Pelit taisi olla Mikkelissä, Lappeenrannassa ja Kuopiossa. Peliaikaa tuli tasan 0min. Vaikea nähdä että tuollainen kehittää pelaajaa. Hetken päästä ihmeteltiin pelaajan ässä-sopimusta.

Eli kyllä junnutkin peliaikaa tarvitsevat ja jopa ansaitsevat. Eilenkin oli heiltä hyvää peliä. Aivan hyvin muutaman minuutin olisi enemmänkin voineet pelata.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noita junnujen ns. turhia reissuja on tullut varmasti enemmän sen takia, koska A:n SM-sarjaa ei pelattu joulukuussa. Veikkaan, että tänään Korkka pääsee kentälle.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noita junnujen ns. turhia reissuja on tullut varmasti enemmän sen takia, koska A:n SM-sarjaa ei pelattu joulukuussa. Veikkaan, että tänään Korkka pääsee kentälle.

Toivotaan näin, vastustaja on tänään kuitenkin sarjan heikoimmasta päästä.

JYP:n puolustukseen pelaavassa kuusikossa:
Malinen 17-v
Niku 19-v
Kuusela 19-v
Koskela 18-v
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon peli ei ole tällä kaudella mennyt vielä kertaakaan jatkoajalle. Sanoisin, että melko erikoinen tilasto. Joskus tuota jatkoaikaa harrastettiin Lukon toimesta aika paljon.
 
Lukko tänään Oulussa:

Maalilla: Setänen
Varalla: Lehtinen

1. Pospisil - Mattila - Repo
2. Hakulinen - Audette - Skalicky
3. Nyman - Koivistoinen - Koivisto
4. M. Petman - Liedes - Ylitalo

1. Laitinen - Press
2. Sevänen - Saarijärvi
3. Klok - Kukkonen
Korkka
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko tänään Oulussa:

Maalilla: Setänen
Varalla: Lehtinen

1. Pospisil - Mattila - Repo
2. Hakulinen - Audette - Skalicky
3. Nyman - Koivistoinen - Koivisto
4. M. Petman - Liedes - Ylitalo

1. Laitinen - Press
2. Sevänen - Saarijärvi
3. Klok - Kukkonen
Korkka

Eli muuten samat kuin viimeksi paitsi Petman ottaa Markkulan paikan nelosessa. Oletettavasti Lehtinen torjuu huomenna.
 

Pattero

Jäsen
Enpä tiennyt, että iskee näin lujaa totuus silmille. Rauman seudulta muuttamisen jälkeen jäi ensimmäinen ottelu täällä Oulussa väliin, sillä silloin oli se positiivinen pikatesti. Tällä kertaa Lukko kuitenkin pelaisi tuolla alle 2 kilometrin päässä, mutta täällä mä vaan tuijotan telkkaria. Ennen totuin olemaan hallilla ainakin kerran viikossa & nyt 194 päivää edellisestä kerrasta, kun näki lätkää livenä..
 

Pattero

Jäsen
Kiko & Pavol päässy tänään samaan kenttään, Klok ykköseen Pressin pariksi & Lassi maaliin.

Pospisil - Koivistoinen - Skalicky
Klok - Press

Hakulinen - Audette - Repo
Sevänen - Saarijärvi

Nyman - Mattila - Koivisto
Laitinen - Kukkonen

Petman - Liedes - Ylitalo
Markkula mukana

Lehtinen ( Setänen )
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Odottelin hieman Korkkaa pelaavaan kokoonpanoon Laitisen tai Kukkosen tilalle, sen verran hyvin säväytti Jyväskylässä. Toki vastustaja on nyt aivan eri luokkaa ja painetta tulee pakistoon. Korkan rooli Oulun reissulla jäi maskotiksi, no varmasti omatoimisen treenin pääsee tekemään.
 

Venkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kiko & Pavol päässy tänään samaan kenttään, Klok ykköseen Pressin pariksi & Lassi maaliin.

Pospisil - Koivistoinen - Skalicky
Klok - Press

Hakulinen - Audette - Repo
Sevänen - Saarijärvi

Nyman - Mattila - Koivisto
Laitinen - Kukkonen

Petman - Liedes - Ylitalo
Markkula mukana

Lehtinen ( Setänen )
Jos ei Kiko jaksa pelata tännää ni menkööt Skalden reppuselkään..
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ylivoima kiinnostaa eniten. Kärpät painosti jatkuvasti kiekollista, eikä Lukko saanut mitään aikaan. Audette vaikutti olevan ainoa joka ymmärsi mistä on kysymys, mutta vaatii koko viisikon yhteispeliä, kiekon ja miesten liikettä ja sovittuja kuvioita.
Tasaviisikoin en ole huolissani, Lukko parantaa varmasti.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kirkon siirto Koivistoisen kenttään on mielestäni loistava ratkaisu. Kiko oli eilen jo raskaalla jalalla ja etenkin omiin päin. Siinä mielessä siis hyvä, että nimenomaan omissa hyvin pelaava Koivistoinen on samassa kentässä. Pari vaarallista tilannetta eilen omiin Kikon lepsuilusta.

Uskon, että olisi väärin laittaa Korkka nyt säännöllisesti pelaamaan. Kärppien paine eilen oli tähän asti kovinta KooKoon ohella, mitä Lukko on saanut. JYP pelissä hyviä ratkaisuja paineettomassa tilassa, mutta nyt vaatimustaso on eri. Olen mielelläni väärässä asian suhteen ja se tarkoittaisi melkein sitä, että Korkka on jo nyt älytön pelaaja.

Odotan yhtä tiukkaa matsia kuin eilen. Vaikka Kärpät oli yllättävän hyvä, niin ei mua silti "pelottanut" samalla tavalla kuin joskus aiempina kausina Kärppiä vastaan. Tänään tiedetään pelin vaatimustaso, joten Lukko on varmasti valmiimpi.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
25 peliä Lukolla pelattuna ja ainoastaan kerran, siis yhden kerran, se on hävinnyt pelin päästyään johtoasemaan. Se oli se kauden toinen ottelu, jossa Lukko menetti Turussa 0-2 -johtonsa tappioksi. Että vastustajan kannattaa panostaa toden teolla avausmaalin tekemiseen Lukkoa vastaan.

Toinen huomio, että joulun jälkeen Lukko on pelannut huomattavan vähämaalisia otteluita. Jos tyhjiä maaleja ei lasketa, Lukko on tehnyt vain 8 maalia kuuteen peliin. Toki omissakaan ei ole juuri soinut, ja jos otetaan surkea Jukurit-peli pois laskuista, on Lukko päästänyt viiteen peliin vain 3 maalia.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
25 peliä Lukolla pelattuna ja ainoastaan kerran, siis yhden kerran, se on hävinnyt pelin päästyään johtoasemaan. Se oli se kauden toinen ottelu, jossa Lukko menetti Turussa 0-2 -johtonsa tappioksi. Että vastustajan kannattaa panostaa toden teolla avausmaalin tekemiseen Lukkoa vastaan.

Toinen huomio, että joulun jälkeen Lukko on pelannut huomattavan vähämaalisia otteluita. Jos tyhjiä maaleja ei lasketa, Lukko on tehnyt vain 8 maalia kuuteen peliin. Toki omissakaan ei ole juuri soinut, ja jos otetaan surkea Jukurit-peli pois laskuista, on Lukko päästänyt viiteen peliin vain 3 maalia.
Tästä otinkin tuolla voimasuhdeketjussa kiinni jo aikaisemmin tällä viikolla eli homma on Lukonpeleissä edennyt näin.

22/25 kertaa ottelun avausmaalin tehnyt joukkue on voittanut Lukon otteluissa.
Lukko on siis tehnyt avausmaalin 17 kertaa ja voittanut näistä peleistä 16.
Vastustaja on tehnyt avausmaalin 9 kertaan ja Lukko on näistä peleistä onnistunut kääntämään voitoksi vain kaksi (TPS ja HPK).
Kun Lukko on onnistunut tekemään ottelun avausmaalin, Lukko on onnistunut tekemään myös ottelun toisen maalin 16/17 pelissä, eli vain Tappara on tehnyt 1-1 tasoituksen Lukkoa vastaan tällä kaudella heti kauden avausottelussa.

Avausmaalin merkitys on siis ollut Lukon peleissä ihan älyttömän tärkeä, varsinkin Lukolle. Muutenkaan Lukko ei oikein ole onnistunut tappioasemaa kääntämään voitoksi tällä kaudella kuin kolme kertaa (Tappara, TPS, HPK) ja kaikki näistä kotona. Toisaalta taas Lukko ei niin hirveän paljon ole kyllä tappio-asemassakaan joutunut pelaamaan (oliskohan jotain 200/1500 min), mutta kuitenkin... Olisi tärkeää alkaa myös oppia nousemaan tappio asemasta voittoon kauden edetessä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toinen huomio, että joulun jälkeen Lukko on pelannut huomattavan vähämaalisia otteluita. Jos tyhjiä maaleja ei lasketa, Lukko on tehnyt vain 8 maalia kuuteen peliin. Toki omissakaan ei ole juuri soinut, ja jos otetaan surkea Jukurit-peli pois laskuista, on Lukko päästänyt viiteen peliin vain 3 maalia.

Saarela pystyy paluun jälkeen yksilösuorituksilla tekemään sen 1-2 maalia per peli.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saarela pystyy paluun jälkeen yksilösuorituksilla tekemään sen 1-2 maalia per peli.

Ja vaikkei pystyisi itse tekemään, niin pystyy omalla pelaamisellaan edesauttamaan maalin syntymistä. Saarela on vahva tuomaan kiekkoa alueelle ja pitämään sitä hallussa ts. pohjustamaan pyöritystä hyökkäyspäässä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisi tärkeää alkaa myös oppia nousemaan tappio asemasta voittoon kauden edetessä.
Sen lisäksi että tilastot osoittavat asian, niin myös silminnähden Lukon peli menee tappioasemassa usein pakottamiseksi. Kolmannessa erässä saadaan yleensä silti ihan painetta ja kiriä, mutta muuten ei tunnu oikein peli kulkevan tappioasemassa. Tämä on tosissaan sellainen asia, johon olisi hyvä saada parannusta.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja vaikkei pystyisi itse tekemään, niin pystyy omalla pelaamisellaan edesauttamaan maalin syntymistä. Saarela on vahva tuomaan kiekkoa alueelle ja pitämään sitä hallussa ts. pohjustamaan pyöritystä hyökkäyspäässä.
juuri näin. Saarelan jääminen loppukaudeksi Lukkoon saattaa hyvinkin olla erittäin tärkeä kulmakivi taistelussa siitä himoitusta.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Heinolan korvaajaa taidetaan olla vain vajaa.. Hal Gilliiähän tuo puolustus kaipaisi ;) .. ei hyppisi mikkihiiret maalilla ja kolme hiffkin peluria menee kerralla syleilyyn …. ei taida olla tarjolla ja tippa tulee linssiin .. hyvää kiekollista pakkia sit saattaakin olla vaikeampi löytää
 

Vasenpaitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heinolan korvaajaa taidetaan olla vain vajaa.. Hal Gilliiähän tuo puolustus kaipaisi ;) .. ei hyppisi mikkihiiret maalilla ja kolme hiffkin peluria menee kerralla syleilyyn …. ei taida olla tarjolla ja tippa tulee linssiin .. hyvää kiekollista pakkia sit saattaakin olla vaikeampi löytää
Jos Bono kuitenkin...
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Bono kuitenkin...
Eikös Bono sanonut siihen tyyliin ettei olisi saanut enää itseään siihen kuntoon, että auttaisi joukkuetta tällä kaudella ja lopetti uransa? Joo, mut jos Bono olisi mahdollinen edes, niin silti hänen lisäkseen tarvitaisiin joku josta olisi heti apua varsinkin tuonne oman maalin edustalle. Oma toivomuslista olisi tämän kaltainen:

1. "Nemecek"
2. "Heikkinen"

Kun molempia tuskin saadaan, niin sitten tuossa järjestyksessä sen takia että Saarijärvi ja Press kyllä hoitavat kiekollisen vastuun.

Voisikohan Pietilää vielä kokeilla tällä kaudella Liigankin puolella? Ylikylän ukko A:ssa ainakin tekstitv skouttauksen perusteella ja Virtanenkin on valitellut että A:n joukkue tarvitisi tiukempia pelejä ja niitä ei taida vielä hetkeen olla tulossa.

Pietilä-Press
Sevänen-Saarijärvi
Klok-Laitinen/Kukkonen

Ja sitten sen pakkihankinnan jälkeen menisi näin:

X-Press
Sevänen-Saarijärvi
Klok-Laitinen/Kukkonen/Pietilä
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minun henkilökohtainen toiveeni on Pohjois-Amerikasta joku hullu intiaani, joka osaa kuitenkin pelata myös kiekolla. Kuten aikaisemmin jo olen todennut, niin pidän hyvin todennäköisenä, että se pelaaja juurikin Pohjois-Amerikasta saapuu. Viime aikoina on tasaisin väliajoin saapunut kovaa AHL-seppää Eurooppaan, kun tilanne farmin osalta on mikä on. Esimerkiksi pelkästään viime viikon aikana Joey LaLeggia, Matt Puempel ja Josh Ho-Sang siirtyivät Ruotsiin ja lisää on tulossa aivan satavarmasti lähipäivinä. Kun Ässätkin sai Joe Morrowin tasoisen pelaajan pelaamaan, niin siitä voi päätellä minkälaiset markkinat parhaillaan on. Lukolla on enemmän rahaa sekä paremmat mahdollisuudet menestyä, joten oletusarvo onkin, että se uusi puolustaja on oikeasti kova tekijä eikä mikään rosterin jatke.

Toinen vaihtoehto on suora loppukauden NHL-laina mallia Ville Heinola ja mitä näitä nuoria pelaajia nyt on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös