Lukko kaudella 2019–2020

  • 290 713
  • 1 591

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kärpillä alkaa olemaan kovia junnuja kohta ulkona kokoonpanosta (Tieksola, kuten yllä mainittiin) ja muutenkin jonkun Jasper Lindstenin, Radek Koblizekin, Tino Metsävainion tai Miska Humalojan rooli voi jäädä aika pieneksi. Toki voihan se olla että nämä pitävät tilannetta heille sopivana ja jäävät kaikki kilpailemaan pelipaikoista. Oma mutu on että joku noista liikahtaa johonkin toiseen Liiga seuraan ja nuoremmat (Koskenkorva, Tieksola, Rädyt) menevät Mestikseen ottamaan isompaa roolia ja osa A-Junnuihin kun esim.Rädyillä ja Tieksolalla on kuitenkin sopimuksetkin Kärppien kanssa 21/22 kauden loppuun asti ja tuskinpa Oulussa niin hölmöjä ollaan että jättävät näistä NHL-korvaukset ottamatta muutaman vuoden sisään. Koskenkorvan ja muiden yllämainittujen sopparit loppuvatkin sitten kuluvaan kauteen.

Sitä en sitten osaa sanoa että tarvitsisiko Lukko näistä ketään, vaikka hyvää kilpailua toisivat heistä jokainen Lukkoonkin.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei Lukon joukkue tarvitse mitään muiden jämäpelaajia, vaan oikeita vahvistuksia jos jotain ollaan hankkimassa.
Mihin me Kärppien jämäpelaajia tarvitaan?
Kyllä noista jokainen olisi vahvistus ja tulevaisuuttakin ajatellen hyviä pelaajia. En minäkään ketään näistä esim. loppukauden lainalle ottaisi, mutta jos sopimus olisi vaikka tämä kausi + 2 seuraavaa niin kelpaisi paremmin kuin hyvin. Lindsten ja Koblizek pelasivat viime kaudella pienessä roolissa 30 pinnan kaudet huippuorganisaatiossa, harvoin Lukolla olisi varaa jättää tällaiset pelaajat roikkumaan mikäli saatavilla olisi.

Ja Tieksola taas tulee olemaan vähintään Liigatasolle tehokas hyökkääjä. Jos nyt joku ei kelpuuttaisi niin katsotaan parin vuoden päästä uudestaan, kun joku joukkue kairaa moninkertaisen rahamäärän hänen palkkaansa nähden.

Täällä kannattaisi kyllä joidenkin pistää joku realistisuusmyssy päähän jos nämä pelaajat eivät kelpaisi.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pistän oman realistisuuslusikan tähän soppaan. Eiköhän Kärpät lainaa maksimissaan loppukaudeksi pelaajan, kuten Tieksolan toiseen Liigaseuraan ja nimenomaan sellaiseen seuraan, joka ei ole pleijareissa ja iso rooli tarjolla. Tässä vaiheessa sellaisia vaihtoehtoja ei ole vielä niin Mestistä sillä aikaa varmasti.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Ei Lukon joukkue tarvitse mitään muiden jämäpelaajia, vaan oikeita vahvistuksia jos jotain ollaan hankkimassa.

Juuri näin. Lukko voisi kyllä ottaa hieman oppia Kärpistä vahvistaa hyvää joukkuetta, ja hommata kauden varmistukseksi vaikka Julius Junttilan tasoisen pelaajan. Taso siis, ei pelipaikka. Parempikin taso mielummin.
 
Koko ajan rakennetaan joukkuetta vähintään kahdelle eri kaudelle.
Vain kuluvan kauden joukkuetta vahvistettaessa ehkä tärkein kriteeri on menestymisen mahdollisuudet juuri nyt (sarjasijoitus, joukkueen runko, kärki, kilpailijat). Raumalla on tähän asti toimittu usein niin, että kuluvan kauden joukkuetta on vahvistettu silloin, kun menestymisen mahdollisuudet ovat luokkaa toivotaan toivotaan.
Nyt on Lukon historiassa ehkä TOP3-paikka pelata jopa kannusta, joten itse näkisin hyvin muutaman vain loppukaudenkin vahvistuksen.
Lisäksi Sahlstedt on varmasti hereillä, jos tulee mahdollisuus esim. Pajuniemi, Koblizek, Lindsten tyylisen pelaajan hankintaan myös ensi kauden kattavalla sopimukselle.

Osaava seurajohtaja miettii siirtorajan viimeisille hetkille asti joka päivä, miten joukkueen iskukykyä saataisiin paranneltua.
Huomattavaa on myös se, että joukkueen vahvistaminen on silloin vielä helpompaa, kun ollaan kärkikahinoissa --> tulijoita on.

Tämän kauden liigassa on kolme erittäin kovaa joukkuetta sekä paperilla että pelillisesti.
Kärpät, Tappara ja nopeasti kärkikahinoihin nouseva HIFK.
Jos mietitään esim. Kärppien kaatamista neljästi, en kyllä näe esim. nykypakiston kestävän Puljujärvien yms. kanssa.

Yllä oleva toki allekirjoittaneen mielipiteitä ja oletuksella, että ammattilaissarjassa todella halutaan tavoitella pyttyä. Aina on toki mahdollisuus ihmeisiin, mutta menestysorganisaatiot Tappara ja Kärpät eivät perustu niihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En epäile hetkeäkään etteikö Lukko vahvistaisi vielä joukkuetta kauden aikana. Ja mikä parasta niin nykyinen taustaryhmä ei suhmuroi ja hanki Robareita, Seitsosia ja kumppaneita.

Itse toivon siirtorajalla tietysti sarjataulukon hänniltä kunnon vahvistusta, kunhan se ei vaadi KooKoon tyylistä viime vuodelta eli yliampuvaa summaa, jolloin kukaan ei hanki pelaajaa kuten Strömwallin tapauksessa.
 
En epäile hetkeäkään etteikö Lukko vahvistaisi vielä joukkuetta kauden aikana. Ja mikä parasta niin nykyinen taustaryhmä ei suhmuroi ja hanki Robareita, Seitsosia ja kumppaneita.

Itse toivon siirtorajalla tietysti sarjataulukon hänniltä kunnon vahvistusta, kunhan se ei vaadi KooKoon tyylistä viime vuodelta eli yliampuvaa summaa, jolloin kukaan ei hanki pelaajaa kuten Strömwallin tapauksessa.
Joo nyt ei ole urheilupuolesta vastaamassa enää fanipoikia vaan ammattilaisia.
Ei niiden hankintojen tarvitse tulla liigan sisältä eikä olla tietynmaalainen.
Boumedienne näyttää kohtalaisen hyvin olevan kartalla Ruotsin tarjonnasta, josko sieltä löytyisi paremmin hinnaltaankin sopivia palasia?

Joku jossain Lukko-keskusteluissa kirjoitti, että fanit eivät syttyneet HPK:n siirroissa viime kaudella.
HPK:n pelaajabudjetilla korostuu nimenomaan se urheilujohdon ammattillinen osaaminen. Pitää osata löytää budjettiin sopivia, oikeita palasia.
Moniko näistä jatkoajan tytöistä tai pojista oli kiimassa Pressiin? Danforthia oltiin Pitsiturnauksen jälkeen viime vuonna heittämässä ulos.

Onneksi nämä samat fanit eivät vastaa Lukon urheilujohdosta.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo nyt ei ole urheilupuolesta vastaamassa enää fanipoikia vaan ammattilaisia.
Ei niiden hankintojen tarvitse tulla liigan sisältä eikä olla tietynmaalainen.
Boumedienne näyttää kohtalaisen hyvin olevan kartalla Ruotsin tarjonnasta, josko sieltä löytyisi paremmin hinnaltaankin sopivia palasia?

Marinoidaan Persson Lappeenrannassa ja otetaan sitten tyhjennysmyynneistä hänet Swedish Mafian jäseneksi.
 
Marinoidaan Persson Lappeenrannassa ja otetaan sitten tyhjennysmyynneistä hänet Swedish Mafian jäseneksi.
Persson olisi loistava palikka tuohon ketjuun.
Hänen tavoitteensa oli tulla Lappeenrannasta steppiä (ehkä isompiin ja rahakkaampiin) seuraavalla tasolle.
On pommin varmasti monen jengin listalla ensi kaudeksi jo nyt.

Lukolla lienee osaamista hankkia myös uusi "Persson".
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin rikkinäinen pumppu
Jos ja kun hankintoja tehdään niin toivottavasti pyritään täyttämään jo ensi kauden joukkuetta eikä oteta vain projektipelaajia... paras olisi iskeä kiinni jo nyt pleijareitten ulkopuolelle jäävien joukkueitten kärkiukkoihin ensi kauden sopimuksella. Sitten siirtorajalla sisään... saa käyttää..
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ja kun hankintoja tehdään niin toivottavasti pyritään täyttämään jo ensi kauden joukkuetta eikä oteta vain projektipelaajia... paras olisi iskeä kiinni jo nyt pleijareitten ulkopuolelle jäävien joukkueitten kärkiukkoihin ensi kauden sopimuksella. Sitten siirtorajalla sisään... saa käyttää..
Toki näinkin, mutta mitkä joukkueet jäävät ulos pudotuspeleistä? Vaikka TPS:llä ja Sportilla onkin homma mennyt persiilleen, niin eivät sentää vielä ole viime kauden Ässien tilassa. Muutaman viikon päästä alkavalla tauolla tilanne voi olla toki huomattavasti vaikeampi, jos pisteitä ei tule lainkaan. Tänäänkin ainakin toinen noista saa väkisinkin pinnoja.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lehtisellä on parempi voitto % ja se on fakta ja paranee kun lisätään harjoituspelit. Minulle on viimekädessä sama kuka pelaa kunhan voitetaan. Tällä hetkellä luotan enemmän Lehtisen mutta iloitsen myös jos Setänen onnistuu.
Harjoituspeleille en antaisi niin suurta painoarvoa, ne olivat kuitenkin harjoituspelejä.

Mutta on kyllä aika jännä että Lehtiselle ei merkattu häviötä Kalpa-pelistä, mutta Setäselle merkattiin. Eikä Setänen missään nimessä ole noihin muihinkaan tappioihin syyllinen, Ässät-pelissä koko joukkue lepsuili ja Tappara oli sitten vain ihan eri tasolla kuin Lukko. Tai Tappara-peliä voi näkökannasta riippuen laittaa myös Setäsen piikkiin, kuten HIFKiä vastaan pisteen menetyksen Lehtisen piikkiin. Hyvin kummatkin on vetänyt ja en itse ainakaan rankkaisi tällä(kään) hetkellä kumpaakaan ykköseksi, parempi että jakavat vastuuta, jos torjuntatyöskentely pysyy tällä tasolla.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна


Melko poliittisia vastauksia Kalle antaa, kuten yleensä näissä tilanteissa on totuttu kuulemaan. Summa summaarum, budjetissa on kuitenkin varaa korvata Heinola mikäli tarve vaatii. Tänään vapautui yksi "kiekollisesti taitava ja erittäin hyvä puolustaja", mutta taitaa kuitenkin olla täysin utopiaa osastoa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt tämä peli vahvisti sitä että yksi sentteri kyllä tarvittaisiin, Jasuhan olisi täydellinen, mutta ei ole saatavissa. Nyman on myös vieläkin heiveröinen. Eloa kaivattaisiin kovasti.

Tammelaa ja Sopasta voisi koittaa ykkösessä. Ehkä jopa Pospisiliä tai Koivistoista veljesten (Westerholmien) kanssa. Tai sitten Petmaneille peliaikaa ja Pospisil sekä Koivistoinen pienille minuuteille.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt tämä peli vahvisti sitä että yksi sentteri kyllä tarvittaisiin, Jasuhan olisi täydellinen, mutta ei ole saatavissa. Nyman on myös vieläkin heiveröinen. Eloa kaivattaisiin kovasti.

Tammelaa ja Sopasta voisi koittaa ykkösessä. Ehkä jopa Pospisiliä tai Koivistoista veljesten (Westerholmien) kanssa. Tai sitten Petmaneille peliaikaa ja Pospisil sekä Koivistoinen pienille minuuteille.

Yksi huono peli koko joukkueelta ei kyllä vahvista mitään. Ainakin itse olen sitä mieltä. Koivistoinen on ollut lammas, mutta kyllä se potentiaali tiedetään. Vielä on aikaa antaa mahdollisuutta ilman, että luodaan paniikkia.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Otanko foliohatun pois päästä, vai miksi mielenkiintoni herää sanaan jännitettävää sekä sen jälkeiseen hymiöön.

 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Se on sitten edessä armoton neljän viikon rutistus, jonka aikana pelataan 9 ottelua, 3 aina peliviikkoa kohti. Yksi viikko on välissä varattu harjoitteluun. Kuusi peleistä on bussimatkan takana ja kolme kotona.

Nyt kysytään mistä Lukko on tehty. Jos asetelman sarjataulukossa haluaa säilyttää, noin 17-18 pistettä pitäisi olla saalistettuna siinä kohdin, kun bussi lähtee Mikkelistä kohti Raumaa.

Yksikertaisella kaavalla kirjoitettuna kotipelit 3 pisteen arvoisesti ja matkapeleistä joka toinen voittoisasti. Ei mahdoton tehtävä, mutta vaativa se on.

Toivottavasti peluutus on tästä viikosta alkaen niin järkevän tasaista kuin se vain on mahdollista. Ellei niin matka kohti alempia sijoituksia on alkanut.
 

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Kovat on tavoitteet. Kahden pisteen keskiarvolla on yleensä voitettu runkosarja!
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Kovat on tavoitteet. Kahden pisteen keskiarvolla on yleensä voitettu runkosarja!
Tavoitteiden pitääkin olla kovat. Tänä vuonna runkosarjan voittoon tuskin riittää tuo 2 pisteen keskiarvo. Viime vuonna Kärpät veti kauden 2.28 keskiarvolla. Tosin vähempikin olisi riittänyt voittoon.

@Jyty kanssa samoilla linjoilla että seuraavan kuukauden aikana mitataan kunnolla Lukon syysvire.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös