Lukko kaudella 2014–2015

  • 482 017
  • 1 472

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös koko "akatemian" funktio ole juuri muiden seurojen junnujen hankkiminen Lukon systeemiin joskus siinä b-junnuiässä? Asunnoilla ja koulupaikoilla saadaan houkuteltua juuri Nikon kaltaiset pelaajat tänne, ja siten saadaan hiukan kirittyä sitä etumatkaa, mitä talousalueen väkimäärässä annetaan. Eikä kannata olettaa että Akatemia ulottuisi vain akselille a-junnut -> liiga, vaan varmasti usean pelaajan kanssa Mestis on yksi yhteisesti suunniteltu porras kohti liigapaikkaa.

Toki voin olla väärässä, mutta jos ei huomioida muualta tulleita junnuja ja Mestistä kehitysportaana, voidaan surutta lopettaa "akatemia" -sanan käyttö ja puhua vain juniorituotannosta. Molemmat kuitenkin erittäin keskeisiä asioita Akatemiassa.

Näin. Tuota Mestistä Lukko pystyisi varmasti hyödyntämään paremmin. Esimerkkeinä Tapparan tähdet Palola ja Järvinen, jotka nousivat Mestiksen kautta. Samalla tavalla kuin Koskiranta aiemmin.

Asia nousi vaan nyt mieleen, kun Saarelan lähtö Ässiin kirpaisee pahasti. Vastaavaa lahjakkuuttaa voidaan joutua odottamaan todella pitkään.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Näin. Tuota Mestistä Lukko pystyisi varmasti hyödyntämään paremmin. Esimerkkeinä Tapparan tähdet Palola ja Järvinen, jotka nousivat Mestiksen kautta. Samalla tavalla kuin Koskiranta aiemmin.

Varmasti voisi, mutta Tapparalla on sijainnin puolesta huomattava etu Lukkoon nähden. Lukon yhteistyökumppani Jukurit on toisella puolella maata, joten reagointi junnujen tekemisiin on varmasti vaikeampaa, kun taas Tappara voi surutta lähettää kaverit Lekiin pelaamaan, mutta antaa pelaajien olla silti mukana Liigajoukkueen aamutreeneissä.

Pitää toivoa, että Lukko saa lähivuosina tuon kehitysportaan joko HC Satakunnan tai suunnitellun Akatemialiigan muodossa. Jos Satakunnasta olisi löytynyt tällä kaudella kyseisen tason joukkue, Saarela varmaan pelaisi vielä ensi kaudellakin Lukossa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisi hyvä saada muutama jatko tehtyä vielä runkosarjan lopun aikana. Esim. Gagnon ja Tommila. Play Offien ajaksi homma kuitenkin pitää rauhoittaa.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt kun Saarela valitettavasti siirtyy ensi kaudeksi Ässiin, niin mielestäni olisi entistä tärkeämpi saada Tommilalle jatkosopimus ensi kaudeksi. Joukkueen menestys on toki aina pääasia, mutta mielellään näkisin mahdollisimman paljon näitä omia junioreita Lukon edustuksessa.

Ja Tommilalle en ole vaatimassa sopimusta vain sen vuoksi, että hän sattuu olemaan seuran oma juniori, vaan kyllä hän on omilla peliesityksillään vakuuttanut ainakin minut. Virheitä on toki tullut kauden mittaan, mutta niitä tulee väkisinkin ensimmäistä kautta Liigassa pelaavalle pelaajalle. Varsinkin kun Tommila on pelityyliltään aika lailla hyökkäävä puolustaja.

Mutta kokonaisuudessaan siis häneltä mielestäni erittäin hyvää peliä ja muutenkin Tommilan pelaamista on mukava katsella. Sujuvasta luistelusta, hyvästä pelikäsityksestä ja kätisyydestä tulee väkisinkin hieman mieleen muuan Erik Karlsson. Tosin Tommilan kohdalla NHL ei taida tulevaisuudessa olla realismia, mutta Liigan kärkipuolustajien joukko sen sijaan mielestäni on.

Mutta itse toivon siis, että Tommilalle jatkosopimus saadaan ja tulevaisuudessa Lukon puolustus rakennettaisiin raumalaisten, Virtasen ja Tommilan, ympärille.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisi hyvä saada muutama jatko tehtyä vielä runkosarjan lopun aikana. Esim. Gagnon ja Tommila. Play Offien ajaksi homma kuitenkin pitää rauhoittaa.

Epäilisin Tommilan miettivän, onko järkeä jatkaa Lukossa. Hyvistä otteista huolimatta vyöllä on tältä kaudelta vain 23 ottelua Liigaa, vaikka Lukon pakeilla on ollut paljon loukkaantumisia. Tällä hetkellä Juho taitaa olla RD:n rankingissa sijalla 8. pakeista.

Gagnonin epäilisin odottavan NLA ja KHL-tarjoukset, ennen kuin tekee jatkosopimusta. Sen verran tehokkaasti Aaron on kiekkoa ylivoimalla pussiin iskenyt.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Epäilisin Tommilan miettivän, onko järkeä jatkaa Lukossa. Hyvistä otteista huolimatta vyöllä on tältä kaudelta vain 23 ottelua Liigaa, vaikka Lukon pakeilla on ollut paljon loukkaantumisia.
Nojoo. Täytyy myös huomioida, että Tommila on nuori ja kokematon pakki, joten ei ole oletettavaakaan, että murtautuminen vakiokokoonpanoon tapahtuu silmänräpäyksessä. Tällä kaudella Tommilan rasitteena on ollut myös se tosiasia, että Lukolla on kooltaan varsin pieni puolustuskalusto. Tämän takia Dufva on luultavasti joutunut pohtimaan myös sitä, onko puolustus liian pienikokoinen ja sitä kautta heppoinen omassa päässä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täytyy myös huomioida, että Tommila on nuori ja kokematon pakki, joten ei ole oletettavaakaan, että murtautuminen vakiokokoonpanoon tapahtuu silmänräpäyksessä.

Näin on. Toisaalta mielestäni 21-vuotiaana pitäisi urakehityksen kannalta saada tasaisesti miesten pelejä vyölle. Ehkä kausi Mestistä tai kausi heikommassa Liiga-joukkueessa ?
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Näin on. Toisaalta mielestäni 21-vuotiaana pitäisi urakehityksen kannalta saada tasaisesti miesten pelejä vyölle. Ehkä kausi Mestistä tai kausi heikommassa Liiga-joukkueessa ?
Miksi ihmeessä Tommila ei saisi ensi kaudella Lukossa tasaisesti pelejä? Tällä kaudella ensimmäistä kertaa liigaryhmässä mukana, pelannut paljon liigassa, lisäksi mestiksessä ja junnuissa. On parantanut otteita sitä mukaa kun on saanut kokemusta. Ensi kaudella varmastikin samanlainen roolin kohotus edessä kuin Virtasella viime kaudella (eikä Tommila myöskään ensi kaudella enää voikaan junnuissa pelata), jos vaan pystyy paikkansa lunastamaan.

Ihmettelen kyllä tätä jatkuvaa marisemista siitä, ettei Lukossa saa omat kasvatit peliaikaa. Raanta on mielestäni ainoa, jonka kohdalla voidaan sanoa, että olisi pitänyt luottaa enemmän.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miksi ihmeessä Tommila ei saisi ensi kaudella Lukossa tasaisesti pelejä?

Ainakin minusta Juho olisi ansainnut tällä kaudella paljon enemmän vastuuta peliestyksiin nähden. Omasta mielestä Tommila on jo nyt pelillisesti selvästi edellä Generousta, Jaatista ja jopa Honkaheimoa. Lisäksi Tommila on tosiaan kehittynyt koko ajan saadessaa vastuuta, toisin kuin edellä mainitut jo täyden potentiaalinsa saavuttaneet kokeneemmat sepät.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ainakin minusta Juho olisi ansainnut tällä kaudella paljon enemmän vastuuta peliestyksiin nähden. Omasta mielestä Tommila on jo nyt pelillisesti selvästi edellä Generousta, Jaatista ja jopa Honkaheimoa. Lisäksi Tommila on tosiaan kehittynyt koko ajan saadessaa vastuuta, toisin kuin edellä mainitut jo täyden potentiaalinsa saavuttaneet kokeneemmat sepät.
Alkukaudella Tommilan esitykset olivat kentällä kohtuullisen heikkoja, ja hänet siirrettiinkin junnuihin syyskuun lopussa. Joulutauon jälkeen Tommila palasi takaisin liigaan, ja on pelannut sen jälkeen neljää peliä lukuunottamatta kaikissa otteluissa. Esitykset tuossa junnukomennuksen aikana muuttuivat aivan selvästi. Ottaen huomioon, että pakistossa tehdään rotaatiota, niin kyllä mä väittäisin, että Tommila on pelannut aika tasan niin paljon kuin on aihetta ollut.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Huomisessa Urheilusanomissa vahvistetaan, että Erik Riska palaa ensi kaudeksi Sportiin. Ei mikään yllättävä uutinen.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Huomisessa Urheilusanomissa vahvistetaan, että Erik Riska palaa ensi kaudeksi Sportiin. Ei mikään yllättävä uutinen.

Eikä mikään iso menetys Lukolle. Vaikka on hieman peliään parantanut, luottaisin vieläkin Kangasmäkeen enemmän tai Friskan ollessa laidassa, näkisin myös Koskelle käyttöä. Lisäksi Lukko-sydämmestä plussat Kangelle.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei yllätä eikä korpea tämä nuoremman Riskan lähtö.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Laitureita on ensi kaudeksi sopimuksen alla :

Koivisto
Vahalahti
Nurmi
Ahtola
Nikko
Piitulainen
Näppi
Sipiläinen

Senttereitä :

H.Koivisto
F.Riska
Koski

Eli senttereitä tulee 2-3 kpl ja varmaan laitureita 1-2. Lähinnä haalariosaston kavereita, joten Kangasmäen kanssa voisi tehdä jatkoa. Tukosen tilanne lienee vielä auki myös, kuten Gagnonin.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huomisessa Urheilusanomissa vahvistetaan, että Erik Riska palaa ensi kaudeksi Sportiin. Ei mikään yllättävä uutinen.

Hyvä näin. Mielestäni E.Riskan tapaisia pelaajia Lukon ei pitäisi muualta haalia. Omista kasvateista löytyy parempia ja lupaavampia pelimiehiä.

E.Riskalla on asenne ollut rautainen, mutta liike ja kiekolliset taidot eivät mielestäni tahdo riittää edes nelosketjun tasolle. En olisi mitenkään uskonut ennen kauden alkua, että Erik tulee pelamaan yli 50 ottelua runkosarjaa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kangasmäki-Friska-Sipiläinen kelpaisi mulle neloseksi tai muuten sama mutta Kanki ja Friska vaihtavat paikkaa. Kahta kärkisentteriähän tuo huutaa ilman muuta. Laitureitakin on luultavasti tulossa että on loukkaantumisten varalle pelaajia. Puolustuskin on ok-mallilla, Tommilalle ja ehkä Mattsonille jatkot. Generouksen ja Jaatisen palkat + vähän ylimääräistä ja yksi Pettisen/Gillin-tapainen pakki joukkueeseen. Sitten löytyisi taitoa kummassakin päässä kenttää.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Ihan hyvältä vaikuttaa Lukon tilanne, kun katsoo sopimustilannetta jatkoajasta. Puolustuksessa Nummelin, Mikkola, Tikkanen, Honkaheimo ja Virtanen muodostavat hyvät rungon. Tuohon junnut päälle ja ulkopuolelta 1-2 laadukasta vahvistusta Jaatisen ja Generouksen tilalle?

Hyökkäyksessä vissiin Saarela, Uusikartano, Kauvosaari, E. Riska, Keränen, Jasu ja Zalewski poistumassa? Siinä on ainakin määrällisesti hyvin paljon korvattavaa, mutta ei välttämättä pelillisesti aivan niin paljon. Ja todella monta sentterin paikkaa pelaavaa myös tuossa joukossa. Onko Gagnonin tai Tukosen mahdollisesta jatkosta ollut puhetta? Kangasmäki myös vissiin ilman jatkosopparia toistaiseksi?

Mites muuten Zapolskin tilanne?

PS. Aika miehekäs määrä sentterin paikkaa pelaavia Lukossa tällä kaudella ; Gagnon, Uusikartano, Zalewski, Jasu, F. Riska, Kauvosaari, Koski, Kangasmäki, Saarela ja E. Riska(?). Jortikka muinoin totesi, että menestyvässä jengissä pitää olla ainakin 6 laadukasta sentteriä. Dufvan Lukko on tuota sääntöä enemmän kuin hyvin noudattanut.
 
Viimeksi muokattu:

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Itseäni kyllä hieman harmittaa E.Riskan lähtö. Kehittynyt paljon ja hyvällä kesäreenillä oltaisiin saatu kova pommi kone. Tämä kyllä avaa paikan Koskelle nelosen keskellä.

Kangasmäki ilmeisesti hakee uusia haasteita ensi kaudeksi muualta kuin Lukosta.

Tori huhujen mukaan Jaatisen, Generouksen,ja Tommilan sopimuksia olisi jatkettu. Honkaheimo ei jatka Lukossa ja Gagnon tekee päätöksen kauden jälkeen.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tori huhujen mukaan Jaatisen, Generouksen,ja Tommilan sopimuksia olisi jatkettu. Honkaheimo ei jatka Lukossa ja Gagnon tekee päätöksen kauden jälkeen.

Mun on jotenkin vaikea nähdä, että RD jatkaisi käytännössä samalla puolustuksella. Sehän on tänäkin vuonna suurin este menestymiselle. Tarvitsisi jotain isoa ja rumaa pakkia, joka muodostaa vielä viivapelotteen hyökkäyspäässä. Käytännössä miehen, joka dominoi koko kenttää.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun on jotenkin vaikea nähdä, että RD jatkaisi käytännössä samalla puolustuksella. Sehän on tänäkin vuonna suurin este menestymiselle. Tarvitsisi jotain isoa ja rumaa pakkia, joka muodostaa vielä viivapelotteen hyökkäyspäässä. Käytännössä miehen, joka dominoi koko kenttää.

Mun puolesta Lukko voisi pitää Jaatisen samassa roolissa kuin hän on nytkin. Eikä Jaatinen varmaan kovin kalliskaan ole. Sen sijaan verotietojen mukaan kalliit Honkaheimo ja Generous voisivat jatkaa kohti uusia haasteita ja siitä jäävällä rahalla pakistoon hankttaisiin tuo kuvailemasi pakki. Luulisi tuolla Otosta ja Matista vapautuvalla n. 200K€:lla irtoavan.

Tommilan jatko olisi erittäin mukava asia.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaatisesta ja Generousista en tiedä enkä ole huhujakaan kuullut, mutta sellaista olen kuullut että Lukko ei ainakaan Tommilaan ole ollut missään yhteydessä. Hieman ihmettelen jos näin ei ole, mutta kuulemma Tommila itse on näin sanonut.

Tästä kuulemastani on tosin aikaa paljon, ettei vaan olisi ollut ennen olympiataukoa jo. Sen jälkeen on voinut tapahtua paljonkin.

Noista kolmesta pelaajasta juuri Tommila on se jonka sopimuksen minä hyväksyn mukisematta, Jaatinen on hiinä ja hiinä mutta Matt Generous? Ei herranen aika sentään.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Noista kolmesta pelaajasta juuri Tommila on se jonka sopimuksen minä hyväksyn mukisematta, Jaatinen on hiinä ja hiinä mutta Matt Generous? Ei herranen aika sentään.

Samoilla linjoilla. Generous nyt ainakin saisi jo vaihtaa maisemaa. Mies ei ole kehittynyt viimeisiin vuosiin. Ja joka kolmannessa pelissä tekee kiekollisena jonkun gardinaalimokan.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tommila on ehdottamasti pelaaja jonka kanssa jatko pitää pystyä tekemään. Generous, Jaatinen ja Honkaheimo kolmikosta on mielestäni perusteltua tehdä kahden kanssa sopimus. 6. ja 7. pakeiksi tuosta kolmikosta on ja niimpä yksi jää ilman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös