Mainos

Luke Martin HIFK:ssa

  • 122 670
  • 686

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Varmasti vielä vasta totuttelee Liigaan, mutta itsellä on pieni huoli ettei tästä ole ykkösylivoimaan. Ei ole juonikkuutta tuossa viivapelaamisessa, paljon räiskii kiekkoa.
Kerran ainakin yv:llä veti mielestäni hienosti Lehterän syötöstä. Vaikutti että kaikki odottavat että jakaa Ikoselle kiekkoa, mutta hämäsi hyvin, sillä näytti että syöttää mutta vetikin ranteella aika kovaa suoraan syötöstä. Siinä oli mielestäni ainakin vähän juonikkuutta.
 

MaV

Jäsen
Lukella pitäisi olla 1+1. En muista nähneeni ennen tällaista että yli 2 tuntia pelin jälkeen tilastoissa on ilmiselvä virhe ja se on mennyt myös EP:hen asti.

Sund kärsi aivan järkyttävän oikeusmurhan. Ikäviä tämmöiset…
Ei tarvi muistella kauas, Melartilta puuttuu syöttöpiste Lindbohmin Rauman maaliin, vaikka oli hänen reboundinsa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari kotipeliä ja Luke puhuukin jo täydellistä ruotsia. Motinkin tuntee olonsa entistäkin kotoisammaksi.

Loistava pelaaja ja loppukaudesta on aivan kurko.
 

DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pieni on otos, mutta vedot lähtevät nopeasti, eivät jää ensimmäiseen ukkoon ja tajuaa odottaa tarvittaessa maskipelaajaa. Käsiä ja pelisilmää pikkuripaus lisää niin ei kauaa kerkeä katsella meidän paidassa.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Lukella pitäisi olla 1+1. En muista nähneeni ennen tällaista että yli 2 tuntia pelin jälkeen tilastoissa on ilmiselvä virhe ja se on mennyt myös EP:hen asti.

Sund kärsi aivan järkyttävän oikeusmurhan. Ikäviä tämmöiset…
Miksi muistan lukeneeni että nämä jatkossa tarkastetaan samaan tyyliin videolta kuin rapakon takana?
Näin vissiin unta.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toistaiseksi melko vähäiseen liigakokemukseensa peilaten uskaltaisin sanoa, että kyllä tässä jo on ja varmasti ihan kelpo pelimies kauden edetessä saadaan, ja kuten Ville Peltonen sanoi Luke puhuukin kohta takuulla jo parempaa Suomea kuin noi porukan turkulaiset.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Martin on meidän paras ulkomaalaispelaaja mutta valitettavasti se ei tänäkään vuonna paljoa vaadi. En löydä hänestä hehkutettavaa tai poikkeuksellista erinomaisuutta. Ok luokan pelaaja ketjuihin 2-3. Joskus takavuosina meille hankittiin loistavia kiekollisia pakkeja jotka olivat matkalla NHLään. Oi niitä aikoja…
 

C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Martin on meidän paras ulkomaalaispelaaja mutta valitettavasti se ei tänäkään vuonna paljoa vaadi. En löydä hänestä hehkutettavaa tai poikkeuksellista erinomaisuutta. Ok luokan pelaaja ketjuihin 2-3. Joskus takavuosina meille hankittiin loistavia kiekollisia pakkeja jotka olivat matkalla NHLään. Oi niitä aikoja…

Jäbä on vasta pelannut 6 sarjapeliä meillä. Tästä voi tulla vielä ihan mitä vaan. Joko sellainen hyvä 3. parin kiekollinen tai uusi Gregoire.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Martin on meidän paras ulkomaalaispelaaja mutta valitettavasti se ei tänäkään vuonna paljoa vaadi.
No ei vaadi ei kun hänen ja Motinin lisäksi joukkueesta ei muita ulkomaalaispelaajia löydy.

50 pisteen vauhdissa tällä hetkellä ja sisäisen pistepörssin jaettu ykkössija yhdessä Vesalaisen sekä Lehterän kanssa, joten ihan kiva saldo vaikkei kyseessä olekaan pelaajaprofiililtaan mikään varsinainen kiekollinen liideri vaan enemmänkin yleispuolustaja vailla isompia heikkouksia.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pidän, mutta en ylivoimalla. Ei vain riitä tuohon ykkösylivoimaan sitten millään. Todella mielikuvituksetonta pelaamista viivassa eikä tuo veto nyt päätä huimaa, vaikka kerran on ruoska sivaltanut nätistä. Järkyttävää tasoitusta antaa IFK tällä osastolla esim. Tapparalle jolla löytyy Kemiläinen ja vielä Leskinen. Tai Ilveksellä Lancaster. Viime kaudella Lukolla Gregoire. Oon huomannut myös, että Martinin perussyötöt Ikoselle eivät osu lapaan lainkaan. Ikonen joutuu aina poimimaan kiekon kurottamalla mikä vesittää sen, että hän voisi ennakoida ja laittaa kiekon heti ykkösellä liikkeelle.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ikonen joutuu aina poimimaan kiekon kurottamalla mikä vesittää sen, että hän voisi ennakoida ja laittaa kiekon heti ykkösellä liikkeelle.

Miten musta tuntuu että myös Lehterän syötöt Ikoselle ovat tuollaisia, voisiko jotenkin olla sitten kuitenkin vastaanottajassa se vika? En kyllä itse ihan tajua miten, mutta jotenkin kummastuttaa että aina joutuu ottamaan haltuun. Muistelen Innalaa (ja Haatajaa) joka pystyi vetämään aina ykkösellä vaikkei ihan kohdalle tullutkaan. Jotenkin muistan että Rask oli tällainen myös viime visiitillään, vielä ei ole sellaista Raskia nähty.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Jotenkin muistan että Rask oli tällainen myös viime visiitillään, vielä ei ole sellaista Raskia nähty.
Muistat ihan oikein, ja se veto lähtee oikeaan osoitteeseen vaikka toinen polvi jäässä.

Tällä kaudella Rask on tosiaan päässyt "nauttimaan" lähinnä Åstenin ja Väänäsen tarjoilusta, siitäkin huolimatta kaks byyriä kuuten peliin. 0 min yv-vastuulla.

Laittaisin ehdottomasti kokeilemaan Ikosen paikalle ylivoimaan, josko skode lähtisi viime visiitin tyyliin suoraan syötöstä.

Edit: ei oltukaan Raskin ketjussa, juuri sitä kyllä luin. Pahoittelut OT:sta.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Hyvä poika teillä. Sportin matsia katsoneena oikeasti kentän paras pelaaja tähän asti.
 

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Pakkien pistepörssin jaettu kakkonen. Väitän, ettei me Luken kanssa anneta tasoitusta kyllä yhtään kenellekään tässä Liigassa, kuten joku täällä väitti. Enemmänkin niin, että meidän heikoimmat pelaajat ovat huomattavasti esim. Tapparan heikoimpia pelaajia huonompia ja siinä tulee se ero materiaalissa Tapparan hyväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pakkien pistepörssin jaettu kolmonen. Väitän, ettei me Luken kanssa anneta tasoitusta kyllä yhtään kenellekään tässä Liigassa, kuten joku täällä väitti. Enemmänkin niin, että meidän heikoimmat pelaajat ovat huomattavasti esim. Tapparan heikoimpia pelaajia huonompia ja siinä tulee se ero materiaalissa Tapparan hyväksi.

Materiaalissa emme kalpene tänä vuonna kenellekään.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Martin on eläin. Näittekö Muulin toisessa maalissa, miten Martinin pää oli koko tilanteen ajan ylhäällä ja katse horisontissa? Tuolla kyvyllä tulee syöttämään vielä monta maalia tällä kaudella
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös