Viime kauden Martinissa ja tämän kauden Martinissa on mun silmiini iso ero. Enkä puhu nyt pisteistä, vaan kokonaisuudesta. Musta Martin on ollut koko kauden jotenkin ylimielinen. Viime kaudella hän oli kirkassilmäinen ilopilleri, tällä kaudella sitä ei ole oikein näkynyt missään. Nousiko kusi huppuun?
Jotenkin olisin odottanut kehittymistä tokalla kaudella erityisesti puolustustyöskentelyssä, mutta mun silmiini hän on jopa taantunut. Välillä pelaa todella hyvin yksittäisiä tilanteita ja asenne on ihan tapissa, mutta useammin pelaa tilanteita huonosti ja vaikuttaa omissa muutenkin löysältä. En keksi mitään muuta selitystä kuin asennepuolen sakkaamisen. Martinin luistelu on edelleen kamalaa ja jos väitteet extraharjoittelusta ammattilaisten ohjaamana pitävät paikkaansa, ihmettelen, miten lisäharjoittelu ei näy positiivisesti.
Jos mietitään Martinin tilastoja, niin tämän kauden 10+30 koostuu kuitenkin pääasiassa syötöistä. Valtaosa pisteistä on tehty ylivoimalla, jolloin myös syöttäminen on vähän helpompaa kuin tasaviisikoin. En tiedä, paljonko Martinin syöttöpisteistä on ykkös- ja paljonko kakkossyöttöjä, mutta sanoisin yhtään syöttöjen merkitystä sinänsä väheksymättä, että ihan hirveän moni maalin johtaneista syötöistä ei ole ollut mikään mieletön yksilösuoritus, vaikka varmasti sellaisiakin löytyy, vaan pääasiassa perussyöttöjä. Joita tietenkin tarvitaan ja joiden arvon huomaa vasta, kun nekään eivät onnistu.
Martinin syöttöjen onnistumisprosenttihan on kerrassaan mainio ja määrässä hän toiseksi eniten syöttänyt pakki. Musta tätä tilastoa kuitenkin vääristää paljon ylivoimassa erittäin suuren suosion saanut Lehterä-Martin-kuvio. Kun Lehterä-Martin-Lehterä-Martin-Lehterä-Martin-Lehterä-Martin-Lehterä toistuu jokaisessa ylivoimassa vähintään kerran, siinä saa syöttö%:ksi täyden 100 aika helposti, kun nämä jaksavat hinkata tätä kuviota väsymättä.
Martinin S%:n ja KPS%:n (=Korkean paineenalaisten syöttöjen %) ero on itse asiassa verrattain suuri (10,0%) verrattuna muiden jengien eniten syöttäneisiin pakkeihin. Ainoastaan KalPan Lasse Lappaisella tämä tilasto on vieläkin surkeampi (90,9%/75,3%). Pakkien syöttötilastossa erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta on Aron Kiviharju, jonka S% on 89,6, mutta KPS% on 93,4. Pikaisella silmäyksellä hän on ainoa ekalla sivulla olevista, jolla KPS% on parempi kuin S%. Myös Luhangalla on KPS% on parempi kuin S%. Verneri Arkolla KPS% on muuten täydet 100%.
Ketään pelaajaa ei varmaan voi ihan yksi yhteen korvata koskaan. Mutta mä näkisin, että Martin on kohtuullisen helposti korvattavissa sellaisella pakilla, joka pitää oman pään enemmän puhtaana, osaa pitää viivan, pystyy toimittamaan syötöt hyvällä prosentilla määränpäähän eikä ole aivan kädetönkään, eli on joskus tehnyt maalejakin. Martinin korvaajalle lienee luvassa myös yv-aikaa, jolloin niitä syöttöpinnoja napsuu kyllä hänellekin, kunhan muut pistävät paikoistaan sisään. Mä näkisin, että kokonaisuutena puolustaja, joka tekee kauden aikana 5+25, mutta tehotilasto on vaikka +10, on kokonaisuutena joukkueelle arvokkaampi kuin pakki, joka tekee 10+30, - 7.
Martin aiheuttaa mussa valtavia sisäisiä ristiriitoja. Välillä on ilo katsella hänen peliään, välillä olen ihan todella turhautunut. Viime kauden Martinia olisi tullut ikävä, mutta tämän kauden Martinia ei ehkä niinkään. Mulle puolustajan ensisijainen tehtävä on kuitenkin puolustaa ja siinä Martinin tämän kauden taso ei mulle kokonaisuutena riitä. Lisäksi olen henkilökohtaisesti järkyttynyt liian monta kertaa Martinin viivapuppeloinnista, joten sekin vaikuttaa arvioihini varmasti.
Onko kenelläkään muuten hajua, minne Martin matkaansa meiltä jatkaa? Kuinka iso merkitys Sveitsissä on luistelulla? Ruotsissa sillä ainakin on iso merkitys ja kun täälläkin on välillä suuriakin haasteita, kyyti voisi olla SHL:ssä kylmää. Toki toivon hänelle onnistumisia, minne ikinä suuntaakin, kunhan ei Liigassa kilpailijalle siirry.