Itselläni on kolme aivotärähdystä takana, joskus tuli kaksi aivotärähdystä kuukauden välein ja siitä jäänyt pieniä keskittymisongelmia ja lyhytkestoisen muistin ongelmia. Ensimmäisen tärähdyksen jälkeen en osannut moneen päivään edes lukea, en ymmärtänyt kirjaimia, mutta se meni nuorena ohi paljon nopeammin.
Noiden jälkeinen olotila on sellainen pelko että mitä jos tämä jääkin pysyväksi olotilaksi, mitä jos en enää vain pysty lukemaan tai jäsentelemään asioita järkevästi, se aiheutti aika rajua mielialan ailahtelua ja pelkotiloja kun tiedostat että et ole lainkaan se ihminen kuin ennen pääosumia muttet voi asialle mitään. Myöhemmin mietti sitä että olenko tottunut tähän nykyiseen olotilaan vai olenko palautumassa normaaliksi, eikä enää tiennyt kumpi niistä on totuus.
Fyysisesti särkyä tuli vain kun menin takaisin pelaamaan ja syke nousi, tuli äkillisiä migreenikohtaukselta tuntuvia hetkiä, niitä tuli varmaan 6-8kk vielä sen jälkeenkin, mutta selkeästi jotain ongelmia jäi, kun en vieläkään pysty keskittymään esim kirjoihin kauhean kauaa mutta nykyään ei enää satu päähän urheillessa, vuosien jälkeen.
Ymmärrän siis hyvin Jalvantia ja muita saman kokeneita. Tuntuu tyhmältä kun fyysisesti jätkä on kunnossa mutta silti mikään ei ole kunnossa eikä pysty urheilemaan, vaikka näyttää että mikään ei ole toisin kun ennen loukkaantumista. Näiden kanssa ei ole leikkimistä.
Pahoittelen oman sairaskertomukseni jakamista, mutta tuli vaan niin osuvasti omat kokemukset mieleen Jalvannin kertomuksesta. Been there. Voimia Jalvannille, kyllä se siitä menee kun antaa sille aikaa.