Mainos

Los Angeles Kings 2022–2023

  • 57 476
  • 201

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
2021-22 kausi päättyi lopulta positiivisesti, vaikka ensimmäisen kierroksen game sevenin jälkeen harmitti lähteä kesälomille. Pääasia, että Losi on palannut pudotuspeleihin ja prosessi on edennyt. 5vs5 pelissä Kings on mennyt askeleita eteenpäin, mutta erikoistilanteet ovat kääntyneet negatiiviseen suuntaan ja niitä on syytä lähteä korjamaan kesällä. Viime kesän hankinnat onnituivat mainiosti, joten rima on asetettu vielä korkeammalle Blake & co suuntaan. Adrian Kempen sekä Sean Durzin jatkosopimukset on tärkeä saada maaliin. Oletan, että Anderson, Lemieux ja Grundström saavat myös jatkoa. Kaikki UFA:t lähtevät todennäköisesti kävelemään ellei Edler tai Määttä suostu jäämään pienellä diilillä. RFA puolella Vilardin ja Moveraren sopparit kiinnostavat eniten.

Tarvetta olisi jämäkälle isokokoiselle leftin pakille. Rightin puolella alkaa olla ylitarjontaa, joten sieltä täytyy alkaa tekemään peliliikkeitä toisen puolen vahvistamiseksi. Top 6 hyökkäys ja varsinkin ykkösketju kaipaa huippuosaamista, joka toisi ylivoimaan uutta näkemystä. Muuten pakka on aika hyvin kasassa. Kingsillä on edelleen valtava määrä prospekteja ja kaikille ei voi paikkaa rosterista luvata. Myöskään ei voida odotella kaikkien kasvamista NHL-pelaajaksi. @heikkik voi päivitellä millaisia hankintoja / jatkoja AHL-nippu kaipaa.

Mitä tapahtuu Sean Walkerin sopimukselle? Uhrataanko joku runkopelaaja paremman pelaajan tieltä (Iafallo)? Kuinka rohkeasti Blake lähtee vahvistamaan joukkuetta, jotta Kings etenee ensi kaudella ensimmäistä kierrosta pidemmälle tai ylipäätään uusii pudotuspelipaikan. Tärkeintä olisi vakiinnuttaa paikka Pacificin top 3:ssa ja palauttaa Kings uskottavaksi joukkueeksi. Millaista roolia nuorisolle annetaan? Byfield, Kaliyev, Vilardi ja entäpä Brandt Clarke?

Päivittelen taulukkoa sitä mukaan, kun sopimusuutisia ilmestyy.


Fiala, Kevin (25)$7,900,000UFA 2029Kopitar, Anze (34)$10,000,000UFA 2024Kempe, Adrian (25)$5,500,000UFA 2026
Moore, Trevor (27)$1,875,000UFA 2023Danault, Phillip (29)$5,500,000UFA 2027Arvidsson, Viktor (29)$4,250,000UFA 2024
Iafallo, Alex (28)$4,000,000UFA 2025Byfield, Quinton (19)$894,167RFA 2024Kupari, Rasmus (22)$863,333RFA 2023
Lemieux, Brendan (26)$1,350,000UFA 2023Lizotte, Blake (24)$1,675,000RFA 2024Kaliyev, Arthur (20)$894,167RFA 2024
Grundström, Carl (24)$1,300,000RFA 2024Vilardi, Gabriel (22)$825,000RFA 2023
Anderson, Michael (22)RFA 2022Doughty, Drew (32)$11,000,000UFA 2027
Björnfot, Tobias (21)$894,167RFA 2023Roy, Matt (27)$3,150,000UFA 2024
Walker, Sean (27)$2,650,000UFA 2024Durzi, Sean (23)RFA 2022
Edler, Alexander (37)$750,000UFA 2023
Quick, Jonathan (36)$5,800,000UFA 2023
Petersen, Cal (27)$5,000,000UFA 2025

QO:
Anderson, Michael (22)
Durzi, Sean (23)


?
Södergran, Johan (22)

Muut sopimuksen alla olevat:

F Turcotte, Alex (21) $894,167 RFA 2024
F Fagemo, Samuel (22) $795,000 RFA 2023
F Wagner, Austin (24) $1,133,333 RFA 2023
F Thomas, Akil (22) $795,000 RFA 2023
F Madden, Tyler (22) $925,000 RFA 2023
F Dudas, Aidan (21) $786,667 RFA 2023
F Helenius, Samuel (19) $850,833 RFA 2024
F Ward, Taylor (24) RFA 2023
F Chromiak, Martin (19) $838,333 RFA 2024
F Pinelli, Francesco (19) RFA 2025
F Lee, Andre (21) RFA 2024
F Tynan, T.J. (30) $787,500 UFA 2024
F Andersson, Lias (23) $750,00 RFA 2023
F Anderson-Dolan, Jaret (22) $750,000 RFA 2023


D Spence, Jordan (21) $820,000 RFA 2024
D Nousiainen, Kim (21) RFA 2025
D Grans, Helge (20) $870,000 RFA 2024
D Clarke, Brandt (19) $925,000 RFA 2024
D Moverare, Jacob (23) $762,500 RFA 2024
D Paquette-Bisson, Tobie (25) $750,000 RFA 2023
D Allard, Frédéric (24) $750,000 RFA 2023
D Gaunce, Cameron (32)


G Ingham, Jacob (21) $818,333 RFA 2023
G Hrenak, David (24) $842,500 RFA 2023
G Villalta, Matt (22) $778,333 RFA 2023
G Copley, Phoenix (30) $825,000 UFA 2023

Oma ajatus on, että Kings tekee kesällä ison liikkeen treidin kautta ja/tai UFA markkinoilta. Ongelmakohdat ovat selkeästi esillä, mutta mikä on paras keino ratkaista ne? Siinä Blakelle ja Bergevinille pähkinä purtavaksi. Kovat ovat myös odotukset Byfieldin ja Clarken sekä muiden nuorien lupausten suhteen. Osa saattaa ottaa huimia steppejä ensi kaudella.

Nälkä kasvaa syödessä, joten asetan Losille tavoitteeksi nostaa ylivoiman tehokkuutta yli 20% (2021-22: 16,1%) ja erikoistilanteiden yhteisprosentiksi yli 100 (2021-22: 92,8%). Playoffien toinen kierros on toinen iso tavoite.

Go Kings Go !!
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
@heikkik voi päivitellä millaisia hankintoja / jatkoja AHL-nippu kaipaa.
....


Farmissa joukkueeseen kaivataan lisää kokoa, kovuutta, luotettavaa ykkösvahtia ja hyökkäävää leftin pakkia. Kuulostaa siis samalta kuin emojoukkueen tarpeet... .

Kauden viimeisessä ottelussa kokoonpano oli:

Austin Wagner - Akil Thomas - Taylor Ward
Tyler Madden - T.J. Tynan (UFA) - Martin Frk (UFA)
Vladimir Tkachev (RFA) - Jaret Anderson-Dolan (RFA) - Samuel Fagemo
Aidan Dudas - Brett Sutter - Jacob Doty

Thomas Hickey (UFA) - Nelson Nogier (UFA)
Christian Wolanin (UFA) - Fracois Allard (RFA)
Cameron Gaunce (UFA) - Helge Grans

Garrett Sparks

Sivussa: C Samuel Helenius, LW Andre Lee, LW/C Alex Turcotte, D Kim Nousiainen, D Tyler Inamoto, G David Hrenak, G Matt Villalta. Ylhäällä: RD Austin Strands (UFA), LD Jacob Moverare (RFA), RD Jordan Spence, RD Sean Durzi (RFA), LD Tobias Björnfot.

Junnuissa: RW Martin Chromiak.

Viimeisen ottelun kokoonpanossa oli paljon tulevia UFA/RFA-veteraaneja, joten vaihtuvuus tulee olemaan suurta. Ennen päättynyttä kautta organisaation johto halusi porukkaan pistenikkarointiin pystyviä veteraaneja ja sai T.J. Tynanilta ja Martin Frkilta sen mitä halusikin. Tynan oli AHL:n pistepörssin kakkonen, voitti liigan MVP-palkinnon ja valittiin AHL:n tähdistön ykköskentälliseen. Frk paukutti 40 maalia, oli maalipörssin kakkonen ja tähdistön kakkoskentällisessä. Paljolti tämän kaksikon ansiosta Ontarion ylivoimapeli oli historiallisen tehokasta ja joukkue tuli runkosarjassa Tyynenmeren divisoonassa toiseksi ja Läntien konferenssin kolmoseksi.

Toivottavasti veteraanihyökkääjän kanssa ei enää tehdä sopimusta, vaan vastuu maalinteosta - ja ykkösylivoiman pyörittämisestä - siirretään nuoriso-osastolle. Jos Turcotte tervehtyy ja jollei hän ei pysty murtautumaan NHL-miehistöön, niin hänen pitäisi olla Ontarion ykkössentteri. Samantapainen juttu Akil Thomasin kanssa. Jollei hän pysty ottamaan paikkaa Losissa, niin takaisin AHL:ään kakkos-ketjun keskelle.

En tiedä aikooko Ontarion kapteeni Brett Sutter jatkaa enää pelaamista, mutta toivottavasti ei. Merkkipaalu, eli 1000 ammattilaisottelua, tuli täyteen ja olisi hyvä aika siirtyä valmennus puolelle (tai jokin rooli pelaajien kehityspuolella). Jos Sutter lopettaa, niin alaketjujen keskushyökkääjien paikat olisi täytettävinä. Jos Samuel Helenius pelaa ensi kaudella Pohjois-Amerikassa (lisävuosi Euroopassa olisi minusta suositeltava vaihtoehto), niin lähtökohtaisesti hän aloittaa Reignin nelossentterinä. Kolmosen keskelle värvättäneen jokin kokenut AHL-veteraani.

Alustavasti Ontarion laituriosaston ykköspyssyt ensi kaudella tulevat olemaan ailahteleva Samuel Fagemo, loukkaantumisherkkä Tyler Madden, yliopistosarjasta sainattu vapaa agentti Taylor Ward ja junnuista uloskasvanut Martin Chromiak. Kaikki neljä ovat rightin laitureita, mutta ovat pelanneet urallaan myös vasemmalla puolella. Viides oikea käsi alhaalla laukovista laitureista oli Jacob Doty. Pätevä tappelija, mutta en yllättyisi vaikka Ontarion GM Seeley hakisi Dotyn tilalle hiukan parempaa jääkiekkoilijaa, vaikka tämä ei olisikaan yhtä vahva tappelija.

Nelosketjun vasemmassa laidassa - mutta hänkin oikea käsi alhaalla laukova - on pyörinyt pieni tättähäärä Aidan Dudas. Ihan yritteliäs kaveri, mutta en ymmärrä miksi hänet aikanaan varattiin ja missä tulevaisuuden roolissa hänet oikein nähdään. Liian pieni raatajaksi eikä tarpeeksi tehokas hyökkävään rooliin. Vuosi sopimusta jäljellä, joten kai hänellekin jääaikaa on löydettävä.

Susikäden eli leftin puolella tarjonta on heikompaa. Austin Wagnerilla on sopimuksestaan vielä vuosi jäljellä ja hän pystyy pelaamaan AHL-tasolla ketjussa kuin ketjussa, ykkösestä aina neloseen asti. Toivottavasti Vladimir Tkahchevin kanssa ei uusita sopimusta, vaan palatkoon takaisin KHL:ään tai siirtyköön johonkin toiseen organisaatioon. JAD ei vaan näytä pystyvän vakuuttamaan McLellania ja muuta valmennusjohtoa, joten olisi iso yllätys, jos hän on vielä mukana organisaatiossa harjoitusleirin alkaessa. Ruotsalaisjenkki Andre Lee on meikäläisen yllätyskortti ensi syksyn harjoitusleirille. Iso ja urheilullisen oloinen kaveri, jolla ihan näppärät kädet. Juuri vasempaan laitaan voisi sainata parikin kovempaa AHL-jyrää turvaamaan Reignin nuorisoa.

Reignin puolustuksen rakenne muotoutuu Rob Blaken tekemien ratkaisujen mukaan. Troy Stecher ja Austin Strand tuskin jatkavat seurassa, joten ylös jäänee nelikko Doughty, Roy, Walker, Durzi. Jos Walker myydään niin mahdollisesti myös Spence pysyy ylhäällä. Todennäköisempänä pidän, että oikealle puolelle nelospakiksi palkataan halpa UFA ja Jordan Spence palautetaan Ontarioon pyörittämään ylivoimaa. Spence on kuitenkin AHL-tasolla todella pätevä kaveri, ei häntä ihan turhaan nimetty sekä AHL:n tulokkaiden että koko AHL:n ykköstähtikentääliseen! Näin Ontarion rightin pakisto olisi muodossa Spence, Helge Grans, toivottavasti jatkosopimuksen saava Fracois Allard ja neljäntenä joku isokokoinen, ilkeä AHL-veteraanipakki.

Vasemmalla puolella uskon Kim Nousiaisella olevan saumaa nousta kakkosyv:n viivamieheksi. Taas paljon riippuu siitä millaisen aivomyrskyn Robitaille/Blake/Seeley saavat kesän aikana aikaiseksi ja kuka valitaan Ontarion uudeksi päävalmentajaksi? Mitä tehdään Jacob Moverarelle? Entä Tobias Björnfotille? Minusta nuoremman ruotsalaisen olisi pitänyt pelata koko kausi Ontariossa isossa roolissa eikä valmennusjohdon heiteltävänä Losissa. Jos hyökkääjistä Gabriel Vilardin kehittämisessä on tehty isoja virheitä, niin minusta sama juttu puolustajista on kohdannut Tobias Björnfotia.

Pudotuspeleissä nähdyistä Reign pakeista en toivo enää näkeväni Thomas Hickeytä ja Christian Wolaninia. Cameron Gaunce on ihan asiallisen fiksun tuntuinen veteraani, mutta en tiedä onko ikää (32 v.) seurajohdon mielestä jo liikaa. Björnfot, Nousiainen, Gaunce ja yksi iso ja ilkeä veteraani olisi oma ihanneyhdistelmäni ensi kauden vasemman puolen pakistoksi Ontarioon. Loppukaudesta sainattu yliopistopelaaja Tyler Inamoto voisi olla ekstrana loukkaantumisten varalle.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings


Oma ajatus on, että Kings tekee kesällä ison liikkeen treidin kautta ja/tai UFA markkinoilta.

Hmm, en ole tästä kovinkaan varma. Suurin - ehkä jopa suurin - osa faneista taitaa uskoa, että Blake läväyttää pöytään taas uuden Danault/Arvidsson -tempun. Mutta kun on Blaken lausuntoa kuunnellut/lueskellut, niin itselle on jäänyt sellainen mielikuva, että seuraava kehitysaskel pitäisi tulla organisaation sisältä eikä ulkopuolelta. Mutta jos hyvä kauppapaikka tulee eteen, niin pakkohan Blaken on painaa liipaisinta, sillä paineet ovat jo nyt varsin kovat. Tänä vuonna kaikki meni aika lailla putkeen ja saman jutun toistuminen ei ole todennäköistä.

Mayor's Manorissa oli artikkeli Losin palkkatilanteesta, eikä siinä paljoa ole varaa hankkia "isoa" tähteä. Budjettiin on kuitenkin pakko jättää tilaa myös tulevaisuuden varalle, sillä jos nuoret oikeasti ottavat isoja askelia eteenpäin, niin he tarvitsevat myös isoja palkankorotuksia. Tietenkin Kopitarin ja Quickin eläköityminen ja mahdollinen palkkabudjetin nousu helpottaa tilannetta, mutta huippujoukkueen rakentaminen on myös samalla jatkuvaa taiteilua palkkabudjetin kanssa.


Varaustilaisuuteen (heinäkuun toinen viikonloppu 8. - 9.7. paikallista aikaa) on reilu kuukausi. Luulisi jo 10. heinäkuuta olevan suht hyvin selvillä mihin suuntaan johtoryhmä aikoo paattia viedä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
MM-finaalia odotellessa tuli silmäiltyä Kings-aiheisia juttuja.

Athleticin Lisa Dillman arvioi kuka jää ja kuka lähtee.


Locks to return
- Kopitar, Doughty, Quick, Danault, Kempe, Moore

Locks to return — injured division
- Arvidsson ja Walker

Almost certainly will return
- Petersen, Grundström, Lizotte

Need to see more from him
- Kupari

In limbo
- Turcotte

Almost certain to return - blue line division

- Anderson ja Roy


Potential trade chips
- Vilardi, Iafallo, Björnfot, Durzi, Moverare, Spence

Unlikely to be traded, but Blake should at least return the phone call
- Byfield, Kaliyev, 1 kierroksen varaus

Unlikely to return/toss-ups
- Athanasiou, Lemieux, Andersson, Edler, Määttä, Stecher


Eipä tuossa Dillmanin listassa juurikaan yllätyksiä ole. Ehkä tuo ensimmäisen kierroksen varauksen laittaminen epätodennäköisiin kaupattaviin vaikuttaa oudolta. Olen luullut, että ko. vuoro olisi kaupan.

LA Insiderin Zach Dooley käy läpi Losin viime kauden pelaajia - kolme osaa jo ilmestynyt. Asiakirjoittaja.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Itse taidan olla listasta eri kannalla vain Määtän suhteen, pitäisin Ollin mieluusti joukkueessa. Mutta tiedostan olevani vähemmistössä näkemykseni kanssa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Itse taidan olla listasta eri kannalla vain Määtän suhteen, pitäisin Ollin mieluusti joukkueessa. Mutta tiedostan olevani vähemmistössä näkemykseni kanssa.

Määtän suhteen taitaa monen mieli muuttuneen kevään aikana, koska hän pelasi niin hyvin loppukaudesta. Mutta onko Määttä valmis palaamaan joukkueeseen, jossa ei ole luvassa kuin kolmosparin/seiskapakin paikka? Ja palkkaakin joutuisi varmaan nipistämään. En ole nähnyt missään juttua siitä, miten hyvin/huonosti hän on viihtynyt Kaliforniassa.

Dillmanin mielestä mahdollisesti joko Edler tai Määttä tuodaan takaisin. Määttä täyttää elokuussa 28 vuotta, joten ei ole mitenkään "yli-ikäinen". Edler on jo 35 ja loukkaantumiset vaivaavat, mutta on isompi ja fyysisempi kuin suomalainen. JOS porukkaan hankitaan iso, fyysinen pakki kakkospariin, niin Määtälle olisi paikka kolmosessa tutoroimassa/varmistelemassa jotakin nuorempaa kaveria (Durzi, Spence, Walker). Mikey Anderson jatkanee Doughtyn parina ykkösparissa.

Ongelmanahan on tietenkin, se että pelaajien kehityksen kannalta olisi tärkeä saada jääaikaa Björnfotille ja Moverarelle. Tietenkin, jos Björnfot siirtyy kaupassa muualle, niin Moverare ja Määttä voisivat vuorotella kolmosparissa/seiskapakkina. Moverarekin varmaan haluaa yhdensuunnan sopimuksen, sillä ei hänen kannata kahdensuunnan sopparilla Pohjois-Amerikkaan jäädä.

Syvyttähän vasemmalla puolella ei ole oikeastaan lainkaan ja jos Kim Nousiainen onnistuu harjoitusleirillä/peleissä ja pelaa farmissa hyvin, niin voi saada ensi kaudella tililleen jo ensimmäisen NHL-ottelunsa. Loukkaantumisia kuitenkin sattuu, kuten tällä kaudella hyvin huomattiin.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Mayor's Manorin Hoven huhuilee, että valmennusportaassa tehdään pientä fiksailua.

Marco Sturm siirtyisi päävalmentajaksi Ontarioon ja McLellanille palkattaisiin uusi apuri. Onhan ylivoimapelaaminen ollut aika kehnoa, joten ehkä olisi hyvä saada pelinjohtoon uutta näkemystä.

Jo aikaisemmin Hoven on kirjoitellut, Reignin päävalmentajana tilapäisesti toiminut Chris Hajt ei tule saamaan ko. pestissä jatkoa. Eihän nuorten pelaajien kehittyminen farmissa ole ollut toivotun tehokasta, joten sinänsä Reignin valmennuksen uudistaminen on odotettua.

Lisa Dillman on haastatellut puolustajista vastaavaa apuvalmentaja Trent Yawneyta.


Juttu on maksumuurin takana, mutta ihan hyvää tekstiä viime kaudella eniten pelanneista puolustajista.

Olli Määtästä:

Age: 27

2020-21: 66 games, 1 goal, 7 assists, 8 points, plus-17, 18:17 ATOI. (Was minus-8 the previous season, a career-worst.)

Yawney said: “I don’t think you’d get any argument that Olli probably was the unsung hero on D the latter part of the season. He was consistent as he’s played all year long. Just a true professional. Low maintenance. What I respect about him – this is a guy that won a couple of Stanley Cups, and when we had our full lineup and he wasn’t in the lineup, he never dragged anybody else down. He just worked. A good teammate.

“When he got a chance, he took advantage of it. We appreciated that and it didn’t go unnoticed.”

Ja Alex Edleristä:

Age: 36

2021-22: 41 games, 3 goals, 16 assists, 19 points, plus 18, 18:28 ATOI. (Edler has played 966 NHL games – 41 with the Kings and the rest with the Vancouver Canucks.)

Yawney said: “He was huge for us – added that experience, that size and veteran savvy on the back end. When he got hurt, I didn’t think he was going to be back. He’s a lot like Olli – totals pros, and he worked his ass off to get himself back. It was great to have him back. If he played the whole year, he might have scored 40 points.

“Very good penalty killer. Great on the bench with the young players. If I was the coach standing there, then he was the coach sitting there. He was open with Durzi and Spence and Toby when he was in the lineup, and was a big asset with all of our Swedish players.

“He understands where he is in his career and that’s important, too, as the organization moves forward. He’s chasing something, and that’s 1,000 games. That’s a big deal for any player.”

Tarkoittaakohan tuo viimeinen kappale, että Kings on antamassa Edlerille vuoden jatkon, jotta hän saa 1000 peliä täyteen? Itse toivoisin, että Edlerille tarjottaisiin paikka Ontarion apuvalmentajana, missä hän voisi auttaa Helge Gransia kehittämään puolustuspeliään ja toivottavasti Ontarioon komennettavaa Tobias Björnfotia kehittämään hyökkäyspeliään.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings


Nyt ainakin tiedetään kuka on Reignin ykkössentteri ja ylivoiman pyörittäjä ensi ja sitä seuraavalla kaudella. Sopimuksen ensimmäinen vuosi kahden suunnan soppari ja toisena vuonna yhden suunnan, joten silloin Tynan alkaa jo kartuttaa eläkerahastoaan paremmin. Kesä ja alkusyksy näyttää hankitaanko Tynanille jokin veteraani ruokittavaksi vai saako nuorisosta esim. Fagemo tai Chromiak mahdollisuuden nauttia AHL:n kaksinkertaisen MVP:n huippupasseista. Tynanin tutkaparin Martin Frkin paluu Reign-paitaan olisi isohko yllätys, sillä luulisi hänen mieluummin menevän sellaiseen seuraan, missä hänellä on realistinen mahdollisuus päästä pelaamaan ylhäällä.

Kyllä tuosta Tynanin sopimuksesta tuli sellainen olo, ettei organisaatiolta oikein löydy luottoa pari viimeistä kautta Ontariossa pelanneisiin nuorempiin keskushyökkääjiin. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että Alex Turcotten, Akil Thomasin ja Tyler Maddenin uskotaan pelaavan ainakin osan kaudesta ylhäällä ja Tynan on vakauttava/pysyvä voima farmijoukkueessa. Mutta aika ahdastahan Losin hyökkäysosastolla on, vaikka Dustin Brown lopettikin ja todennäköisesti Lias Andersson ja Andreas Athanasiou poistuvat kuvioista. Lähinnä loukkaantumissuman sattuessa ko. kolmikolle voisi löytyä peliaikaa ylhäällä, mutta todennäköisesti urallaan loukkaantumisista kärsineet Turcotte ja Thomas hakevat ensi kaudellakin rutiinia Reignin kakkos/kolmossenttereinä. Silloin Samuel Heleniusta voisi hissukseen ajaa sisään nelos/kolmossentterinä.

Ontarion ensi kauden valmentajat on vielä nimeämättä, mutta Maoyr Hoven heitti podcastissa, että Shaun van Allen ja Eric Belanger voisivat olla jotenkin mukana kuvioissa. Belanger on aikanaan pelannut Losissa ja viime kaudella valmensi ECHL:ssä Montrealin farmin farmissa, joten on mm. sitä kautta "erikoisneuvonantaja" Marc Bergevinille tuttu kaveri. Kiekkokiertolainen van Allen pelasi NHL:ssä reilut kahdeksansataa peliä ja AHL:ssäkin nelisensataa matsia, joten pelikokemusta löytyy. Viime kaudet ollut mukana Carletonin yliopiston päävalmentaja. JOS Marco Sturm todellakin nimitetään Reignin päävalmentajaksi ja jompikumpi ko. kaksikosta apuvalmentajaksi, niin ainakin hyökkääjillä olisi NHL-tasolla kokeneemmat kouluttajat kuin viime kaudella (kesken kauden poistunut John Wroblewski ja hänen työtään jatkanut ex-pakki Chris Hajt).
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Jacob Moverarelle kahden vuoden jatko. Luotettava seiskapakki ensi ja sitä seuraavalla kaudella?


Jos KHL olisi voimissaan, niin se olisi ollut Moverarelle potentiaalinen vaihtoehto. Nyt roolina "varamiespalvelu", mutta onneksi jälkimmäisellä kaudella tulee jo parempi tili, eikä vain farmihiluja. Ensi akuden tavoitteeksi voisi asettaa avausmaalin tekemisen NHL:ssä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings



Virallista, Marco Sturm on Ontarion Reignin uusi päävalmentaja. Peukku tälle ja eteenpäin.


Ja apuvalmentajisto pysyi samana (Chris Hajt, Craig Johnson, maalivahtikoutsi Matt Millar ja videomies Brad Schuler). Joten tässä kohdin Hovenin veikkailu Hajtin lähdöstä ei osunut kohdalle.

McLellanin apulaisen paikka on siis auki ja Hoven heitti ilmoille Jim Hillerin nimen. Hiller on pelannut parina kautena NHL:ssä ja parina AHL:ssä + yliopisto- ja eurokiekkoa. Toiminut apuvalmentajana Detroitissa, Torontossa ja New Yorkissa, missä oli viimeiset kolme vuotta Barry Trotzin apulaisena Islandersissa.

------------------------------------------------------------

Moveraren sopimus oli tämän kesän ensimmäinen RFA/UFA-sainaus. Vielä on jäljellä:

RFA-hyökkääjät: Adrian Kempe, Lias Andersson, Carl Grunström, Brendan Lemieux, Gabriel Vilardi, Jaret Anderson-Dolan, (Vladimit Tkachev), (Johan Södergran)

UFA-hyökkääjä: Andreaas Athanasiou, Martin Frk

RFA-pakit: Mikey Anderson, Sean Durzi + farmijätkä Frederic Allard

UFA-pakit: Alexander Edler, Olli Määttä, Troy Strecher, Austin Strand, Christian Wolanin + farmijätkä Nogier Nelson

RFA-molari: Matt Villalta
UFA-molari: Garrett Sparks

----------------------------

- nuorten pelaajien Development Camp pidetään varaustilaisuuden jälkeen 11-15 heinäkuuta ja Kings-väki pääsee katsastamaan tarkemmin millaisia tyyppejä tuli varattua. Kunhan osallistujalista tulee ulos, niin näkee ketä suomalaisista on matkannut Kaliforniaan. Yleensä mukana on mahdollisuuksien mukaan parin-kolmen viimeisen vuoden varaukset ja muutamia ilman varausta jääneitä kokelaita. Kurtis Macdermid taisi ponnistaa tätä reittiä "attendance via invite" -kokelaasta NHL-uralle.
 

Ferris

Jäsen
- nuorten pelaajien Development Camp pidetään varaustilaisuuden jälkeen 11-15 heinäkuuta ja Kings-väki pääsee katsastamaan tarkemmin millaisia tyyppejä tuli varattua. Kunhan osallistujalista tulee ulos, niin näkee ketä suomalaisista on matkannut Kaliforniaan. Yleensä mukana on mahdollisuuksien mukaan parin-kolmen viimeisen vuoden varaukset ja muutamia ilman varausta jääneitä kokelaita. Kurtis Macdermid taisi ponnistaa tätä reittiä "attendance via invite" -kokelaasta NHL-uralle.

Markkanen on ainakin tulossa. Kings junaili hänet yhteistyöseuraansa Eisbären Berliniin tulevaksi kaudeksi pelaamaan, jotta pystyvät osallistumaan kaverin kehittämiseen paremmin. Markkanen osallistui jo Saksassa Kingsien/Eisbärenien yhdessä järjestämälle Development-leirille, jossa mukana oli myös Aatu Jämsen ja Kasper Simontaival. Lisäksi mukana olivat U-18-pelurit Otto Hokkanen, Samu Bau sekä Tommi Männistö.

Etelä-Saimaa on tehnyt Markkasen siirrosta ja Kings-taustoista mukavan kattavan jutun, toki on valitettavasti maksumuurin takana.

 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Markkanen on ainakin tulossa. Kings junaili hänet yhteistyöseuraansa Eisbären Berliniin tulevaksi kaudeksi pelaamaan, jotta pystyvät osallistumaan kaverin kehittämiseen paremmin. Markkanen osallistui jo Saksassa Kingsien/Eisbärenien yhdessä järjestämälle Development-leirille, jossa mukana oli myös Aatu Jämsen ja Kasper Simontaival. Lisäksi mukana olivat U-18-pelurit Otto Hokkanen, Samu Bau sekä Tommi Männistö.

Etelä-Saimaa on tehnyt Markkasen siirrosta ja Kings-taustoista mukavan kattavan jutun, toki on valitettavasti maksumuurin takana.


Onneksi ES:llä on tyrkyllä kahden viikon ilmainen tutustumistarjous.

Poika Markkaselle olisi tärkeää saada paljon otteluita ensi kaudella. Eisbären Berlin tuntuu kyllä tosi kovalta paikalta noin kokemattomalle kaverille. Vaikea uskoa, että noin iso ja menestyksekäs seura luottaisi kolmeen nuoreen (19 v., 20 v., 21 v.) maalivahtiin kauteen lähdettäessä. Luulisi että sinne hankitaan ainakin yksi vanhempi veskari tuomaan kokemusta porukkaan.

Harmillista ettei jutussa kerrota enempää tuosta harjoitusleiristä. Ymmärrän Jämsenin ja Simontaipaleen mukana olon, mutta miten ihmeessä Hokkanen, Bau ja Männistö ovat tuonne päätyneet?
 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts



Näköjään nuo mun aavistelut osui oikeaan ja Kevin Fiala matkaa Losiin. Offer sheetia ei tarvinnut tehdä. Tuo #19 pickin menettäminen ei juurikaan kirpaise, mutta Faber on vähän kovempi pala purtavaksi. Tuo oikea puolisko on pakistossa vain aivan tukossa, joten pakko sieltä on joku palanen hävittää, vaikka se pahalta tuntuisikin. Parempi näin.

Päättynyt kausi oli Fialalta upea ja Kings sai nyt kovan kaliiberin laiturin, jota joukkue huutaa. 7 x 7,9M jatko on mielestäni kohtuullinen ottaen huomioon tuon alle vedetyn 80 pisteen kauden.

Nousi hymy korville. GKG!
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kahden kauden pistepörssiä jos katsoo, lähellä on aika kovia tekijöitä:

Tavares 126 pistettä
Pastrnak 125 pistettä
Fiala 125 pistettä
Robertson 124 pistettä

Pistekeskiarvossa 2 vuoden ajalta
Zibanejad 0.96
Malkin 0.95
Fiala 0.95
Hintz 0.95

3 vuoden tilastot lähes identtiset William Nylanderin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Tulette tykkäämään Fialasta aivan varmasti. Erittäin dynaaminen ja jumalattoman taitava laituri joka pystyy luomaan tilanteita tyhjästä. Tuo kuluneen kauden pistemäärä ei todellakaan ole mikään suonenveto, tästä voin mennä melkein takuuseen. Fiala kärsii ajoittaisista motivaatio-ongelmista ja oli iso pettymys pudotuspeleissä, mutta kuitenkin suhteellisen nuoresta kaverista vielä kyse, joten oikeassa ympäristössä ja ohjauksessa varmasti löytää tarvittavan tasaisuuden ja intensiteetin pudotuspelejä silmällä pitäen.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Eihän tästä kaupasta voi olla tykkäämättä. Faberin kohdalla oli vielä realistinen mahdollisuus, että mies ei edes suostu Kingsiin sopimusta kirjoittamaan, kun tuo puolustuksen oikea laita tosiaan on aivan tukossa.

Odotetaan mielenkiinnolla Blaken seuraavia peliliikkeitä. Hyökkäyksen keventäminen on varmasti edessä, vaikka muutama sopimus päättyykin luoden luonnollista poistumaa. Mahtaako Iafallolle olla enää ensi kauden rosterissa tilaa? Vai kuka muu lähtee? Kuparista ja Vilardista on ainakin ollut huhuja.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mahtaako Iafallolle olla enää ensi kauden rosterissa tilaa? Vai kuka muu lähtee? Kuparista ja Vilardista on ainakin ollut huhuja.
Toivottavasti lähtijä on Kupari. En vain näe mitään järkevää NHL-potentiaalia miehessä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Faber on kehittynyt odotettua paremmin ja minusta hänen kauppa-arvonsa oli ensimmäisen kierroksen varaus. Joten Fialasta maksettiin kaksi ensimmäisen kierroksen arvosta hyödykettä ja tehtyyn soppariin käytettiin palkkakatosta vajaat kahdeksan miljoonaa seuraavan seitsemän vuoden ajan. Tuolla hinnalla on syytä tehdä tulosta ja jollei tulosta synny, niin Blakelle kenkää.

Viime kesän hankinnat (Danault, Arvidsson) ja tämä kauppa osoittavat, että organisaation johtoryhmä (Robitaille&Blake&Yanetti kärjessä) ovat epäonnistuneet varaamisessa ja nuorten pelaajien kehittämisessä lähes täydellisesti. Jutut suuresta joukosta h-vetin lupaavia nuoria pelaajia ovat osoittautumassa katteettomaksi paskapuheeksi. Blake on ollut toimitusjohtajana reilut viisi vuotta ja ensi kauden kärkiketjut näyttää tältä:

Fiala - Kopitar - Kempe
Moore - Danault - Arvidsson

Fiala, Moore ja Arvidsson hankittu kaupoilla, Danault vapaa agentti -sainaus ja Kopitar ja Kempe Lombardin perintöä. Kopitar täyttää ennen ensi kauden alkua 35 vuotta ja Danault kauden aikana 30 vuotta. Moore on UFA ensi kauden jälkeen ja Arvidsson kahden kauden päästä.

Toivottavasti Kaliyev, Chromiak ja Fagemo kehittyvät tarpeeksi hyvin korvaamaan edes toisen heistä, sillä kaikkia kärkipelaajia ei voi hankkia organisaation ulkopuolelta. Tai siis voidaan, mutta menestyksestä silloin on turha haaveilla näin palkkakatto aikaan.

Hyökkäyksessä on niin paljon porukkaa, että joukosta on pakko kaupata pari kappaletta pois. Alustavasti pohjaketjujen kaverit:

Vilardi - Byfield - Kupari
Iafallo - Lizotte - Kaliyev
Grundström

Loogisimmalta näyttäisi Iafallon kauppaaminen, mutta käytännössä hänen treidiarvonsa on lähellä nollaa - jollei peräti negatiivinen (cap hit 4 milliä). Mihin mahtuu JAD? Kuka korvaa Lemiuexin kovuuden, jos hänen kanssaan ei uusita sopimusta? Vilardin kohtalo? Kuparin pelipaikka - laituri vai sentteri?

Selvää on että Blaken pitää lähiviikkoina tehdä lisää siirtoja ja ennen kaikkea saada aikaiseksi kaksi avainsopimusta RFA-miesten - eli Kempen ja Mikey Andersonin - kanssa. Niiden sopimusten jälkeen näkisi palkkabudjetin lyhyemmällä ja pitemmällä aikavälillä.

edit.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin minusta Blake on epäonnistunut GM:nä lähes totaalisesti ja hänelle (ja suurelle osalle muusta johtoryhmästä) pitäisi antaa kenkää välittömästi. Blaken tehtävänä oli rakentaa monivuotinen huippujoukkue (longterm contender) ja nyt alkaa näyttää selvältä, että kunnon pamauksen sijaan tuloksena on tuhnupieru. Jollei Byfield, Clarke ja Kaliyev/Chromiak kehity huippupelaajiksi, niin seuraavat viitisen vuotta Kings on samanlainen joukkue kuin nykyinen Minnesota Wild tai Calgary Flames. Pudotuspeleihin selvitään, mutta jo playoffsien toiselle kierrokselle nousee seinä pystyyn. Ei siis true contender vaan fake contender.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Täältä peukku ylöspäin Fialan hankinnalle. 25-v lääkärin määräys Losin teho-ongelmiin. Itse lähden tuon Faberin suhteen siitä, että ei tainnut tosissaan Losiin haluta (oliko Minnesotassa syntyneitä?), kun ei nimeä lappuun saatu keväällä.

@heikkik kanssa samaa mieltä, että toi Losin prospectpool kumisee onttouttaan. Kulunut vuosi vaan vahvistanut asiaa. Vilardista piti tulla Kopitar 2.0, Kuparista tulee Lewis 2.0 (ei välttis huono asia), Turcotesta piti tulla johtaja a'la The Kapteeni eli Brown 2.0 ja Byfield. No, mua häiritsee Byfieldissa se, että hän tuntuu pelaavan liian lyhyellä mailalla ja tuntuu siksi häviävän paljon kamppailuja. Yritän itselle sanoa, että nuori kaveri vielä.Toi Faberin lähtö kirpoo, koska noista oikean puolen prospecteista vaikutti lupaavimmalta.


Solidi top 6 nyt, toki olisi kivempi, että siellä edes joku näistä viime vuosien kärkivarauksista olisi ollut. Mutta onneksi siellä ei ole Iafallo.

Go Kings Go!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Tuo on totta, että Kingsin prospectpool on ollut toistaiseksi kangastus aavikolla ja se on ollut projektit kannalta farssi. Varsinkin nuo 2017 ja 2018 vuoden Draftit ovat olleet surkeita epäonnistumisia.

17 ainoastaan Mikey Anderson on murtautunut vakituiseen kokoonpanoon ja Vilardi kiikkunut rajoilla.

18 ainoastaan Kupari on käynyt kokeilemassa onneaan NHL:ssä ja hänestä saadaan varmaankin ihan ok alaketjujen rouhija.

19 on näihin verrattuna iso onnistuminen kiitos Kaliyev, Spence ja Björnfot, mutta ei heidänkään ura Kings-paidassa ole takuuvarma. Kaliyev oli varatessa iso riski, joka sattui onnistumaan jotenkin. Turcotte on edelleen arvoitus ja saattaa jäädä sellaiseksi.

20 on vielä hankala sanoa kuinka pahasti tuo vedettiin vihkoon. Byfieldin varaaminen lahjana saadulla #2 pickillä oli no brainer. Chormiak ja Grans ovat tuon Draftin muut plussat, koska osakkeitaan nostanut Faber on nyt hävitetty.

Mielestäni Blake on onnistunut markkinoilla erinomaisesti (varsinkin NHL osastolla, AHL on niin ja näin), mutta onko projektin luonne muuttunut lennosta, kun pooli on kuihtunut kokonaan? Drafteista on tullut paljon tavaraa, mutta laatu ja kehitys on laahannut. Onko koko poolia osattu käsitellä oikein? Ei ole. Koronan taakse on aika turha piiloutua, koska muillakin on ollut vaikeuksia sen kanssa.

Kopitarilla on vielä pari kautta isoa diiliä jäljellä. Siihen mennessä Kingsin nuorison on oltava valmis ja Anzen oltava vähintäänkin taustalla operoiva isähahmo. Paine on kova ja epäilyttää kumpi musertuu paineiden alla ensin, Blake vai prospektit.

Loppuun posin kautta. Yön yli nukkuneena edelleen fiiliksissä Fialasta hankintana. Kaikki edellytykset lyödä Losissa kovaa tulosta. Vihdoinkin Anze saa luovan pelaajan rinnalleen ja Kempe ruokkijan. Toivottavasti ylivoimaankin saadaan jotain uutta. Faber ei selkeästi halunnut tehdä diiliä ja saa hypätä suoraan Minnesotan yliopistossa paikalliseen. Tuo #19 picki oli mielestäni aivan turhake, kun ei nuo edellisetkään Draftit ole onnistuneet.. Vaikka se pahalta tuntuisikin, niin Blaken kesäkaupat tuskin ovat tässä. Myöskin tukku diilejä on ratkottavana.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Se on totta, että Kingsin prosptecteilla on tähän mennessä jäänyt piippuun. Itse kyllä katsoisin ennen kaikkea valmennuksen suuntaan tässä asiassa.

Toivonkin, että Sturmin siirto AHL:ään olisi McLellanille viimeinen näytönpaikka, ja jos ensi kaudella ei rosteria saada peluutettua menestyksekkäämmin koko laajuudelta, saa Todd mennä kesällä 2023, ja Sturm ottaa ykkösen paikan.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Loogisimmalta näyttäisi Iafallon kauppaaminen, mutta käytännössä hänen treidiarvonsa on lähellä nollaa - jollei peräti negatiivinen (cap hit 4 milliä).
kolme edellistä kautta 0,54 ppg:llä pelannut 28-vuotias monikäyttöinen pelaaja, jolla on vielä kaksi kautta pahvia jäljellä 4M cap hitillä. Miten helvetissä tuon sopparin saa painumaan negatiivisen arvon puolelle?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
kolme edellistä kautta 0,54 ppg:llä pelannut 28-vuotias monikäyttöinen pelaaja, jolla on vielä kaksi kautta pahvia jäljellä 4M cap hitillä. Miten helvetissä tuon sopparin saa painumaan negatiivisen arvon puolelle?

Iafallo pelannut viime vuodet pääosin ykkösketjussa Kopitarin siipimiehenä, joten pistekeskiarvo näyttää ihan kivalta. Kun sentterinä ei olekaan Kopitar tai Danault, niin mitenköhän Iafallon pistekeskiarvolle käy? Minä veikkaan, että terveenä pysyessään Iafallo tekaisee ensi kaudella kymmenisen maalia ja kolmisenkymmentä pistettä. Paljon riippuu siitä pääseekö pelamaan myös yläketjuissa loukkaantumisten (Arvidsson) vuoksi.

Nyt kun joukkueeseen on hankittu laadukkaampia laitureita, niin Iafallo on pudonnut hierarkiassa omalle tasolleen eli alaketjujen duunarilaituriksi. Neljä miljoona kaudessa kolmos/nelosketjun laiturille on paljon, varsinkin kun Iafallolla ei ole mitään erityisominaisuutta. Hän ei ole iso, ei maalintekijä, ei fyysinen pelote, ei nopea, vaan työteliäs, valmentajan käskyjä parhaansa mukaan noudattava HMV-pelaaja. Leftiltä laukova "trevorlewis".

Eli kuinka moni NHL-seuran toimitusjohtaja on valmis treidissä hankkimaan tällaisen pelaajan, kun samat tehot tuottaa nuorempi ja halvempi pelaaja? Keväällä 2025 siirtoajan umpeutuessa Iafallolla voisi olla jotakin kauppa-arvoa, jos Kings maksaisi palkasta maksimimäärän, mutta tällä hetkellä Iafallo ei ole kaupoissa kuin palanen, jonka avulla tasapainotetaan palkkamenoja (edit. eli jos hankitaan kallispalkkainen pelaaja, niin AI siirtyy toiseen suuntaan palkkabudjetin tasapainoittaiseksi).

Farmissa/Ontariossa tehty pari jatkosopimusta. Maalivahti Matt Villaltalle ja tappelija Jacob Dotylle vuoden jatkosopimus.

edit.

Hoven on laskenut/veikkaillut Losin ensi kauden palkkabudjettia. Ei ole lisäsiirtoihin paljoakaan tilaa, jollei myös toiseen suuntaan siirry palkkoja. Blake on viime ja tämän kesän hankinnoilla kasvattanut palkkamenoja reilusti (Fiala 7,8 + Danault 5,5 + Arvidsson 4,25 = n. reilut 17 miljoona per kausi lisämenoja).

 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös