Liverpool FC

  • 149 466
  • 1 905

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blackie, vielä vuosi sitten olisin allekirjoittanut tuon täysin. Mutta nyt en enää ihan. Traore on todella mielenkiintoinen tapaus, 6 vuotta sitten tuli meille yhtenä Euroopan lupaavimmista pelaajista. Kynti reserveissä vuosikaudet ennen kuin nyt vihdoin sai mahdollisuutensa, vaikka kauden alussa oli jo kaikki sovittu siirrosta Evertoniin.

Traore on perusominaisuuksiltaan lähes yliluonnollisen lahjakas. Taklaukset, niiden ajoitus, nopeus, fysiikka, taistelu, asenne...kaikki nämä aivan huippuluokkaa. Mutta se peliäly ja sijoittuminen...Traorella on merkkauksessa ja sijoittumisessa aivan uskomattomia vaikeuksia. Se saattaa johtua itseluottamuksen puutteesta, tai sitten ei. Milan-pelissä Traoren mies oli toistuvasti vapaana, ja pahimmillaan Traore oli merkkaamassa omaa äijäänsä n. 10 metriä muun puolustuslinjan alapuolella. Ei hyvää päivää! Ja sitten tämä Burnleygate. En ole valitettavasti nähnyt tätä omaa maalia, mutta ilmeisesti se oli aika huikea taidonnäyte. Vitosen rajalta kantapääkikalla omaan maaliin.

Myös eteenpäin pelaamisessa on vaikeuksia, eikä keskitys- ja harhautustaidot ole mitään ihmeellisiä, aika puujalka tosiaan. Mutta puolustajana 1vs1-tilanteissa väitän Traoren olevan maailman parhaita. Saa mun puolesta jatkaa vaihtoehtona vasemmaksi pakiksi.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti Kempes
tärkeimmät hankinnat ovat laitapakki ja keskikentälle pelintekijä.

Gerrard ja Alonso ovat jo siinä keskellä peliä tekemässä l. mihin tämä pelintekijä pannaan peliä tekemään? Kyllä ne laiturit ovat aivan pakkohankintoja mikäli Pool meinaa haastaa kärkeä. Tottenham ja Mboro antavat ensi kaudella aivan varmasti lisää haastetta sijoille 4-6.

Teamtalkissa Rafa mainitsee Poolin avainpelaajat: Gerrard, Alonso, Garcia, Morientes, Garragher ja Hyypiä. Nämä lienevät varmat jatkajat.
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joaquin kun saataisiin niin kusisin hunajaa. Äijä nyt valitettavasti sattuu olemaan markkinoiden kuumimpia nimiä enkä jaksa uskoa että häntä meillä nähdään. Real ottanee äijän. Mutta muistetaan kuitenkin viime kausi ja Xabi Alonso.

Hyypiän voisi myydä nyt Roomaan kun siitä vielä jotain saa. Uusi keskuspakkihan tulee ja Hyypiä saa mun puolesta jäädä vaihtomieheksi mutta lienee taloudellisesti järkevämpää ottaa rahat nyt. Milito tullee tilalle. Ei tosin olisi paha lähteä kauteen Milito-Carra-Sami-kolmikolla.

Maaliin tulee Reina, siirto lienee nyt selvä. Mielummin möisin melkein Kirklandin kuin Dudekin. Kirkland on aina rikki, mutta tasaisempi maalivahti kuin Dudek. Mutta jos me hankitaan Kuyt Feyenoordista niin Dudek saattaa mennä osamaksuna.

Hargreavesia on huhuttu suht paljon. Äijä olisi kyllä ihan pätevä vaihtopenkille. Me ollaan kuitenkin menetetty jo Smicer ja Biscan + mahd. Hamann, eli keskikenttäpelaajia tarvitaan 2-3.

Laitureista on huhuja ollut Joaquinista, Vicentestä ja Rufetesta. Uskon että kaksi jälkimmäistä saadaan. Garcia penkille.

Mitä vittua te Finnania olette pois heittämässä?? Äijähän pelasi nappikauden ja oli tärkeimpiä pelaajiamme.

Tämän suuntainen aloituskokoonpano sopisi mulle:

---------------Reina-------------
Finnan--Carra--Milito--Jimmy
------Gerrard-------Alonso----
Rufete------------------Vicente
----------------Kuyt--------------
----------------Cissé-------------
 
Viimeksi muokattu:

Etsijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Jeffrey
Eiköhän se ole edelleen se ns. "kymppipaikka". Eli kärjen alapuolelle ruokkimaan kärkiä. Sitä duunia mitä esim. Aimar on tehnyt Valenciassa.

Minusta Alonso, Gerrard ja Luis Garcia hoitavat pelintekemisen loistavasti, sinne mitään juanpabloaimareita tarvita. Alonson syötöt ovat kyllä huikeita, loistavia oivalluksia ja hyvällä prosentilla menee omille. 1 maailman parhaista pelaajista omalla tontillaan mielestäni. Minä en näkisi mitään järkeä tuhlata rahaa johonkin kymppipaikan pelaajaan.

Liverpoolhan saa ensi kaudeksi lupaavan ranskalaisen, Anthony Le Tallecin, takaisin lainasta Ranskasta (olikohan Sochaux'sta). Mielenkiintoista nähdä saako peliaikaa. Mitä paikkaa ko. jätkä muuten pelaa tarkalleen? Jonkinlainen hyökkäävä keskikenttä taitaa olla?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti FtB

Liverpoolhan saa ensi kaudeksi lupaavan ranskalaisen, Anthony Le Tallecin, takaisin lainasta Ranskasta (olikohan Sochaux'sta). Mielenkiintoista nähdä saako peliaikaa. Mitä paikkaa ko. jätkä muuten pelaa tarkalleen? Jonkinlainen hyökkäävä keskikenttä taitaa olla?

Kymppipaikalla tai kärjessä on pelaillut. Pelannut jo muutaman pelin tällä kaudella meillä. Hakeutuu hyvin mielestäni paikkoihin mutta viimeistely on huonoa. Ei taida riittää rahkeet vielä kokoonpanoon. Le talentia ei kuitenkaan vielä viitsisi myydä ja pitäisin mielelläni vuoden ja antaisin lainalle. Sinama ajaa ohi näiden kahden vertailussa.
 

Jeffrey

Jäsen
Tehään nyt tekemisen puutteessa oma jengi Poolille. Semmonen jengi joka on suht. reallistinen ja millä pitäisi pärjätä. Lähinnä miehistä jotka on ollut esillä mahd. tulijoiksi Liverpooliin:

-----------------------Reina------------------------
----------Heitinga---Hyypiä---Carragher------
---------------Gerrard------Alonso--------------
"Joaquin"---------------------------Riise/Kewell
-----------------------Aimar------------------------
-----------Morientes-------Cisse-----------------
 

Jeffrey

Jäsen
Viestin lähetti FtB
Minusta Alonso, Gerrard ja Luis Garcia hoitavat pelintekemisen loistavasti,

Juttu vaan on siinä, että Alonso ja Gerrard pelaa alempana keskikentällä. Tän kauden peleissä on nähty paljon sitä, että Pool saa pallon hyvin ja nopeasti ylös, mutta kärkimiehet eivät pysty keskenään järjestelemään maalipaikkoja. Etenkin tähän "Aimar" toisi suuren helpotuksen. Ja mitä Garciaan tulee niin munmielestä hänestä ei voi edes puhua peliä tekevänä pelaajana, ainakaan loistavana sellaisena.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä on Poolin kannattajana nyt hymy herkässä.

Mutta ensi kaudelle on Rafalla kyllä täysi työ saada kasaan sellainen joukkue, joka pärjää myös omassa liigassa. Jos miehiä raahataan pelkästää Espanjasta, niin kotimaan menestys voidaan unohtaa. Katseet voisikin suunnata ensisijaisesti kotimaan markkinoille ja sitten tutkia esim. Hollannin ja Ranskan tarjonta. Näistä maista tulleet pelaajat kun ovat noin keskimäärin sopeutuneet Valioliigaan kohtalaisen mukavasti. Tietenkin Rafalla on parhaat tiedot La Ligan ukoista, mutta pelkillä espanjalaisilla ei pärjätä.

Tämän kauden Pool oli vahva keskeltä ja heikko laidoilta. Jos verrataan Poolin keskikentän ja puolustuksen laitoja Chelsean, ManUn ja Arsenalin vastaaviin, ollaan perässä valovuoden. Poolista ei löytynyt yhtään pelaajaa, joka olisi ollut vastaavalla tasolla esim. Cristiano Ronaldon, Ryan Giggsin, Joe Colen, Arjen Robbenin, Damian Duffin, Robert Piresin, Jose Reyesin, Freddie Ljunbergin, Wayne Bridegen, Ashley Colen, Laurenin, Gabriel Heinzen tai edes Gary Nevillen tasolla.

Tärkeimmät hankinnat ovat oikea laituri ja vasen pakki. Myös oikean puolustajan paikalle kannattaa hankinta tehdä, jos markkinoilta löytyy hyvä mies. Steve Finnan toki pelasi ihan hyvän kauden, mutta en usko, että tuosta enää paljon parantaa. Oikeaa keskikenttäpelaajaa ei oikeastaan ollut koko kauden aikana. Smicer oli koko alkukauden rikki, Nunez on täytemies ja Luis Carciakin on parempi keskemmällä kenttää. Vasemmalle keskikentälle täytyy saada Riiselle kilpailija. Kewell terveenä olisi koko sarjan eliittiä kyseiselle pelipaikalle, mutta ei taida miehestä enää parsiutua Leedsin aikojen taituria. Vasen puolustaja on aivan pakko hankkia. Traore on ehkä fyysisiltä ominaisuuksiltaan kelpo kaveri alakertaa, mutta nykyfutiksessa tarvitaan pakkien hyviä nousuja. Traore kyllä nousee, mutta se on sama kuin antaisi pallon suoraan vastustajalle.

Keskikentän keskusta on enemmän kuin kunnossa. Alonso - Gerrard kaksikko on loistava ja miehillä riittää pelivuosia vielä paljon. Keskuspuolustuskin on kunnossa, jos pelitaktiikka tukee herroja Hyypiä - Gallager. Hyökkäyskin näyttää todella iskukykyiseltä, vaikka olenkin sitä mieltä, että Baros pitäisi vaihtaa johonkin vähemmän marisevaan kaveriin.

Mitenkäs kirjoittajat näkevät akatemian tilanteen? Onko sieltä nousemassa uusia Gerrardeja tai Oweneita? Itse olen sitä mieltä, että John Welshille voisi löytyä ensi kaudella pätkätöitä Poolin keskikentältä.

StevieY
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Smicer on ainakin varma lähtijä ja olen aika yllättynyt, jos Baros ja/tai Hamann pelaavat ensi kaudella Liverpoolissa. Reinan tulo tietää tietysti Dudekin lähtöä. Meillähän on vielä Kirkland ja Carson maalivahdeiksi.

Hyypiälle ja Carragherille luulisi hankittavan parempi vaihtomies kuin Pellegrino keskuspuolustukseen. Finnan ja Traore voivat minun puolestani jatkaa meillä.

Biscanin pitäsi jossain saada jo pelatakin, El Hadji Diouf kyllä myydään, kunhan saadaan Boltonin kanssa diili aikaiseksi. Huhuissa on mutten viime päivinä ollut sellainen vaihtoehto, että kreikkalainen Stelios Giannokopoulos tulee Boltonista meille. Näitä huhuja riittää, mutta ei Stelios ole ihan huono pelaaja.

Pitääkö Liverpool sitten kaikki espanjalaiset, Nunez ja Josemi ovat ainakin sellaisia, joista olisi helppo luopua. Luis Garcia ja Xabi Alonso onnistuivat minusta hiemosti 1. kaudella Valioliigassa. Morientesin jatkokin meillä on varmaan iso kysymysmerkki tällä hetkellä, toivottavasti pysyy Liverpoolissa. Jos hankitaan Kuyt Hollannista, niin Morientesin tilanne tietysti muuttuu.

Varmaan on tulossa paljon muutoksia, koska Liverpool pelasi hyvin epätasaisen kauden, vaikka loppuhuipennus olikin tietysti uskomattoman hieno.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti StevieY

Mitenkäs kirjoittajat näkevät akatemian tilanteen? Onko sieltä nousemassa uusia Gerrardeja tai Oweneita? Itse olen sitä mieltä, että John Welshille voisi löytyä ensi kaudella pätkätöitä Poolin keskikentältä.

Omia kovia pelaajia ei liiemmin ole. Welsh on mielestäni aivan liian yliarvostettu. Hyvä back-up ehkä joskus, ei enempää. "Junnuista" on tietenkin Le Talent ja Sinama-Pongolle, mutta nämähän ovat ostettuja poikia.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti bambamcam
Gerrard ja Alonso ovat jo siinä keskellä peliä tekemässä l. mihin tämä pelintekijä pannaan peliä tekemään?

Jaahas, Cameron Neelyllä oli nyt ihmeellinen kommentti. Liverpool pelaa ensi kaudellakin n. 60 ottelua, joten 2 pelintekijää ei riitä. Jos Hamannkin vaihtaa seuraa, pitää vähintään 3 tasokasta peliätekevää keskikenttäpelaajaa löytyä joukkueesta. Tällä kaudellakin Xabi loukkaantui ja Gezzakin oli sivussa muutaman matsin. Vai kuvitteletko, että joukkue välttyy loukkaantumisilta?

Pool oli Houllierin aikana hyvä esimerkki siitä, että luotettiin liikaa sellaisiin pelaajiin, jotka olivat puolet kaudesta rikki (Owen).
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kempes
Jaahas, Liverpool pelaa ensi kaudellakin n. 60 ottelua, joten 2 pelintekijää ei riitä. Jos Hamannkin vaihtaa seuraa, pitää vähintään 3 tasokasta peliätekevää keskikenttäpelaajaa löytyä joukkueesta. Tällä kaudellakin Xabi loukkaantui ja Gezzakin oli sivussa muutaman matsin. Vai kuvitteletko, että joukkue välttyy loukkaantumisilta?


Mutta eikös ensin kannattaisi hommata ukot niille paikoille, josta ei tarpeeksi tasokasta pelaaja löydy ideaalitilanteessa (kaikki ukot terveenä)? Eli oikea laituri ja vasen pakki.

StevieY
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
StevieY
Olen aikaisemmin jo maininnut, että pakki tarvitaan ehdottomasti. Lisäksi laitalinkkiä tarvitaan samoin kuin pelintekijää ja topparia. Ainoastaan hyökkäys on nyt kunnossa. Pool tarvitsee 4-5 kovanluokan vahvistusta, jos ensi kaudella aiotaan voittaa valioliiga. Sen voittaminen on ainakin Kempeksen prioriteetti numero yksi.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Onnea vielä koko Suomen Liverpoolille CL-voitosta.

Sami Hyypiä, Jari Litmanen, Daniel Sjölund, koko Suomen Liverpool, kaikki suomalaiset glooryhuntterit.

Onnea.

En ole koskaan nähnyt näin montaa Liverpool -tekstiä suosikkijoukkueen perässä.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on, Tommy hyvä, jännä ilmiö se "gloryhunter". Olet jo tehnyt pointtisi hyvin selväksi tässä ketjussa ja asianomaisiin se varmasti kolahtaa. Mielestäni tämä ketju sisältää äärimmäisen asiallista keskustelua, ja jos sinulla ei ole siihen mitään annettavaa, niin totean, että pointtisi on tullut perille ja kaikki asianomaiset voivat sitten miettiä asiaa ja kenties sinä voit tuoda näkemyksiäsi esille niissä ketjuissa, joihin sinulla on annettavaa.

Kiitos, hyvästi.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti Tommy
Onnea vielä koko Suomen Liverpoolille CL-voitosta.

Sami Hyypiä, Jari Litmanen, Daniel Sjölund, koko Suomen Liverpool, kaikki suomalaiset glooryhuntterit.

Onnea.

En ole koskaan nähnyt näin montaa Liverpool -tekstiä suosikkijoukkueen perässä.

Niin, arvelen ja tiedänkin tässäkin ketjussa monen kirjoittajan olleen Liverpool-fani ennenkuin sinä Tommy-boy olet edes syntynyt. Vaihdata vaippasi ja painu muualle aukomaan päätäsi.

Pool-fani vuodesta 1971!
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti Kempes
Jaahas, Cameron Neelyllä oli nyt ihmeellinen kommentti. Liverpool pelaa ensi kaudellakin n. 60 ottelua, joten 2 pelintekijää ei riitä.

Funtsailin vain, että kuka näistä pelintekijöistä sitten pysyisi tyytyväisenä rotaation pyöriessä. En usko Gerrardin ja Alonson pysyvän kovinkaan kauaa tyytyväisenä ilman peliaikaa. Tuohon yksi kova kaveri lisää keskelle pyörimään ja sota peliajasta on valmis.
 

scholl

Jäsen
ESPN Classic Sport kanavalta tuli äsken ohjelma The Liverpool Story. Siinä näytettiin Everton-Liverpool matsi vuodelta '90. Täytyy sanoa, että oli hyvä peli. Noi on niitä viimeisiä aikoja, jolloin englannin liigaa vielä pystyi katsomaan ja jolloin Liverpool oli vielä jotain. Täytyy myöntää, että harmittaa vähän se, mitä Liverpoolille ja koko englannin liigalle on sittemmin tapahtunut. Onneksi on sentään tuollainen kanava, jossa näyttävät noita loistoaikojen otteluita.
 

Voittaja

Jäsen
Viestin lähetti scholl
Noi on niitä viimeisiä aikoja, jolloin englannin liigaa vielä pystyi katsomaan ja jolloin Liverpool oli vielä jotain.

Niin, nythän Liverpool ei ole kuin Euroopan mestari, sehän ei ole mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös