Mainos

Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

  • 148 833
  • 928

Fordél

Jäsen
Alisson Ramses Beckerin soisi onnistuvan Poolissa. Hinta on kova, joten helpolla ei pääse. Alla on vasta ensimmäinen kausi Euroopassa, mikä sujui kohtalaisen hyvin. Ja nyt Poolissa saa veskarikoutsiksi sen Ahtenburgerin/-bergerin, jonka näytöt Migsin ja Kariuksen kanssa ovat jäätävän hyvät. Eiku.

Kyllä. Tämäkin on hyvä huomioida, kun verrataan Alissonia vaikka Navakseen. Alissonilla on vasta yksi kunnon (=pelattu) kausi Euroopassa takana, kun Navas on vetänyt vuosia huipulla. Alisson on edelleen kysymysmerkki, joten riskillä Pool menee ja latoo me-summan pöytään.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei sinänsä muuta juurikaan mitään, mutta kaksi kautta oli Roomassa, ensin vuoden kakkosena Szczesnyn takana, ja sitten viime kauden ykkösenä puolalaisen jatkettua Juveen. Hurjaa ollut tuo kehitys (niin pelaajan kuin hinnan), kun vuodessa penkiltä ME-mieheksi.

Joo, vähän huonosti kirjoitin tuon, kun tarkoitin sitä, että oli nyt ensimmäisen kauden Euroopassa ykkösveskarina ja näytöt ovat siinä. Sinällään ei siis puhuta mistään vahvasta pohjasta, vaan juurikin tällä hetkellä vielä vain one season wonderista. Nyt on edessä uusi jengi ja uusi sarja uudessa maassa. Ilmeisesti Alisson on joutunut kysymään lupaa Pooliin siirtymiselle vaimoltaan, kun mahdollinen Madrid vaihtui matkalla Liverpooliin...

Toisin sanoen Coutinhon myynnistä tuli hyvä massit, kyllä. Silti jos puhtaasti nettokulutusta viime kaudella ja tänä kesänä katsoo, niin pakkasella ollaan reilusti.

Mä en edelleenkään ole asiantuntija noissa taloudellisissa kiemuroissa, mutta aina voi vetää vähän mutkia suoraksi ja päätyä vain kahden luvun vähennyslaskuun. Se lopussa ja linkissä. Ei pelkästään pelaajiin, vaan FSG on käyttänyt rahaa myös stadionin laajennukseen ja nyt on alkamassa tosiaan myös tuon Kirkbyn rakentaminen, mistä edellä laitoin linkkiä. Eli tota rahaa on palanut muuallekin kuin vain pelaajiin ja näiden palkkoihin. No, lisääntynyt katsomokapasiteetti ja pelien aikainen oheismyynti tuovat tietenkin enemmän puntia kassaan, mutta ei sieltä mitään isoja pikavoittoja ole silti voinut tulla. Stadioniahan rukataan jälleen tässä kesän aikana, mutta pienemmässä kaavassa kuin tuo Main Stand. Viime kautinen menestyminen CL:ssa toi Poolille hyvää palkintorahoina n. £68,4m, eli CL:n merkitys tulee tuossa hyvin esiin, jos vielä menestyt siinä. Näistä en osaa sanoa, että kuinka paljon merkkaavat suoraan noihin pelaajahankintoihin.

Sitten pari taulukkoa, joissa on jonkun tasoista faktaa tuosta pelaajiin käytetystä kulutuksesta. Kloppon aikanahan Pool on ollut varsin varsin säästeliäs, ennen tammikuuta. Skyn taulukkoa en löytänyt mistään suoraan, mutta kvg:n kautta löytyi Independentin irkkuversiosta. Transfer Leaguen taulukon päivämäärästä en löytänyt nopeasti mitään tietoa, muttei varmaankaan ole päivittäin päivittyvä taulukko. Aiemmin Pool on siis käyttänyt rahaa pelaajiin varsin maltillisesti moneen muuhun verrattuna, mutta ei nuo selitä nykyistä piikkiä. Kai se on sitten vaan monen asian summa. En tiedä.

Revealed: Premier League net spending table sparks a debate over managerial achievements

Premier League Table Last Five Seasons

Nythän Poollilla on taas paljon hommia, että saavat joko myytyä tai lainattua niitä pelaajia, joille ei ole tulossa peliaikaa kauden aikana. Oma listani näistä pelaajista on seuraava.

Migs - myynti
Karius - laina
Randall - myynti
Markovic - myynti
Grujic - laina
Kent - laina
Ojo - laina/myynti
Chirivella - laina/myynti
Allan - laina/myynti
Origi - myynti/laina
Awoniyi - laina
Woodburn - laina
Solanke - laina
Toinen jää, Ings tai Sturre, ja toisen myynti/laina. Pitäisin ehkä Ingsin, vaikka Sturre on tehokas, jos on kunnossa. Sturre haluaa itse taistella paikasta Poolissa ja Kloppo haluaisi pitää Ingsin...

Onhan tossa työstettävää taas, kun vielä huomioi, että Pool haluaa haluaa lainalle menijöille varmaa peliaikaa ja myytävillä on hintalappu, josta eivät tunnu tinkivän. Onko se sitten parempi antaa mennä ilmaisella sopparin loppuessa, vai saada edes joku miljoona omaan kassaan.

Uusia hankintoja Pool tuskin enää tekee tämän Alissonin oston jälkeen. Näin on raportoitu huhuissa. Tietää siis sitä, ettei Fekir ole enää tulossa Pooliin.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt huhuilevat, että Danny Ward olisi siirtymässä Lestöön £12m kaupassa. Wardille varmaan hyvä siirto, jos tämä tietää samalla Kasperin lähtöä Lestöstä.

Kariuksen kannalta tilanne on taas huono. Kakkosena penkillä istuminen ei poista tuskaa ja muualla pelaaminen pienemmällä paineella voisi kasvattaa pelaajana. Migsiä taas ei jaksaisi enää Poolissa katsella, edes penkillä, ja cup-peleissä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
On kyllä paska tilanne. Wardille olisin suonut sauman näyttää, mutta paskaduo ei vissiin halua edes pois. Meinasin vaan, että kyllä joku Mignolet johonkin MLS-seuraan saataisiin helposti.

Kova paikka on Alissonilla henkisesti ja Klopp on myös ns. all in-tilanteessa. Tämän joukkueen tavoite ei voi olla muu kuin valjupytty.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
ALISSON RAMSES BECKER!!!

Nyt on Kloppi saanut pakkien ja molareiden ME-siirtojen myötä kunnon Imodiumit peräpäähään. Kyllä kelpaa! Maksoi mitä maksoi.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kloppo näköjään kävi taas lukemassa kun täällä ilmoitin maalivahtitarpeesta. Hienoa että tarpeellinen siirto saatiin maaliin ja olen ihan samaa mieltä että tuo piti tehdä, maksoi mitä maksoi. Pähkinöitä nuokin rahat on nykyisillä pelaajamarkkinoilla. Maalivahtien osalta myös hintarekordit saattaa paukkua vielä rikki tänä kesänä uudelleen.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen illalla oli treenipelikin ja nyt Pool nappasi jopa voiton. Blackburn kaatui Ewoodilla 0-2 toisen jakson maaleilla, jotka tekivät... grrhhömmm, Markovic ja Sturre...

Kokoonpanot meni näin.

Eka jakso: Karius, Clyne, Matip, Klavan, Moreno, Milner, Lallana, Woodburn, Ojo, Origi, Solanke

Toka: Fabinho, Van Dijk, Keita, Gomez, Sturridge, Robertson, Phillips, Jones, Markovic, Camacho, Kelleher

Caoimhin Kelleher(on irkku) vaihdettu maalille Markovicin tehtyä ekan maalin 63. minuutilla. Ward oli ensin ilmoitettu maalille, mutta Karius siellä oli, kun Ward on näköjään menossa joo Lestöön.

Sturre 1+1. Kai se on perkele sitten paras tuuraaja yläkolmikolle, Bobbylle. Ei uskois. Jos saa Jenkkilän peleissä vielä vastuuta ja onnistuu, niin näin se vain voi olla. Tosin, eiköhän se loukkaannu nopeasti, kun tosipelit alkavat. Orgyn otteet eivät ainakaan joidenkin fanien mielestä vakuuta, joten Harakoihin vaan, jos Rafa sinne huolii.

Liverpool fans had a message for Jurgen Klopp about Divock Origi after Blackburn friendly

Tuosta arviot. Keita paras, mutta Sturre ja Markovic seuraavina, arvosanalla 8. Aikuisten oikeesti... Orgy huonoin.

Liverpool player ratings - Naby Keita shows his class as Lazar Markovic impresses against Blackburn Rovers
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Sturre 1+1. Kai se on perkele sitten paras tuuraaja yläkolmikolle, Bobbylle. Ei uskois. Jos saa Jenkkilän peleissä vielä vastuuta ja onnistuu, niin näin se vain voi olla. Tosin, eiköhän se loukkaannu nopeasti, kun tosipelit alkavat. Orgyn otteet eivät ainakaan joidenkin fanien mielestä vakuuta, joten Harakoihin vaan, jos Rafa sinne huolii.
Totta kai on, siitä ei olisi epäilystäkään jos Sturridge olisi edes joskus kunnossa. Ties kuinka mones vuosi putkeen, kun elättelee toiveita siitä, että mies pysyisi kunnossa. Taitavat reidet kuitenkin olla niin täynnä arpikudosta, että tuskin pysyy taaskaan kunnossa. Origista en ole pitänyt koskaan, eikä kehitystä viimeistelyssä ole tapahtunut. Pelisilmä on myös huono. Markovic toivottavasti kasvatti maalillaan markkinahintaansa.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Totta kai on, siitä ei olisi epäilystäkään jos Sturridge olisi edes joskus kunnossa. Ties kuinka mones vuosi putkeen, kun elättelee toiveita siitä, että mies pysyisi kunnossa. Taitavat reidet kuitenkin olla niin täynnä arpikudosta, että tuskin pysyy taaskaan kunnossa. Origista en ole pitänyt koskaan, eikä kehitystä viimeistelyssä ole tapahtunut. Pelisilmä on myös huono. Markovic toivottavasti kasvatti maalillaan markkinahintaansa.

Se on just näin. Joskus ihmeitä tapahtuu, mutta voisiko sellaista ihmettä tapahtua, että Sturre olisi enemmän pelikunnossa kuin vesijuoksussa?! Kyllä se on aina maaleja osannut tehdä, mutta sitten taas se muu duuni on jäänyt vähäiseksi. Moni pelin nähnyt Poolisti oli näköjään twiittaillut, että Sturrella ja Keitalla näyttäisi synkkaavan. Tämä kyllä sopii ehdottomasti. Voi olla jopa Sturren onni, ettei päässyt skaboihin ja taas vakkarikärjet olivat, ja ovat nyt lomilla.

Orgystä en ole minäkään oikein koskaan innostunut ja tuskin se tuosta enää muuttuu paremmaksi. Myyntiin. Markovicin byyri oli komea veto ja jos sai kasin Sturren kanssa, niin ei ole kai huonosti mennyt muutenkaan. Hinta kohdilleen ja Lazar pääsee jatkamaan uraansa jossain säännöllisemmällä peliajalla. Tosi jotkuthan jo olivat twiittailleet, että haluaisivat nähdä Markovicin wingerinä, mutta katellaan nyt, kun treenipelit kovenevat.

Ingsillä siis taas jotain pikkukolhua ja Solanken esitys ei juttujen perusteella näytä toimivan. Tältä pohjalta sanoisin, että Orgy ja Solanke ainakin myyntiin/lainalle ja Ingsin kohdalla tilanne myös häilyvä. Jos nuo kolme menevät, niin rosteriin jäisivät Sturre ja Brewster, joista jälkimmäinen on täysin kirjoittamaton kortti, kun tuo loukkikin vielä haittaa, mutta mestaa saattaa olla luvattu, kun jäi Pooliin.

Nyt on tosiaan ensituntumat haettu ja sunnuntaina alkaa kunnon treenipelit Jenkki-kiertueella International Champions Cupissa. Su Charlotessa on vastassa Dortmund, to East Rutherfordin MetLifella New Jerseyssä City ja viikon päästä la Ann Arborin Michigan Stadiumilla ManU. Jenkkilän pelien jälkeen on vielä Napoli Dublinissa 4.8. ja Torino Anfieldillä 7.8.

Sitten onkin jo aika kauden avauksen. Hammers Anfieldillä.

Loppukevennys vielä. Ensi kesänä tota hilloa vasta palaakin...

Fabinho will attempt to persuade Kylian Mbappe to join Liverpool after receiving special message
 

scholl

Jäsen
Minusta siirtosumma on täysin järjetön. Courtoisin siirto Madridiin järkevähintainen, tämä täysin posketon. Veskarista ei vain yksinkertaisesti voi maksaa noin paljon, jos haluaa harjoittaa mitenkään järkevää taloudenpitoa. Laji kärsii siitä, että pelaajista maksetaan liikaa. Onneksi lädien siirtoikkuna menee kiinni muita aikaisemmin, niin pelaajien hinnat halpenevat elokuun lopussa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Olihan tuo kyllä kova hinta maalivahdista. Mutta Liverpool oli kyllä pakotettu ostamaan uusi maalivahti. Entisellä kaksikolla ei ollut mitään asiaa lähtee tähän kauteen. Kaikki olisi olisi nauranut jos homma olisi kaatunut maalivahteihin. Kaikki seurat tiesivät että Liverpool etsii nyt kuumeisesti sitä maalivahtia niin nyt siitä joutuivat maksamaan kyllä pitkän pennin. Jos tämä siirto tarkoittaa sitä että Liverpoolissa ei tarvitse seuraavaan 5vuoteen miettiä maalivahti asioita niin rahat käytettiin oikein.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Onko Karius oikeasti niin huono maalivahti, että uusi piti hankkia tilalle vai onko kyse vain siitä onnettomasta CL-finaalista?

Antti Niemikin totesi jonkun MM-kisojen maalivahdin pahasta virheestä, että niitä tapahtuu jokaiselle, eikä sen perusteella kannata päätellä yhtään mitään.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Alisson allekirjoitti 6 vuoden sopparin, joten meneekö se viimeinen vuosi puskiin ja mietitään jo Alissonin korvaajaa?

Minun moka. Muistelin että 5v lappu
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Onko Karius oikeasti niin huono maalivahti, että uusi piti hankkia tilalle vai onko kyse vain siitä onnettomasta CL-finaalista?
Riippuu varmaan aika pitkälri siitä, että missä seuran tavoitteet on. Jos tavoitteena on esimerkiksi Valioliigan mestaruus, niin siihen tavoitteeseen tuskin Kariuksella päästään.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Kyllä sillä kaverille olisi naurettu päin naamaa, joka olisi 20 vuotta sitten väittänyt, että brassiveskasta maksetaan vielä ME-hinta. Pieni riski tässä siirrossa piilee, yksi hyvä/loistava kausi ei vielä anna kovin vakuuttavaa kuvaa. Toivottavasti saan ensi kaudella olla jälleen väärässä.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Halusiko Courtois pois briteistä, eli häntä ei olisi saatu mitenkään Chelseasta Liverpooliin?

Deltaahan näiden Allisonin ja Courtois'n hinnoissa oli kuitenkin melkoisesti eli onko Allison sitten huomattavasti korkeamman hintansa väärti jäänee nähtäväksi. Courtois on kuitenkin todistetusti melkoisen hyvä maalivahti - useamman kuin yhden kauden otannalla siis.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Halusiko Courtois pois briteistä, eli häntä ei olisi saatu mitenkään Chelseasta Liverpooliin?

Deltaahan näiden Allisonin ja Courtois'n hinnoissa oli kuitenkin melkoisesti eli onko Allison sitten huomattavasti korkeamman hintansa väärti jäänee nähtäväksi. Courtois on kuitenkin todistetusti melkoisen hyvä maalivahti - useamman kuin yhden kauden otannalla siis.

Tämmöisen uutisen muistin lukeneeni jossain kohtaa

https://www.valioliiga.com/aihe/thi...ridiin-lapseni-suuressa-osassa-paatoksessani/
 

Dängleri

Jäsen
Salah ----- Firmino ----- Mane
------Fekir----------------Keita------
----------------Fabinho---------------
Robertson---------------------TAA
-------------VVD-----Lovren--------
----------------Allison-----------------

Uudet kaverit suoraan avukseen ja koko keskikenttä uusiksi? Vai millaisella formaatiolla sitä ollaan tulevaan kauteen lähdössä, kun uutta kaveria tulee sisään koko ajan.

Jos hankinnat olivat tässä, eikä esim. Fabinho saa houkuteltua Mbabbea Pooliin (vitsi), niin oma kristallipalloni arpoo avauskierrokselle oheisen kokoonpanon (huomioiden että Hendo ja Lovren huilissa Kloppon mukaan):

Mane - Firmino - Salah
Keita - Fabinho - Milner
Robertson - VVD - Matip - TAA
Allisson

Kyllähän kesä toi Poolille tervetullutta terävyyttä ja leveyttä kokoonpanoon. Toki voi olla että joku esim. hyökkäysnelikosta Ings, Origi, Sturridge, Lallana vaihtaa maisemaa, mutta jäähän noista ainakin osa Shaqirin kanssa kirittämään kärkikolmikkoa. Keskikentälle puolestaan tarjolla Hendersonia ja Wijnaldumia, puolustuksen rotaatiossa Lovren, Clyne, Gomez.

Ei hullumpi tilanne aloittaa kausi.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Muuten yllä oleva kokoonpano näyttää itsestäänselvältä (jos siis Lovren huilaa), mutta uskon kuitenkin Millyn antavan tilaa Shaqirille. Se on sitten makuasia, aloittaako Matip vai Gomez.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pari päivitystä. Fekir ei taida tosiaan enää liikahtaa Pooliin tässä ikkunassa. Lyon järjestää sille jonkun juhlallisuuden mestaruudesta ja tuo on Hammers-pelin aikaan. Ja Kloppohan tosiaan sanoi, ettei hankintoja enää hyvin suurella todennäköisyydellä tehdä. Poolissa viilettää silti ensi kaudella numero 10.

Liverpool's search for a new number 10 is over – but what will Alisson wear?

Oxin tilanteesta myös uutta tietoa ja päivitystä. Mikäli tuosta jutusta nyt mitään ymmärtää, niin Oxin polvihan on mennyt melkolailla paskaksi. Minä en ainakaan ymmärtänyt, tai tiennyt, että sieltä oli enemmänkin tavaraa paskana. Jopa uran jatko on vaakalaudalla, tai jos ura jatkuu, onko Oxilla enää paluuta entiselleen? Helvetin huonolta näyttää, eikä Oxin varaan kannata laskea yhtään mitään. Edes ensi kauden osalta.

Knee expert Dr. David Geier on Alex Oxlade-Chamberlain’s chances of recovery

Tuon jutun luettuani tulin siihen johtopäätökseen, että olisikohan Poolin sittenkin järkevää sainata vielä ilmaisella siirrolla esim. Max Meyer, tai Bernard?! Jos, ja kun, noita loukkeja taas tulee, niin riittääkö noi riittävän tadokkaat ukot kuitenkaan kovin pitkälle? En tiedä, olisivatko nuo em. kaksi jamppaa edes riittäviä, mutta olisivat vapaita siirtymään ilman korvausta. Vai onko viisaampaa mennä vaan noilla mitä on?

Tuossa on kuitenkin se hankaluus, että Valju ja CL-listoille kun ei voi määräänsä enempää nimiä laittaa. Jo nyt Poolilla on maximin yli jätkiä rosterissa, joten tuossa on vähän mietittävää. Myyntejä ja lainoja odotellessa
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Täällä kauhistellaan Alissonin hintaa, mutta pitää ottaa huomioon, että huippumaalivahteja ei ole viime vuosina juurikaan siirtynyt suurien seurojen kesken ja siksi veskarien hinnat ovat pudonneet kelkasta.
Miksi maalivahtien pitäisi olla halvempia kuin vaikkapa laitapuolustajien?
Kyllä laadusta pitää maksaa joka pelipaikalla.

Keita tulee olemaan todella kova hankinta. Repii, raastaa ja rakentaa. Ei voi paljoa enempää vaatia keskikenttämieheltä. Tulee olemaan asiantuntevan kotiyleisön suuri suosikki hyvin pian.
Minulla on aina ollut pieni mancrush Sturridgeen, joten haluaisin nähdä vielä kerran huippukuntoisen Sturren tämän nykyisen joukkueen kanssa. Maalintekijänähän Daniel on aina ollut huippuluokkaa, joten nyt laadukkaiden pelikaverien kanssa jälki voisi olla tuhoisaa ja Firmino saisi ansaitsemaansa lepoa silloin tällöin.

Jos parasta mahdollista kokoonpanoa sommitellaan, niin FF2:n puolella joku oli väsännyt tälläisen:
Alisson
TAA-Lovren-VVD-Robertson
Fabinho
Henderson-Keita
Salah-Firmino-Mane
Vaikka Henderson on mainettaan parempi pelaaja, niin koodinimi "Fekir" kelpaisi kyllä Hendon paikalle. Valitettavasti tämä siirto on nyt kariutunut lopullisesti tai siis ainakin tämän kauden osalta. Henderson kipeine kantapäineen olisi erinomainen vaihtomies sekä Fabinholle että tilapäisesti Keitalle.

Kakkosjoukkuekin alkaa jo näyttämään kohtalaiselta:
Karius
Clyne-Matip-Gomez/Klavan-Moreno
Milner-Wijnaldum-Lallana
Shaqiri-Sturridge-Ings
Kolmosjoukkueeseen putoavat vielä mm. Origi, Mignolet, Woodburn ja muut junnut
Näistä kylläkin useampi poistunee ennen kauden alkua.

Todella pitkään, pitkään, pitkään aikaan ei ole ollut näin positiivista tunnelmaa ennen kauden alkua. Valitettavasti vielä tällä kaudella City on liian kova, mutta seuraava kausi on "Our Year".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös