Liverpool FC 2015–2016

  • 136 577
  • 933

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Niin vain Pool pudotti ManUn joukkueiden ensimmäisessä eurokohtaamisessa. Ensimmäinen puolituntia menikin maaleitta, hyvä ettei ManU saanut nopeaa avausmaalia takaa-ajon käynnistämiseen. Sitten iski ManU rankkarista, aika kevyt Clynen virhe, mutta virhe kuitenkin. Tässä vaiheessa oli Fergusonillakin vielä suu korvissa. Melkein heti perään Sturridge osui ylärimaan, onkohan Sturre ottamassa Gerrardin paikan vaparien ampujana? Juuri ennen taukoa Coutinho teki 'absolutely marvellous goalin', tuli parhaaseen mahdolliseen paikkaan tuo osuma, ManUn täytyisi tehdä toisella puoliajalla kolme osumaa, eikä Pool saisi tehdä yhtään. Jokohan ManUn selkäranka rusehteli siinä vaiheessa? Mignoletin avauksen jälkeen pallo taisi käydä ainoastaan kahdella Poolin kenttäpelaajalla ennen Coutinhoa, montako kosketusta, kolme-neljä?

Jospa tämä positiivinen flow jatkuisi eteenkinpäin, ja joukkue pysyisi terveenä. Onko Morenon huilista tietoa?
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Väärin tuli arvailtua siinä suhteessa että Manu kuitenkin rokotti puolen tunnin jälkeen. Oikeassa tuli oltua sitten siinä että varsin avoimesti kotijoukkue pelasi. Ensimmäinen jaksohan oli melkoista hulabaloota taas molempiin päihin ja paremmalla viimeistelyllä olisi nähty useampikin maali. Coutinhon tasoitus sitten ratkaisi otteluparin lopullisesti.

Tuo kotijoukkueen tasoitus oli oikeastaan Coutinhon ja Firminon epäonnistumisten seuraus. Coutinho passasi poikittain oman boksin edessä keskustaan jossa Firmino tuli vielä heikosti palloa vastaan ja näin Manu pääsi riistämään ja vapauttamaan Martialin Clynea vastaan boksissa. Loppu oli lähinnä kosmetiikkaa. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin toinen vähän samantyyppinen tilanne kun muistaakseni Lallana peruutteli pallon kanssa omaa boksia kohti, koukkasi keskelle ja antoi pallon vastustajan jalkaan. Siitä ei onneksi rokotettu. Nuo tilanteet on sinällään varmasti tyypillisiä Kloppin jalkapallossa koska haluaa että palloa pelataan puolustuksessakin rohkeasti mutta silti tuollaisia lepsuiluja ei saisi pelissä paria kappaletta kyllä tulla. Tämä pienenä detaljina vaan. Liverpoolin tasoitus oli osittain Coutinhon taikuutta, mutta osittain myös erittäin huonoa puolustamista Varelalta. Kuten Ian Barnes sanoi niin siinä tultiin omalta maalilta nopeasti ylös parilla syötöllä. Manu jostain syystä nosti pakkansa tuossa tilanteessa nopeasti ylös vaikka olivat selkeästi tilanteen hävinneet jo pitkän pallon myötä. Lisäksi Varela oli noussut keskiviivan paikkeille muuta puolustuslinjaa ylemmäs Coutinhon perässä ja tuo avasi sitten taustalle samaan laitaan tilaa mihin Can Coutinholle pallon laittoi.

Matsissa tehtiin muuten torstailiigan yleisöennätys 75 180 katsojaa.

Kova on työ tämän jälkeen keskittyä 100% ja kaataa Soton vieraissa. Etukäteen hiemat huonommat fiilikset tuosta matsista kuin näistä edellisistä. Pakko olisi joka tapauksessa voittaa, sillä esim tuo nykyinen Manu pitää kyllä pystyä vielä liigassakin ohittamaan.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Olipa tosiaankin vauhdikas ja jännittävä peli eilen. Eka puolikkaan alkupuolella oli pitkä jakso jota ManU hallitsi täysin. Mignolet pelasti yhdellä kädellä vaivoin pahan puskun. En muista missä järjestyksessä sitten alkoi tapahtua, mutta Coutinholla oli todella laadukas maalipaikka, veto vain meni liian keskelle. Sturridge veti ylärimaan vaparista ja Hendo pelasi itsensä maalipaikkaan, veto yli. Clyne oli puolustuspäässä eniten vaikeuksissa, mutta joutuikin taistelemaan ManU:n parasta pelaajaa vastaan. Rankkutuomio oli ihan ok. Tuon maalin jälkeen alkoi jo tosissaan jännittää. Coutinhon soolo rauhoitti sitten pulssia. Toka jaksolla oli myös paikkoja molemmissa päissä. Poolilla oli varmasti taas paikat vaikka viiteen maaliin, Coutinhollakin aika samanlainen paikka kuin eka puolikkaalla. Hatuttaa aivan valtavasti, kun noista ei tehdä paremmalla prosentilla. Erikseen pitää vielä mainita Sakho, joka oli todellinen alakerran luuta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Seuraavalla kierroksella torstailiigassa vastaan asettuu tottakai Dortmund! Tämä pari oli kirjoitettu mielestäni vasta finaaliin tähdissä, mutta pakkohan se on kaataa sitten jo nyt. Mahtaa olla hieno paluu Kloppilla keltaisen seinän eteen.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Tuuletteleekohan Klopp Liverpoolin maaleja yhtä antaumuksella kuin muissa vieraspeleissä? Toivottavasti pääsee pari kertaa hillitysti hypähtelemään.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hauskaa, Kloppo tekee paluun vihollisena Friduna Skiguna Parkille. Tai kai äijästä vieläkin tykätään siellä. Vaikea kuvitella muuta.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hauskaa, Kloppo tekee paluun vihollisena Friduna Skiguna Parkille. Tai kai äijästä vieläkin tykätään siellä. Vaikea kuvitella muuta.
Uskoisin että tulee olemaan aikamoinen vastaanotto Kloppille, sillä hänen status Dortmundissa on vieläkin sama kuin paavin Vatikaanissa. Saas tosin nähdä miten tuulettaa Dortmundia vastaan tilanteen tullessa, Mainzia vastaan tuuletteli ainakin ihan normaaliin tyyliinsä, ja vietti kuitenkin Mainzissa 18 vuotta, joista seitsemän valmentajana.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Uskoisin että tulee olemaan aikamoinen vastaanotto Kloppille, sillä hänen status Dortmundissa on vieläkin sama kuin paavin Vatikaanissa. Saas tosin nähdä miten tuulettaa Dortmundia vastaan tilanteen tullessa, Mainzia vastaan tuuletteli ainakin ihan normaaliin tyyliinsä, ja vietti kuitenkin Mainzissa 18 vuotta, joista seitsemän valmentajana.
Sitä taitaa edelleen vaivata jonkin verran umpilisäkkeen leikkausarvet että viime aikoina on ollut aika hillittyä tuulettelua. Uskon myös että sama jatkuu Dortmundia vastaan. Sikäli mikäli siellä aihetta edes tuuletteluun saadaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vaikeaahan se oli Sotonin vieraana kuten ounastelin aiemmin. Sadio Manea ei näköjään Liverpool saa kiinni yhdessäkään matsissa, oli puolustuspäässä ketä tahansa kentällä. Klopp taisi vaihtaa punaisen pelossa Lovrenin pois, mutta se vähän lirahti omille pöksyille kun Skrtel ei saanut kentällä sitten missään vaiheessa pelistä kiinni. Tämä eeppinen sulaminen jälleen kerran oli hyvä esimerkki siitä että nämä matsit pitää naulata heti kun paikat siihen on. Ensimmäisellä jaksolla olisi se voitu tehdä kun matsikin näytti olevan täysin hallussa, mutta paitsiomaaleja ei lasketa ja esim. Allenille ei vaan maistunut muuten. Nyt taisi bensakin loppua koneesta jo tunnin kohdalla. Lisäksi Sotonilta oli tosiaan hyvä vaihto ottaa Wanyama ja Mane puoliajalla kentälle.

Siihen voi oikeastaan olla jotenkin tyytyväinen että Kloppilla oli silmää antaa kapteenin nauha Flannolle tähän matsiin. Saatiin pieni fudisromantiikka-annos sunnuntaipäivään.

Tappio tuli huonoon saumaan koska sarjassa olisi voinut olla saumoja harpata pykäliä ylemmäskin. Nyt sen sijaan sarjatauolle mennään sijoilla ynnämuut ja sen jälkeen yritetään laittaa kapuloita Spursin mestaruusjunan rattaisiin.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se on sitten siinä tämä kausi Poolin osalta. Ilman pokaalia, tai paikkaa ensi kauden europeleihin. Ei taida olla Poolilla saumaa Dortmundia vastaan. Varsinkaan, jos Firmino on pois. En etsinyt tarkempaa tietoa loukista.

Kyllä kesä tulee olemaan vähän saatanan kimurantti Poolille, kun laskevat ketkä myydään ja ketkä pidetään, että listat täsmää. Tietenkin ne hankinnat on suurin kyssäri. Ja samoilla apajilla on mm. Pepin City.

Ensi kaudella on ainakin se hyvä puoli, että Kloppolle jää enemmän aikaa treenautta kuvioita sisään ja toisaalta palautumiselle jää aikaa, kun niitä europelejä ei ole rasittamassa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko toi Skrtel joku kryptoniittikimpale Mignolet'lle? Kevätkausi on näyttänyt pitkään hyvältä, mutta sitten yksi jakso Skrteliä ja Mignolet koomaa juuri sen yhden ratkaisevan kerran ja Skrtel vielä avustaa puskemalla ohi täysin epäonnistuneesta purkupallosta. Olihan noi Sotonin vedot laadukkaita, mutta noita vastaiskuja ei vain ole tullut Skrtelin poissaollessa ihan noin liukuhihnalta. Musta hiukan tuntuu, ettei toi Skrtl vaan enää riitä. Mignolet sentään torjui Skrtelin aiheuttaman rankkarin. Loppu olikin koko puolustukselta jotain aivan kauheaa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Se on sitten siinä tämä kausi Poolin osalta. Ilman pokaalia, tai paikkaa ensi kauden europeleihin. Ei taida olla Poolilla saumaa Dortmundia vastaan. Varsinkaan, jos Firmino on pois. En etsinyt tarkempaa tietoa loukista.

Kyllä kesä tulee olemaan vähän saatanan kimurantti Poolille, kun laskevat ketkä myydään ja ketkä pidetään, että listat täsmää. Tietenkin ne hankinnat on suurin kyssäri. Ja samoilla apajilla on mm. Pepin City.

Ensi kaudella on ainakin se hyvä puoli, että Kloppolle jää enemmän aikaa treenautta kuvioita sisään ja toisaalta palautumiselle jää aikaa, kun niitä europelejä ei ole rasittamassa.
Kyllä ne vielä Dortmundin ahtaalle laittavat ihan varmasti vaikka altavastaajana parissa ovatkin. Vieraista jos ongitaan hyvä tulos niin ratkaisumatsi on onneksi vielä Anfieldilla. Ja europeleissähän tuo kotiluola on aika arvaamaton paikka.

Tuo Pepin City ei taida taistella ihan samoista pelaajista siirtomarkkinoilla kuin Liverpool tällä hetkellä. Toki toivoisin että taistelisi.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Askel eteen, askel taakse... viikolla tiputettiin Manu euroliigasta, ja nyt menetettiin taukojohto kun So'tonin Mane ja Pelle (kuulostaa ihan Kummelihahmoilta!) tekivät kolme maalia toisella puoliajalla. Mignoletin torjuttua rankkarin Klopp heilui kuin halonhakkaaja, mutta kirves kilahti kiveen... ehkä vähän pienempikin juhliminen riittäisi, ennen kuin voitto on varmistunut. Joko aika on ajanut ohi Skrtelistä, vai oliko vain huono päivä? Mitähän ex-Sotonit Clyne, Lovren ja Lallana tuumivat? No, Lovrenin ollessa kentällä Pool piti nollan, joten ei voi häntä syyttää.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä ne vielä Dortmundin ahtaalle laittavat ihan varmasti vaikka altavastaajana parissa ovatkin. Vieraista jos ongitaan hyvä tulos niin ratkaisumatsi on onneksi vielä Anfieldilla. Ja europeleissähän tuo kotiluola on aika arvaamaton paikka.

Tuo Pepin City ei taida taistella ihan samoista pelaajista siirtomarkkinoilla kuin Liverpool tällä hetkellä. Toki toivoisin että taistelisi.

Spurs-Dortmund sarjaan ei voi tietenkään verrata, kun Spurs luovutti jo ennen ekan pelin alkua. Mutta kotonakin Spurs otti silti kuokkaan. En vaan näe Poolin vievän yhteismaaleja tuota BVB:n porukkaa vastaan. Toi Poolin puolustus murenee Dortmundin käsittelyssä Saksassa ja sitten Anfieldin pelin voi vaan läpsytellä pakosta alta pois. Kloppolla en näe olevan suurta merkitystä lopputuloksen kannalta, vaikka kuinka tuntisi setit ym.

Ja europeleissä pelaisin mielummin ensin vieraissa vierasmaalisäännön takia.

Cityn huhuja en ole katsonut, mutta muutamien Pool-huhujen perusteella joku taistelu pelaajasta voi hyvinkin olla Cityä vastaan, mutta tämä tarkentuu vasta kesällä. Götze tuskin seuraa Pepiä Cityyn, mutta mistäs näitä tietää.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Spurs-Dortmund sarjaan ei voi tietenkään verrata, kun Spurs luovutti jo ennen ekan pelin alkua. Mutta kotonakin Spurs otti silti kuokkaan. En vaan näe Poolin vievän yhteismaaleja tuota BVB:n porukkaa vastaan. Toi Poolin puolustus murenee Dortmundin käsittelyssä Saksassa ja sitten Anfieldin pelin voi vaan läpsytellä pakosta alta pois. Kloppolla en näe olevan suurta merkitystä lopputuloksen kannalta, vaikka kuinka tuntisi setit ym.

Ja europeleissä pelaisin mielummin ensin vieraissa vierasmaalisäännön takia.

Cityn huhuja en ole katsonut, mutta muutamien Pool-huhujen perusteella joku taistelu pelaajasta voi hyvinkin olla Cityä vastaan, mutta tämä tarkentuu vasta kesällä. Götze tuskin seuraa Pepiä Cityyn, mutta mistäs näitä tietää.
Parin viikon päästä sen näkee että miten oikeassa ollaan. Se ensimmäinen matsi muuten on vieraissa joten toiveesi toteutuu.

Jos Liverpool joutuisi jostain syystä taistelemaan pelaajista esim. Citya vastaan niin tukkaan siinä tällä hetkellä tulisi jo ihan taloudellisista syistä. Lisäksi en usko että esim. Pepin ja Jurgenin interesseissä olisi paljonkaan samoja pelaajia kesällä. Toki huhujen perusteellahan voidaan tapella vaikka Barcaa tai Realia vastaan mutta onko se sitten kuinka "aitoa" taistelua.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Cityn huhuja en ole katsonut, mutta muutamien Pool-huhujen perusteella joku taistelu pelaajasta voi hyvinkin olla Cityä vastaan, mutta tämä tarkentuu vasta kesällä. Götze tuskin seuraa Pepiä Cityyn, mutta mistäs näitä tietää.
Muistan, kun kultaisella 90-luvulla Veikkaaja -lehti uutisoi, kuinka Pool on aloittanut 'raudanlujan kädenväännön ManCityn maalivahti Tony Cotonista" :D No, ei tainnut kauppa toteutua... se oli hienoa aikaa, Phil Babb, Neil Ruddock, Torben Piechnik, Rosenthal ym. Ja siirtosummat aivan käsittämättömiä, monta miljoonaa puntaa!!
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Parin viikon päästä sen näkee että miten oikeassa ollaan. Se ensimmäinen matsi muuten on vieraissa joten toiveesi toteutuu.

...Toki huhujen perusteellahan voidaan tapella vaikka Barcaa tai Realia vastaan mutta onko se sitten kuinka "aitoa" taistelua.

Jos pääsee aloittamaan minisarjan vieraissa, niin silloin omaa mielestäni monesti edun. En tiedä, tuleeko toimimaan tässä kohtaa, mutta olisihan se toivotonta lähteä tokaan osaan jos Anfieldillä olisi jo tullut tukkaan. Parin maalin vierastappio voi vielä olla käännettävissä, varsinkin, jos alla olisi yksi vierasmaali. Onhan se toki vittumaista lähteä peliin Anfieldillä, jos Westfalenilla Pool kyntäisi karusti. En tiedä saako tuosta kiinni, hyvä jos saa.

Kesällä Pool ja City ovat vähän samankaltaisessa tilanteessa eli karkeasti sanottuna uusi valmentaja haluaa rakentaa omanlaisensa ryhmän. Kummassakin ryhmässä on tekemistä. Tämä oli se pohja, jolta lähestyin tuota kesää ja kuten totesin, kilpasilla niistä pelaajista on myös mm. City eli sitä kilpailua monen muunkin kanssa. Harvasta siirrosta voidaan kai suorilta sanoa, ketkä muut olivat oikeasti kiinnostuneita. Myöhemmin ehkä. Huhuissa seuroja on usein useampia. Pelkästään City ei ole kuitenkaan oleellinen seikka. On niitä muitakin, joille Pool ei pärjää taloudellisesti, ja jotkut haluaa ehkä toisen valmentajan alaisuuteen ja jotkut ei tykkää Liverpoolista kaupunkina. Talous ja näkyvyys ehkä suurimpia tekijöitä. En muista, mitkä olivat syyt, joiden takia Martin Ödegaard valitsi Realin, mutta raha ei tainnut olla pienempiä syitä. Tosin nimi ei tässä kohtaa relevantti.

Odotetaan kesään, jotta nähdään, keitä Pool pystyy hommaamaan. Toivottavasti europelien puute ei karkoita kaikkia targetteja.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Joko aika on ajanut ohi Skrtelistä, vai oliko vain huono päivä? Mitähän ex-Sotonit Clyne, Lovren ja Lallana tuumivat? No, Lovrenin ollessa kentällä Pool piti nollan, joten ei voi häntä syyttää.
Saakeli, vieläkin vituttaa eilinen peli, niin että päähän käy. Miksi ei tehty 4 maalia eka puolikkaalla? Miksi Skrtel otettiin peliin? Miksi syöttöpeli keskialueella meni toisella puolikkaalla ihan paskaksi? Puolustuspeli meni ihan sekaisin kun Skrtel tuli Lovrenin tilalle. Samaan aikaan syöttöpeli keskialueella muuttui kammottavaksi ja Soton sai vaihdoistaan valtavasti virtaa. Kolokin on parempi toppari kuin nykykuntoinen Skrtel.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Saakeli, vieläkin vituttaa eilinen peli, niin että päähän käy. Miksi ei tehty 4 maalia eka puolikkaalla? Miksi Skrtel otettiin peliin? Miksi syöttöpeli keskialueella meni toisella puolikkaalla ihan paskaksi? Puolustuspeli meni ihan sekaisin kun Skrtel tuli Lovrenin tilalle. Samaan aikaan syöttöpeli keskialueella muuttui kammottavaksi ja Soton sai vaihdoistaan valtavasti virtaa. Kolokin on parempi toppari kuin nykykuntoinen Skrtel.
Näimpä, ja vähän kuten eilen veikkailinkin niin Klopp paljasti syyn miksi Lovren otettiin pois:
“His yellow card."
Uskon että Kloppia ottaa päähän vähintään yhtä paljon.

Alla pari lainausta miehen haastattelusta myös. Alleviivaukset omat.
"In the second half, the first moment which was not too good – we were 2-0 in the lead and they had a counter-attack, that doesn't make much sense.

"We lost formation in the second half and we couldn't avoid these long balls to Pelle anymore, who is always fighting for second balls. If you are then not compact you have the problem that they are better in the game."
Tuossa niitä epäkohtia on eiliseltä. Lisätään vielä tosiaan siihen se että Sotonin vaihdot onnistuivat, ja he saivat osaksi niiden ansiosta kontrollin keskustassa kun Liverpool oli liian offensiivinen.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakko oli tulla vielä latelemaan tänne hajatuksia, kun eilen tuli kirjailtua luurilla ja hermothan siinä meinasi mennä. Koitan vähän selventää noita hajatuksia. En tiedä onnistunko.

En edes muista, mistä asti sitä tuli huudeltua Brenkulle potkuja ja olihan siinä silloin syksyllä hyvä fiilis, kun ne vihdoin tuli ja Kloppo asteli Poolin remmiin. Ehkä odotukset ovat olleet vähän turhan kovia Kloppon suhteen, mutta eihän tämä kausi ole mennyt Poolilta yhtään tuubiin. Tästä ei voi syyttää kuitenkaan hirvittävästi Kloppoa. Enemmän mua vituttaa noiden Brenkun potkujen viivyttäminen. Aina voi jossitella sitten sillä, olisiko siinä tapauksessa Kloppo ollenkaan Poolin ruorissa, mutta vittu että toi perseily Brenkun ja komitean/FSG:n välillä vei Poolin oikeasti taas aika syvälle.

Mä näen, että tämä kevät on Poolin lähitulevaisuuden kannalta vähän saatanan tärkeä. Kaikki kulminoituu europelipaikkaan. Ja sehän vaikuttaa ihan saatanasti ensi kesän siirtokaruselliin. Eli käytännössä kokonaisuuden kannalta olisi vähän vitun paljon helpompaa, jos Pool selvittäisi tiensä ensi kauden europeleihin. Valjusta se on mahdollista todennäköisemmin EL:aan, vaikka top-4 ei ole vieläkään täysin Poolin saavuttamattomissa, kun City on 7 pistettä edellä ja ottelun enemmän pelannneana. EL:n paikkaan saattaa riittää Valjun 7. sija, riippuen täysin siitä, miten lopulta Valjussa sijoitukset menee ja FA Cupissa käy. Poolin pitäisi kyllä sijoittua Valjussa sijoille 5-7, mutta onhan tuossa edelleen Hammers, ManU, Soton ja Stoke lyömässä kapuloita rattaisiin. EL:n kautta Pool voisi päästä ensi kauden CL:aan, mutta se vaatisi tunnetusti tämän kauden EL:n voittoa. Ja seuraavaksi sitä unelmaa yrittää romuttaa muuan Dortmund. Ja tämänkin jälkeen riittäisi kovia vastuksia, todennäköisesti mm. tuplavoittaja Sevilla menee jatkoon. Jotenkin mulla on vaan fiilis, että Dortmund on liikaa Poolille. Eli se europaikka Poolin pitäisi lunastaa siis Valjun kautta.

En tarkistanut nyt muiden Valjun loppuohjelmia, mutta Poolilla on tulossa vielä monta haasteellista peliä. Toisaalta pelit Dortmundia vastaan tuovat lisää rasitusta ja tällä kaudella Pool ei ole ollut hyvä europelien jälkeisissä Valjun peleissä. Tästä kertoo seuraava saldo: Valjussa 1 voitto, 4 tasuria ja 2 tappiota sekä CO Cupin finaalitappio Citylle. Nytkin Dortmund-pelien jälkeen on tärkeät pelit 2 ja 3 päivän päästä niistä. Jaksaako jalka? Rotaation mahdollisuus?

Poolin loppuohjelma tällä hetkellä:

02.04. Tottenham(k)
07.04. Dortmund(v)
10.04. Stoke(k)
14.04. Dortmund(k)
16.04. Bournemouth(v)
20.04. Everton(k)
23.04. Newcastle(k)
30.04. Swansea(v)
07.05. Watford(k)
11.05. Chelsea(k)
15.05. West Bromwich(v)

Jos Pool ei pääse pelaamaan noita europelejä ensi kaudella, niin silloin ensi kesän siirtokuvioista tulee todellakin mutkikkaat. Ensinnäkin, pelaajia tarvitaan aika vitun paljon vähemmän kuin tällä kaudella, kun kaikkia ei voi rekisteröidä Valjuun. Lisänä olisivat vain CO ja FA Cupit, uusintoineen. Tuollainen tilanne ei todellakaan olisi mikään magneetti Poolin suuntaan ja kuilu Valjun houkuttelevempiin jengeihin ei ainakaan kapenisi. Tuosta voi lähteä jokainen pohtimaan, mitä vaihtoehtoja Poolilla olisi jäljellä kokonaisuudessaan rosterin suhteen, jos europelit jäisivät väliin.

Vaikka se EL ei olekaan se houkuttelevin vaihtoehto Poolin pelaajien, valmentajien ja fanien silmissä, niin vähintään sinne Poolin pitää silti itsensä kammeta. Muuta vaihoehtoa ei ole olemassa. Muuten Kloppon kesän rebuild kokee kovan kolauksen. Vaikutus jatkuisi tällöin taas todennäköisesti seuraavaan kesään asti. Eli aika saatanan kovilla panoksilla noissa tämän kauden jäljellä olevissa peleissä Pool pelaa.

Tai sitten vaihtoehtona on se, että Pool antaa tarkoituksella EL-paikan mennä ohitse ja Pool vetää yhden "välikauden" keskittyen ensi kaudella pelkästään Valjuun ja siinä top-4 sijoituksen saavuttamiseen ja siten CL:aan seuraavaksi kaudeksi.Tämä siis johtuen tuosta EL:n rasittavuudesta ja sen jälkeisistä tuloksista.

Tämän takia ne Brenkun fudut tulivat aivan liian myöhään ja muutos toimintatavoissa Kloppon tulon myötä. Syyttävä sormi ei osoita missään nimessä pelkästään Brenkkua, mutta tuosta ajasta on helpompi puhua pelkällä Brenkun nimellä.

Tällaisena Poolin tilanne tänne näyttäytyy.
 
Viimeksi muokattu:

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Minusta tuo oli Kloppilta virhe ottaa pelaaja pois keltaisen kortin takia, eihän se ole mikään syy jos peli muuten kulkee. Jos pelaajalla on kortti alla, silloin pelaajan tehtävä on tiedostaa tämä ja hillitä otteitaan. Jos kovat taklaukset jatkuu, silloin managerin pitää kentän laidalta käskeä kapteeniaan rauhoittamaan kuumakallea. Ja vasta viimeisenä keinona ottaa pelaaja pois kentältä. Kun katsoo viime kierroksen tilastoja, joka ottelussa puolustaja on saanut varoituksen, eihän siinä ole mitään ihmeellitä. Ottihan Skrtelkin keltaisen oltuaan neljä minuuttia kentällä.

No, helppohan näitä on jälkeenpäin arvioida. Ehkä Klopp laski, että peli on jo ratkennut, Lovrenin punainen ja tuleva pelikielto olisi suurempi paha kuin topparin ottaminen vaihtoon, saapahan Skrtel samalla pelituntumaa loukkaantumisen jälkeen. Tällä kertaa vain meni laskelmat metsään.

Juu, jos ensi kaudella ei pelata Euroopassa, voi olla vaikea saada vahvistuksia. Ja ilmaantuuko lähtijöitä? Ainakin Coutinho on nostanut profiiliaan Poolissa kehittymisellään. Mikäs on muuten Marcovicin tilanne? Kutsuttiinko hänet lainalta takaisin?
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
...Mikäs on muuten Marcovicin tilanne? Kutsuttiinko hänet lainalta takaisin?

Ei tästä muistaakseni pitkä aika ole, kun kirjoitin Markovicin tilanteesta, mutta en jaksa nyt selata sivuja taaksepäin. Muistaakseni tilanne oli se, että Markovic oli loukkaantuneena Melwoodissa käymässä ja samalla Kloppo oli jutellut kaverin kanssa ja sanonut, että kesällä tämä saisi reilun näyttöpaikan eli tilanne olisi Markovicista itsestään kiinni. Eli ei ole kutsuttu lainalta takaisin Pooliin, mutta kesällä kutsutaan, tai eivät myykään Fenerille.

Coutsin nimi on yhdistetty huhuissa talven aikana Barcaan, ja kai Realikin saattaa olla kiinnostunut, joten eihän se lopulta ihme olisi, jos Big Phil kesällä vaihtaisi maisemaa. En tiedä sitten itse Coutsista, olisko tällä itsellään haluja siirtyä Barcaan, mutta kenties jota kuta futaajaa voisi kiehtoa ajatus pelaamisesta Neymar - Suarez - Messi kolmikon alapuolella.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Ei tästä muistaakseni pitkä aika ole, kun kirjoitin Markovicin tilanteesta, mutta en jaksa nyt selata sivuja taaksepäin. Muistaakseni tilanne oli se, että Markovic oli loukkaantuneena Melwoodissa käymässä ja samalla Kloppo oli jutellut kaverin kanssa ja sanonut, että kesällä tämä saisi reilun näyttöpaikan eli tilanne olisi Markovicista itsestään kiinni. Eli ei ole kutsuttu lainalta takaisin Pooliin, mutta kesällä kutsutaan, tai eivät myykään Fenerille.
No niinhän se taisi ollakin, pääsi jo unohtumaan tässä hötäkässä.
 

BaronFIN

Jäsen
Ensi kesän hankinnoista toivelistallani on Kloppin vanha suosikki Mario Götze, joka on syystä tai toisesta Guardiolan koirankopissa tällähetkellä. En osaa yhtään sanoa miten saksalaisen jalkapallon vuosisadan suurlupaus istuisi ensi vuonna Ancelottin formaattiin ja kuvioihin ja jos ei istu, niin en usko hetkeäkään että haluaisi jäädä Bayerniin istumaan penkille.

Voisi olla jopa Bayernilla olevan myyntihaluja Poolin suuntaan kun Götze ei tulisi Championsliigassa vastaan ihan heti seuraavana vuonna.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pitihän sitä käydä näin rentouttavana aamupäivänä lukaisemassa huhuja Poolista, ja kun tässä nyt ei ole muuta tähdellisempää, niin laitan parit lukemistani seteistä tänne.

Belgiassa ei ole noin yleisesti mennyt nyt kauhean vahvasti ja nyt myös Poolin belgialaiset joutuvat jäämään majutauon Portugali-harjoituspelistä sivuun. Origilla on reisivamma ja ainakin Benteke on lentänyt jo takaisin Melwoodiin, mutta tämän vammasta ei ole tarkempaa tietoa. No, Benteken vammalla ei niin väliä, kun eihän se pelaisi Poolissa muutenkaan.

Christian Benteke returns early from international duty due to injury

Bentekehän kaivoi itsensä syvään poteroon, kun antoi rehellistä kommenttia tilanteestaan ja siirrostaan Pooliin.

Christian Benteke: ‘I would have never signed for Liverpool if I wasn’t first choice’

Eiköhän tilanne ole nyt se, että Benteke lähtee varmasti Poolista kesällä. Huhuissa on mainittu vaihtoehdoiksi Hammers, Roma, Atleti. Jos Poolin fanit eivät ole tähänkään mennessä tykänneet Benteken otteista, niin näiden kommenttien jälkeen peukutusta taitaa olla turha odottaa.

“Good bye Benteke”- Liverpool fans react to Christian Benteke’s Klopp comments

Myös Sturre on epävarma jatkaja. Viikolla oli aiemmin huhua, että Sturre olisi närkästynyt ja tyytymätön siihen, kun Kloppo vaihtaa tämän aina kesken peliä pois. Huhuissa PSG:n on kerrottu olevan kiinnostunut korvaamaan Ibran Sturrella ja hinta olisi £45-50m. Jos Sturresta saisi tuon summan ja Benteken siirrolla esim. Roomaan saisi vaihtokaupassa Paredesin, niin mä vetäisin jo kiireellä isolla pensselillä nimmaria niihin papereihin! Toisaalta Kloppohan on ollut huhuissa kiinnostunut PSG:n Lucas Mourasta. Sturrella on ollut pariin kertaan kyllä naama niin petolinnunperseenä, että tyytymättömyyden on nähnyt hyvin kotisoffalle asti. Sturre on kova jätkä, kun on huipputikissä, mutta joku siinä kaverissa mättää meikäläisen silmään. Vähän on noi loukkaantumisetkin kyssäreitä, kun niitä on entiset pelikaveritkin vähän kyseenalaistaneet tässä matkan varrella.

Ja sitten Götzeä sisään ja ketä kaikkia näitä nyt onkaan tulossa Pooliin. Kävis mulle hyvin.

Poolin mahdollisesta jotumisesta EL:n karsintoihin seuraavan kauden aluksi, on Kloppo komentoinut seuraavasti. Eli Pool joutuisi keskeyttämään USA:n preseasonkiertuun tuon takia, kun alkavat taas jo niin helvetin aikaisin kesällä.

“It’s complicated of course because we don’t know yet about Europe and whether there are any qualifiers.
“But in the end we had to make a decision. And the decision is that if we are in these qualifiers then we will have to fly back from the USA.
“It’s a long flight but we can’t change this. If we have to fly back – no problem.”

Spurs-peliä odotellessa. Ennen sitä tässä ehtii vielä ilmaantumaan lisää loukkaantumisia. Leukaa rintaan vaan...


Niin ja Pääsiäisen vapaita kaikille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös