Liverpool FC 2011-12

  • 129 609
  • 613

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Sellaista paskaa tällä kertaa. Koko päivän kuumottanut kiima pelistä vaihtui armottomaan vitutukseen välittömästi, kun kokoonpanot julkistettiin. Miksi, siis MIKSI vitussa se saatanan hollantilainen puukenkä pitää parin puolionnekkaan maalin jälkeen raahata mukaan pilaamaan joukkueen pallollinen hyökkäyspeli, kun mukaan voisi ottaa aidosti taitavia ja vaarallisia pelaajia??????? Ja sitä kesti piinaavat 65 minuuttia. Kennylle ja hänen aivopierulleen valtava keskari.

Tuomari oli kerrankin lähes erinomainen ja otti pois ne rikkeet mitä pitikin ja salli muuten tasapuolisen kovan kontaktipelin. Skrtelille olisi voinut nostaa punaista, tai ainkin tämän kauden linjan mukaan olisi, mutta keltainen oli vähintään oikeutettu. Suarezin potkusta taas keltainen oli myös täysin ansaittu. Veikkaan jälkiseurauksia, joskin FA:n ihmeelliset säännöt (tuomari näki ja reagoi asiaan -> ei voi antaa lisärangaistuksia) taitavat pelastaa Suarezin tällä kertaa.

Kotona siis jälleen tasuri. Hyvin meillä menee, ei hävitty taaskaan ja tilastollisesti hallittiin peliä!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kaikki oleellinen on kai eilisestä sanottu. Joku voisi Kennylle tosiaan kertoa että vaihtoja saa tehdä jalkapallossa ihan ensimmäisestä minuutista lähtien. Ei tartte aina odottaa tunnin kohdalle. Noin muutenkin mielikuvituksetonta paskaahan se taas oli koko aika. Paras syömähammas eli Bellamykin nollattiin aika täysin Walkerin toimesta. Lisäksi jälleen kerran jaksan ihmetellä noiden huippupelaajien potkutekniikkaa. Kaikki keskitykset, vaparit ja kulmapotkut järjestään ensimmäisen mieheen. Ei voi olla niin vaikeaa. Tuomari oli hyvä meidän kannalta kun ei ajanut Skrtelia tai Suarezia pihalle vaikka aihetta olisi ollut.

Lisäksi mua oikeasti alkaa hieman pelottamaan tuo Suarezin järjetön pelleily tuolla kentällä. Oli kuinka taitava peluri tahansa niin pelkkää paskaa aiheuttaa joukkueelleen, mikäli noita aivopieruja nähdään lisää. Punainen ei olisi ollut mitenkään väärä tuomio tuosta potkusta. Nyt vaan keskittymään pelaamiseen niin jospa ne maalihanatkin aukeaisivat. Tähän asti miehen viimeistely on ollut aika tussua.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Paras syömähammas eli Bellamykin nollattiin aika täysin Walkerin toimesta.

Tästä piti itsenikin kommentoida. Olin melkoisen yllättynyt siitä, kuinka hyvin Bellamy pysyi Walkerin taskussa koko pelin ajan. Muutaman kerran Kranjcar tuli apuun tärkeällä hetkellä, mutta olisin odottanut Bellamyltä paljon parempaa peliä, ihan vaan miehen aiempaan vireeseen vedoten. Walker tuntui koko ajan olevan nopeampi ja vahvempi ja kaikessa vaan askeleen edellä. Hyökkäyssuuntaan se taitaakin sitten olla käynyt Lennonin ja Walcottin kanssa kerran tai pari liikaa kaljalla: nopea ku vittu, mutta ensimmäiset pallot jää aina ensimmäiseen jalkaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jalkoihin siellä Manchesterissa jäätiin tänään ja pahasti. Ansaittu tappio 2-1 ja siinä samalla kai viimeistään on hyvästeltävä se suht lähellä leijunut 4. paikka sarjassa. Tällä viikolla kun on pelattu pahimpia vastustajia vastaan, ja otettu vaivainen 1 piste, niin voidaan todeta että taso on tämä, ja se riittää tällä kaudella sijoille 6-7. Cupit toivottavasti hoidetaan nyt kunnialla ja ainakin kaljacupista tuodaan se pokaali.

Pelaamista ei jaksa vielä oikein edes mielessään kelailla mutta en oikein ymmärrä miten taas joukkueen etäisyydet levähtivätkin helvetin pitkiksi jopa puolustuspelissä. Mistään suunnasta ei tultu tukemaan keskustaa ja esim. Scholes olisi kai saanut seisoa pallo jalassaan keskiympyrässä täydet 90 minuuttia mikäli olisi halunnut. Ilmeisesti haussa oli 0-0 tulos tai jotain.

Tulevaisuuteen kun suunnataan kevään tullen katseita, niin nyt kannattaisi Liverpoolissa olla hereillä kun valmentajamarkkinoilla alkaa tapahtumaan Capellon eron myötä. Siellä saattaa yllättävänkin hyviä nimiä olla vielä saatavilla. Kenny tuskin tätä enempää enää pystyy tarjoamaan, ja vaikka seuraikoni onkin, niin olisi hyvä hiljalleen löytää stabiilimpi vaihtoehto. Lisäksi on muistettava että KD:n kohdalla on muutenkin kyse jonkunlaisesta siirtymäajan koutsista.
 

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Pari asiaa on tässä viime aikoina pyörinyt toistuvasti mielessä:

1. Luis Suarez. Mitä miehestä oikein pitäisi ajatella? Maailmanluokan pelaaja, mutta sortuu toistuvasti käsittämättömiin tempauksiin. Evran kättelemättä jättäminen voi tuoda sanktioita urugualaiselle, mikä johtaa Liverpoolin jo ennestään olemattoman hyökkäyspelin yhä syvemmälle mustaan aukkoon. Suarezista uhkaa tulla yhä enemmän rasite Liverpoolille. Harmin paikka, että taitavan pelaajan energia menee noihin täysin turhanpäiväisiin raivareihin. Jokainen piste on elintärkeä Liverpoolille, mihin jokaisen pelaajan tulisi keskittyä oman edun tavoittelemisen sijaan. Sitä paitsi globaali maine on Liverpoolin amerikkalaisomistajille yksittäisen pelaajan taitotasoa tärkeämpi seikka. Tämä voi johtaa Suarezin myymiseen kesällä. Ostajia kyllä riittää.

2. Kenny. Taitaa taktinen osaaminen sittenkin olla jopa ennakoitua rajallisempi. Vaikka Liverpoolin peli sinänsä on ihan viihdyttävää onnettomasta hyökkäyspelistä huolimatta, niin tällä pelikirjalla ei neljän sakkiin ole mitään asiaa. Taitaapa olla vaihdon paikka edessä. Kuten edellä kerrottiin, niin vapailla markkinoilla pyörii erittäin mielenkiintoisa nimiä. Englannin maajoukkueen valmentajaruletti tarjoaa mahdollisuuksia myös Liverpoolille.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Olisi mielenkiintoista tietää millä perusteella Suarez olisi saamassa sanktioita kättelemättä jättämisestä. Samassa kättelytilaisuudessa myös Ferdinand jätti kättelemättä Suarezia.

En myöskään muista tuosta tulleen sanktioita http://www.youtube.com/watch?v=pEhL14_sTGI (Bridge jättää kättelemättä Terryä)
Heh... Näin hyvään ja huomaamattomaan täkyyn on pakko tarttua.

Noh, leikitään että et oikeasti hoksaa mahdollisen sanktion "perustetta", joten saat viiden pisteen vihjeen: mieti, mikä joukkue oli taas kerran tilanteessa oikeusmurhan kohteena?
 

TML

Jäsen
Noh, leikitään että et oikeasti hoksaa mahdollisen sanktion "perustetta", joten saat viiden pisteen vihjeen: mieti, mikä joukkue oli taas kerran tilanteessa oikeusmurhan kohteena?

Odotin innolla mitä sieltä pelikiellon jälkeen taas suolletaan, etkä kyllä pettänyt laisinkaan. Taattua laatua jälleen kerran.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Heh... Näin hyvään ja huomaamattomaan täkyyn on pakko tarttua.

Noh, leikitään että et oikeasti hoksaa mahdollisen sanktion "perustetta", joten saat viiden pisteen vihjeen: mieti, mikä joukkue oli taas kerran tilanteessa oikeusmurhan kohteena?

Edelleenkin mitäköhän helvettiä ManU:a kiinnostaa, saako joku eri sijoista (tai samoistakin, case Kompany)taistelevan joukkueen pelaaja sanktioita? Omaan peliin keskittyminen taitaa olla Fergusonilla mielessä, eikä kiinnosta metrin vertaa ketkä naapurijoukkueissa ovat pelaavassa kokoonpanossa pl. keskinäiset ottelut.

Liverpoolin faneista löytyy kyllä jäätävää katkeruutta(mistä?) ja yksisilmäisyyttä. Eipä se tietenkään minulta pois ole, mitä nyt välillä vituttaa lukea noita viestejä.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Sehän on vain niin, ettei totuus pala tulessakaan - eikä edes pelikiellossa. Onhan se varmaan harmillista, kun näitä asioita ei vaieta normaaliin tyyliin kuoliaaksi.

Ja lisätään vielä sen verran, että en tunne scumia kohtaan niinkään katkeruutta. Kyllä se tunne on vihaa. Mutta scumiakin enemmän tunnen vihaa sitä kohtaan, että yksi seura nostaa lajiliiton tuella koko ajan itseään muiden yläpuolelle ja heittelee koko ajan kapuloita kabinetista muiden kilpakumppaneiden rattaisiin. Ja siltikin tällä seuralla, managerillansa ja pelaajilla on vielä pokkaa näytellä viatonta kärsijää. Ei siinä, hyvin ne tän kaiken tekee. Jos tuota arvostaa, niin silloin hattua voisi nostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Saas nähdä tuleeko Suarezin myyntihuhuista samantyyppinen jokakeväinen juttu kuin Reinan, Torresin tai kapun huhuista aikanaan. Tänään on silmiin osunut juttua ainakin PSG:n ja Palermon kiinnostuksesta Luisiin. Eikä tuo mikään yllätys ole että huhut vain kiihtyvät kesää kohti kun miettii tämän kauden tapahtumia.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kohta alakaa fa cup -taisto Brightonia vastaan. Mikäli Pool selvittää tiensä seuraavalle kierrokselle, niin vastaan asettuu...Stoke City.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hieno esitys Brightonia vastaan ja 6-1 voitto. Oli hyvä harjoitus ensi pyhän finaalipeliin Cardiffia vastaan, joka jo vähän kutittaa mahan pohjassa, kun olisi kiva välillä voittaa yksi kannu, mutta en juhli etukäteen varmaa voittoa viikon päästä, kun ei sitä koskaa tiedä miten käy. Stoke-kotona on 6. kierroksen peli FA Cupissa, joka ei ole helppo peli, kun Liverpool saattaa jäädä siinä helpostikin tasapeliin ja Stoke vieraissa uusintapelissä ei houkuttele ajatuksena yhtään.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Stewart Downing sai tililleen maalisyötön AC:n 3-1 maaliin. Tällä kaudella on mahdollisuudet ihan mihin vain!!!
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC

kovalev

Jäsen
Suarezilta aivan mieletön alasotto tuossa 2-1 maalia edeltävässä tilanteessa. Kaikki käy niin nopeasti, että on vaikea arvioida käykö siinä vähän munkkikin, mutta joka tapauksessa: tuollaisessa tilanteessa ja tilassa aivan loistelias suoritus.
Muutenkin hieno esitys koko joukkueelta, melko suvereenia hallitaa. AC oli taas mies paikallaan, kyllä kaverissa potentiaalia olisi lähes hintansa edestä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Wembley 26.2.2012

Muutamien tuntien päästä on sellaista herkkua pitkästä aikaa luvassa että Liverpool taistelee oikeasti pokaalista. Edellisestä pokaalista, eli FA Cupin voitosta on vierähtänyt 6 vuotta. Liigacupin Liverpool on voittanut 7 kertaa, viimeeksi 2003, kun ManU kaatui Gerrardin ja Owenin maaleilla 2-0. Tämä liigacupin mehupurkki ei todellakaan ole niitä arvostetuimpia, mutta sillä ei nyt ole LFC:n kannalta merkitystä vaan sillä, että tuo pitkä mehupurkiton putki katkeaa tänä iltana Wembleyllä. Lisäksi tämän pelin voitto varmasti antaa lisäpotkun joukkueelle loppukauteen liigassa ja FA Cupissa.

Vastustajaa Cardiffia ei saa aliarvioida, vaikka divariporukka vastaan asteleekin. Joukkue on kuitenkin viime vuodet kärkkynyt siellä aivan divarin kärkikahinoissa tavoittelemassa valioliigapaikkaa. Tällä hetkellä se pitää hallussaan sijaa 6, eli on taistelemassa jälleen noususta. Historiassaan se on kerran voittanut FA cupin (1927), mutta ei koskaan liigacuppia. Eikä toivottavasti tee sitä tänäänkään. Silti vaarallisia pelaajia joukkueessa kyllä löytyy esim. Peter Whittinghamin ja Kenny Millerin muodossa.

Liverpoolin kokoonpanossa kai suurimmat kysymysmerkit ovat Aggerin ja Bellamyn pelikunto. Molempia kieltämättä näin isoon matsiin tarvittaisiin.

Itse toivoisin avausta jotenkin näin:

--------------Pepe---------------
---Johnson-Skrtel-Agger-Enrique--
---------Spearing-Adam----------
--Suarez-----Gerrard----Bellamy--
-----------Carroll----------------

Penkiltä saisi sitten tarvittaessa ainakin jalkoja kentälle Kuytin, Downingin ja Hendon avulla. Mikäli Agger ja/tai Bellers ei pysty avaamaan niin sitten avaukseen Carra juutin tilalle, ja Kuyt yläkertaan, koska mies on kuitenkin yleensä parhaimmillaan tiukoissa paikoissa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Huhhuh... "Pieniä" tykytyksiä aiheutti tuo näytös rinnassa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

Cardiff teki matsista helvetin vaikean Liverpoolille etunenässä juuri noiden miesten ansiosta ketä ennakoinkin, eli Millerin ja Whittinghamin. Samoin veskari Heaton oli erittäin hyvä. Kaikki kunnia hyvin tsempanneille Walesin pojille.

Liverpoolin pelaamisessa ei ollut nähdäkseni muuta hyvää kuin lopputulos ja Dirk Kuyt joka kentälle tultuaan oikeasti näytti että haluaa pokaalin vaikka väkisin ja on näissä tärkeissä peleissä se mies johon voidaan luottaa.
 
Viimeksi muokattu:

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Huhhuh... "Pieniä" tykytyksiä aiheutti tuo näytös rinnassa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

Cardiff teki matsista helvetin vaikean Liverpoolille etunenässä juuri noiden miesten ansiosta ketä ennakoinkin, eli Millerin ja Whittinghamin. Samoin veskari Wheaton oli erittäin hyvä. Kaikki kunnia hyvin tsempanneille Walesin pojille.

Liverpoolin pelaamisessa ei ollut nähdäkseni muuta hyvää kuin lopputulos ja Dirk Kuyt joka kentälle tultuaan oikeasti näytti että haluaa pokaalin vaikka väkisin ja on näissä tärkeissä peleissä se mies johon voidaan luottaa.

Minkä takia Kuyt on muuten penkkimies? Olisi hemmetin parempi pelaaja kuin kentällä olevat. Oli luokatonta paskaa Poolilta. Onneksi kuitenkin voittivat.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ny rillataan. Kiitos Kenny, että vaihdoit Kuytin kentälle edes pelin lopussa. Pelin sankari löytyi lopulta penkiltä, kun Reinaa ei voi oikein kehua siitä, että 3 kpl Cardiffin pilkuista meni puihin tai ohi maalin, mutta nyt on juhlahetki, kun voitettiin Carling Cup 2012. Kiitos, Liverpool FC, ehkä tämä on vihdoin uuden nousun lähtöpiste.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Minkä takia Kuyt on muuten penkkimies? Olisi hemmetin parempi pelaaja kuin kentällä olevat. Oli luokatonta paskaa Poolilta. Onneksi kuitenkin voittivat.
Eiköhän Kuytin penkittäminen ole ihan seurausta siitä että on tällä kaudella haluttu ajaa sisään näitä uusia miehiä AC, Downing ja Hendo etunenässä. Nuo kundit ovat pitkälti jatkossakin LFC:n runko ja Kuyt ei enää montaa vuotta varmasti punaisissa pelaa. Tällaisissa peleissä Dirkiä ei vaan pitäisi pitää piilossa noin kauan.
 

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Eiköhän Kuytin penkittäminen ole ihan seurausta siitä että on tällä kaudella haluttu ajaa sisään näitä uusia miehiä AC, Downing ja Hendo etunenässä. Nuo kundit ovat pitkälti jatkossakin LFC:n runko ja Kuyt ei enää montaa vuotta varmasti punaisissa pelaa. Tällaisissa peleissä Dirkiä ei vaan pitäisi pitää piilossa noin kauan.

Kyllä alkaa usko mennä Hendoon. Ei eilenkään ollut minkään tekijäksi, kaiken kruunasi tyylipuhdas ohi sutaisu vapaassa maalintekopaikassa.

Pitkään olen odottanut et hetkittäiset väläytykset muuttuisivat kokonaisvaltaiseksi pelaamiseksi, jolloin mies olisi ihan kurko. Mutta toisin on käynyt. Hetkittäisetkin ovat muuttuneet yhä harvemmiksi ja harvemmiksi.

Ei jatkoon.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eiköhän Kuytin penkittäminen ole ihan seurausta siitä että on tällä kaudella haluttu ajaa sisään näitä uusia miehiä AC, Downing ja Hendo etunenässä. Nuo kundit ovat pitkälti jatkossakin LFC:n runko ja Kuyt ei enää montaa vuotta varmasti punaisissa pelaa. Tällaisissa peleissä Dirkiä ei vaan pitäisi pitää piilossa noin kauan.

Jos Carroll olisi vaihdettu 70-75 minuutin kohdalla Kuytiin, niin ei olisi katseltu jatkoaikaa, eikä rankkeja, kun Liverpool olisi vienyt pelin jo 90 minuutin jälkeen, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Itse peluuttaisin aina parasta kokoonpanoa, ainakin finaalipeleissä, enkä mitään armopala-Carrolleja kouluttaisi noin tärkeässä pelissä kuin eilen, ainakaan yli 100 minuuttia peliaikaa. King Kennyllä on missio, jossa suositaan selkeästi brittipelaajia. En näe nykylinjaa kovin järkevänä, mutta toivon olevani taas väärässä tässäkin asiassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös