Parannusta kaipailisi.
Eilen Saku Koivun ensimmäisessä ottelussa oli kuuleman mukaan piitkä jono uudistetulla lipunmyyntikojullamme. Siis niin pitkä, jossa katsojat tulevat vihaisiksi ja suunnilleen tuuppivat toisiaan päästäkseen nopeammin niistä kokonaisesta kahdesta ovesta lipunmyyntitiloihin, ovista, joista moni haluaa jostain syystä tulla myös ulospäin. (Tokihan tuolla lipunmyyntipisteellä on yksi ulostulo-ovikin, ainakin sen kerran kun itse kävin, muttä oikeanpuoleisimmilta kassoilta lippua ostettaessa on raivattava itsensä monen jonon läpi tuolle ovelle ja satunnainen katsojahan ei tätä luultavasti tee, etenkin kun on jo valmiiksi vittuuntunut.)
Itse olen ostanut lippuni tämänkin kauden peleihin pääsääntöisesti ennakosta, kerran koin tämän uuden "hienon" lipunmyyntipisteemme ihanuudet. Sellaista survomista ja kahdesta ovesta sisään ja kolmesta (1+2 väärää) ulos ja lippuluukuilla ihmetys: kenen vuoro nyt olikaan. Typeräähän se on, että lippunsa Rinkelinmäeltä ostavat asiakkaat saavat jonottaa käsittämättömän ajan ulkosalla ja sitten siinä perseensilmässä tönittävänä ja tönijöinä, kun joka toinen ei tiedä mistä ovesta pitää mennä sisään ja mistä ulos jne. Onko muuten näillä myyjillä nyt sitten paljon parempi olla sisätiloissa, kun kaksi ovea on kuitenkin koko ajan auki ja kopissa vihaisia ihmisiä ja kova veto? Kyllä tämä meno satunnaisia katsojia vähentää, se on varma. Kun kuluttaja miettii torstai-iltapäivällä, menenköhän peliin vai katsonko kotona Kotikatua, niin helposti ostopäätöstä tehtäessä tulee mieleen, että niin, lippuhan on ostamatta ja ja viime kerralla jonotin puoli tuntia lippuja vesisateessa, jonka jälkeen toisten tönittävänä sisätiloissa vielä tulin vihaiseksi kun kukaan ei tiennyt kenen vuoro on ja mistä ovesta ulostaudutaan. (Kaikkihan eivät välttämättä katso vinkkiä Jatkoajasta!)
Lisää reikiä seinään tai uusi lipunmyyntipiste harkkahallin päähän. Idioottimaista heikentää palveluja, sanon minä.