Linus Nyman Lukkoon

  • 118 328
  • 565
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Yksi asia missä Nyman on mielestäni kehittynyt, on juurikin se fyysinen puoli. Kun alkuaikoina joku luisteli hänen ohitseen vähän lujempaa, niin Linus pyörähti ympäri pari kertaa tuulen voimasta ja varmuuden vuoksi kaatui vielä. Tuo nyt siis hyvin karrikoituna.

Nykyään ei mieheksi kasvanutta Nymania enää heitellä siihen malliin kuin joskus. Pää pelaa tietysti entiseen malliin kiekon kanssa.

Nyt pitäisi vaan saada onnistumisia ja ennen kaikkea sellainen ketju, jossa voisi lähtökohtaisesti pelata loppukauden. Olikos se muuten Koivisto - Koivistoinen - Nyman, kun peli kläppäsi ihan mallikkaasti muutama vuosi sitten?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tuo ketju oli JVDT:n kolmonen ja hienosti toimi. Oli oikeastaan Joulukuun lopusta 2019 Lukon parhaimpia ketjuja tasakentin. Nyman esimerkiksi 26.12.2019 alkaen teki 28 ottelussa tehot 10+11 (+19) kun alkukausi oli tuonut tehot 5+7 (-5) ja otteluita siinä kohdassa oli alla 29.

Koivisto tuolloin Joulun jälkeen 6+12, +15 (9+17, +15 koko kausi) ja Koivistoinen 9+8, +20 (10+15, +26).
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyman on tosiaan runkosarjassa ollut luotettava pelaaja, joka tehoilee heikompia joukkueita vastaan. Saanut tälläkin kaudella paljon yv-aikaa, siihen nähden tehot alakanttiin. Kovemmissa peleissä ja pleijareissa Linus katoaa kuvasta. Pleijareissa 30 matsia, joissa 1 maali, sekin sääleissä.

24-v pelaajaksi todella kokenut, suurempaa kehitystä ei ole tapahtunut. Ison budjetin seuralla on varaa maksaa tällaiselle pelaajalle se +100 k, vaikka tuossa hieman ilmaa onkin.
 
Tällä kaudella muuten 3+3 / 5+7 on tullut Tapparaa, Pelicansia ja Ilvestä vastaan. Linuksella on siis iso muutos menossa. Tänään taas yksi TOP-6 jengi kyykytettävänä.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Rahaseurat on sellaisia. Mutta Nymanin 100k on keskivertopelaajan normiliksa enkä viitsisi joka välissä olla huomauttelemassa siitä.

Miten määritellään "keskivertopelaaja"?

K-Espoon dokkarissa oli muistaakseni, että keskipalkka SM-liigassa olisi 6000e/kk (en tiedä, onko mediaani vai ka.) eli vuosiliksa n. 75k. IS:n jutussa pari vuotta sitten agentti arvioi, että keskiarvo olisi n. 65k.
 
Keskiliksa lienee tuossa 65-75k paikkeilla kyllä, mut sanoisin että näille "nymaneille" normliksa pyörii siellä satkun päällä tai paikkeilla. HIFK, Tampereen seurat, Kärpät, Lukko, TPS maksavat näille hieman paremmin mitä esim. SaiPa, HPK, Jukurit, KooKoo, Sport tai vaikkapa Ässät pystyy maksamaan 2-3 ketjun pelaajalle.
 
Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Tuo Koivisto-Koivistoinen-Nyman voisi tällä kaudella olla Jandric-Kainulainen-Nyman.
Veljesten kanssa sujuu välillä hyvin mutta tuo voisi toimia paremmin.
Tästä samaa mieltä. Itse kokeilisin Nymania jopa Fontainen ja Revon laidalla ja kokeilisin Burkea tai Jandricia sitten veljesten laidalla
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Tämä "tehoilee heikkoja vastaan" on aika surkea argumentti. Kuka pelaaja on sellainen, joka säännönmukaisesti tekee hyviä tehoja parempia joukkueita vastaan eikä saa mitään aikaiseksi SaiPaa vastaan?
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Keskiliksa lienee tuossa 65-75k paikkeilla kyllä, mut sanoisin että näille "nymaneille" normliksa pyörii siellä satkun päällä tai paikkeilla. HIFK, Tampereen seurat, Kärpät, Lukko, TPS maksavat näille hieman paremmin mitä esim. SaiPa, HPK, Jukurit, KooKoo, Sport tai vaikkapa Ässät pystyy maksamaan 2-3 ketjun pelaajalle.
Saattaa olla satku yläkanttiin keskiverroksi liigassa mutta Nyman on pelannut koko liigauransa Lukossa ja pari yli 30p kautta, tuskin mitenkään ylipalkattu on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Vähän kärjistetty, mutta Nymanin 1 maali 30 playoff-matsiin ei kieli siitä, että olisi kovien pelien mies.
En nyt sanonut, että Nyman olisi jokin kova luu. Sitä meinasin, että kyllä siellä samalla tavalla Palveet ja Lehterät enemmän pisteitä SaiPaa vastaan tekee kuin Tapparaa vastaan.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Olipahan hyvä peli Nymanilta. Otti ainakin neljä tai viisi aloitusta laiturin paikalta pakille hyökkäyspäässä. Näkymätöntä ja tilastoihin pääsemätöntä tekemistä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olipahan hyvä peli Nymanilta. Otti ainakin neljä tai viisi aloitusta laiturin paikalta pakille hyökkäyspäässä. Näkymätöntä ja tilastoihin pääsemätöntä tekemistä.
Tilastojen mukaan otti kaksi, voitti molemmat. Olisin itsekin kyllä sanonut että pari enemmän.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vuoden jatkosopparillakin hyvät mahdollisuudet nousta eniten pelejä Lukko-paidassa pelanneeksi ei-kasvatiksi ohi Keräsen.
Kahden vuoden sopparilla olisi mahdollista ohittaa Vahalahti eniten pisteitä tehneenä.
(Tonto näissä laskettu omaksi kasvatiksi.)
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kahden vuoden jatkolla tulisi jo sellainen yhtämittainen pätkä Nymanilla Lukko-paidassa, että ei sellaista taida 2000-luvulta alkaen olla kuin Toni Koivistolla (8 kautta 2013-2014 -> 2020-2021).
 
Gädda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko muut huomanneet, että Nymanin jalka on jotenkin ollut tavallistakin raskaampi viimeiset 1-2kk? Luistelee usein "makkaraluistelua" eli jalat ei edes nouse jäästä. Ei luistelu toki ole koskaan ollutkaan hänen vahvuus, en kyllä tiedä mikä on Nymanin todellinen vahvuus? Pisteitä tulee silti tasaisesti n. 30p/kausi. Jatkolle siis varovainen peukku, kunhan ei ole liian kallis. Ei ratko pelejä kumpaankaan suuntaan, eikä juuri näytä tunnetta kentällä. Erikoinen vähän harmaa pelaaja, ei ole koskaan ollut suosikkini.
 
Koko ketjunsa (Linus-Pattu-Pottu) luistelu on ihan samanlaista. Jalat eivät käy eikä maisema vaihdu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös