Näen tuossa "liian aikaisin" AHL:ään lähtemisessä ennen muuta riskinä sen, että miten pelaajaan kehitys jatkuu pitkien bussimatkojen AHL:ssä missä ei välttämättä muutenkaan treenata yhtä laadukkaasti kuin ainakaan Liigan huippuorganisaatioissa?
Eli mikäli pelaaja saa heti tyyliin ensimmäisen kauden aikana kunnon näytönpaikan ylhäältä ja saa sitä kautta ns. jalan oven väliin NHL-pelipaikkaan, niin voi tuossa lähtemisessä olla järkeäkin.
Sitten taas toisaalta jos lopullista läpimurtoa NHL:n puolelle ei heti ensimmäisten kausien aikana kykene tekemään, niin riskinä on taantua lopullisesti AHL-jyräksi ja sieltä sitten jonnekin Sveitsiin/SHL:ään pelaamaan ja lopulta maitojunalla takaisin Liigaan mistä on enää todella vaikeaa uudestaan ponnistaa takaisin Pohjois-Amerikkaan.
Esimerkiksi Lauri Pajuniemi ja Markus Nurmi ovat mielestäni hyviä esimerkkejä tällaisista pelaajista, jotka lähtivät liian aikaisin Pohjois-Amerikkaan ilman mitään todellista mahdollisuutta saada NHL-paikkaa.
Sitten taas jotkut Kaapo Kakot ja Juuso Pärssiset yms. saivat heti pelipaikat NHL-organisaatioista, koska olivat ns. staroja Liigassakin ja pelillisesti sekä fyysisiltä ominaisuuksiltaan valmiita maailman kovimpaan jääkiekkosarjaan.
Ei pidä väheksyä myöskään henkisen puolen merkitystä, jos et ole oikeasti ollut todella hyvä pelaaja millään sarjatasolla, niin millä itseluottamuksella pelaaja lähtee oikeasti tavoittelemaan NHL-paikkaa?
Vasta kun oikeasti ns. tähtitason pelaaja Euroopassa, on realistiset mahdollisuudet NHL-pelipaikan ottamiseen. Kuinka moni pelaaja on oikeasti ominaisuuksiltaan kehittynyt AHL:n puolella vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana?