Tapparalla on tietysti varaa paikata pitkiä loukkaantumisia uusilla pelaajilla kuten nyt tässä tapauksessa Kontiolan poissaoloa. Silti esim. viime kaudella pakisto pysyi samana läpi kauden, koska ei ollut tarvetta muutoksille tai leveyspelaajille. Hyökkäykseen lopulta jäi ylitarjontaa, kun kaikki pysyivätkin terveenä ja paikkaajiksi hommatut jäivät loppukaudeksi.Kausi on vielä kesken. Kehtaatko pokkana väittää, ettei Tapparassa ovet kävisi mutta silti menestystä tulee?
----
Veikkaan ihan tarkistamatta, että Ässillä on käynyt rosterissa sellaista nuorta kaveria, jotka eivät olisi Tapparassa ihan kokoonpanoihin nousseet.
Tällä kaudella esim. Oskari Luodolla on 32 peliä enkä pidä häntä merkittävästi (jos ollenkaan) Ässien alaketjujen pelaajia parempana. Peliaikaa on tällä kaudella riittänyt laajalle, kun poissaoloja on riittänyt eikä parhaalla kokoonpanolla ole tainnut pelata kertaakaan.
Hankinnat on tehty siis tarpeeseen eikä varmuuden vuoksi. Sen takia ei varmaan ole tullut ainakaan isompia ongelmia joukkuehengen tms osalta. Ja Manninen tuolta jo lähti kun ei ollut tyytyväinen rooliinsa. Ei pidetty väkisin vaikka siirtyi kovaan kilpailijaan.