Karjala-syndroomaViitasalo oli hyvä tasan siihen asti kunnes nousi EHT-tasolle. No olihan siinä se loukkaantuminen, mutta...
Karjala-syndroomaViitasalo oli hyvä tasan siihen asti kunnes nousi EHT-tasolle. No olihan siinä se loukkaantuminen, mutta...
En tiedä varmaksi.
Sen kuitenkin tiedän että olisivat voittaneet ehkä yhden tämän syksyn paikallisista, nythän tuo tilasto on Ilvekselle 3-0.
Toiseksi, Ilveksen pakistolla Tapparaa ei olisi pöllytetty syyslomalle CHLstä heti alkulohkossa.
Vaikka olemmekin liudan korkealla varattuja pelaajia kasvattaneet, niin Juolevista ei sitä kunniaa voida ottaa, sillä hän ei pelannut peliäkään Tepsissä ennen varaustaan. Sen jälkeen toki pelasi, ja oli todella laadukas pakki varsinkin loppukaudesta. Pleijareissa oli jo mielestäni Tepsin paras pelaaja (toki esimerkiksi Palve pelasi myös todella vahvat pudotuspelit). Valitettavasti sen kauden jälkeen Juolevi ei ihan liikaa ole terveenä ollut.Tätä kaveria on kyllä viime vuodet heitelty paikasta toiseen, valitettavasti loukkaantumisia liian paljon viime vuosina. Mutta sanotaanko, että ihmettelin aikanaan korkeaa varausta. Kaveri sai pelata YV:tä seurajoukkueessa (TPS) että maajoukkueessa hiton hyvien pelaajien kanssa, kakkossyöttöjen erikoismies :D
Se on ollut varmasti hieno hetki syksyn pimeänä iltana kun kaksi epätoivoista löivät kättä.
Juolevi yrittää uudelleen käynnistellä uraansa. Tappara yrittää roikkua Ilveksen pakkihankintojen peesissä.
Ilveksen sopimuspelaajana Juolevi alottaisi mestiksen puolella. Tapparassa taitaa mennä liigaporukkaan heittämällä.
ON!Onko nyt edessä SE kevät kun vihdoin voitatte jotain suurta.
Vaikka ny vähän väärä ketju onkin, niin olisi ihan saakelin hienoa jos Ilves voittaisi CHL:n. Aatelkaa ny, yksi kaupunki, kaksi joukkuetta, peräkkäiset mestaruudet. Maailman johtava kaupunki! Puistopatsasvarkaudetkin selvitetään.
Vaikka ny vähän väärä ketju onkin, niin olisi ihan saakelin hienoa jos Ilves voittaisi CHL:n. Aatelkaa ny, yksi kaupunki, kaksi joukkuetta, peräkkäiset mestaruudet. Maailman johtava kaupunki! Puistopatsasvarkaudetkin selvitetään.
Läpi uran ollut ongelmia pysyä terveenä sekä Pohjois-Amerikan puolella tuli aikamoista noottia välillä missä kunnossa mies ilmaantui harjoitusleirille. Milloin palasina, milloin muuten vain todella huonossa kunnossa. Yhdessä vaiheessa hänestä tuli jo NHL-piireissä meemi kun jäi harjoituskaudella luisteluharjoituksen jälkeen haukkomaan selälleen happea jäälle. Yhtenä vuonna paikat olivat niin palasina ensimmäisten leirien harjoitteiden jälkeen ettei polvi kestänyt edes venyttelyä. Ainakin Vancouverin AHL-vuosien ajalta hänen lähdettyään seurasta viesti oli aika selvä että vauhti ei riitä edes AHL-tasolle. Karu tapaus kyllä kun uran alusta alkaen on ollut noin valtava määrä ongelmia milloin polvissa, milloin lantiossa ja milloin muuallakin.Millä lailla fysiikka on ongelma? Voiman puute vai mitä?
Tästä voi katsoa Juolevin minuutit Timråssa. Ihan reippaasti on saanut peliaikaa:
Yksi iso ongelma mistä Vancouver-fanit puhuivat oli tuo takaperinluistelu ja kääntyminen, kuulemma lonkat niin rikki ettei liiku mihinkään, siitä en sitten tiedä että onko tuo parantunut yhtään, toivottavasti.Läpi uran ollut ongelmia pysyä terveenä sekä Pohjois-Amerikan puolella tuli aikamoista noottia välillä missä kunnossa mies ilmaantui harjoitusleirille. Milloin palasina, milloin muuten vain todella huonossa kunnossa. Yhdessä vaiheessa hänestä tuli jo NHL-piireissä meemi kun jäi harjoituskaudella luisteluharjoituksen jälkeen haukkomaan selälleen happea jäälle. Yhtenä vuonna paikat olivat niin palasina ensimmäisten leirien harjoitteiden jälkeen ettei polvi kestänyt edes venyttelyä. Ainakin Vancouverin AHL-vuosien ajalta hänen lähdettyään seurasta viesti oli aika selvä että vauhti ei riitä edes AHL-tasolle. Karu tapaus kyllä kun uran alusta alkaen on ollut noin valtava määrä ongelmia milloin polvissa, milloin lantiossa ja milloin muuallakin.
Toivottavasti ura lähtee nousuun ja pääsee vihdoin täällä kotimaassa pelaamaan ehjiä kausia.
Yksi iso ongelma mistä Vancouver-fanit puhuivat oli tuo takaperinluistelu ja kääntyminen, kuulemma lonkat niin rikki ettei liiku mihinkään, siitä en sitten tiedä että onko tuo parantunut yhtään, toivottavasti.
Enpä tainnut muuta väittääkään, toin vaan lisäkontekstia lainaamaani viestiin.Tuostakin jo 3 vuotta aikaa, viimeeks ollut Vancouverissa ennen korona-stoppia. Ja vähän eri kääntyillä jossain sen tason liigassa, jossa tulee jotain McDavidejä vastaan.
Jos ongelma uralla on ollut pysyä terveenä, niin ihan oikeaan paikkaan on tullut. Tapparaan. Siellä laitetaan miehet kuntoon.
Tuostakin jo 3 vuotta aikaa, viimeeks ollut Vancouverissa ennen korona-stoppia. Ja vähän eri kääntyillä jossain sen tason liigassa, jossa tulee jotain McDavidejä vastaan.
Jos ongelma uralla on ollut pysyä terveenä, niin ihan oikeaan paikkaan on tullut. Tapparaan. Siellä laitetaan miehet kuntoon.
Melkein menisin ensin lääkärille jos kuntoon haluaisin ja sitten vasta Tapparaan tai johonkin muualle.
Jos ongelma uralla on ollut pysyä terveenä, niin ihan oikeaan paikkaan on tullut. Tapparaan. Siellä laitetaan miehet kuntoon.
Tästä onkin aika solidit näytöt tältä kaudelta Bäckmanin kanssa.
C.J. Smith loppukauden sopimuksella JYPiin. Sopimukseen sisältyy kolmen viikon koeaika.
JYP vahvistuu kovan luokan yhdysvaltalaishyökkääjällä - JYP Jyväskylä
JYP on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä C.J. Smithin kanssa. Alkukauden pelaamatta olleen Smithin sopimukseen sisältyy kolmen viikon mittainen koeaika. 28-vuotias Smith on kiekkoillut koko uransa kotimassaan Yhdysvalloissa. Yliopistotaustainen laituri […]www.jypliiga.fi
Viimeisin peli joulukuussa 2022, eli viime kaudella. Tämän kauden alun ollut pelaamatta.Suattaapi olla kova, mutta jännä nähdä miten sopeutuu. Hauskasti kirjoitettu tuossa uutisessa, että "alkukauden pelaamatta ollut", kun kaverin viimeisin peli on ollut 9.12.2022, ainakin AHL.comin mukaan.
Viimeisin peli joulukuussa 2022, eli viime kaudella. Tämän kauden alun ollut pelaamatta.