Ikosten veljesten kaukainen serkkupoika Miska Siikonen voidaan myös laskea listaan mukaan.
Ikoset on vähän kuin uuden ajan Koivistot. Koiviston veljekset olivat pitkään Liigassa enemmistö. Taisi samaan aika veljeksistä pelata Toni Koivisto, Henrik Koivisto, Juha Koivisto, Kimi Koivisto, Mika Koivisto ja Miika Koivisto. Enää ei ole jäljellä kuin serkkupoika Eetu Koivistoinen.
Koiviston ja Ikosen perheet olivat itseasiassa naapureita. Pihapelit keskenään kehittivät näköjään kaikista Liigatason kiekkoilijoita. Säännöissä ei ollu muuta kuin, että kentällä saa olla viisi hyökkääjää ja yksi puolustaja. Ossille ja Miikalle sitten jäi tämä puolustajan nakki pidemmäksikin aikaa. Koivistoilla oli silloin alkuaikoina jopa molarikin: Petri Koivisto.
Itsekin asuin aikoinaan samassa naapurustossa ja oli se kyllä hieman kieroutuneen oloista, kun Koiviston perheen isä Mauno Koivisto löi kentälle jo täysi-ikäisen Tonin ja samaan aikaan Ikosten perhe kärräsi vielä tuttia imeneen Jonin oikeaan laitaan. Oli ne aikoja.