Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2021–2022

  • 374 228
  • 1 368

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä siirto Nordgrenin kannalta. Ei vaan lähtenyt millään IFK:ssa hommat käyntiin ja moni samassa korissa ollut kaveri alkoi ajamaan ohitse. Varmasti nuo loukkaantumiset hidastaneet urakehitystä, mutta aika varma että puhkeaa Lahdessa kukkaan.
 
Kukko

Jäsen
Se tapa miten Tapola peluuttaa ei suoranaisesti vaadi sellaista ns oikeaa kiekollista pakkia, riittäisköhän Tuulola tuohon.
Julkaistut sopimukset oli tehty ennen Kemiläisen siirtymistä muualle. Kemiläisen sopimus ei ollut pienimmästä päästä, joten korvaaja tulee kyllä. Tapola puhui vielä yhdestä-kahdesta uudesta puolustajasta.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Aivan, no toi puute täytyy korvata. Eli tulee sinne jotain ja luultavasti vielä se kiekollinen pakki.
 
Winterland

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Liigan kovin siirto-ketju voidaan jo nyt lukita Lion 79 Kokodu Keikadun jalanjäljissä Valtteri Hietanen Nikko Icebucksista!
Aika vahingoniloisia oltiin myös viime kaudella palstatoimittajaa myöten kun Vaasaan saatiin liigan tasoa häpäisemään yli 30 v Puolalainen ....vaan kuinkas kävikään...kaveri pysyi vauhdissa kevyesti mukana. Kumman häpeä se sitten lienee,liigan tason vai ?

Toki en ikinä ole kuullutkaan Valtteri Hietasesta. :-)
 
PunainenKukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Classic
Aika vahingoniloisia oltiin myös viime kaudella palstatoimittajaa myöten kun Vaasaan saatiin liigan tasoa häpäisemään yli 30 v Puolalainen ....vaan kuinkas kävikään...kaveri pysyi vauhdissa kevyesti mukana. Kumman häpeä se sitten lienee,liigan tason vai ?

Toki en ikinä ole kuullutkaan Valtteri Hietasesta. :-)
Tosi hyvin juu pysyi, 9 matsia ja 0+2 :-)
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Jumalauta kahden vuoden diilejä ja OTTO PAAJANEN!
Patti on todella mukava tyyppi mitä sitä edellisellä kerralla oppi tuntemaan. Kelpaa todellakin. Johtajatyyppi.
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Tosi hyvin juu pysyi, 9 matsia ja 0+2 :-)

Jaa, jokaisen puolustajan otteet mitataan siis tehopisteissä, ei niinkään sillä miltä otteet on näyttäny kentällä?

Onko tän palstan taso laskenut näin alas, kun täällä jengi päästelee suustansa ties mitä paskaa kokoajan? Tässä taas hyvä esimerkki siitä.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Jaa, jokaisen puolustajan otteet mitataan siis tehopisteissä, ei niinkään sillä miltä otteet on näyttäny kentällä?

Onko tän palstan taso laskenut näin alas, kun täällä jengi päästelee suustansa ties mitä paskaa kokoajan? Tässä taas hyvä esimerkki siitä.
Jos tuo polski oli niin saatanan hyvä kuin annatte ymmärtää, niin miksi ihmeessä Sport päästi hänet pois? Nähdäkseni siellä oli kyllä jokunen muukin, jonka olisi voinut potkia vai maksoiko slovakialaiset vaan niin mottipäisesti, että oli must diili?
 
Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Noh, kun se lähti, omatahtoisesti, koti-ikävä kuulemma.
 
Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos tuo polski oli niin saatanan hyvä kuin annatte ymmärtää, niin miksi ihmeessä Sport päästi hänet pois? Nähdäkseni siellä oli kyllä jokunen muukin, jonka olisi voinut potkia vai maksoiko slovakialaiset vaan niin mottipäisesti, että oli must diili?
Polskin sopimushan purettiin henkilökohtaisista syistä, ts. perhe jäi Puolaan eikä päässyt kauden aikana kertaakaan käymään kotona tai vice versa, mikä puolestaan onnistui Slovakiasta käsin... Saatanan hyväksi tuskin on kukaan ainakaan tosissaan sanonut, mutta kiitos antoisasta panoksestasi tähän keskusteluun.
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Jos tuo polski oli niin saatanan hyvä kuin annatte ymmärtää, niin miksi ihmeessä Sport päästi hänet pois? Nähdäkseni siellä oli kyllä jokunen muukin, jonka olisi voinut potkia vai maksoiko slovakialaiset vaan niin mottipäisesti, että oli must diili?

Sieltä seuraava! Olisihan Sportin pitänyt ilman muuta väkisin pitää herra riveissään, vaikka halusi lähemmäksi kotia, ja koronan takia tuo reissaaminen oli slovakiasta paljon helpompaa. Antais hyvän kuvan seurasta.

Ja onhan tää nyt outo juttu: yks vähättelee tehopisteiden avulla ilman että on nähnyt peliäkään, käyt sanomassa että ei pelaajaa aina sitä kautta voi arvostella, ja se tarkoittaa sun mielestä ilmeisesti sitä että kehun Koluszin maasta taivaisiin? Ja vielä ilman että tutkit mitään faktoja lähdön syystä jne. Peukku. Ylös.

Mut joo, se siitä mun osalta, ei tähän ketjuun kuulu.

Jottei aivan täysin offtopikkia ole, niin HIFK:lta kyllä erinomaisen oloiset hankinnat. Parit pleijarien MVP:t, erittäin potentiaalinen Hirvonen ja maalipyssy Innala. Näyttää siltä että Peltoselle kasataan aika makoisaa nippua vedettäväksi! Koivistoisen ja Paajasen 2v pahvit on kyllä kovaa valuuttaa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Löytyy jääkiekkoliiton siirtosivuilta, joten tätä voinee pitää jo varmistuneena siirtona:

Roni Sevänen Lukko -> Ässät
 
Nigi

Jäsen

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Suomalaisveskareiden alemmuustila jatkuu. Jo kahdella (Ässät, Ilves) molemmat pelaavat veskarit ulkomaalaisia.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suomalaisveskareiden alemmuustila jatkuu. Jo kahdella (Ässät, Ilves) molemmat pelaavat veskarit ulkomaalaisia.
Alemmuustilasta ei liene ihan vielä kyse. Viime kaudella vähintään 10:ssä pelissä pelanneita ulkomaalaisvahteja Liigassa oli 8/33 ja SHL:ssa 6/27, eli suht samoissa menee Ruotsin kanssa. Ensi kaudella toki saattaa ulkomaalaisia olla enemmänkin, mutta tällä hetkellä jos katsotaan 30 veskaripaikasta on seitsemän ulkkaria. Toki ainakin Pelicans, TPS, Kärpät ja Lukko vielä joutuvat veskari kaupoille, kun näillä ei ole kuin yksi maalivahti ja junnut kiinnitettynä. Lisäksi Lukon Lehtinen siirtynee P-Ameriikkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös