Liigan ulkomaalaiset ennen ja nyt

  • 40 812
  • 132
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ajattelin nyt ensimmäisen viestiketjuni avata ja ottaa puheeksi SM-liigassa vaikuttavat ulkomaalaiset vahvistukset ja sitten ne ns. "vahvistukset". Toki olisi myös hauska muistella niitä vähemmän onnistuneita "vahvistuksia", joista ainakin Jokereiden osalta tulee mieleen Dave Moylan (olikohan sukunimi noin?), joka ei edes taaksepäin osannut luistella, Jiri Sejba ja viimeisimpänä muttei missäää nimessä vähäisimpänä tämä herra Sandwith, joka aikaansaa jäällä ollessaan suurta hymyä allekirjoittaneen kasvoille mutta myös pelonsekaista tunnetta sekä kysymyksen siitä, että mitä h..vettiä tuo mies tuolla tekee...

Banhamin lähtö aiheutti keskustelua siitä, pitäisikö hänet korvata uudella (tässä tapauksessa voidaan kai rivien välistä tulkita, että ulkomaalaisella) pelimiehellä vai pitäisikö mahdollisuus antaa omille junioreille. Joka vuosi uusia ulkomaalaisia tulee liigaamme ja joka kerta aika monelle liigan taso tulee suurella yllätyksenä ja suuresta vahvistuksesta tuleekin vain rivipelaaja, sillä erotuksella, että saa huomattavasti parempaa palkkaa siitä. Try-outille pelaajat tulevat, joskus vaan tuntuu, että ei näyttöjen tarvitse olla kummoisia, kun jo paikka irtoaa. Lukko ainakin Ikan puheiden mukaan haki vahvoja roolipelaajia (Cipolla) eivätkä niinkään pistemiehiä, miten ovat miehet onnistuneet Lukon asioista tietävät? Kärpät ovat onnistuneet hyvin vahvistuksissaan, HPK:n Jalonen taas haukkui Pardavyn olevan "ihan perseestä. Mites muilla...?

P.S olkoon tämä alkusoitto...
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti The Mighty Treasure
...HPK:n Jalonen taas haukkui Pardavyn olevan "ihan perseestä. Mites muilla...?
Pardavyn puolustukseksi mainittakoon sen verran, että Jalonen antoi tuon kommentin noin viiden pelin jälkeen, ja olikin silloin oikeassa. Viime pelit Pardavy on kuitenkin pelannut mukiinmenevästi, joskin vielä ollaan kaukana niistä odotuksista, joita miehen kohdalle asetettiin. Selvä puute on peliä tekevä ketjukaveri. Kuharchik ei ole sen tyyppinen pelaaja ja Laakkonenkin on vielä turhan heiveröinen sillä osa-alueella. Korostan kuitenkin, että peliä tekevää ketjukaveria ei ole vielä löytynyt.

HPK:sta vielä sen verran, että David Prinz on ehkä joukkueen huonoin ulkomaalaisvahvistus kautta aikain. Ei tule äkkiseltään mieleen yhtään huonompaa tapausta. Edes Jason Miller ei pääse lähelle.
 

D. Moylan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti The Mighty Treasure
Toki olisi myös hauska muistella niitä vähemmän onnistuneita "vahvistuksia", joista ainakin Jokereiden osalta tulee mieleen Dave Moylan (olikohan sukunimi noin?), joka ei edes taaksepäin osannut luistella,.

Hei eipäs tönitä Davea! Moylan oli väärinymmärretty nero, selvästi 2000-luvun goonikulttuuriin sopiva mies, joka ei oikein pärjännyt silloisessa liigassa (eikä divarissa...). Jokerien divarivuosien helmivahvistuksethan olivat ekalla kaudella Fedor Kanareikin ja toisella Dave Moylan. Moylanin mukana tullut Cleon Daskalakis tosin oli ihan pelimies. Taisi muuten Moylan voittaa jäähykuninkuuden 1989-90 yli 100 minuutilla, joka ennen älyttömien 20 minuutin jäähyjen aikaa oli aika tiukka saavutus. Sitä paitsi Moilanen luisteli eteenpäin paremmin kuin Selänne eteenpäin! Selänteellä tosin kipsi jalassa hilltsi...

Silloiseen Jokeri-puolustukseen ei tosin Davella ollut vaikeuksia mahtua, miehen pahimmat kilpailijat kuudennen pakin paikasta olivat legendaariset Jammu Sinisalo ja Tom Wuorijärvi. Oi niitä aikoja! Muut pakit silloin taisivat olla Strömberg, Immonen, Heikki Riihijärvi, Marko Halonen ja Arto Taipola. Kaiken lukkona Fadu Uronen. Ei ihme, että melkein karsittiin.
 

H.Hietaharju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpissä on pelanneita ulkomaalaisia.

Erittäin onnistuneet hankinnat.

+ Petr Tenkrat
+ Brett Lievers
+ Andrei Potaichuk
+ Rob Miller
+ Gary Yarenchuk
+ Tim Thomas
+ Petr Ton (luotan että petr pelaa loppukauden tasollaan)

Divarissa kärpissä on pelannut todellisia pisterohmuja:P
listataan tähän ny muutama kova "Divari" hankinta

+ Vladimir Kames (uskomatonta että miehestä puhutaan vielä)
+ Martin Bergeron
+ Vjatseshlav Fandul
+ Duane Derksen
+ Francois Bouchard (pelaa muuten nykyään änärissä)
+ Roman Bozek
+ Evzen Musil
+ Dennis Tsigurov

mutta näkisin kuitenkin että tälläkaudella kärpillä on ainakin seuran historian kovimmat ulkomaalaispelaajat.
saattaa olla että tänkauden kovimmat ulkomaalaiset pelaa kärpissä (kun otetaan viidenpelaajan taso huomioon)

jos joku ei tiedä, niin kärppien tän kauden ulkomaalaispelaajat ovat

Petr tenkrat
Petr Ton
Brett Lievers
Andrei Potaichuk
Drew Bannister
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Jos rajoitetaan JYPin ulkomaalaishankintojen kritisointi tähän kauteen (unohdetaan grillot ja dubermannit), niin pikkuruinen kanadalaispakki Jamie Mattie oli hauska tuttavuus. Teknisesti taitava ja pirun hyvä luistelija, mutta omasi noin 4-vuotiaan anemiaa sairastavan tytön voimatason. Oikeasti. Antti Virtanenkin olisi voittanut Mattien laitakahnauksessa.

Mattie suuntasi ruotsin divarin divariin. Pikantti yksityiskohta oli tämän kanadais-"koviksen" syntymäpaikka - Antigonish. Se Mattie todella oli: anti-gooni. Hänen harminsa ettei kanadassa pelata salibandyä.
 

JPL

Jäsen
Muokataan H.Hietaharjun listaa hieman minun mielen mukaiseksi.

+ Petr Tenkrat
+ Brett Lievers
+ Andrei Potaichuk
+ Rob Miller
+ Gary Yarenchuk
+ Tim Thomas
+ Petr Ton
+ Vladimir Kames
+ Martin Bergeron
+ Vjatseshlav Fandul
+ Duane Derksen
+ Francois Bouchard
+ Roman Bozek
+ Evzen Musil
Lisätään positiivisiin nämä herrat
++Robbins Matthew
+Hebert Ian

Sitten miinuslistaan
- Dennis Tsigurov
- Evgeny Davydov
- Romanov Oleg
- Shirreffs Steve (peruspakkina ok, mutta täyttänyt ulkom.vahv. kriteerejä)
- Bondarevs Igor (hätäapu)
- Efimov Aleksei
- Tsvetkov Dmitri
- Åslin Peter
- Jashin Oleg
- Thompson Patrick
- Zhebrovski Sergei

Tiputin Tsygurovin pahasti miinusmerkkisten joukkoon. Aivan järkyttävän kallis mies suorituksiin nähden.

Tuossa on pähkinänkuoressa Kärpissä 90-luvulla ja 00-luvulla pelanneet ulkomaalaiset. H.H:n väsäämässä listassa muutama vielä vanhempi tapaus. Tällä hetkellä en kyllä vaihtaisi Kärppien ulkomaalaisista ketään pois. Loistavia jätkiä kaikki. Täyttävät juuri ne aukot, joihin ei ole laittaa kotimaista miestä. Lisäksi pakko mainita Junnon hieno vedätys tapauksessa Jason Doig ;-) Kaveri on kerran käynyt Oulussa Niinimaan kaverina (melkein pelasi harjoitusottelussa) ja on sen jälkeen ollut jokakeväisten ja -kesäisten huhujen kohteena.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Vahvistukset:

Mike Stapleton
Ladislav Kohn
Cory Murphy
Jiri Vykoukal
Jan Caloun
Nils Ekman
Sergei Prjakhin
Mariusz Czerkawski
Johan Davidsson
Frank Banham
Dale McTavish
Shayne Toporowski

Välimaastoa:

Otakar Janecky
Jonas Andersson-Junkka
Petr Ton
Peter Sarno
Scott Brower (RIP)
Pavel Kostihtsin
Peter Högardh
Marcus Kristoffersson

"Kiitos ja näkemiin" mm:

Lubomir "en mene kulmiin" Kolnik
Scott Malone
Vadim "viikate" Galihkmanov
Sergei " kaima on HIEMAN parempi" Makarov
Lukas " vedän TT:a turpaan" Zib
Filip "#50" Turek
mikälieetunimi (Jiri?) Zelenka
Jiri "koti-ikävä" Burger
Zdenek Sedlak
Shawn "selkävaiva" MacEachern
Vadim "3+2 Rovaniemen Kiekossa" Shaidullin
Per Wallin
Tomas Kapusta
Jeff "mä oon MacTavishin kaveri" Bes
Thomas Draper (onko muka muita vaihtoehtoja)

Kas kummaa, ihan kuin valtaosa hyvistä ajoittuisi ajalle jolloin CR on ollut puikoissa. Listalta saattaa nimiä puuttua...Lisäilen niitä muistini (tai muiden muistin) mukaan...Alkaisikohan nyt olla kaikki?
 
Viimeksi muokattu:

Jantse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien ulkomaalaisista lisää

Ylivoimainen ykkönen: Jevgeni Davydov

Seuraavina Kamesit, Millerit, Yaremchukit, Tenkratit ja Tonit jne...

Puolustajien parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Dmitri Tsvetkov, jonka kohtaloksi koitui olla ulkomaalainen, puolustaja ja pelata Kärpissä. Työtä ja roolistusta ei ole Raksilan lehtereillä koskaan osattu arvostaa, eikä muutosta ole näköpiirissä ainakaan vähään aikaan.

Kaikkien aikojen paras maalivahti, kuka Kärpissä on ikinä pelannut, on ehdottomasti Peter Åslin. Alle 20 oululaista näki Åslinin pelaavan terveenä, teilattiin ulkomaalaisena Kärpissä.

Francois Bouchard ei muuten ole koskaan pelannut peliäkään NHL:ssa, eikä todennäköisesti tule pelaamaankaan. Ura jatkuu tällä hetkellä Saksassa.

F.B. mellesti '97kädettömässä ja jalattomassa Kärppäjoukkueessa, jonka pistepörssin kakkonen ja kolmonen olivat herrat Salpa Lohikoski. '99 taso oli hieman kovempi ja puolustajista menivät edelle mm. tuulennopea Harri Aho sekä tähtikaartin ehdoton ykkösnimi Jaako Niskavaara.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Väli maasto:
Pavel Kostikhin
Peter Högardh (Loistavat pleioffit, mutta Alanko ajo 3-2 tilanteessa injuryyn ja K-E hävis 3-4)


Miinus:
Hakan Galliamoutsas (Pelas vaan joku 5pelii ja sai monoo, olisko ollu viel vaan treeni pelei)
Tomas Kapusta (alle 10 peli ja monoo)
Per "KalPa" Wallin ( Tuli KalPasta tais saada yhen passin)


Sergei Makarov on kyl jääny pysyvästi mieleen. Tämä jo ehkä hiukan vanhahko pakki jakoi aivan törkeitä riski passeja maalin edestä ja joskus onnitu hyvin, toisinaan tosi heikosti ja kiekko oli omissa.
 
Viimeksi muokattu:

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti MrBluus
Hakan Galliamoutsas (Pelas vaan joku 5pelii ja sai monoo, olisko ollu viel vaan treeni pelei)

Lisäsin nuo muut mutta Galliamoutsas pelasi yhden treenipelin Västeråsia vastaan Matinkylässä joten hänet lienee sinänsä turha mainita. Kävi kylläkin mielessä, olisi ollut kuuluttajilla hommaa...

Ikijokeri: lisäsin MacTavishin vahvistuksiin ja Oton välimaastoon. Ei Otto Bluesissa kuitenkaan ollut "se" Otto minkä tottui Jokeripaidassa näkemään.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Nikke: Missä ovat Dale MC Tavish ja "Otto" Janecky, mihin lokeroon he sitten menevät?

Jokereiden ulkomaalaiset 1995-2002

Vahvistukset:

- Otakar Janecky (kuningas)
- Patrik Juhlin (kausi 1997-98)
- Dmitri Kvartalnov (tärkeä pelaaja meille hopeavuotena, taitava)
- Jan Benda (kova pelimies, kova myös tappeluissa)
- Miroslav Hlinka (täyttää vahvistuksen kriteerit, teki finaaleissa yhden todella tärkeän maalin)
- Sean Gagnon (Fanien suursuosikki, loistavat play-offsit)
- Aigars Cipruss (Vahva runkosarja, play-offseissakin joukkueen parhaimmistoa)
- Pavel Rosa (taitava mielialapelaaja, hieno pelimies)
- Frank Banham (Frankin pyssy oli 2001-2002 tappavaa kalibeeria, finaaleissa yksi todellinen ratkaisija)
- Vladimir Machulda (tätä nimeä ei voi unohtaa! Loistava pelimies, ratkaisija vailla vertaa, Vladimir, olet aina tervetullut takaisin)
- Alex Brooks (Hyvä pakki, nousi play-offseissa pelimieheksi, joukkuepelaaja)

siltä väliltä:

- Daniel Tjärnqvist (nykyinen huippupakki, ei päässyt Jokereissa parhaimmilleen, ei silti huono)
- Darren Stolk (Kovaotteinen pakki, muitan hyvin, kun hän pieksi oikein perusteellisesti HIFK:n poliisi Bob Halkidiksen paikallispelissä, se oli jo tarpeeksi hyvä työnäyte tälle listalle)
- Yvea Racine (Kaverilta odotettiin aivan liikaa tänne tullessaan, ei ollut aivan floppi, pelasi kaudella muutamia ihan hyviäkin pelejä! Pelasi kuitenkin liikaa itselleen)
- Ray Giroux (hyvä luistelemaan,tuli kesken runkosarjan, play-offeissa floppasi koko joukkueen mukana)
- Aaron Boh (Ei saanut kunnon mahdollisuutta, ei pelannut montaa ottelua mutta nousi silti fanien lemmikiksi otteillaan
- Rob Cowie (Pelasi hienon syksyn, mutta myytiin silti pois! Ei kaihtanut myöskään kovia otteita. Hyvä viivapelaaja ylivoimassa)

Flopit:

- Petr Ton (ei soveltunut Jokereiden täynnä tähtiä olevaan miehistöön)
- Fredrik Nilsson (floppasi koko joukkueen tavoin)
. Darcy Werenka (uuh....... hidas ja kankea)
- Eric Perrin (Rapakunnossa Jokereihin tullessaan, ei päässyt tasolleen missään vaiheessa, lähti Ässiin kesken kauden)
- Thomas Johansson (Kaikkien Floppaajien äiti! Teki vain yhden maalin ja pelasi muutenkin todella huonosti odotuksiin nähden. Nykyään maajoukkuekalustoa)
- Terran Sandwith (...)
 
Viestin lähetti Nikke


Lisäsin nuo muut mutta Galliamoutsas pelasi yhden treenipelin Västeråsia vastaan Matinkylässä joten hänet lienee sinänsä turha mainita. Kävi kylläkin mielessä, olisi ollut kuuluttajilla hommaa...

Voi taivas, suuria nimiä puuttuu listalta! Laitas nyt Topperi ja Dale kärkeen ja Otakari sinne viimeseks.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Minnes nää?:
Marcus Kristoffersson, ihan ok jätkä, nuori ja teki ihan hyvin pojoi(?)
Thomas Draper

Niin ja ne on Dale McTavish ja Per Wallin... viilausta
 

Veikko

Jäsen
Ilveksen ulkomaalaishankinnat 1980-->

Tehopisteet ovat runkosarjasta.

*=mukana tämän vuoden joukkueessa

Loistohankinnat:

Dale Derkatch (129 peliä 88+85=173p.)
Allan Measures (288peliä 58+120=178p.)
-----------------------------------------------------------------------
ZIGMUND PALFFY (Ei pelannut peliäkään Ilveksessä, koska sai sopimuksen NHL:ään. Edellisellä kaudella Tsekin liigassa 79pistettä 32 pelissä!. Tekee oikein häijyä miettiä minkälaista tuhoa Ziggy olisi Ilveksessä tehnyt.)
-----------------------------------------------------------------------
Peter Larsson (102peliä 39+71=108p.)
Robert Burakowsky (11 5+4=9p., playoffit 9peliä 7+3=10)
Petr Tenkrat (20peliä 15+6=21p.)
Ivan Majesky (104peliä 8+20=28p., 2.kausi ei niin hyvä kuin 1.)
*David Nemirovsky (38peliä 21+25=46p.)

Hyvät hankinnat:

Jordy Douglas (67peliä 43+18=61p. , huono 2.kausi))
Mike Hiltner (39peliä 18+15=33p. , (loistavat) playoffit 9peliä 6+4=10)
Roman Bozek (30peliä 22+10=32p.)
Brian Tutt (71peliä 6+21=27p.)
Oscar Ackeström (54peliä 10+12=22p.)
*Petr Vala (17peliä 5+6=11p.)

Kohtuulliset hankinnat:

Chris Kontos (36peliä 16+15=31p.)
Viktor Glushenkov (88peliä 14+22=36p.)
Vjatseslav Lavrov (44peliä, 17+26=43p.) (teki pisteitä, muttei koskaan noussut yleisön suosikiksi/todelliseksi vahvistukseksi)
Brad Jones (26peliä 10+7=17p.)
Derek Laxdal (17peliä 6+5=11p.)
Chris Felix (49peliä 2+12=14p.)
Håkan Åhlund (12peliä 1+2=3p., playoffit 9peliä 0+3=3)
Rodrigo Lavins (31peliä 4+4=8p.)
Marian Kacir (27peliä 8+9=17p.)
*Lubomir Korhon 4+4=8p.)
*Bert Robertsson (18peliä 1+2=3p.)
*Bruce Racine

Huonot/Flopit:

Michael Lappin (10peliä 2+2=4p.)
Miroslav Marcinko (2peliä 0+1=1p.)
Igor Vjazmikin (38peliä 8+13=21p.)
Daniel Marois (13peliä 4+2=6p.)
Mike Gaffney (17peliä 1+3=4p.)
Oliver Setzinger (15+peliä 1+1=2p.?) (Ei noussut Ilveksessä pelaavaan kokoonpanoon)
Matt Smith (111peliä 7+12=19p.)Roman Vopat (??peliä 4+3=7p.)
Jan Kobezda (??peliä 0+0=0p.)
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko

Viestin lähetti The Mighty Treasure
Lukko ainakin Ikan puheiden mukaan haki vahvoja roolipelaajia (Cipolla) eivätkä niinkään pistemiehiä, miten ovat miehet onnistuneet Lukon asioista tietävät?

Tässä vaiheessa kautta alkavat myös Cipolla ja Ulmer täyttää odotuksia, joita heihin on asetettu. Hancock on koko kauden ajan ollut kolmikosta paras, nyt hänelle ongelmia aiheuttaa kipeä käsi, jolla mies pelasi valittamatta neljä edellistä liigapeliä. Hyvää näissä kolmessa on se, että kukaan heistä ei anna missään tilanteessa periksi. Cipollan kohdalla voidaan kysyä, että riittävätkö miehen taidot liigaan? Hän onkin noista kolmesta se, joka lähtee jos sellaiseen on tarvetta, mutta asenteesta se ei hänenkään kohdallaan ole kiinni.

Näistä ulkomaalaisista käytiin noin kuukausi sitten keskustelua ketjussa Mikä seura onnistuu parhaiten ulkomaalaishankinnoissaan? tms. Siihen listasin Lukon osalta kaudesta 1980-81 Raumalla pelanneet ulkomaalaiset kolmeen ryhmään: onnistujiin, rivimiehiin ja floppeihin. Katsotaan huomenna jos viitsin kopioida sen listan tähän.
 

Ranttali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Pelikaanien ulkolaiset:

Parhaat:

- Jaromir Sindel
- Oldrich Valek
- Jiri Latal
- Brett Lievers

Tasaset tallaajat
- Roman Vopat
- Oliver Sertzinger
- Martin Cech
- Daniel Johannson
- Ales Kratoska

Huonot:
- Oldrich Svoboda
- Mikke Johansson
- Ladislav Lubina
- Mattias Bossom


Lisäksi lukuisa määrä näitä divarissa olleita, tai vähän pelanneita Hameletista Mäkkinnoniin, joiden arvoinnin jätän puis. Lisäksi uudesta miehestä Grigorysta on vaikea sanoa vielä mitään, kahden nähdyn pelin perusteella tasanen tallaaja.
 

1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + Maajoukkue + NHL
TPS 1990 - 2000

Kautta aikain paras TPSn ulkomaalainen on MAL "Maali-Mal" DAVIS. Hän ei jättänyt ketään kylmäksi.
(Vieläkin muistelen lapsuuteni kiekko idolia) Perässä tulee German Titov. Jursin aikana venäläisiä kiekkoilijoita
kiersi tepsin riveissä aikamoinen määrä.
Mutta tässä listaa tepsissä pelanneista "vahvistuksista":
Evegeny Shtepa?
Victor Tyumenev (115 20+63 83p)
Mal Davis (184 115+59 174p)
Jim Bedard 2 kautta TPS 7 Tutossa
Alexander Smirnov (140 14+40 54p)
Pavel Torgajev (47 19+11 30p)
German Titov (61 31+25 56p)
Karlis Krastins (148 10+34 44p)
Andrei Skopintsev (94 5+15 20p)
Alexei Kudashov (48 8+31 39p)
Toivo Suursoo (88 28+13 41p)
Derrin Madley (molari, 2 peliä 95 tai 96 kaudella?)
Niklas Sundblad (97 32+37 69p)
Marcus Thureson (44 14+25 39p)
Henrik Tallinder (56 5+9 14p)
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se joka vanhoja muistelee niin tikulla... Ei maar nämä ovat hauskoja. Kasasin ihdb:sta pelaajat ja divarikauden toiselta sivulta. Korjatkaa ihmeessä jos joku puuttuu. Laitoin tämä listan tahallani allekkain vaikka peräkkäin olisi mennyt paljon pienempään tilaan. Tämä vain sen takia että herää kysymys miksi. Hirveästi on äijiä tullut ja mennyt (no joka jamppa ei ole koko kautta pelannut mutta kuitenkin).

Frolikov Aleksei
Durdin Vladimir
Andrei Pyatanov
Vjatsheslav Fandul
Stanislav Meciar
Jaroslav Otevrel
Tomas Kapusta
Jiri Veber
Dan O'Connell
Vladimir Vujtek
Jan Alinc
Alex Weinrich
Mattias Svedberg
Joakim Musakka
Andrei Potaichuk
Otto Hascak
Petr Korinek
Sergei Butko
Jan Lipiansky
Denis Chervyakov
Jan Benda
Jonas Esbjors
Joakim Esbjors
Ondrej Steiner
Ales Kratoska
Petr Kuchyna
Jan Peterek
Jim Hrivnak
Eric Perrin
Tomas Kucharcik
Curtis Sheptak
Roman Horak
Gabriel Karlsson
Marcus Kristofferson
Stanislav Jasecko
Scott Langkow
Steve Shirreffs
Petr Sachl
Dave Duerden

Divarikauden miehet keräsivät huikeita pörssilukemia kuten koko joukkue. Jompi kumpi herroista taisi kuolla auto-onnettomuudessa kesän aikana divarikauden jälkeen. Taisi olla tuo Durdin. Frolikov näytti myös että liigankin puolella kulkee. Muistikuvani ei ulotu kuin tuohon kauteen 1996-1997 joten vanhat pierut saavat kommentoida muita.

Tulee mieleen jotain positiivista.
Vujtek, Potaichuk, Benda, Jim Hrivnak (eka kausi), Eric Perrin, Scott Langkow.

Tulee mieleen jotain ei niin positiivista
Hascak, Butko, Lipiansky, Chervyakov, Kratoska, Peterek, Hrivnak (jälkimmäinen kausi), Sheptak, Horak, Karlsson, Kristofferson

Joistain pelaajista on niin hataria muistikuvia että ei osaa sanoa. Esim noista ruottalaisista pakeista sen muistan että joku oli ihan kaamea käsi ja alinta pohjasakkaa mutta mutta kun ei jää nimiä mieleen. Kasvot kyllä muistaa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olen Niken kanssa aika samoilla linjoilla, mutta olisin nostanut Sedlakin välimaastoon. Olin alkujaan sitä mieltä, että Davidssonin tullessa Burger olisi pitänyt laittaa pois ja Sedlak jättää.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Re: TPS 1990 - 2000

Viestin lähetti 1922
Mutta tässä listaa tepsissä pelanneista "vahvistuksista":
Evegeny Shtepa?
Victor Tyumenev (115 20+63 83p)
Mal Davis (184 115+59 174p)
Jim Bedard 2 kautta TPS 7 Tutossa
Alexander Smirnov (140 14+40 54p)
Pavel Torgajev (47 19+11 30p)
German Titov (61 31+25 56p)
Karlis Krastins (148 10+34 44p)
Andrei Skopintsev (94 5+15 20p)
Alexei Kudashov (48 8+31 39p)
Toivo Suursoo (88 28+13 41p)
Derrin Madley (molari, 2 peliä 95 tai 96 kaudella?)
Niklas Sundblad (97 32+37 69p)
Marcus Thureson (44 14+25 39p)
Henrik Tallinder (56 5+9 14p)

Siis pitäisikö tässä listassa olla vain ns. ulkomaalaisvahvistuksia vai myös niitä todellisia vahvistuksia? Ainakin tuo lainausmerkkien käyttö liittyy ensin mainittuun, mutta mitä listassa tällöin tekisivät (muutamia mainitakseni) huikea Malcolm, Titov, ja Tallinder?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hiukkasen lisäystä

Katselin tota Kapan listaa ja muistojen arkku avautui. Tosta lista puuttui ainakin Mark Jooris, John Ollson, Brad Peck, Sean Toomey, Rejean Boivin ja Andrei Matitsin.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Dee Snider: Aivan oikein. Kapa listasi käsittääkseni vain divarikaudella ja sen jälkeen Ässissä pelanneita ulkomaalaisia. Puolustaja Andrei Matitsin kuuluisi kuitenkin listalle, sillä hän pelasi Ässissä kaudella 91-92.

Listasta näyttää puuttuvan myös Sandy Moger.

Edit. Durdinilla oli sopimus Ässien kanssa liigakaudesta 90-91, mutta hän tosiaan kuoli auto-onnettomuudessa. Tilalle tuli Pjatanov, joka muistaakseni sai kauden jälkeen puukosta, ei sentään kuollettavasti, kotimaassaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ulkomaalaista pelaajista...

Alkuun heti pahoittelu, etten tiennyt jo olleesta, samaan aiheeseen liittyvästä keskustelusta. Mutta loistavaa nostalgiaa on ollut jutuissa havaittavissa ja voin sanoa, että paljon on "vahvistuksia" jäänyt näkemättä...

D.Moylan, pahoittelut mutta muistan itse vain pelaajan, ei niinkään pelillisten ansioidensa takia, ja siksi niin jyrkkä kannanotto :) Mutta johtuen nuoresta iästäni, ihan kaikkia noita pelaajia en edes muistanut, joten kiitos tiedosta ja ainakin tuon puolustajalistan lukeminen muistutti, että ei tosiaan oltu ihan kaikkein parhaimmalla puolustuksella liikenteessä mutta tyyntä myrskyn edellä -> -92 Silloin oli riveissä myös Mojmir Bozik, pakki, joka oli tärkeä mestaruudenkin kannalta, vaikka polvi jonkun HIFK pelaajan toimesta menikin (nimeä en muista). Silloin finaaleissa Jypissä oli aiankin Dolezal ja mahti tsekkitukan omistanut Leo Gudas, pelimies hänkin. Mutta se tukka...

Huomannut olen myös, että Pardavy on parantanut mutta onko HPK:lla aikomuksia löytyy pelimies miehellä rinnalle? Oli muute vaikuttavaa nähdä, miten hyviä pelimiehiä aikojen saatossa Kärpissäkin on pelannut, ehkä HPK ei olekaan se ainoa seura, joka osaa scoutata, siis käytettävissä oleva rahamäärä suhteessa laatuun. Vahvistuuko muuten tuo uskomus jo Bluesin suunnalla, että CR ei välttämättä aina tekisi ihan oikeita ratkaisuja vai onko työ vieläkin opettelua tälle entiselle huippupelaajalle? Niin ja tuo Ässien lista sai kyllä hymyn kasvoille, mites se menikään... "ei se laatu vaan se määrä" Eikä varmaan tullut halvaksi.

Mutta onko nykyään vahvistuksien roolit muuttumassa vai haetaanko yhä vain kovaa pistemiestä tai sitten niin kuin Roku kertoi, että Lukon pelaajilla on asennetta vaikka se ei aina tulostaululla näykkään eli tiettyyn rooliin. Ketkä muuten joukkueissa scouttaa? Jos se Jokereissa on Virmanen niin huh huh...

P.S soitto jatkukoon...
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Nikke + muut K-Espoota seuranneet

Kävi vähän silmään, että Kiekko-Espoon divariaikojen (olisiko ollut ainoa ulkomaalainen) takalinjojen luutija En-muista-etunimeä-olisiko-ollut-Kostas-tai-jotain Garagavrilidis tai jotain sinnepäin puuttui listasta =)

Mies oli ainakin todella paljon ulkomaalaisen näköinen.

Muistaakohan tätä kukaan muu... vai olenkohan taas nähnyt ihan omia pelejä =)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös