Kaiken lisäksi Simontaival ja Simon hattujen tekijöinä.Jo on ollut tapahtumia kerrakseen. Pari hattutemppua, pari ulosajoo ja pari maalivahdin vaihtoa = Mielenkiintoinen peli.
Kaiken lisäksi Simontaival ja Simon hattujen tekijöinä.Jo on ollut tapahtumia kerrakseen. Pari hattutemppua, pari ulosajoo ja pari maalivahdin vaihtoa = Mielenkiintoinen peli.
Jatkoajan artikkelin mukaan juurikin tuo 10. putki olisi jaettu ykköspaikka Turkulaisen kanssa.Lehterä oli mukana joko maalintekijänä tai syöttäjänä kymmenessä joukkueensa tekemässä maalissa putkeen. Mikähän mahtaa olla Liigan ennätys? Voisin kuvitella, että ihan kovin usein ei tuollaista nähdä.
Tätä tuskin kukaan pystyy ottamaan meiltä pois!
Jypiltä samaa odotellessa kun tulee tälle valmentajavelholle ensin 19 täyteen ellei saa kenkää ennen sitäPelicansin kausi jaksoittain:
19 ensimmäistä peliä: 5 suoraa voittoa, 21 pistettä, pistekeskiarvo 1,10
19 edellistä peliä: 12 suoraa voittoa, 42 pistettä, pistekeskiarvo 2,21
Kevyesti tasan tuplaten pisteitä jälkimmäisellä ajanjaksolla.
Tasaisen tahdin taulukolla kevät sitten 3,3 pisteen keskiarvolla. Saa suorittaa.Pelicansin kausi jaksoittain:
19 ensimmäistä peliä: 5 suoraa voittoa, 21 pistettä, pistekeskiarvo 1,10
19 edellistä peliä: 12 suoraa voittoa, 42 pistettä, pistekeskiarvo 2,21
Kevyesti tasan tuplaten pisteitä jälkimmäisellä ajanjaksolla.
Tuo on vielä pieni parannus alkukaudesta, kun verrataan Jukurien 2021-22 kautta.Pelicansin kausi jaksoittain:
19 ensimmäistä peliä: 5 suoraa voittoa, 21 pistettä, pistekeskiarvo 1,10
19 edellistä peliä: 12 suoraa voittoa, 42 pistettä, pistekeskiarvo 2,21
Kevyesti tasan tuplaten pisteitä jälkimmäisellä ajanjaksolla.
Olisiko Saipa pudotuspeleissä jos vetäisi loppukauden 3,3p/kaTasaisen tahdin taulukolla kevät sitten 3,3 pisteen keskiarvolla. Saa suorittaa.
No pitihän se laskea. Tuo johtaisi 101 pisteeseen eli 1,68 ppo. Muutamaan edelliseen kauteen kun vertaa, 101 pisteellä ollaan yleensä oltu 5. sijan tuntumassa, ja tuo 1,68 ppo oikeuttaisi tällä hetkellä samaan 5. sijaan. Eli vastaus on melko varmasti kyllä.Olisiko Saipa pudotuspeleissä jos vetäisi loppukauden 3,3p/ka
Pelicansilla taitaa olla ainakin 2000-luvun ennätys, -130 maalia kaudella 2004-05, 56 peliin.Tosi ikävä nyt vääntää tätä SaiPan hommaa, koska etenkään porilaisena sitä ei todellakaan halua lyödä lyötyä. Mutta ihan tilastollisena knoppina kysyn: mikä on liigan historian heikoin maaliero koskaan? Sillä tällä menolla SaiPan maaliero tulee olemaan kauden lopussa aivan heittämällä noin -130. Ja siis se tulee olemaan tuo todellakin aivan heittämällä (vain kahden maalin tappio lopuista peleistä veisi sen lähelle tuota lukemaa), eli hyvin äkkiä menee tuostakin pahemmaksi..
No perskeles, ai se on juuri tuo :DPelicansilla taitaa olla ainakin 2000-luvun ennätys, -130 maalia kaudella 2004-05, 56 peliin.
SaiPan maaliero tulee olemaan kauden lopussa aivan heittämällä noin -130.
KooVeen ja Sportin suoritukset on sikäli kovia, että tulivat 36 ottelun runkosarjassa. Ensin mainitun keskimääräinen reilu kahdeksan päästettyä maalia per peli on kyllä kunnioitettava saldo.Ennätys pysynee Lahdessa..
kausi 93/94 Reipas Lahti -161 (119 - 280)
kausi 79/80 KooVee -149 (153 - 302)
kausi 75/76 Sport -145 (114 - 259)
kausi 92/93 Reipas Lahti -135 (125 - 260)
kausi 04/05 Pelicans -130 (100 - 230)
Kiitos, tätä juuri mietin, että millaisia pakkaslukemia on olemassa jostain takavuosikymmeniltä. Toki voi sitten keskustella mihin on järkevä vertailla, mutta ihan raa'at lukemat minua nyt kiinnostivatkin. Totta kyllä, että tuonne -160 tasolle SaiPa ei kyllä sentään ehdi.. ja onpahan tosiaan Lahti hyvin edustettunaEnnätys pysynee Lahdessa..
kausi 93/94 Reipas Lahti -161 (119 - 280)
kausi 79/80 KooVee -149 (153 - 302)
kausi 75/76 Sport -145 (114 - 259)
kausi 92/93 Reipas Lahti -135 (125 - 260)
kausi 04/05 Pelicans -130 (100 - 230)
Toki kannattaa muistaa, että siihen aikaan (1970- ja 80-luvuilla) peleissä tehtiin huomattavasti enemmän maaleja kuin nyt. Ei ollut ollenkaan erikoista, että hävinnytkin joukkue teki 5-6 maalia ja kaksinumeroisia maalilukuja nähtiin hyvinkin useasti.KooVeen ja Sportin suoritukset on sikäli kovia, että tulivat 36 ottelun runkosarjassa. Ensin mainitun keskimääräinen reilu kahdeksan päästettyä maalia per peli on kyllä kunnioitettava saldo.
Toki kannattaa muistaa, että siihen aikaan (1970- ja 80-luvuilla) peleissä tehtiin huomattavasti enemmän maaleja kuin nyt. Ei ollut ollenkaan erikoista, että hävinnytkin joukkue teki 5-6 maalia ja kaksinumeroisia maalilukuja nähtiin hyvinkin useasti.
Sen verran luotan tai "luotan" kannattamaani joukkueeseen, että tuo liene ollenkaan mahdoton saavuttaa tämän kauden SaiPalta, kunhan nyt laittavat pelaajakaupat käyntiin. Materiaalin taso tulee putoamaan vielä monta pykälää, niin siinä on vastustajille tiedossa hyvää maalintekotreeniä, jos vaan lähtevät oikealla asenteella peliin.Pitihän tämä oikein laskea. Koovee päästi 79-80 keskimääräisesti 84% SM-liigan sen kauden ottelumaalikeskiarvon verran. SaiPan luku tältä kaudelta on 78%. Jos haluaisi tuohon lukemaan yltää koko kauden mitalta niin loppukausi pitäisi vetää 5,08 päästetyn maalin keskiarvolla.