4. punakone oli huppelissa.1. Joko siellä on pitkiä loukkeja
2. Liikettä on myös ulospäin
3. Siellä on seottu. ;D
Saapi nyt nähdä. Ilmeisesti ainakin vielä haku on päällä, mutta ei meillä kukaan usko enempää kuin yhden tuloon.
4. punakone oli huppelissa.1. Joko siellä on pitkiä loukkeja
2. Liikettä on myös ulospäin
3. Siellä on seottu. ;D
1,5 miljoonan pelaajabudjetilla ei tälläisiä hankintoja tehdä.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
Liian moni on hylännyt hänet.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
Muu joukkue näyttääkin siltä, että tätä tasoa pitäisikin tulla taistellessa edes sijasta 12-13. Mutta tehojen puolesta voi olla ihan kärkipäätä näistä uusista AHL-ukoista.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
Vai hylkääkö hän Naton?Liian moni on hylännyt hänet.
On mielenkiintoinen.
Viime kaudella 45 peliin 26p AHL:ssä tehnyt on ehkä vähän liian kallis. Eiköhän kuitenkin 200k€+ pyytäisi.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
Tälläinen pelimies voisi antaa hieman painetta HPK:lle sekä SaiPalle vahvistaa joukkuetta kun ero materiaalissa muihin joukkueisiin vain kasvaa. Karsintoihin ei halua joutua kukaan jos sieltä tulee vastaan hurmoksessa olevat Jokerit Filppulan johdolla.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
1,5 miljoonan pelaajabudjetilla ei tälläisiä hankintoja tehdä.
Viime kaudella 45 peliin 26p AHL:ssä tehnyt on ehkä vähän liian kallis. Eiköhän kuitenkin 200k€+ pyytäisi.
Riippuu siitä paljonko tuosta on jo julkistettuun rosteriin käytetty. Mitä tulee täällä palstalaisten arviointiin Jukurien iskukyvystä, niin pitäisi olla vielä reippaasti varaa.1,5 miljoonan pelaajabudjetilla ei tälläisiä hankintoja tehdä.
1,5M€ jaettuna pelaajamäärällä (Eliteprospectsin mukaan yhteensä 26) tekee kokonaiset 57 k€ per nenä. Ei sillä kovin kaksista iskukykyä pitäisikään saada.Riippuu siitä paljonko tuosta on jo julkistettuun rosteriin käytetty. Mitä tulee täällä palstalaisten arviointiin Jukurien iskukyvystä, niin pitäisi olla vielä reippaasti varaa.
Täällä on hehkuttu paljon pienemmillä tehoilla tulleita Ahl pelaajia ja jopa Echl pelaajia. Tuohan näyttäisi paperilla erittäin hyvältä Jukureihin.Peter Abbandonato ja Jukurit? Paperilla kova hankinta.
Kai tuo ihan realistinen pyyntö olisi. Kuten sanoin paljon heikommillakin pistekeskiarvolla tulleita täällä lyöty ”superkoriin”.Onko Liigassa käynyt jotain, omituista, vai miksi jollekin random AHL-arvalle lykättäisiin 200+k käteen?
Takon mukaan nämä kustantavat 300-400k€. Ei pitäisi olla mahdollisia Liigaan. Varmaan Kallen kansa hieman hämärtynyt maailmankuva, kun näitä on useampi nyt Liigassa.Viime kaudella 45 peliin 26p AHL:ssä tehnyt on ehkä vähän liian kallis. Eiköhän kuitenkin 200k€+ pyytäisi.
Monet kustantavatkin (kokonaisuutena), koska AHL:n palkkataso on noussut merkittävästi viimeisen parin vuoden aikana. Mutta eivät tietenkään kaikki.Takon mukaan nämä kustantavat 300-400k€. Ei pitäisi olla mahdollisia Liigaan. Varmaan Kallen kansa hieman hämärtynyt maailmankuva, kun näitä on useampi nyt Liigassa.
Miksi AHL-pelaaja ottaisi merkittävän palkanalennuksen tullakseen Liigaan?Onko Liigassa käynyt jotain, omituista, vai miksi jollekin random AHL-arvalle lykättäisiin 200+k käteen?
Miksi AHL-pelaaja ottaisi merkittävän palkanalennuksen tullakseen Liigaan?
Täällä on hehkuttu paljon pienemmillä tehoilla tulleita Ahl pelaajia ja jopa Echl pelaajia. Tuohan näyttäisi paperilla erittäin hyvältä Jukureihin.
Kai tuo ihan realistinen pyyntö olisi. Kuten sanoin paljon heikommillakin pistekeskiarvolla tulleita täällä lyöty ”superkoriin”.
Btw. Schnarr Ahl 0.42ppg ja oli laskusuunnassa ennen liigaan tuloa, Abbandonato Ahl 0.58ppg.
Nettonako? Kuulostaa mahdottoman pieneltä bruttopalkaksi, kun siitä lähtee vielä Suomen verot.Schnarr tienaakin Jyväskylässä jonkun 100k+.
Nettonako? Kuulostaa mahdottoman pieneltä bruttopalkaksi, kun siitä lähtee vielä Suomen verot.
Kiva tyttöystävä voi tehdä ihmeitä, myös palkkatoiveille.Hänen agenttinsa teki melkoiset "temput". Hyvä JYP:lle.
Sen olen kuitenkin kuullut, että Suomessa joudutaan myös verotuksen takia nykyää aika kovia maksamaan. Sveitsissä on muutenkin matalampi verotus ja Ruotsissa kikkaillaan allekirjoitusbonuksien lähdeverolla. Meidän onni esimerkiksi Saksaa ja Tsekkiä vastaan on se, että meidän sarjalla on edelleen hyvä maine kasvattajasarjana ja ponnahduslautana vaikka ei ihan rahassa pärjätä. Sen takia tänne saadaan mm. nuoria lahjakkaita Tsekkejä.Liigassa varmaan 5% pelaajista tienaa yli 200k. Rahastointi suomalaisilla toki oma juttunsa.
Niitä jotka tulee AHL:stä Suomeen, ja tienaa yli tuon, on aika harvassa. Ainakin minun ymmärtääkseni.
Jos on NHL-statusta, niin sitten. Kokonaiskustannukset myös oma juttunsa.
HPK:n osalta oman käsitykseni mukaan joukkue on jo valmis. Ei se toki hyvä ole, mutta valmis kuitenkin.Tälläinen pelimies voisi antaa hieman painetta HPK:lle sekä SaiPalle vahvistaa joukkuetta kun ero materiaalissa muihin joukkueisiin vain kasvaa. Karsintoihin ei halua joutua kukaan jos sieltä tulee vastaan hurmoksessa olevat Jokerit Filppulan johdolla.