Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2024–2025

  • 1 573 412
  • 4 047

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jenkkien ja kanukkien kiinnostusta Saksaan voi selittää osin myös se, että amerikansaksalaiset on Yhdysvaltain suurin etninen väestöryhmä. Viimeisimmässä selvityksessä 43 miljoonaa ihmistä ilmoitti omaavansa saksalaiset sukujuuret. Lähdetään siis esi-isien maille, eikä minnekään pohjoisen perukoille, jossa oli niin ankeaa, etteivät edes viikingit käyneet siellä ryöstelemässä.
 
MaV

Jäsen
Saattanee olla, että jenkki- ja kanadalaispelaajille DEL:ssä houkuttelee sekin, että sinne on jo haalittu niin paljon jenkkejä ja kanadalaisia. DEL:ssä 45+86=131 kpl ja vastaavat luvut Liigassa 15+32=47 kpl.
Pelaajien lisäksi Saksassa on myös erityisen paljon pohjoisamerikkalaisia valmentajia. Yhdessä joukkueessa taitaa olla saksalainen valmentaja ja kahdessa suomalainen, jos Söderholm jatkaa. Muut ovat pohjoisamerikkalaisia. Valmennustiimeissäkin heitä on huomattavan paljon.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No tämähän ei pidä paikkaansa, jos tarkoitit että palkat olisivat täällä Euroopan huonoimpien joukossa.
Tulipas ajatuskatkos kirjoittaessa, meinasin, että palkat ovat ”pohjasakkaa”, jos vertaa juuri noihin jääkiekon verrokkimaihin eli Ruotsiin, Saksaan ja Sveitsiin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulipas ajatuskatkos kirjoittaessa, meinasin, että palkat ovat ”pohjasakkaa”, jos vertaa juuri noihin jääkiekon verrokkimaihin eli Ruotsiin, Saksaan ja Sveitsiin.
Eli jos lasketaan mukaan vain muutama suurinta palkkaa maksava Euroopan liiga, niin ollaan pohjasakkaa? Erikoisesti ilmaistu tuo on, ei siitä mihinkään pääse.

Totta toki, että tuossa kilpailussa ei pelkällä rahalla pärjätä.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli jos lasketaan mukaan vain muutama suurinta palkkaa maksava Euroopan liiga, niin ollaan pohjasakkaa? Erikoisesti ilmaistu tuo on, ei siitä mihinkään pääse.

Totta toki, että tuossa kilpailussa ei pelkällä rahalla pärjätä.
Täh? Sanoin, että tuli ajatuskatkos, eli tarkoitin palkkatasolla samaa pohjasakkaa kilpamaiden kanssa niin jääkiekossa kuin sen ulkopuolella. Eli ei ihme, ettei jääkiekossakaan voida kilpailla näiden maiden kanssa, kun ollaan valovuosi muissakin palkoissa jäljessä.

E. Toki käytännössä tuo pitää myös paikkansa, ettei Suomeen palkan takia tulla. Kyllä korkeakoulutetuille on tarjolla muissa maissa kovempaa palkkaa. Eli jos Suomeen tullaan esim. Ruotsin tai Saksan sijaan, on syynä muu kuin raha.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
MTV-uutisten jutussa on listattuna sopimuksettomat suomalaispelaajat eri sarjoissa. SM-Liigassa yli 15 pisteen pelaajia on vapaana tällainen lista: Julius Junttila (Kärpät), Joonas Kemppainen (Kärpät), Teemu Suhonen (Sport), Juuso Ikonen (Ässät), Tony Sund (HIFK), Antti Pihlström (HIFK) ja Veikko Loimaranta (HPK). Myös muista sarjoista löytyy mielenkiintoisia nimiä.

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Koko jutun viimeisen rivin olisi voinut jättää näppäilemättä.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tääl on yksinkertaisesti vaan jengeillä liian pienet budjetit ja sitä kautta pelaajien liksat. Siinä on pohdittavaa sitten, kuinka saada vetovoimaa ylemmäs. Kyllähän se vähän vituttaa, jos/kun Saksakin vetää paremmin kun sitä rahaa on.

Tää Liiga on kuin pienoiskoossa koko Suomi. Millä saat kovia tekijöitä. Kuten todettua Skandinaavinen verotus, keski-Euroopan hintataso ja itä-Euroopan palkkataso.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Joku Ex-SaiPalainen, ulkomaillakin pelannut, Kiekko-Espoossa, ehkä jo ensi viikolla?
Ei kauhean hyviä vaihtoehtoja tule mieleen jos suomalaisesta pelaajasta kyse. Hugo Rikkilä, Veeti Vainio, Jimi Jalonen, Juho Markkanen
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vai viitataanko nyt siihen Peter Quennevilleen? Toki joo, huhussa käytetty kirjoitusmuoto "ulkomaillakin pelannut", tuo kyllä ensin mieleen kotimaisen pelurin. Quenneville kuitenkin tuli myös mieleen, kun eikös tuota jo pidempään aika varmana ole pidetty Espooseen.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Maalahti tulee mieleen.
Maalahdella on SaiPan kanssa sopimus alkavasta ja seuraavasta kaudesta, joista toisen voi vielä pelata ulkomailla ja on Ahon mukaan käyttämässä optionsa tähän kauteen.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Varmaankin Juho Markkanen.

Kävi jo viime kaudella esiintymässä edukseen Espoossa TuTon maalilla.

Olisi melko looginen hankinta, nuoren Petteri Rimpisen ei tarvitsisi täten olla liigan mukana availemassa luukkua, vaan saisi mahdollisimman paljon pelejä alle junioreissa tai lainalla mestiksessä aina kun ei ole liigassa aloittavana maalivahtina.

Toki samanlaiseen luukkuvahdin asemaan Markkanen oli Kerhossa päätymässä selkeän ykkösen ja nuoren lupauksen väliin, ja tästä syystä sopimus lähti kesän alussa purkuun.

Ehkä uusi alku ja uudet maisemat houkuttelevat, vaikka rooli olisikin hyvin pitkälti sama?
 
Telaketju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vai viitataanko nyt siihen Peter Quennevilleen? Toki joo, huhussa käytetty kirjoitusmuoto "ulkomaillakin pelannut", tuo kyllä ensin mieleen kotimaisen pelurin. Quenneville kuitenkin tuli myös mieleen, kun eikös tuota jo pidempään aika varmana ole pidetty Espooseen.

Hesarin mukaan kyllä. Lisäksi hänen kihlattu ja joku hänen sukulaisistaan seuraavat Kespoota instagramissa.

Rikkilä tykkäilee Kespoo aiheisista kommenteista hänen omissa tiktok julkaisuissa, mutta mistä sitä tietää. Tosin ei ole some tähän mennessä pettänyt… Eiköhän vielä tässä Heinäkuun puolella seura tiedota.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Vai viitataanko nyt siihen Peter Quennevilleen? Toki joo, huhussa käytetty kirjoitusmuoto "ulkomaillakin pelannut", tuo kyllä ensin mieleen kotimaisen pelurin. Quenneville kuitenkin tuli myös mieleen, kun eikös tuota jo pidempään aika varmana ole pidetty Espooseen.
Vai viitataanko kuitenkin Antti Pihlströmiin? Ulkomaillakin pelannut ehkä sopisi paremmin Anttiin, joka viime vuodet kuitenkin kotimaassa pelannut. Toki tässä tapauksessa olisi hieman outoa nostaa SaiPassa pelaaminen esiin, mutta SaiPaan aikanaan Espoosta lähti ja jollain lailla otti askeleen urallaan.
 
Tonnikala

Nyt on kyllä niin mysteeri, että tarvitaan joku liigan Hercule Poirot selvittämään asiaa!

Onko Quenville, Rikkilä vai Pihlström vai onko kuitenkin kyseessä Butler. Jännäksi menee.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lukon viimeinen palanen (laituri) on tarttunut syöttiin.
Hyvinhän se on ruvennut Kallella tarttumaan, vaikka kovasti tuskaansa purki vasta julkisuuteen. Oisko ollut vähän myös Kallen ulostulossa ennakoivaa selittelyn makua. Siltä pikkasen tuoksahtaa nyt. Eikä sillä, hyvä, että avautu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös