Liigan siirtohuhut kaudelle 2024–2025

  • 872 005
  • 2 375

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Henrik Haapala erittäin lähellä paluuta Tampereelle.
Mikäs tälle on lähde? Ja kumpaan päähän hallia? Tampereella tuo nyt aikaansa viettää muutenkin.

*Edit. On muuten Henkallakin sellainen homma, että tuskin haluaa maksaa Sveitsin reissun veroja Suomeen. Eli periaatteessa yli 6kk pitäisi tänä vuonna viettää Sveitsissä.
 
Viimeksi muokattu:
On muuten Henkallakin sellainen homma, että tuskin haluaa maksaa Sveitsin reissun veroja Suomeen. Eli periaatteessa yli 6kk pitäisi tänä vuonna viettää Sveitsissä.

Eihän se haluamisesta ole kiinni. Jos henkilö oleskelee pääosin Suomessa ja käy tekemässä muutaman kuukauden ulkomaan keikan, niin verovelvollisuus Suomeen kyllä säilyy. Tilapäinen poissaolo Suomesta ei tuota muuta.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Jalkapallon osalta ei tietysti ole muita vaihtoehtoja Tampereella.
Onhan täällä noita divarijengejä ja jos haluu hullutella, niin tarjolla on vielä Haka etelästä. Itse ottaisin Henkan mielellään takaisin Ilvekseen.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kai tämäkin siirtohuhusta menee. Huhun mukaan IFK:lla kaksi UTJ kandidaattia jäljellä enää ja KooKoon Jarno Kultanen olisi toinen.

Olisihan tuo varmasti lähes paras vaihtoehto ja erittäin tervetullut, mutta en usko ennen kuin näen.
 

Jarzki

Jäsen
Näin ulkopuolisen silmin Kultanen + HIFK olisi sellainen match made in heaven tilanne molemmille. Olisi erinomainen haku HIFK:lta ja uskon kyllä Kultasenkin olevan halukas tuohon pestiin. Hienoa jälkeä KooKoossa ja siitä Helsingin kirkkaat valot olisivat selvä askel eteenpäin urallaan. HIFK:n nosto muutamassa vuodessa sille tasolle, mihin resurssien puolesta kuuluukin, voisi olla hyvä ponnahduslauta isompiin ympyröihin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Heitin tuossa noin viikko takaperin tähän ketjuun tsoukkina, lähtiskö J.Kultanen mottipäisellä...näköjään kaikki on mahdollista tai sitten siellä toimistoilla luetaan näitä :D. Onnea IFK:n yhteisölle, jos tämä siirto toteutuu!

Edit.Typoja
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Onhan siellä TPV ja TamU kakkosessa. Kunnon lätkäjätkä tuskin huomaa mitään eroa pelin tasossa.

Niin, onhan Tampereella jääkiekossakin Ilveksen ja Tapparan lisäksi vaihtoehtoja KooVeen konkurssinkin myötä. Hiki-Hockey kakkosessa. Tuskin mitään eroa pelin tasossa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Kultanen Helsinkiin lähtee, niin aukeaa vähän eri kioskit hänelle ulkomaan hakujen kanssa. Olisi oikeastaan HIFK:n kannalta kuitenkin suotavaa, että edelleen Kultanen kaivelisi pelaajia samoilta apajilta kuin Kouvolaankin, mutta toisaalta siinä sitten tulisi samalla KooKoolle parit iskut vyön alle, jos mahdolliset edullisemmat löydöt menevätkin ohi tämän mahdollisen siirron myötä.
 

Number#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heitin tuossa noin viikko takaperin tähän ketjuun tsoukkina, lähtiskö J.Kultanen mottipäisellä...näköjään kaikki on mahdollista tai sitten siellä toimistoilla luetaan näitä :D. Onnea IFK:n yhteisölle, jos tämä siirto toteutuu!

Edit.Typoja

IFK:n ollessa kyseessä onnea todellakin tarvitaan kun ammattitaitoa uupuu organisaation huipulta ruohonjuuri tasolle asti. Niin näen jo sieluni silmin jos Kultanen Nordikselle saadaan kuinka norsunluutornissa huokaistaan syvään ja todetaan, että nyt on kaikki hyvin ja sama keskinkertaisuus jatkuu tästä huolimatta kun ei haluta kehittää organisaatiota enempää ammattimaisempaan suuntaan. Näistä asioista ollut IFK:n omalla puolella paljon puhetta mm. Fanituote myynti, pelaaja julkistukset jne jne..
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eihän se haluamisesta ole kiinni. Jos henkilö oleskelee pääosin Suomessa ja käy tekemässä muutaman kuukauden ulkomaan keikan, niin verovelvollisuus Suomeen kyllä säilyy. Tilapäinen poissaolo Suomesta ei tuota muuta.
Onhan se tietysti niiltä osin haluamisesta kiinni, että kun Haapala on käsittääkseni alkuvuoden ollut Sveitsissä, niin verovelvollisuus Suomeen ei täyty kun asuu siellä vielä kesän loppuun asti. Toki jos nyt on Suomessa, niin nämä päivät pidentävät tarvittavaa ulkomailla olemista, mutta teoriassa tuo tarvittava aika voisi täyttyä heinäkuun alussa.

Tietääkö joku muuten, että voiko ulkomailla pelaava suomalainen edelleen rahastoida ihan normaalisti rahansa Suomeen? Ainakin muutama vuosi sitten pystyi vielä. Eli sikäli noita Haapalan tienestejä Sveitsistä saa mahdollisesti pyöriteltyä verotuksen kannalta suotuisammaksi, vaikka olisikin asettumassa Tampereelle jo kesän aikana.
 
Onhan se tietysti niiltä osin haluamisesta kiinni, että kun Haapala on käsittääkseni alkuvuoden ollut Sveitsissä, niin verovelvollisuus Suomeen ei täyty kun asuu siellä vielä kesän loppuun asti.

Ai vaikka vakituinen asunto on Suomessa koko sen ajan ja käy Sveitsissä vain tekemässä muutaman kuukauden työkeikan?
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ai vaikka vakituinen asunto on Suomessa koko sen ajan ja käy Sveitsissä vain tekemässä muutaman kuukauden työkeikan?
En ole alan ammattilainen, niin en lyö päätäni pantiksi, mutta näin minä sen Verottajan tarjoaman tiedon valossa käsittäisin.

Verottaja sanoo ulkomaantyöskentelystä saatua palkkaa koskevassa kuuden kuukauden säännössään näin:
2 Tuloverolain 77 §:n mukainen kuuden kuukauden sääntö
TVL 77 §:ssä säädetään niin kutsutusta kuuden kuukauden säännöstä, jonka mukaan ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka on Suomessa verovapaata tuloa. Säännös soveltuu, jos
  • henkilön oleskelu ulkomailla johtuu tästä työstä (TVL 77 §:n 1 momentti) ja
  • kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta (TVL 77 §:n 1 momentti) eikä työntekijä oleskele Suomessa enempää kuin keskimäärin kuusi päivää työskentelykuukautta kohden (TVL 77 §:n 3 momentti) ja
  • työskentelyvaltiolla on verosopimuksen mukaan verotusoikeus kyseiseen tuloon (TVL 77 §:n 1 momentti), jos Suomen ja työskentelyvaltion välillä on tuloverotusta koskeva sopimus.

...Ja koska puhumme kuuden kuukauden säännöstä, eikä Haapala luonnollisesti ole tämän kalenterivuoden aikana voinut olla kuutta kuukautta töissä Sveitsissä, sekä kesän ajan siellä oleskeleminen ei olisi tuossa ensimmäisessä pykälässä vaadittavaa työstä johtuvaa oleskelemista, syytä kiinnittää huomiota tähän kohdassa 3.1 esitettyyn pykälään:
Tuloverolain 77 §:ssä mainittu kuuden kuukauden aika ei ole sidottu kalenterivuoteen. Siten kuuden kuukauden aika täyttyy kahden eri kalenterivuoden puolelle ajoittuvasta työskentelystä, esimerkiksi 15.11.–14.5. Aikaan lasketaan tosiasiallinen työskentelystä johtuva aika. Työskentelyn alussa tai lopussa vietetty loma ei pidennä työstä johtuvaa oleskeluaikaa ulkomailla.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalta huomenna ulos toistaiseksi viimeiset sopimusjulkaisut kello 9.00 ja 10.00. Eikös kaikki yleisessä tiedossa olleet sopimukset ole jo julkistettu? Onko nyt tulossa jopa ihan ylläreitä?
Kyllähän hyökkäykseen vielä Anton Levtchin korvaaja pitäisi saada, joten olisiko siinä jotain? Puolustus on jo jiirissä. Vai olisiko jotain jatkoja mahdollisesti?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tapparalta huomenna ulos toistaiseksi viimeiset sopimusjulkaisut kello 9.00 ja 10.00. Eikös kaikki yleisessä tiedossa olleet sopimukset ole jo julkistettu? Onko nyt tulossa jopa ihan ylläreitä?

Kyllä. Nyt ei ole tiedossa yhtään mitään etukäteen.

Ettei ois Henkka Haapala? Ja joku Konsta Heleniuksen paluuilmoitus + loput junnut combona.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä. Nyt ei ole tiedossa yhtään mitään etukäteen.

Ettei ois Henkka Haapala? Ja joku Konsta Heleniuksen paluuilmoitus + loput junnut combona.
Oliko iltalehti vai sanomat, missä Konstan vanhemmat pitivät todennäköisempänä vaihtoehtona rapakon taakse lähtöä. Henkasta vaikea sanoa olisiko hyvä vai huono. Parhaimmillaan mahtava, mutta liikaa loukkaantuneena. No, mielenkiintoista tuli mitä tuli.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Oliko iltalehti vai sanomat, missä Konstan vanhemmat pitivät todennäköisempänä vaihtoehtona rapakon taakse lähtöä. Henkasta vaikea sanoa olisiko hyvä vai huono. Parhaimmillaan mahtava, mutta liikaa loukkaantuneena. No, mielenkiintoista tuli mitä tuli.

Näin, kyllä Konsta saa ja voi sinne rapakon taakse lähteä, mutta hän on edelleen Tapparan sopimuspelaaja ja se fakta ei nyt tässä kesäkuukausina muutu mihikään.

Arttu Kärjen paluuta OHLstä ei muuten ole uutisoitu. Sekin tässä piti tapahtua. Ilmoitettu jo vuosi sitten.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ilvesikonin pojissa muuten mielenkiintoinen yksityiskohta nuo Eliteen merkityt kasvattiseurat, toisella Jokerit ja toisella Kärpät.

Eiköhän ainakin nuoremmat pojat ole Branderin kiekkokoulussa kuitenkin olleet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös