Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2024–2025

  • 1 574 535
  • 4 048
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mitä tuollainen pelaaja saa Liigassa aikaan. En osaisi odottaa kovin ruusuista menoa

Joo kyllä. Enkä missään nimessä tarkoita hiekottaa kyseistä pelaajaa, jota en tunne lainkaan. Mutta ehkäpä odotuksia kannattaa ihan reilusti madaltaa ettei tule tehopisteitä sokeasti tuijottaessa verratuksi noihin hieman lahjakkaimpiin pelaajiin.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäksi tämä Janhonen on 25-vuotias eli jopa yliopistokiekkoilijaksi poikkeuksellisen vanha. Turha verrata Boston Aapeli Räsäseen, joka oli viimeisellä yliopistokaudellaan 22-vuotias.

En ole asiantuntija, mutta Räsästä parempi vertailukohde Janhoselle voisi olla HPK:n oma Joel Janatuinen.

Janhonen on nyt 25-vuotias. Janatuinen oli 24-vuotias palatessaan Suomeen.

Kumpikin pelasi täydet neljä kautta NCAA:ssa ja otteluita tuli suurin piirtein saman verran. Janhosen PPG 0,54 ja Janatuisen 0,36. Janatuinen pelasi kuitenkin ilmeisesti kovemmassa seurassa / kovempia jengejä vastaan, eikä mahtunut viimeisenä vuotenaan joukkueen vakiokokoonpanoon. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö tuossa sarjassa olekin jonkinlaiset kiintiöt siitä, montako "senior-pelaajaa" saa olla yhtä aikaa kokoonpanossa?

Ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä Janhonen iski HIFK:n U20 joukkueessa 40 pistettä 48 pelissä. Janatuinen puolestaan Bluesin U20:ssä 48 pistettä 46 ottelussa. Janatuinen oli tuolloin kaksi vuotta nuorempi kuin Janhonen vastaavalla kaudellaan. Janatuinen pääsi myös kokeilemaan nuorten maajoukkueessa.

Vähän siinä ja tässä mitä asioita arvottaa enemmän, että kumman taustoja pitää kovempana. Mutta Janatuinenkin tuli aikoinaan Mestikseen ja nousi sieltä sitten pikavauhdilla Liigaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Lisäksi tämä Janhonen on 25-vuotias eli jopa yliopistokiekkoilijaksi poikkeuksellisen vanha. Turha verrata Boston Aapeli Räsäseen, joka oli viimeisellä yliopistokaudellaan 22-vuotias.
Tokihan nämä on aina yksittäistapauksia ja ei näistä voi oikein sanoa juuta eikä jaata, mutta esim. Toni Söderholm oli 24-vuotias kun tuli Suomeen NCAA:sta ja Steve Moses taisi olla myös "jo" 23-vuotias. Mooses toki pyörähti hetken AHL:ssä ennen Jokereita, mutta vain 8 ottelua. Kausi meni muuten NCAA:ssa.

Mitä nyt muita tulee nopeasti mieleen, niin Tuomas Tarkki oli 25-vuotias kun siirtyi NCAA:sta AHL:ään ja vuotta myöhemmin sitten Liigaan. Mutta sanotaanko toki että joskus 10-20 vuotta sitten tuon ikäiset yliopistopelaajat oli ehkä vähän yleisempiä, nyt kun aloin vielä lisää tutkimaan niin myös esim. Samuli Jalkanen oli 24-vuotias kun palasi tuolta Suomeen, tosin oli pelannut 10 peliä Liigassa jo ennen yliopistoreissua mutta kuitenkin. Jalkanen nyt ei toki ihan yhtä kova seppä ollut, mutta yli 200 liigapelin mies kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ihmettelen, ettei Tuulola ole EHT:lla edes käväissyt. Hyvä monipuolinen pakki, jolla ei mitään varsinaista heikkoutta ole ja nuorisomaajoukkueet läpi koluttuna.
Jos hän on vastannut tiedusteluihin tyyliin, soittakaa sitten kun tarvitte Skoda-Cupiin.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tokihan nämä on aina yksittäistapauksia ja ei näistä voi oikein sanoa juuta eikä jaata, mutta esim. Toni Söderholm oli 24-vuotias kun tuli Suomeen NCAA:sta ja Steve Moses taisi olla myös "jo" 23-vuotias. Mooses toki pyörähti hetken AHL:ssä ennen Jokereita, mutta vain 8 ottelua. Kausi meni muuten NCAA:ssa.

Mitä nyt muita tulee nopeasti mieleen, niin Tuomas Tarkki oli 25-vuotias kun siirtyi NCAA:sta AHL:ään ja vuotta myöhemmin sitten Liigaan. Mutta sanotaanko toki että joskus 10-20 vuotta sitten tuon ikäiset yliopistopelaajat oli ehkä vähän yleisempiä, nyt kun aloin vielä lisää tutkimaan niin myös esim. Samuli Jalkanen oli 24-vuotias kun palasi tuolta Suomeen, tosin oli pelannut 10 peliä Liigassa jo ennen yliopistoreissua mutta kuitenkin. Jalkanen nyt ei toki ihan yhtä kova seppä ollut, mutta yli 200 liigapelin mies kuitenkin.
Listaan voi vielä viime vuosilta lisätä vaikkapa Jami Krannilan tai Julius Mattilan. Molemmat toki olivat yliopistouran päättymisen jälkeen Janhosta nuorempia, tehokkaampia sekä pelasivat kilpailullisemmissa lohkoissa.

Mahdoton näistä toki on mitään vertailuja tehdä, mutta oletusarvoisesti olisin varsin yllättynyt jos Janhonen olisi Liigassa jotain muuta kuin 4. ketjussa pyörivä ja n. 10 pistettä kaudessa tekevä peluri. Mikään ei hänen kohdallaan ainakaan viittaa mihinkään ylivertaiseen piilossa olevaan potentiaaliin.

Toki suosikkijoukkueen vuoksi tässä on pakko silti toivoa Janhosesta todellista piilossa pysynyttä timanttia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En ole asiantuntija, mutta Räsästä parempi vertailukohde Janhoselle voisi olla HPK:n oma Joel Janatuinen.

Janhonen on nyt 25-vuotias. Janatuinen oli 24-vuotias palatessaan Suomeen.

Kumpikin pelasi täydet neljä kautta NCAA:ssa ja otteluita tuli suurin piirtein saman verran. Janhosen PPG 0,54 ja Janatuisen 0,36. Janatuinen pelasi kuitenkin ilmeisesti kovemmassa seurassa / kovempia jengejä vastaan, eikä mahtunut viimeisenä vuotenaan joukkueen vakiokokoonpanoon. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö tuossa sarjassa olekin jonkinlaiset kiintiöt siitä, montako "senior-pelaajaa" saa olla yhtä aikaa kokoonpanossa?

Ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä Janhonen iski HIFK:n U20 joukkueessa 40 pistettä 48 pelissä. Janatuinen puolestaan Bluesin U20:ssä 48 pistettä 46 ottelussa. Janatuinen oli tuolloin kaksi vuotta nuorempi kuin Janhonen vastaavalla kaudellaan. Janatuinen pääsi myös kokeilemaan nuorten maajoukkueessa.

Vähän siinä ja tässä mitä asioita arvottaa enemmän, että kumman taustoja pitää kovempana. Mutta Janatuinenkin tuli aikoinaan Mestikseen ja nousi sieltä sitten pikavauhdilla Liigaan.
Ei ole rajoituksia ... paitsi että 26 vuotta täyttänyt menettää oikeutensa pelata NCAAssa. Toinen on että vain neljä kautta saa pelata.. paitsi jos saa erioikeuden oltuaan loukkaantuneena loukkikauden korvaamiseen
Samat säännöt koskevat KAIKKIA NCAA lajeja, joita on PALJON. Alkaen Yleisurheilusta. Uinnista, Soccerista ja American jalkapallosta. Mukana on myös tuntemattomampia: Paini, lacrosse, melonta, voimistelu, ratsastus, golf, tennis.... Ja niin monta muuta.
Eri yliopistoilla on hyvin erilaiset akateemiset vaatimukset joukkueeseen pääsyyn. Boston Collegeen päästäkseen pitää oikeasti olla hyvä opinnoissa ja vielä todistaa se. Joissain yliopistoissa sisään pääsee tyhmempikin jos joukkueen valmennus haluaa.
Stipendejä on montaa eri tasoa. Koko joukkue ei saa täyttä stipendiä (opetus, ruoka, matkat, asuminen ja vielä Ulkomaisille matkarahat). NCAA hallinto päättää montako täyttä stipendiä kukin joukkue saa käyttää joukkueeseen. Joku sitten saa 20%, joku toinen 75% ja ne parhaat 100%. Hyvin yleinen lienee 14 täyttä stipendiä jotka saa jakaa päävalmentajan päätöksen mukaan niin kuin haluaa.
Yliopistoa VOI vaihtaa vuosien välillä, mutta tästä ei saa neuvotella ennen kuin on ilmoittanut omalle joukkueelleen haluavansa siirron. Pikku yliopistojen tähdet siirtyvät usein isompiin vuoden tai kahden jälkeen jos ovat tarpeeksi hyviä.

Lisätään vielä: Kokonais stipendien määrä KOKO yliopistossa pitää olla sama miehille ja naisille. Kun se 'tärkein' laji on amerikkalainen jalkapallo, siiten koripallo, niin naisten stipendit ovat välillä hiukan helpompia saada.

Vielä tärkeä asia, että ihmiset ymmärtävät stipendien arvon: Kalleimmissa yliopistoissa täyden stipendin arvo lähestyy 100.000 Dollaria/ vuosi. Halvimmissakin lähes 20.000 Dollaria/vuosi
 
Viimeksi muokattu:

ForNever

Jäsen
@Huml71 tiesi SaiPan osiossa kertoa, että Kalevassa kirjoitetaan, että Julius Hermosta "viedään vahvasti SaiPaan". Hänellä on spekuloitu aiempien Kärppä-huhujen pohjalta jo muutenkin.

Aiempi palstalla jaettu huhu oli siis, että Kärpistä olisi tulossa useampi pelaaja SaiPaan. Tuskin kuitenkaan kärkipelaajia (näin oman mutuni perusteella).
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihmettelen, ettei Tuulola ole EHT:lla edes käväissyt. Hyvä monipuolinen pakki, jolla ei mitään varsinaista heikkoutta ole ja nuorisomaajoukkueet läpi koluttuna.

Näihin kutsuihin vaikuttaa useampi asia
- pelaajan loukkaantumistilanne (kaikkea ei varmasti kerrota julki)
- valintojen tasaaminen eri joukkueille, ettei yksikään kärsi liiaksi
- mj-valmennuksen suosikkien osallistuminen halutaan maksimoida

Tapparan etuhan se vain on ollut, ettei Tuulolaa ole valittu. Ei ole EHT-statusta nostamassa palkkapyyntöä ja pelaajan loukkaantumisriskit seuran näkökulmasta turhissa peleissä on minimoitu. Merelän case on hyvä esimerkki, miten kalliiksi mj-pelit voivat käydä.
 
Baumanrene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara/Liverpool
Tappara foorumilta:

"Kim Rafkin (Rubenin isä) alkanut seuraamaan Tapparaa Instagramissa."

Onko sattumaa, siitä en tiedä. Ruben ilmeisesti Tampereella kävi joissakin asioissa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tappara foorumilta:

"Kim Rafkin (Rubenin isä) alkanut seuraamaan Tapparaa Instagramissa."

Onko sattumaa, siitä en tiedä. Ruben ilmeisesti Tampereella kävi joissakin asioissa.
Nyt voidaan siis aina vahvistaa Nokia Areenan Friends & Brgrsin huhut Nokia Areenan Pizzeria Denniksestä.

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Minullako ei ole huhuja ja tämä huhuketju, niin tiedustelen Filip Lindbergin seuraavia siirtoja. Jostain luin joskus, että Filip olisi suuntamassa pääkaupunkiseudulle. Meneekö hän HIFK:hon Taposen tandemiksi vai Espooseen ykköskassariksi?
Kumpikaan vastaus ei ole suoraan oikea, mikäli lähteisiin on uskominen. On ainakin neuvotellut Espoon kanssa, jossa todennäköisesti muodostaisi tandemin Karlskogasta tulevan Marcus Hellgrenin kanssa. IFK:llakin tosiaan toinen paikka auki, mutta siihen Lindberg ei riitä.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Täällä taisi olla myös huhua että suuntaisi Kouvolaan.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Täällä taisi olla myös huhua että suuntaisi Kouvolaan.
Joo, siitäkin on kuulunut. Veikkaisin, että KooKoo tai Espoo. Espoon kanssa on ainakin neuvotellut. KooKoon suuntaan ei itsellä ole muuta lähdettä kuin tämä palsta, niin sen luotettavuudesta vaikea sanoa mitään.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Pitää toivoa, että saadana kotiutettua kaveri Espooseen, ilmeisesti Jäähongan/Bluesin kasvatti, vaikka nimi ei itselle juuri mitään sano. Näkisin ihan ok tandemiksi Hellgrenin kanssa ainakin sarjanousija jengille. Ei nyt mikään mestaruus duo, mutta varmaan potentiaalia vältää jumbo paikka. Tosiaan muuta tietoa ei ole kuin nämä palsta huhut.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo

Käsittääkseni K-Espoolle oli tarjottu jo aika aikaisin, mutta silloin "ei päästy yhteisymmärrykseen". En sitten tiedä, onko kuviot muuttuneet tässä viime aikoina ja keskusteluita aloitettu uudestaan, mutta en itse ole Lindbergiä Espoon kuvioihin laskenut millään tasolla mukaan. Potentiaalia ja taustaa Espoossa on, mutta vähän varmempaan hevoseen ehkä itse panostaisin. En nyt toisaalta kritisoikaan, jos tuohon ratkaisuun päädytään.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
ilmeisesti Jäähongan/Bluesin kasvatti, vaikka nimi ei itselle juuri mitään sano.
Espoossa syntynyt Jäähongan kasvatti, joka veti B-junnujen loppuun asti Espoossa. Sen jälkeen vuosi Turussa ja jenkkien yliopistoon.

Ei nyt mikään mestaruus duo, mutta varmaan potentiaalia vältää jumbo paikka.
Jos Espoon maalivahtiduo on Hellgren-Lindberg, niin kyllä siinä aika isot riskit on olemassa. Yliopistossa Lindberg napsi hyvillä prosenteilla, mutta AHL:ssä ei tahtonut riittää, eikä viime kaudella Tepsissäkään. Pelimäärät myös viimeisen kuuden kauden osalta todella matalat: on kärsinyt loukkaantumisista, jonka lisäksi otteet ovat heilahdelleet rajusti. Potentiaalia on, mutta työmaata sitäkin enemmän.

Hellgren taas on kolmekymppinen veskari, jolle tämä kausi oli toinen koko aikuisuralla, kun torjui ykkösveskarina. Edellinen oli kuutisen vuotta sitten Borlängessä HockeyEttanissa. Aikamoinen jokerikortti, kun ei ole aiemmin edes Allsvenskanissa pystynyt nousemaan ykkösmaalivahdiksi, mutta ehkä tässä on haistettu latebloomer, jota muut eivät ole haistaneet.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Yliopistossa Lindberg napsi hyvillä prosenteilla, mutta AHL:ssä ei tahtonut riittää, eikä viime kaudella Tepsissäkään. Pelimäärät myös viimeisen kuuden kauden osalta todella matalat: on kärsinyt loukkaantumisista, jonka lisäksi otteet ovat heilahdelleet rajusti. Potentiaalia on, mutta työmaata sitäkin enemmän.
Isoin kysymysmerkki Lindbergin kohdalla on se pysyykö ehjänä. Ailahtelevat otteet saattoivat osittain johtua myös siitä ettei ollut täydessä kunnossa. Huhujen mukaan pelasi nilkka puudutettuna ison osan kautta ja pelejäkin jäi aika paljon väliin. Yksi erikoisuus Lindbergissä on se ettei käytännössä koskaan mene rännikiekkoihin vaan kököttää maalilla jähmettyneenä.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huhujen mukaan pelasi nilkka puudutettuna ison osan kautta ja pelejäkin jäi aika paljon väliin. Yksi erikoisuus Lindbergissä on se ettei käytännössä koskaan mene rännikiekkoihin vaan kököttää maalilla jähmettyneenä.

Jos tuo huhu pitää paikkansa niin voisi luulla että siinä on myös syy tuohon jälkimmäiseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös