Oli parhaimmillaan ihan kelvollinen. Kaksi ensimmäistä kautta ainakin Mannerin alaisuudessa hyvinkin kokonaisvaltainen, mutta kahdella jälkimmäisellä kaudella aika virhealtis molempiin suuntiin ja tasoon nähden ylihintainen.Eikös tämä ollut sellainen luotettava all-around pakki hyvillä kiekollisilla taidoilla varustettuna. Kärppiä seuraavat voisi hieman valaista. Omat muistikuvat on juuri, että oli luotettava pakki. Kalpaan kelpaa, jos on näin.